Viime viikolla käynnistyi keskustelu emeritus paavi Benedictus XVI:n kirjoittamasta julkaisusta baijerilaisessa Klerusblatt-lehdessä. Katolinen uutiskanava CNA julkaissut sekä alkukielisen että englanniksi käännetyn version. Keskustelun sisällöt voisi tiivistää vaikka seuraaviin kysymyksiin, joita on esitetty niin Saksassa (Ratzinger-”B16:n” kotimaassa) kuin ympäri katolista maailmaa: -Miksi entinen paavi ylipäätään tuli esiin, sillä hän oli luvannut pysyä hiljaa ja antaa seuraajansa tehdä töitä? -Kirjoittiko huomenna 92-vuotias Benedictus artikkelinsa itse? Sitähän ei julkaistu minkään Vatikaanin virallisen uutiskanavan kautta, minkä luulisi olevan poikkeuksellista paavin kyseessä ollen. -Mitä tämä vaikuttaa Saksan kirkossa, jossa arkkipiispa Marxilla on riittävästi työtä paimentaa kärsimättömiä maallikkojaan muutenkin?
Isommat kysymykset liittyvät sitten siihen, kuinka vahvasti Benedictus XVI:n betonoima ehdottomuuden etiikka on yhä käypää valuuttaa ja alkaako kirkkokansa väsyä tuomion saarnoihin – varsinkin jos niitä puhumassa on pedofiilipappien ylituomari jolta on monen mielestä jäänyt kotiläksyistä osa väliin?
Vatikaanista käsin suomalainen Emil Anton raportoi kirjoituksesta varsin neutraalisti ja kertoo, mitä siinä sanotaan: ”Benedictus XVI aloittaa analyysinsä vuoden 1968 seksuaalisesta vallankumouksesta, joka kamppailussaan seksuaalisen vapauden puolesta ei tunnustanut enää mitään sitovia normeja. Myös lapsen ja aikuisen välistä seksiä eli pedofiliaa alettiin pitää sallittuna. […] Samaan aikaan katolinen moraaliteologia kärsi romahduksen. Luonnonlakiajattelusta pyrittiin siirtymään raamattuperusteiseen moraaliin, mutta siinä epäonnistuttiin ja päädyttiin pragmatismiin ja relativismiin, jossa ei tunnustettu absoluuttisesti pahojen tekojen olemassaoloa. Tätä näkemystä vastaan Johannes Paavali II julkaisi vuonna 1993 kiertokirjeensä Veritatis splendor. […] Kirjoituksensa toisessa osassa Benedictus XVI toteaa uuden moraali-ilmapiirin vaikuttaneen pappisseminaareihin, joissa syntyi muun muassa homoseksuaalisia klikkejä. Jotkut piispat suhtautuivat kirkon traditioon kielteisesti ja pyrkivät korvaamaan sen uudella katolisuudella. […] Benedictuksen mukaan pedofiliasta tuli Rooman tietoisuudessa akuutti ongelma 1980-luvun toisella puoliskolla. Tuolloin kanonisen lain soveltamisessa keskityttiin liiaksi syytettyjen oikeuksien takaamiseen, syytettyjen suojelemiseen. Benedictuksen mukaan tarvitaan toista näkökulmaa: kyseessä on vakava rikos uskoa vastaan. Kardinaali Ratzingerin ja paavi Johannes Paavali II:n toimesta pappien pedofiliarikokset siirrettiinkin Uskonopin kongregaation käsiteltäviksi. Näin syylliset pystyttiin myös erottamaan pappisvirasta.”
Pohtiessaan, miten päästään eteenpäin, emerituspaavi tarjoaa lääkkeeksi uutta kuuliaisuutta Kristukselle ja rakkautta häneen: “Mitä pitäisi tehdä? Pitäisikö luoda uusi kirkko, jotta asiat alkaisivat toimia? Tätä on jo kokeiltu, ja se on jo epäonnistunut. Vain kuuliaisuus ja rakkaus Herraamme Jeesusta Kristusta kohtaan voi osoittaa tien.” Anton tulkitsee: ”Benedictus XVI palaa Raamatussa ilmoitettuun uskoon, jonka ytimessä on Jumalan rakkaustarina meitä ja luomakuntaa kohtaan. Pahan valta nousee kyvyttömyydestämme rakastaa Jumalaa, ja se voitetaan oppimalla rakastamaan Jumalaa. Jumala-uskon merkitys avautuu, kun ymmärretään, että jumalaton maailma on merkityksetön maailma. Siinä ei ole totuutta eikä hyvän ja pahan mittaria, on vain voimaa ja valtaa. ”Vain jos on olemassa Luoja-Jumala, joka on antanut asioille hengellisen tarkoituksen, voi ihmisen elämällä olla merkitystä,” emerituspaavi sanoo. Pedofilian leviämisessäkin on viime kädessä ollut kyse Jumalan sivuuttamisesta, Benedictus väittää.” Anton tähdentää: ”Benedictus XVI:n mukaan aikamme moraalikriisien tulisi herättää meissä uusi halu elää Jumalasta ja Jumalalle. Hän kiinnittää huomiota siihen, että teologiassakin Jumala on usein vain taustalla.”
Benedictuksen kirjeen yleisilme on ahdistunut ja nykyaikaisia ilmiöitä torjuva. Sanallakaan hän ei mainitse niitä asioita, jotka hänen tuomitsemansa katoliset moraaliteologit (so. eetikot) ovat arvostelleet kirkon opetuksessa Vatikaanin II konsiilin (1962-1965) jälkeen. Saksalaisten moraaliteologien yhteisö, AG (Arbeitsgemeinschaft) Moraltheologie on julkaissut sivustollaan vastineen tällaista ”halventamista” vastaan. Vastineen (14.4.) kirjoittajat C. Breitsameter ja S. Goertz katsovat loppukaneetissaan, että Joseph Ratzinger on teologina pyrkinyt pitämään uskon ja järjen asiat yhdessä, mutta hänen uusin kirjoituksensa ei palvele tällaista. Päinvastoin, siinä asia-argumenteilla pyyhitään pöytää. ”Uusi” ja ”vanha” moraali eivät – toisin kuin Benedictus väittää – eroa siinä, että uusi moraali olisi vailla normeja lainkaan. Normeja tarvitaan, mutta ne muuttuvat: esimerkiksi annetaan Franciscuksen tekemä muutos katolisen Katekismuksen tulkintaan, jossa kuolemanrangaistusta ei enää hyväksytä.
Tällaisen uuden tulkinnan taustalla on uusi käsitys ihmisarvosta. Näin on teologista etiikkaa eli katolilaisittain moraaliteologiaa tehty varsinkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Homoseksuaaliset suhteet eivät ole ”sitoutuneessa suhteessa” sellainen vakava synti, miksi (Ratzingerin katekismuksessa) ne esitetään, eikä moraaliteologia joka ainoan ehkäisymenetelmän kieltävää opetusta (edelleen katekismusta) arvostellessaan aja mitään normittomuutta siinäkään, sanovat Benedictuksen syyteryöppyyn reagoineet Saksan moraaliteologit.
Kaikkein suurinta tuhoa Ratzingerin nimissä kulkeva kirje saa aikaan Saksan maallikkojen piirissä. Juuri samalla viikolla päättyi Saksan katolinen piispainkokous. Sitä johtava kardinaali Reinhard Marx tahtoo yhä saada aikaan vuoropuhelua omien maallikkojensa kanssa, ja heitä on sentään yli 20 miljoonaa. Syyskuinen kokous odottaisi, mutta maallikkojärjestö ZdK on nyt noussut varpailleen saksalaispaavin kuohutettua Franciscuksen helmikuussa edes vähän tyynnyttämää vettä. Ovatko he valmiit keskustelemaan, ja mistä? Marxin mukaan on valmiutta puhua selibaatista ja naisten vihkimisestä diakoneiksi – olkoonkin, ettei Rooma tällaista naisdiakonaattia suosittele. Ex-paavi Ratzinger (jolla kuitenkin on paavin nimi ja vaatteet…) arvosteli sitäkin, että maallikot kuten kirkon teologisiin tehtäviin tulevat ”pastoraalireferentit” (’lehtorit’) opiskelevat yhdessä selibaattiin sitoutuneiden pappiskokelaiden kanssa. Miten ihmeen ihanteelliseksi Saksan katolisen kirkon on tultava, jotta se miellyttäisi 16.4. jo 92 vuotta täyttävää Ratzingeria? Puhumattakaan hänen lausahduksistaan ”60-luvun provokatiivisista vaatteista”, millä hän tarkoitti minihameita. Tai hänen lausahduksistaan piispoista, jotka näyttivät pornofilmejä seminaariopiskelijoille, jotta he ”osaisivat vastustaa nykyaikaa”. Ehkä vanha setä saa sanoa mitä vaan?
Katolinen Domradio-kanava kertoo ZdK-maallikkojärjestön johtajan Thomas Sternbergin huomauttaneen ennen kaikkea 1968 eli opiskelijavallankumousvuoden vaikutuksesta kirkossa: paavi Paavali VI julkaisi ”pilleriensyklikansa” Humanae Vitae, joka oli Sternbergin edustamille maallikoille viimeinen pisara. Se osoitti, kuinka elämälle vierasta lakihurskautta katolisen kirkon johto pian Vatikaani II:n jälkeen alkoi edustaa. Muuten Sternberg voisi kyllä allekirjoittaa B16:n teesit Jumalan unohtamisesta nykyajassa. Missään tapauksessa ei silti voida ajatella, että seksuaalinen vallankumous olisi legitimoinut pedofilian. (Tästä Anton ei sano tosin mitään.)
Muutenkin perusteellinen keskustelu katolisesta moraalista ja moralismista on käynnissä tietysti koko ajan. Chilen hierarkian sorsima jesuiitta Jorge Costadoat kirjoitti 4.4. eli viikkoa ennen Benedictusta järkeviä – hänkin otti esille Humanae Vitaen vedenjakajana katolisen kirkon sisällä. http://jorgecostadoat.cl/wp/ Benedictuksen kirjoituksen tultua julkisuuteen sitä riepotteli heti 11.4. ja hyvin vahvasti National Catholic Reporterin Michael Sean Winters. -Oliko tämä hoax, huijausta, hän pohti. Hänelle ongelma oli ennen kaikkea se, että nykyajan nuoria suominut entinen kirkonmies oli täysin sokea sille, kuinka hänen johtamansa uskonopin kongregaatio vuosikymmenet keräili tietoja pappien rikoksista mutta linjana oli vahva ”no action”. Syyttävän sormen ojentuessa siis 4 muuta sormea osoitti Ratzingeriin itseensä. Otsikon puhe jutusta valitettavana tekstinä, regrettable text, on lähtenyt maailmanympärimatkalle, senhän voi löytää vaikka sãoleopoldolaisen Unisinos-yliopiston IHU-uutisista käännettynä portugaliksi. Kohtelias Benedictus-paavi kirjoitti riemuinneensa siitä, kuinka ehdottomia lakeja vastustanut moraaliteologi (!) Franz Böckle kuoli 1991 kahta vuotta ennen Veritatis Splendorin julkaisemista, eikä muodostanut sille enää uhkaa. Tällaista diskurssia Winters vastustaa, kuten paljon muutakin. Kannattaa ehkä lukea.
Kun maailmassa on kaksi paavia, olipa sitten usko Kristuksen / Pietarin sijaisuuteen millä tasolla tahansa, niin ehkä olisi kohteliasta, että vanhempi antaisi nuoremman hoitaa hommia. Ettei Rooma joutuisi kahden paavin loukkuun pääsiäisen aikaan…
Yksi olennainen kysymys on montako paavia pitäisi olla. Siis piispaa, joka yksin ”ex cathedra” voi sanella uskon totuuksia.
Ortodoksisella kirkolla on nolla (0) tällaista piispaa, roomalais-katolisella kirkolla yksi (1) ja protestanttisilla yhteisöillä 920 miljoonaa (920 000 000). Protestanteillahan jokainen jäsen voi mielensä mukaan tulkita oppia, ja vaikka perustaa uuden oman ”kirkkokunnan” niin halutessaan.
Olisi mielenkiintoista keskustella mikä mahtaa olla oikea ”paavien” lukumäärä.
Benedictuksella eli ”Penalla” oli tässä historiallinen kiusaus olla paavillisempi kuin paavi itse. Vastaus voisi olla että 2 paavia voi olla, koska ainakin nyt de facto siis on. Itse asiassahan sillä ei ole merkitystä, kuka (jos kukaan) Benedictuksen kanssa tai puolesta on senttaillut, jos mielikuvaksi jää, että taas ylistellään pappien omaa pyhyyttä suhteessa syntisiin. Juuri tätä mielikuvaahan Franciscus halusi rapauttaa, sanoessaan ”mikä minä olen tuomitsemaan”. (Toinen juttu on se, ettei hän tuominnut aina kirkonmiesten seksirikoksiakaan. Ja mitä Ratzingeriin tulee, niin Saksan media muistaa kyllä myös veljen Georg Ratzingerin kirkkokuoron Regensburgissa, sen ankaran kurin ja sadat hyväksikäyttötapaukset. Se ei epäröi nostaa niitä taas esiin.) No, inkvisition pesänjakajalle Ratzingerille syyttely tuntuu kovin tuttua, myös kulttuurin ja nykyajan ihmisten tuomitseminen? Eikä tämä ole pahantahtoinen kommentti, isoimmat herneet vedetään tänä pääsiäisenä saksalaisten moraaliteologien ja varsinkin maallikkojen neniin. Tuntevatko he olonsa kotoisaksi kirkossa, jonka päämaja Vatikaanissa voi julkistaa mitä vaan, sivusta, ilman yhteistä näkemystä, tiedottajien tietämättä? (Franciscuksen selitetään hyväksyneen juttu kyllä – mitä muutakaan?) Institutionaalisesti suurin saksalainen teologi jää historiaan paavina, joka 92 vuoden rajapyykillä omistautui seuraajansa horjuttamiseen. Näin asian näkee monien arvostelijoiden joukossa La Croix, joka kuvailee Ratzingerin julkisuudenhallintaa jutussa armottoman tarkasti: ”Make no mistake. The purpose of the former pope’s newly published letter was not to offer new insights on dealing with sex abuse in the Church. As already noted, there is nothing new. Whoever encouraged him to publish this 6,000-word essay surely had, perhaps unbeknownst to Ratzinger (though is that really possible?), the intention of giving encouragement to those working to destabilize the pontificate of Pope Francis.” https://international.la-croix.com/news/this-time-benedict-xvi-oversteps-the-line/9893
Niin, voisiko todella olla mahdollista rohkaisun hakeminen niille jotka haluavat heikentää Paavi Francisìn näkemyksiä.
Onhan uskomaton seurakunta. Leikkiä ei saisi laskea, mutta usko- ja uskomaton ovat tässä kyllä lähempänä kuin vastakkaisilla puolilla.