Otetaan tämmöinen tavallinen esimerkkitapaus ja pohditaan yhdessä siihen oikea ja hyvä ratkaisu.
Maahamamme on saapunut muslimipakolainen, joka on kääntynyt kristityksi. Päätösvallassamme on palautetaanko hänet, vai annammeko jäädä tänne. Nyt leikitään virkamiehiä ja meidän tulee selvittää, onko kyseinen henkilö oikeasti tullut kristityksi, vain yrittääkö vain välttää palautusta? Tehtäväämme vaikeuttaa tässä vielä se, ettemme voi antaa mitään arvoa yksittäisten kristittyjen, tai seurakuntien antamille lausunnoille. Tämä ilmaistaan hylkypaperissa, jonka asianomainen saa haltuunsa.
Eli , miten me uskonasioihin perehtyneet kirjoittajat voisimme virkamiehinä antaa oikean tuomion. Miten osoitamme kyseisen henkilön olevan kristitty, tai sen ettei sitä ole ? Saamme haastatella kohdettamme 8 tuntia tulkin välityksellä. Laittakaapa kysymyksiä, joita esitämme ja niiden vastauksien perusteella saamme varmuuden asiasta. Uskoisin että, meillä olisi hyvät mahdollisuudet löytää oikeat kysymykset esitettäviksi. Ainakin paljon paremmat, kuin oikeilla virkamiehillä.
Pohdintani lähtee siitä, että turvanpaikan hakijoita Migri kuulustelee, saadakseen tietää onko henkilö oikeasti kristitty. Nämä ristikuulustelut kestävät koko päivän. Ruokatauko vain siinä välissä. Seurakunnan, tai muiden seurakuntalaisten todistusaineistoa ei oteta huomioon. Mietin sitä, voiko kuulustelemalla selvittää sitä onko joku oikeasti kristitty. Jos voi, niin silloin Migrin toiminta on mielekästä. Ellei !!!
Voisikohan Migri järjstää seurakunnille kinkereitä, kun sillä näyttää omasta mielestään olevan pätevyys kuulustella kristinopin osaamista?
Ehkä en ymmärtänyt kysymystä? Jumalalle riittää suun tunnustus, mutta mikä riittää ihmisille?
Mielestäni vielä tärkeämpi kysymys olisi: miksi uskominen aiheuttaa hengenvaaran ja miten saamme maailmasta sellaisen, että uskontokuntaan kuuluminen tai kuulumattomuus eivät johtaisi turvapaikan tarpeeseen?
Suhteessa kaikkiin valtion viranomaisiin, myös Migriin, on kristitty jokainen kastettu jonkin kristillisen seurakunnan jäsen. Jäsenyystodistuksen pitää riittää todisteeksi. Tätä on kaikkien kristittyjen uskontokuntien vaadittava kaikin laillisin keinoin. Jos Migri tuomitsee jonkun uskonveljemme tai sisaremme väärin uskovaksi on kristityillä oikeus, ehkä velvollisuuskin, semmoiseen kansalaistottelemattomuuteen, että piilotellaan karkotettavaksi määrättyä. Siitä voi tietysti tulla rangaistusseuraamuksia, mutta mahdolliset sakot ovat vähäinen kärsimys kristikuunnan martyyrihistoriaan verrattuna.
Kyllä tähän asiaan on voitava vaikuttaa ihan laillisin ja hyväksyttävin keinoin. Kissa on vain nostettava reilusti pöydälle. Siihen meillä jokaisella on mahdollisuus ja myös oikeus. Hiljaa olemalla osoitamme hyväksynnän nykyiselle menettelylle.
Maahanmuuttoasiat ovat Suomessa laillisissa käsissä. Asioita hoitaa Maahanmuuttovirasto ja jos siellä tarvitaan asiantuntija-apua niin sitä kyllä myös Suomesta löytyy. Mikähän nykymenettelyssä on joidenkin mielestä pielessä?
Laillisuus ei aina takaa oikeudenmukaisuutta. Sen tähden laillisuutta on hyvä tarkastella välillä kriittisesti. Jos palautamme kristityksi kääntyneen kotimahansa, jossa tämä joutuu vainon kohteeksi, niin me olemme siitä vastuussa, mitä hänelle siellä tapahtuu.
Pekka, se on selvää, että laillisuus ei aina takaa oikeudenmukaisuutta, eikä oikeudenkäynneissä aina tapahdu oikeus. Kuitenkin meidän on toimittava tässä vajavaisessa maailmassamme järkeä käyttäen. Tuskin pakolaispolitiikan lopputulos olisi nykyistä parempi, vaikka sitä saisivat hoitaa kirkko tai eri uskontoryhmien edustajat. Pitää ymmärtää miten järjestynyt yhteiskunta toimii ja miten sen tehtävät on jaettu. Ensi vuonna on vaalit, joten voimme taas valita hyviä lainsäätäjiä.
Meri Toivasen rippikoulusuunnitelmaa esittelevässä blogissa (Pitääkö oppia jotain päästäkseen ripille?) oli hyvä lause: ”Kukaan ei omista totuutta, vaan sitä kohti tehdään matkaa yhdessä.” Hyvä neuvo moneen tilanteeseen.
Aika hoopo ”neuvo” jos sillä kuitataan kristillinen usko.
Onko kristinusko totuuden omistamista vai totuuden seuraamista? Eikö jälkimmäistä voi hyvinkin kuvata yhdessä kohti totuutta tehtävänä matkana?
Vapahtajamme on totuus. Hän kutsuu luokseen, eikä matka ole kenellekään liian pitkä. Matkalle jää, jollei halua astua sisään iankaikkiseen elämään. Moni tosin haluaa olla ikuinen etsijä. Eikä halua koskaan edes totuutta löytää.
Totuutta ei kuitenkaan voi omistaa; sille voi vain omistautua. Se merkitsee nimenomaan ikuista etsimistä.