on kysymys, joka esitetään näinä päivinä monelle ihmiselle. Pääsettekö?. Ei lähdettekö tai oletteko menossa, vaan pääsettekö. Toki noilla muillakin tavoilla voidaan kysyä ja kysytäänkin, mutta etupäässä asia käsitetään niin, että sinne mennään ilman muuta, jos vain päästään, eli siihen ei ole mitään estettä. Oletuksena on siis se, että sinne halutaan mennä ja mennään, jos se vain suinkin on mahdollista.
Monen ihmisen kohdalla asia onkin näin. Suviseurat ovat heille esimakua tulevasta, taivaassa kerran vietettävistä ikijuhlista ja tätä tapahtumaa ei haluta mistään hinnasta jättää väliin. Joskus suviseurahyvästelytkin saattavat päättyä uskonystävien kesken näin: ”jos ei täällä enää tavata, niin taivaassa”. Jotkut ovat jopa toivoneet pääsevänsä taivaankotiin suoraan suviseuroista ja jos jonkun uskonsisaren tai -veljen kohdalla on käynyt niin onnellisesti, että noutajat ovat saapuneet kesken suviseurojen vieton, hänen osaansa on onniteltu ja kadehdittu.
Eräs vanhoillislestadiolainen saarnamies, pappi, kertoi eräissä suviseuroissa katselleensa loppulaulun ”Maan ja taivaan Luojan…” aikana isoa seuratelttaa ja sen ympäristöä Jumalan lapsineen kullanhohtoisessa auringonpaisteessa syvän liikutuksen vallassa. Hän näki mielessään sellaisen näyn, että jos nyt tapahtuisi Jeesuksen toinen tuleminen, seurakentältä nousisi valtaista valkopukuisten joukko taivaan kunniaan ikijuhlia viettämään.
Myös monelle vl-liikkeen jättäneelle ihmiselle suviseurat ovat ihana tapahtuma, johon halutaan osallistua, vaikka muulloin ei seuroissa käydäkkään. Olen kuullut tällaisten ihmisten sanovan, että suviseurat ovat heille se positiivinen muisto ja kokemus entisestä uskonyhteisöstään ja siksi siellä halutaan käydä. Ja tätä positiivisuutta halutaan tarjota myös omalle ei-vl-jälkikasvulle.
Osalle sekä liikkeen sisällä oljoista että liikkeestä lähteneistä suviseurat ovat lähinnä sosiaalinen tapahtuma. Siellä voi muutaman päivän aikana tavata ystäviä ja tuttuja, jutella heidän kanssaan kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, ei pelkkä sananvaihtoa: ”milloin tulitte? -keskiviikkona”, ”millä alueella teillä on asuntoauto? -ihan tuossa lähellä”, kuten useimpien ”ei niin läheisten” tuttujen kanssa käydyissä keskusteluissa käy.
Tuo otsikossa esiin tullut kysymys ei ole kuitenkaan kaikille kovin mieluinen. Siitä ei kuitenkaan kannata loukkaantua, sillä en usko kenenkään esittävän kysymystä kiusatakseen, vaan ihan sen takia, että toivoisi mahdollisimman monen pääsevän suviseuroihin, koska kokee itse tapahtuman niin ihanana ja suorastaan maanpäällisenä hetkenä taivaallista ikijuhlaa. Tähän tietty liittyy pohjalla ajatus, että ”epäuskoiset” saisivat parannuksen armon suviseuroissa, joissa jos missä, taivaallinen tunnelma katsotaan olevan vahvasti läsnä ja joka voisi houkutella ja puhutella armosta osatonta tekemään parannuksen.
Itseäni ei haittaa eikä loukkaa, jos minulta kysytään ”pääsetkö suviseuroihin?” -kysymys. Vastaan, että kyllä varmasti pääsisin, jos vain haluaisin sinne mennä. Nimittäin en halua. Ihan mikään ei minua vedä sinne. Ihania ja rakkaita läheisiäni voin tavata muissakin merkeissä kuin suviseuroissa, jotka ovat lähes aina elämässäni olleet jollakin tavalla enempi ja vähempi ahdistuksenpaikka.
Ensinnäkin, olen aina kokenut, että suviseuroihin on vaikea mennä varsinkin silloin, kun ei mene niin hyvin ajallisessa mielessä. Jos on yksinäisyyttä, se korostuu vain suviseuroissa. Jos on sairautta tai huonokuntoisuutta, sitä ei halua mennä sinne esittelemään ta kertomaan. Jos on vähän rahaa, suviseurat syö ne viimeisetkin ja joutuu muutenkin olemaan siellä melko alkeellisissa olosuhteissa ja katsella sivusta kun muilla on hyvät suvisvermeet loisteliaine asuntoautoineen. Jos on uupumusta lapsirumbassa, se vaan lisääntyy suvisreissulla.
On minulla ihan mukaviakin suviseuramuistoja, mutta ne ovat aika kaukana, vuosikymmmenten takana, kun perhe oli vielä melko pieni ja homma sujui jotenkin mukavasti noin käytännön mielessä. Mutta tuo, että on joutunut pakosti käymään suviseuroissa uupumuksesta huolimatta, on tehnyt koko tapahtumasta itselleni niin ahdistavan pelkästään jo sanana ”suviseurat”, että voin melkein jo pahoin. ”Miksikö pakosti?” -saatat kysyä mielessäsi hyvä lukijani. Siksi, että kun muutamat suviseurat missasin joko raskauspahoinvoinnin tai synnytyksen ajankohdan läheisyyden takia, sain kyllä kuulla ihmettelyjä poisjäännistäni. Yhyyyy, miten syylliseksi sitä itsensä tunsi niitten ihmettelyjen alla. YÄKS!
Sitä pidettiin hyvänä ja esimerkillisenä toimintana, että ihmiset tulevat kuka mitenki sairaana ja taloudellisista vaikeuksista (siunaus!) suvareihin ja kuinka eräskin suurperheen äiti tuli sinne, vaikka laskettu aika oli jo ohitettu jnejne. Yääks, eli kaikki syyt missata suviseurat ovat huonoja syitä tai tekosyitä. PLÄÄH.
Noh, mutta. Yritän tunkkasta ikävät kokemukseni ja tunteeni Ö-aivolohkooni, ettei ahdistukseni pääse ihan valtoimenaan ilmoille. Muuten tänne saadaan kohta tilata PIIPA-auto.
Jotkut vl-ihmiset painostavat ”epäuskoisia” sukulaisiaan ja ystäviään suviseuroihin ja muihin kesäseuroihin. Tämä on äärettömän huono juttu. Kyllä ihminen tulee sinne suviseuroihin jos hänellä on halu tulla sinne, painostaminen on tosi huono homma ja viilentää vain välejä ja harventaa kanssakäymistä ihmisten välillä.
Painostamalla, kieroilemalla, manipuloimalla, kiristämällä ei saada aikaiseksi sydämenhalua, ”parhaimmillaankin” vain ulkonaista samanmielisyyttä. Älä siis toimi em. tavoilla. Siitä ei hyödy ihan kukaan. Siitä voi olla näennäinen lyhytaikainen hyöty, mutta enempi sillä aiheutetaan vahinkoa ja välien viilentymistä ja tulehtumista.
”Lammas kulkee leipäpalan perässä”, oli joku sanonut jossakin puhujainkokouksessa joskus. Lammas myös muistaa, jos se on joskus nähnyt hakattavan muita lampaita jossakin lammashaassa. Se ei ehkä uskalla enää mennä sinne, vaan etsii enempikin sitä leipäpalaa, mikä ojennetaan tarpeeksi alhaalta ja ilman kaikenlaisia ehtoja ja turvallisissa olosuhteissa.
Ymmärrän heitä, jotka haluavat mennä suviseuroihin ja muihin kesäseuroihin, pyydän ymmärtämystä itselleni, kun en halua mennä niihin.
Ai niin ja yks asia tuli vielä mieleeni. Siellä kun sitten suviseuroissa ihmiset ovat taivaallisissa tunnelmissaan, tulee helposti sellainen olo, että ”kunpa sekin ja sekin ystäväni ja sukulaiseni saisi olla täällä mukana” ja tulee lähettäneeksi oikein taivashehkua uhkuvan tekstiviestin tai postikortin sellaiselle läheiselle, niin välttämättä sellainen ei oikeasti tunnu olleskaan mukavalta. Ihminen -hei HALOO- voi ihan oikeasti ja aidosti olla onnellinen, vaikka ei olekkaan suviseuroissa! Suviseurat on ihan Yes, mutta ei kaikkien juttu. Ja sitä paitsi, minne monet suvarivieraat laittaisivat lemmikkinsä, jos kaikki läheiset lähtisivät suviseuroihin? 😉
S-postini kautta komenntti kirjoitukseeni:
”Hei,
niin samaa mieltä sinun suviseurapostauksesta! Itse olen (vielä ainakin) mukana vl-piireissä ja mua on koko aikuisikäni ahdistanut suviseurat jo ihan käytännön syistä. Mua ärsyttää kaikki se jonottaminen, pahat hajut (vessoista), pitkät kävelymatkat lasten kanssa, melu, pöly, porottava aurinko tai piiskaava sade jne.
Useampana vuonna olemme jääneet vapaaehtoisesti pois ja jopa silloin kun seurat eivät edes ole kaukana. Tämä aiheuttaa ihmetystä sukulaisissa ja kavereissa vaikka sitä ei ääneen lausuta välttämättä. Tykkään itse olla kotona ja omien askareitten lomassa kuunnella seuraradion (joskus tosi naiiveja) ohjelmia. Veikkaan että paremmin tulee kuunneltua kuin mitä seurapaikalla ollessa.
Usein ollaan puolison kanssa mietitty just tuota raha-asiaa että miten joillakin oikeasti on vara lähteä suviseuroihin kun se vie niin hirvittävästi rahaa. Suvareissakin kaikki hinnat nousee vuosi vuodelta ja ei voi tajuta miten suurperheellisillä on edes vara siellä syödä kun itsekin pienemmällä perheellä hirvittelee hintoja vaikka ei edes olla huonotuloisia.
Ilmeisesti joillakin suviseuroihin saapuvilla on myös jotain kilpavarustelua keskenään sillä olen kuullut että esim. Oulun seudulla nuoret perheet saattavat vuokrata hienomman auton että voivat näyttää muille miten hyvin menee! Pöyristyttävää! Mutta tämä on siis toisen käden tietoa mutta onko suviseuratkin oikeasti joillekin maallisen mammonan esittelypaikka? Kyllähän siellä näkee viimeisen muodin mukaisia perheitä ja toki myös vähemmän muodikkaita joita sitten suurina laumoina vaeltavat pissikset (=yhden suvun serkukset?) tuijottavat hihitellen.
Suviseuroistakin on tullut rahankeruupaikka ja mua ärsyttää sekin kun kentällä mainostetaan tämän tästä jotain uutta kirjaa tai tavaraa mitä saa ostettua myymälästä.
Ja voin vain kuvitella miten uuvuttava kokemus seurareissu on suurperheiden äideille. Eräs sukulaiseni ei yhtenäkään vuonna olis halunnut lähteä kun lapset oli hankalassa iässä mutta miehensä ”pakotti” hänet eikä voinut siis lähteä esim. isompien lapsien kanssa yksin. VArmaan aika monikin jäis kotiin jos kehtaisi mutta kun heti se usko kyseenalaistetaan.
Kun itse olin lapsi niin emme päässeet läheskään joka vuosi suviseuroihin mutta ei se meitä haitannut. Enkä muista että vanhemmat ois mitään kummeksuntaa saaneet osakseen kun eivät lähteneet. Liekö aika muuttunut siinä suhteessa jotenkin et jokaisen oletetaan automaattisesti haluavan sinne ja jos et halua niin olet huono uskovainen.
Ja vielä puheista sen verran että ne harvoin tarjoavat mitään erityisen virkistävää ainakaan minulle. Viime vuonna Jyrki Rauhalan puhe oli ihana mutta muut sitä samaa tunkkaista pyörittelyä jossa haukutaan ”tämän maailman mediaa” ja kielletään käymästä nettipalstoilla ja kehutaan miten paljon on ollut parannuksentekijöitä (itse en tiedä yhtään ainutta lähivuosilta). Yksi asia joka myös on pistänyt korvaan on esirukouspyyntöjen räjähtänyt määrä ja ne aiheet mitä ne koskevat. Eli miten paljon on mielenterveysongelmia, rahavaikeuksia, pettämisiä ja eroja jne. Jos uskovaisilla olisi oikeasti asiat niin hyvin kuin aina kehutaan niin ei olis varmaan tarvetta noin paljolle esirukouksille.. Ihme kun vielä ne on kuuluneet radiosta ettei ole sensuroitu pois.
Tänä vuonna me emme taida ”päästä”. ”
Ottaisiko Ylläpito kantaa Kalevi Tikan väitteeseen. Se ei ole ensimmäinen laatuaan.
Ihan asiallisesti ainakin yritin kirjoittaa asiasta.
Hei, roskakoriiin ko. viesti, asiaton ja sääntöjen vastainen
Kommentoin vain lyhyesti tällä kertaa.
Suviseurat on kesäfestarit ja kesäfestarien hintoja ei voi ihan verrata kaupan hintoihin. Mun näppituntuma on, että ruoka on ihan kohtuuhintaista. Ei ainakaan tyypillistä festarihinnastoa kalliimpaa. Sen sijaan suihku voisi olla halvempi. Ainakin joku alennus perheille & lapsille? Parempi silti näin kuin ei suihkua lainkaan.
Kirjamyynnistä vielä. Se on ihan normaalia muillakin (uskonnollisilla) festareilla. Vielä ei olla onneksi menty siihen että myytäisiin Suviseura-t-paitoja tai -pinssejä. Toivottavasti ei mennäkään.
Kommentti s-postini kautta:
”suviseuroihin on ihana päästä. aina ei ole pässyt pitkän matkan tai pienen vauvan vuoksi. siellä sielu virkistyy, niin kuin aina seuroissa. on se niin ihana olla uskomassa, sitä toivoisin sinulekkin että saisit vielä palaamisen armon,”
Kuvaat kauniisti suviseuratunnelmia ja suviseuroihin liittyviä tuntemisia. Kiitos Vuokko!
Suviseuroilla ei liene erityistä hengellistä merkitystä. Muistat varmaan Eino Kimpimäen. En muista varmaan sanasta sanaan, mutta kerran suviseurojen ehtoollisen yhteydessä hän totesi, että jollakin paikallisella ehtoollisen vietolla on aivan sama merkitys kuin suviseuroissa tapahtuvalla.
Suviseurat ovat hengellisesti hyvin virvoittava tapahtuma ja siellä on yksinkertaisesti mukavaa. Traditio lienee syntynyt ja kasvanut aivan kuin itsekseen. Sille on ollut tilaus.
Asuin lapsena Perä-Pohjolassa ja parissa paikassa Pohjanmaalla kunnes muutimme Helsingin liepeille. Suviseuroissa kävimme aika harvakseen. En oikeastaan muista kuin Rovaniemen suviseurat joskus 50- ja 60- luvun vaihteen tienoilla. Ehkä me jossakin muuallakin olemme käyneet., en ole varma. Kyse oli varmaan jaksamisesta, rahastakin ja pitkistä etäisyyksistä. Vartuttuani kävin ahkerammin, mutta oman perheeni kanssa olemme käyneet varsin tiheään. Vanhempanikin ovat käyneet usein, kun mahdollisuudet ovat olleet otollisemmat.
Emme ole vaimoni kanssa lähdössä Pudasjärvelle. Olisi se mahdollista, jos vain panisi töpinäksi. Matka on pitkä ja vaikka oleminen kentällä on tehty hyvin sutjakaksi, on ne kuitenkin erityisolosuhteet. Nykyään on vielä erittäin hyvä vaihtoehto, erinomainen seuraradio.
Sanan pääseminen käyttö on jännä ilmiö. Ihan yleisesti Suomessa todetaan esimerkiksi, että joku ei päässyt hautajaisiin tai häihin, vaikka tuskinpa se on aina pääsemisestä kiinni. Samoin jonkun seuran kokouksessa voidaan ehkä todeta jostakin hallituksen jäsenestä, että tämä ei päässyt paikalle. Työpaikan porukka saattaa lähteä joihinkin pippaloihin ja oletusarvo useilla lienee, että sinnehän lähdetään. Jos ei ole lähdössä, saatetaan painostaa. Luullakseni aika yleisinhimillinen ilmiö.
Minun mielestäni on hienoa, että tällainen sosiaalinen tapahtuma on olemassa. Yksinäistä ja eristäytyvää se voi tietenkin myös ahdistaa.
Opilliset asiat hautautuvat henkilökohtaisten kontaktien ja sosiaalisen kanssakäymisen taakse, eikä kaikilla ole edellytyksiäkään sellasia pohtia.
Kuten Heikki toi kauniisti esille, opillisesti ajatellen suviseuroilla ei ole mitään erityistä merkitystä. Kun kaksi tai kolme uskovaista kokoontuu keskustelemaan uskonasioista ja lohduttamaan toisiaan evankeliumilla, se on aivan yhtä pyhä tilanne kuin kymmenien tuhansien ihmisen suviseurat.
Henkilökohtaisesti olen kuitenkin aina kokenut suviseurat itselleni tärkeäksi. On vaikea kuvata, miksi. Ehkä se on jotain samanlaista, jota opetuslapset saivat kokea Kirkastusvuorella. Varsinkin ehtoollisen vietto suviseurateltassa on aina tuntunut erityisen koskettavalta ja puhuttelevalta tilanteelta.
Suviseurat järjestetään mielestäni pääsääntöisesti todella hyvin ja huolellisesti. Tilaisuuden kokoon nähden jonottamista ym. on varsinkin viime vuosina ollut todella vähän. Tämän on moni liikkeeseen kuulumaton seuravieraskin minulle todennut. Myös suviseuraradio on mielestäni amatöörikanavaksi varsin monipuolinen ja korkeatasoinen.
Ainakin minun lähipiirissäni suviseurojen suhteen on aina vallinnut evankeliumin vapaus: Suviseuroihin saa lähteä uskossa virkistymään. Joka vuosi moni on kuitenkin eri syistä jättänyt tulematta eikä kukaan ole antanut ymmärtää, että sen perusteella voisi lähteä kyseenalaistamaan kenenkään uskon oikeellisuutta.
Minusta on todella hienoa, että sekularisoituneessa Suomessakin järjestetään vielä näin suuri hengellinen kesätapahtuma. Jo uskovia rohkaistaan uskomaan ja pidetään myös esillä mahdollisuutta omistaa evankeliumi omalle kohdalleen ensimmäistä kertaa.
No, jokainen voi muodostaa mielipidettään ko. tilaisuudesta tulemalla paikan päälle Pudasjärvelle. Tervetuloa! Tai jos ei fyysisesti suviseuroihin pääse, kesäseuraradion lähetykset alkavat huomenna. Sitä voi kuunnella osoitteessa http://rauhanyhdistys.fi/fi/seurat/kesaseuraradio/.
Suviseurojen sivut:
http://www2.suviseurat.fi/
Kiitos Heikki kommentistasi, sä ymmärsit ainakin osan pointistani, eli sen, mitä suviseurat monelle parhaimmillaan merkitsevät.
Kirjoitukseni tarkoitus on siis valottaa eri kokemusmaailmoja suviseuroista, jotta ymmärtäisimme toisiamme paremmin.
S-postini kautta vastauskommentti ensimmäiseen kommenttiin:
”Voitko laittaa tämänkin nimettömänä koska hänkään ei laittanut nimeä jolle vastaan.
Mietipä vielä, veisitkö sittenkin lapset suviseuroihin. En ikinä ole tiennyt ketään lasta joka ei olisi innoissaan suviksista, haisi vessat miltä tahtoo.
Mulla ei ole omia lapsia mutta meen ihan jo senkin takia kun haluan nähdä sisarusten lapset siellä: tytöt huivit päässä ja pojilla lippikset. Taskussa kolikoita. Niin liikkistä!
Olen nytkin houkutellut kolme lasta omaan majapaikkaani. Elän heidän ilostaan.
Ne on monta viikkoa keränneet mun ostamiin possuihin rahaa ja nyt sitten torstaina possun maha repee ja matka alkaa. Niin rakasta!
Sitten ne sanoo illalla, että ollaan me isossa teltassakin käyty, taisipa olla sadekuuron aikaan;) Oli miten oli mutta sinne pitää päästä.”
Kiitos Joona kommentistasi. Nyt kun luen kirjoituksiasi, kuulen samalla lempeän ja pehmeän äänesi ja näen mielessäni ystävällisen olemuksesi, kun olen sut kerta tavannut. Huomasin hymyileväni, lukiessani kirjoitustasi
Ok, mutta hyvistä suvarimuistoista puheenollen, mulle ovat ehdottomasti niitä ison teltan lauluhetket, innokas veisaaja kun olen.