Päätämmekö palauttaa?

Otetaan tämmöinen tavallinen esimerkkitapaus ja pohditaan yhdessä siihen oikea ja hyvä ratkaisu.

Maahamamme on saapunut muslimipakolainen, joka on kääntynyt kristityksi. Päätösvallassamme on palautetaanko hänet, vai annammeko jäädä tänne. Nyt leikitään virkamiehiä ja meidän tulee selvittää, onko kyseinen henkilö oikeasti tullut kristityksi, vain yrittääkö vain välttää palautusta? Tehtäväämme vaikeuttaa tässä vielä se, ettemme voi antaa mitään arvoa yksittäisten kristittyjen, tai seurakuntien antamille lausunnoille. Tämä ilmaistaan hylkypaperissa, jonka asianomainen saa haltuunsa.

Eli , miten me uskonasioihin perehtyneet kirjoittajat voisimme virkamiehinä antaa oikean tuomion. Miten osoitamme kyseisen henkilön olevan kristitty, tai sen ettei sitä ole ? Saamme haastatella kohdettamme 8 tuntia tulkin välityksellä. Laittakaapa kysymyksiä, joita esitämme ja niiden vastauksien perusteella saamme varmuuden asiasta. Uskoisin että, meillä olisi hyvät mahdollisuudet löytää oikeat kysymykset esitettäviksi. Ainakin paljon paremmat, kuin oikeilla virkamiehillä.

  1. Pohdintani lähtee siitä, että turvanpaikan hakijoita Migri kuulustelee, saadakseen tietää onko henkilö oikeasti kristitty. Nämä ristikuulustelut kestävät koko päivän. Ruokatauko vain siinä välissä. Seurakunnan, tai muiden seurakuntalaisten todistusaineistoa ei oteta huomioon. Mietin sitä, voiko kuulustelemalla selvittää sitä onko joku oikeasti kristitty. Jos voi, niin silloin Migrin toiminta on mielekästä. Ellei !!!

    • Voisikohan Migri järjstää seurakunnille kinkereitä, kun sillä näyttää omasta mielestään olevan pätevyys kuulustella kristinopin osaamista?

  2. Suhteessa kaikkiin valtion viranomaisiin, myös Migriin, on kristitty jokainen kastettu jonkin kristillisen seurakunnan jäsen. Jäsenyystodistuksen pitää riittää todisteeksi. Tätä on kaikkien kristittyjen uskontokuntien vaadittava kaikin laillisin keinoin. Jos Migri tuomitsee jonkun uskonveljemme tai sisaremme väärin uskovaksi on kristityillä oikeus, ehkä velvollisuuskin, semmoiseen kansalaistottelemattomuuteen, että piilotellaan karkotettavaksi määrättyä. Siitä voi tietysti tulla rangaistusseuraamuksia, mutta mahdolliset sakot ovat vähäinen kärsimys kristikuunnan martyyrihistoriaan verrattuna.

  3. Laillisuus ei aina takaa oikeudenmukaisuutta. Sen tähden laillisuutta on hyvä tarkastella välillä kriittisesti. Jos palautamme kristityksi kääntyneen kotimahansa, jossa tämä joutuu vainon kohteeksi, niin me olemme siitä vastuussa, mitä hänelle siellä tapahtuu.

    • Pekka, se on selvää, että laillisuus ei aina takaa oikeudenmukaisuutta, eikä oikeudenkäynneissä aina tapahdu oikeus. Kuitenkin meidän on toimittava tässä vajavaisessa maailmassamme järkeä käyttäen. Tuskin pakolaispolitiikan lopputulos olisi nykyistä parempi, vaikka sitä saisivat hoitaa kirkko tai eri uskontoryhmien edustajat. Pitää ymmärtää miten järjestynyt yhteiskunta toimii ja miten sen tehtävät on jaettu. Ensi vuonna on vaalit, joten voimme taas valita hyviä lainsäätäjiä.

      Meri Toivasen rippikoulusuunnitelmaa esittelevässä blogissa (Pitääkö oppia jotain päästäkseen ripille?) oli hyvä lause: ”Kukaan ei omista totuutta, vaan sitä kohti tehdään matkaa yhdessä.” Hyvä neuvo moneen tilanteeseen.

    • Onko kristinusko totuuden omistamista vai totuuden seuraamista? Eikö jälkimmäistä voi hyvinkin kuvata yhdessä kohti totuutta tehtävänä matkana?

    • Totuutta ei kuitenkaan voi omistaa; sille voi vain omistautua. Se merkitsee nimenomaan ikuista etsimistä.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Vaimon kanssa yhtä matkaa on saatu olla lähes 50v. ja tyttö ja poika. Molemmilla on 2 poikaa ja yksi tyttö. Joten meidän suurena ilona on 6 lastenlasta. Virastomestarina verotoimistossa olin pitkään ja kirkossa olin jonkin aikaa nuoriso-ja lähetystyöasioita hoitamassa. Lapsuudessani ei tunnistettu lukihäiriötä, joten mitään kielitaitoa ei ole, joka rajoittaa nyt paljon elämää. Kirjoittamien sujuu hyvin, kunhan kone muistaa näyttää virheet. Teologiseen pyrin kun sain erivapauden osallistua pääsykokeeseen ilman ylioppilastutkintoa. Eikä sekään siinä auttanut. Tärkeitä sanoja jäi pois vastauksistani. Nyt rukoustyöhön keskittymisestä on tullut pääasiallinen toimenkuvani.