Paavi – peronistirevanssin kummisetä?

Argentiinan taloudesta voisi sanoa monia asioita, harvemmin mitään hyviä. Kun 90-luvun puolivälissä uusliberalismia henkivät johtajat adoptoivat dollarin de facto -valuutaksi sekä Brasiliassa että Argentiinassa, maa oli aivan liian kallis. Toisaalta Buenos Airesin kauppapaikoilla saattoi saada vaihtorahaksi ihan vihreitä pikkudollareita – peso ja dollari olivat pakkonaimisissa keskenään.

Toisin on nykyisin. Kuva YLE:n uutisissa 12.8. kertoo siitä, että dollarin tai €:n hankkiminen Buenos Airesissa vaatii jo 60 pesoa ostovoimaa. Argentiinan viikon takainen pörssiromahdus johtui siitä, että esivaaleissa istuvan presidentin kannatus jäi kolmannekseen, kun taas Alberto Fernández ja hänen (sattumalta, ei lähisukulaisuuden kautta samanniminen) varapresidenttiehdokkaansa Cristina Fernández de Kirchner saivat äänistä paljon enemmän. Cristina eli ”CFK” on Néstor Kirchnerin, entisen presidentin (2003-2007), leski (2010) ja entinen presidentti itsekin – peräti 2 kautta vuosina 2007-2015. CFK:ta on röykytetty korruptioepäilyissä ja hänen kiinteistöjään on tutkittu poliisivoimin.

Yleisesti ottaen Cristinaa, joka edustaa vasemmistoperonistista populistisuuntausta, pidettäneen paavin ykkössuosikkina argentiinot Vatikaanissa -rankingissa. Jollaista ei tietenkään ole, mutta josta Argentiinaa koskevissa uutisissa tämän tästä puhutaan. Paavin valta ulottuu kotimaahan saakka, sillä hän kutsuu luokseen pampa-maan poliitikkoja. Siinä määrin kuin poliitikkoa voi tai saa arvioida suhteessa katolisiin periaatteisiin, Cristina vaikuttaa puolivillaiselta: hän kannatti presidenttinä tasa-arvoista avioliittoa toisin kuin arkkipiispa Bergoglio, nykyinen Franciscus. Mutta aborttioikeuden väljentämistä Cristina taas senaattorina vastustaa ja on siinä paavin linjoilla…

Hyvin ajankohtaisella tavalla kriittinen katolinen media CruxNow on ottanut Argentiinan politiikan ja kirkon politikoinnin silmätikukseen tänä kesänä. Nyt on Argentiinassa tietenkin talvi, mutta kuitenkin. Curas villeros eli slummipapit (villa = slummi Argentiinassa kuten población Chilessä) huomauttavat vaikkapa siitä, että paavia ”käytetään” osana poliittista kädenvääntöä valmiiksi jakautuneessa ja talouskurimuksessa olevassa maassa. Tai miltä kuulostaa tällainen lainaus CruxNow’sta 2. heinäkuuta, siis kuukautta ennen maan uusinta ”rommausta”: According to the slum priests, a utilitarian reading of the pope’s words further divides Argentines, particularly those who, at a grassroots level, may stand on one side or the other between Macri and Kirchner, but are all with the pope. “We see a constant distortion of the papal message used at the convenience and discretion of what each one needs to support at any given time,” the priests wrote. “We also know that the people of God want, listen and always adhere to the pope and his message, feeling protected by him.” The statement also refers to a series of leaked phone calls about the pope, but which don’t actually include him, in which people close to Kirchner claim to have the power to make the pope interfere in Argentine politics. Slummipapit siis valittavat siitä, että sekä Macrin että Kirchnerin kannattajat vetoavat paaviin. Kirchnerin so. Cristinan kannattajat jopa väittävät heillä olevan ”valtaa saada paavi vaikuttamaan Argentiinan politiikkaan” julkisuuteen vuotaneissa puhelinkeskusteluissaan. Onko Argentiinassa menossa joku, siis joku uusi, Kirchnergate? Slummipapit kuitenkin säädyllisesti muistuttavat, että ”Pyhän Isän todellinen ajattelu ja opetus ei tule mistään väitetyistä salaisuuksista tai puhemiehiltä” vaan se voidaan löytää hänen puheistaan.

Slummipappien julkilausumat CruxNow’n riveillä ovat sittenkin kansallista keskustelua, jotain jota julkaisun toimittaja Inés San Martín, Rooma-vastaava, oman argentiinalaisuutensa pohjalta kylläkin voi hyvin tulkita maailmalle. Isompaa julkisuutta on niittänyt sitä vastoin The Financial Timesin perjantainen juttu, jossa paavia pidettiin peronistien eräänlaisena hyvänä haltijakummina. Hän sai Néstorin vanhan puheenkirjoittajan ja Cristinan kabinettipäällikkönä vielä vuosikymmen sitten toimineen Alberto Fernándezin sopimaan pitkät riitansa CFK:n kanssa. Niinpä syntyi voittopaketti: katu-uskottava Alberto Fernández presidenttiehdokkaaksi ja Cristina Fernández varapresidenttiehdokkaaksi. Syystä FT kysyikin alkuperäisessä otsikossaan ”Kumpi Fernández tulee johtamaan Argentiinaa?”. Tätä lainasi tuoreeltaan Uuden Suomen bloggaaja Jaakko Korpi-Anttila. Juttunsa hän oli otsikoinut ”Paavi politikoi” ilman mitään kysymysmerkkejä. Niitä ei ehkä tarvita, jos on luottamista FT:n tietoihin.

Nimittäin FT otsikoi juttunsa uudelleen vielä selkeämmin osoittamaan sormella paavin kummisetä-aktiviteettia ”Argentina’s opposition reunited with pope’s blessing”. Alberto kuvataan jutussa tolkun mieheksi, sosiaalidemokraatiksi joka on keitetty kaikissa liemissä vuoden 1983 demokratisaation jälkeen ja jonka perhepoliittisia näkemyksiä värittää se, että oma poika on drag queen. Alberto soittaa kitaraa rentoutuakseen, ja hänen koiransa nimi on Dylan. Varsin inhimillinen ja taiteellinen Claes Andersson -poliitikkotyyppi, jos vertaus sallitaan.

Edessä ei siis ole enää 2 Kirchnerin poliittinen dynastia kuten Néstorin ja Cristinan seuratessa toisiaan presidentteinä, vaan 2 Fernándezin pragmatistinen tandem-suunnitelma Argentiinan poliittiseksi tulevaisuudeksi. FT pelkää luonnollisesti, että Alberto alistuisi maan entisen vahvan naisen ”oikkuihin”, whims. Sana on muuten espanjaksi caprichos, jolla sen käänsi ykköslehti La Nación.

Argentiinan kulttuuri on saanut vaikutteita Italiasta. Ehkä sen poliittisella pöydällä tarjoillaan pian vertaansa vailla oleva pizza capricciosa, tai syntyy soppa jossa kokkeja on aivan liikaa? Ajatus macho-mies Alberton ja matriarkka Cristinan poliittisesta liitosta on kuin Ernest Hemingwayn kuuluisa kuubalaisdrinkki Papa doble, jolla saatiin vieraat viihtymään.

Argentiinan loppuvuoden vaaleissa on joka tapauksessa valtaa jaossa 27.10. ja 24.11. jolloin olisi toisen kierroksen aika. The winner takes it all, voittajan on helppo hymyillä, presidentin mukana syntyy kabinetti jolla valtakuntaa hallitaan. Järjestelmä muistuttaa yhdysvaltalaista siinä mielessä. Latinalaisamerikkalaisessa kuten pohjoisamerikkalaisessakin järjestelmässä politiikka väistämättä henkilöityy, mutta asiakysymyksillä pitäisi olla suurin merkitys. Politiikka taas on mahdollisen taidetta, jossa voidaan tehdä se mihin on varaa.

Argentiinassa tämä on eräs suuri ongelma. Maan talous on notkahtanut velkataakan alla konkurssiin (default) jo kahdeksan kertaa vuoden 1816 itsenäistymisen jälkeen. Ne, jotka matkustivat maassa 1990-luvun alussa, saattavat muistaa tilanteen jossa dollarin arvo ”kasvoi” prosenttitolkulla saman päivän aikana. Peson nimenä oli välillä austral. Sama ei ollut tuntematonta tosin cruzado-cruzado novo-cruzeiro-valuuttoja prässänneessä Brasiliassakaan. Sekavuuksistaan huolimatta Brasilian talous näyttää silti auvoiselta Argentiinaan verrattuna: realilla saa 10 pesoa, kohta varmaan kaksikymmentä, ja kaksi vuosikymmentä sitten molemmat olivat niitä ”paikallisia dollareita”, anakronistisesti €:ja.

YLE-uutinen kuvasi 12.8. kuinka Macrin, oikeistopresidentin, ”rökäletappio” muuntui salamannopeasti pörssin ja peson ”holtittomaan pudotukseen”. Sekä peson ”hallitsematon luisu” että pörssin yleisindeksin lasku olivat 30 prosentin luokkaa. (Edit: Pudotus jatkui viikkoa myöhemmin 19.8. ”mustana maanantaina”, kun maariski kasvoi 13 prosenttia ja osakekurssit olivat vastaavassa yli 10 prosentin pudotuksessa, tietysti siksi että reittaajien roskalaina-arvio pahentui. Argentiina on näin lähimpänä selvitystilaa 2008 jälkeen, ja sen todennäköisyys näyttää kasvavan päivä päivältä.) Ongelmaksi muodostui se, että heikomman valuutan tilanteessa Argentiina ei ehkä voi hoitaa hoitosuunnitelmassa olevia velkojaan, onhan edellisestä maksukyvyttömyydestä vasta 18 vuotta eli yhden täysi-ikäisyyden mitta. Niinpä sekä Fitch että Standard & Poor’s laskivat Argentiinan maksukykyluokitusta (CCC, B-). Uhkana Reutersin uutisessa on, että pian on edessä taas uusi, siis yhdeksäs, Argentiinan sovereign default eli kansallinen konkurssi. Toisaalta maa on ollut jo pitkään reitattu ”syvälle roskalainaluokkaan  (deep into junk territory), nyt ehkä vähän syvemmälle, mutta lisätietoa sijoittajille ei tässä ole”, juttu muistuttaa.

Ilkkumisen varaa ei varmasti ole: jokainen velkainen maa joutuu ongelmiin, jos velan määrä kasvaa holtittomasti. Pelastaako silloin €?

Kirkkohistorialliselta kannalta voi pohtia kirkkonummelaisen bloggaajan kanssa, onko paavi poliitikko. Eettiseltä kannalta voisi pohtia, onko hänen oltava sitä. Makroekonomian kannalta voi sitten miettiä, onko parempi hallittu tiukkuus vai hallitsematon populistinen kaaos. Jälkimmäistä taas pelätään, ja jo  27.10. vaalien ykköskierros voi johtaa siihen, jos kansainvälistä mediaa kuuntelee.

Mutta ainakin Inés San Martínin osakkeet ovat nousussa: hän kertoo mitä Argentiinassa ajatellaan. Keskiluokkaiset katolilaiset, jotka ovat laajalti äänestäneet keskustaoikeistolaista Mauricio Macria, ovat CruxNow’n tuoreen 19.8. jutun mukaan ”raivoissaan” paaville peronistien voimien yhdistämisestä. San Martín lainaa piispa Sergio Buenanuevaa, joka oli paavin luona toukokuussa ja joka sanoi 18.8. (Twitterissä, tietenkin) huhujen paavin puuttumisesta politiikkaan olevan science fictionia. Piispan mukaan paavi oli kehottanut vuoden 2018 alussa Roomassa vieraillutta Alberto Fernándezia samaan tapaan kuin muitakin vain etsimään kohtaamista, vuoropuhelua ja ykseyttä. Myös piispainkokouksen johto ja slummipapit ovat halunneet pitää paavia päivänpolitiikan yläpuolella.

Olisihan se aivan ennenkuulumatonta, jos globaalin etelän ensimmäisen paavin virkauran lopulla menisi kotimaa taas kerran konkurssiin. Politiikka ja talouspolitiikka eivät ole kirkonjohtajien erityisosaamista? Mutta eihän paavia varmaan siitä syytetä, että hän vanhana peronistina ottaa ilomielin vastaan Cristinan ja muita hahmoja. Pahaa verta aiheuttaa sen sijaan se, miten asia hänen kotimaassaan ymmärretään ja millainen painoarvo noille Jorge/Franciscon ja Cristinan&Alberton yhteyksille annetaan. Näin siis, jos kuuntelee noita Inésin välittämiä kriittisiä ääniä: Così è se vi pare! Onko mahdollista aiheuttaa jakautumista, vaikka haluaa lisätä kansakunnan ykseyttä? Näinkö tässä on käynyt? Onko siis ongelmaa siinä, että paavi politikoi? Onnistuuko uskonnon ja politiikan mix, edes argentiinalainen sekoitus?

Edit: La Voz haastatteli monia argentiinalaisia poliitikkoja toukokuussa. Pääpaino jutussa on, että juuri Alberto Fernándezin kaltainen talouden tunteva [rokkaava] juristi voisi olla hahmo, joka yhdistää kansakuntaa. Ehkä on niin paljon pelissä, että Cristinan on annettava hyväksyntänsä, etteivät radikaalit voimat lähde toista Fernándezia vastustamaan, ja samalla hän saa turvatun aseman varapresidenttinä. Siis hänetkin otetaan mukaan politiikan isolle hiekkalaatikolle vielä kerran. Paavi ei kenties teekään ihan huonoa työtä politiikan kummisetänä, mutta vuosikaudet veitsenterällä oleva tilanne vaatii mentorointia kaukaa hiekkalaatikon laidalta. Roomasta.