http://rauhanyhdistys.fi/paivamies/paakirjoitus/
Odotin turhaan, että kirjoituksessa olisi myönnetty lähisuhdeväkivallan laiminlyönti liikkeessä. Kuulostaa siltä, että kaksoisviestinnästä ei haluta luopua. Jos kuitenkin SRK:n tiedonannossa myönnettyihin asioihin aiotaan saada muutosta aikaiseksi, asioista pitää puhua liikkeen sisällä reilusti ja rehellisesti; missä, milloin ja millä tavalla on menty vikaan ja toimittu väärin.
Kaiken selitykseksi ei kelpaa se, että olemme taisteleva seurakunta ja kaikkinainen ikäväkin kuuluu vain asiaan ja että seilunvihollinen tekee työtänsä myös uskovaisten keskuudessa. Vielä kun tuon ”vain me” -käsityksen kanssa tullaan erehtymättömyyden kaapista ulos, ollaan asioitten tervehtymisen kanssa jo pitkällä yhteisössä.
Myös pf-asioiden eteen työtä tehneiden, Johannan ja Johanneksen liikkeen sisällä mustamaalattu kunnia ja maine täytyy liikkeen sisällä puhdistaa, se on vähintä, mitä heidän kohdallaan pitäisi tehdä.
Uhreista vielä. Olen kuullut, ettei heitä saa estää puhumasta traumastaan. Heitä pitää jaksaa kuunnella niin kauan kuin heitä puhututtaa. Kuunnella, tukea, tarjota olkapäätä, kun he sitä tarvitsevat.
Heidän ei saa antaa ymmärtää, että he ovat tehneet väärin, kun ovat paljastaneet pahantekijänsä; hehän ovat just tehneet siinä asiassa oikein, niin kuuluu ehdottomasti tehdäkin. Pahantekijät pitää saada kiinni ja vastuuuseen tekosistaan ja estää uusien uhrien syntyminen, siksi avoimuus on ainoa oikea tie tässä asiassa.
HEILLE EI SAA JÄRJESTÄÄ HOITOKOKOUKSIA ASIAN TIIMOILTA! Jos olet tehnyt niin tai ollut tällaisessa toiminnassa mukana, olet ollut kuormittamassa uhrin elämää entisestään ja nyt mielestäni velvollisuutesi on korjata asia. Sekä henkiseltä osalta anteeksipyytäen että myös taloudellisten menetysten osalta jos sellaisia on tiedossa; terapiakäynnit ja työkyvyttömyyden lisääminen. Jos hoitokokouksen takana on paikallinen rauhanyhdistys, se on yhdistyksenä vastuussa asiasta. Siis mun oikeustajun mukaan.
Lopuksi vielä s-postini kautta saamani kommentti keskusteluun:
”SRK:n tiedotustilaisuuden julkilausuma oli erittäin hyvä. Se antoi ymmärtää, että Johanna Hurtigin selvitystyö oli kuitenkin tehonnut, vaikka viiveellä.
Tuomas Hänninen totesikin lähtiessä HS:n toimittajalle, että aluksi asiat pyrki kieltämään ja torjumaan.
Johtuiko tutkijan ja SRK:n miesten luottamuspula aluksi tästäkin seikasta?
Joka tapauksessa siltä osin asia on vieläkin kesken, että tutkijalta ei ole pyydetty anteeksi häneen kohdistunutta kaltoinkohtelua.
Julkilausuman otsikko osui oikein UHRIT LAIMINLYÖTY
Samoin koko ensimmäinen kappale harvinaisen oikeaa tekstiä :
– organisaation toimintatapoja ja yhteisöelämää terpeen jatkuvasti arvioida
– avointa keskustelua rakenteista
– väärien toimintatappojen tunnistaminen ja korjaaminen
– keskusjohto valmis avoimeen yhteistyöhön viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa
– lasten hyvinvointi sydämenasia
– syvä pahoittelu liikkeessä tapahtuneista rikoksista ja
– uhrien laiminlyönneistä
– perhe- ja diagoniatyöhön panostaminen
Tuohan näyttää sitä, että ainakin tältä osin on herätty ymmärtämään ongelma ja aloitettu korjausliikkeet oikeaan suuntaan.
MUTTA
SRK:n miesten julkilausuman ensimmäinen kappale antaa oivan reseptin ja toimintasuunnan seuraavan suuren askeleen ottamiseen – koko harha-ajan selvitystyöhön ja sen seurausten korjaamiseen.
Siinä saattaa aluksi käydä samoin, että hirvittää niin paljon, että Hännisen sanoin haluaa ensin kieltää ja torjua. Nimittäin uhrimäärä ei todellakaan ole pieni, kun sen oikein käsittää. Juuri samasta – uhrien laiminlyönneistä on kyse.
Miten niin harha – ajan uhrien määrä on suuri?
Siksi, että me kaikki olemme olleet vuosikymmeniä juuri silloin kylvettyjen väärien opetusten, väärien painotusten, hoitokokousaaltojen ja niiden seurauksena kylvetyn pelon, väärien toimintatapojen ja kipukohtien vaientamisen uhreja. Uhritaakka osoittautuu todella karmeaksi, kun ymmärrämme, että juuri tästä johtuu myös kenties tuhansien uskovaisten nuorten ja aikuisten ajautuminen epäuskoon. Heille nöyrtyminen vääryyteen alistumiseen on ollut mahdottomuus.
Mutta – myös SRK:n johto on yhtälailla ollut pelon vankina ja siis uhreja.
Nyt on tullut perusteellisen arvioinnin ja muutoksen aika. Salailu, torjuminen ja kritiikin väistely ei auta, pitää käydä kohti.
Aivan samoin kuin tässä lasten hyväksikäyttöasiassa, on tarpeen ottaa asiantuntijat avuksi, jotta silmät ja ymmärrys aukeavat.
Näky ei ole kaunis.
Siinä on paljon tilitettävää.
Onkohan siihen valmiutta entisellä kokoonpanolla?
Nimittäin – SRK:n johtokunnassa on veikkaukseni mukaan edelleen asennetta, että SRK:n kritiikki on enne eriseurasta. Pelottelun kärki on siinä yhä. Heti, jos aletaan puhua hoitokokouksista, käännetään puhe kysyjän oman uskon tilan arviointiin ja epäilyyn, onko jäänyt katkeruus jostain omasta hoitotilanteesta. Katkeruuskortin käyttö räpsähtää päälle kuin ylikuumenemissuoja – melkein samantien.
Virittele siinä sitten julkilausuman mukaisesti avointa ja rakentavaa keskustelua koko liikkeen vuosikymmeniä raahaamasta möhkäletraumasta..
TRAUMA
Siinä se on se sana , hoitokokousten saattelemana synnytetty kollektiivinen trauma.
Trauman keskeisin selvitystyö on mielestäni hahmottaa kaikki ne väärät painotukset, mitkä sillon luotiin ja sitten niistä selkeästi irtisanoutuminen ja anteeksipyyntö.
Ellei tätä tilitystä tapahdu, trauma jatkuu ja jatkuu. Ja uusi polvi omii asenteet, joita entinen katsoo vinoon laiteillakeikkujiksi.
Toivon, että SRK on jo oppinut, ettei kannata odottaa kirkon taholta tulevaa painostusta, ennenkuin aloitetaan korjata vääryyksiä.
Vaikka SRK haluaa nykyään painottaa olevansa lähinnä käytännön organisaatiotoiminnan keskus, sillä on ihmisten mielissä edelleen se auktoriteettiasema, mikä sille oli luotu aiemmin. Nykyinen asennemuutos on seurausta vastuunkiertämiseksi.
Tämäkin asia täytyy SRK:n johdossa tunnustaa.
Ja NAISET, heidän panoksensa on entistä tärkeämpää, koska he ovat ongelmien keskiössä.
Me saamme olla jo nyt äärettömän kiitollisia niille rohkeille ja itsensä alttiiksi laittaneille, jotka ovat omalla nimellään ja kasvoillaan tulleet esiin ja taistelleet. Kyllä – se on oikea sana. He ovat taistelleet uhrien puolesta. Mutta siihen tehtävään on kypsynyt kärsimyksen kautta.”
Kiitos sinulle Eija lähettämästäsi linkistä. Tuo linkin takana oleva kirjoitus kannattaa kaikkien lukea. Tämä lain kohta tulisi myös soveltaa kirkon rippiä koskevaksi:
”Suomessa ilmoitusvelvollisuus menee salassapitovelvollisuuden edelle ja kaikki epäilykset ja tiedot lapseen kohdistuneesta rikoksesta tulee viipymättä ilmoittaa poliisille ja lastensuojeluviranomaisille.”
Minun täytyy nyt kyllä vetäytyä tästä keskustelusta, sillä tämä ahdistava lasten hyväksikäyttö tulee uniini, enkä minä unessa kykene lasten avunhuutoihin vastaamaan. Keskustelkaa te nuoremmat, sillä avoin keskustelu voi tuottaa myös uhreille helpotusta. Vallankin kun saavat tietää, että uhrin asemassa ei ole mitään hävettävää, sellaista asiaa joka pitäisi salata.
Mitä suljetumpi uskonnollinen yhteisö on, sitä houkuttelevampi paikka yhteisö on pedofiilille ja niihin pedofiili hakeutuu. Usko ei koskaan saisi muuttua salaseuraksi, vaan sen tulee aina olla valon paikka, jonka kaikki ihmiset näkevät. Jos näin toimimme, Jumala lupaa uskollisuutta niin, että saamme olla liitettyinä häneen uskon kautta:
Hoos. 2: 20 ”Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein, ja sinä tulet tuntemaan Herran.”
Eija Moilasella on huoli lapsista, eikä hänellä näytä olevan vanhoillislestoja kohtaan kaunaa.
Jos maassa on 1567 tapausta yhtenä vuonna, ja vanhoillislestoilla
157 kymmenien vuosien ajalta, eikö olisi meidän muidenkin syytä katsoa kokonaisuutta.
Asian salailu on toki ollut väärin, mutta ovatko kaikki muut hengelliset yhteisöt ja maalliset kiiruhtaneet oitis virheensä tunnustamaan?
Kaiken kaikkiaan on hyvä, että tämä asia käsitellään perusteellisesti.
Minulla ei ole mitään kaunaa ketään kohtaan, mutta soisi kaikkien lukevan ja kirjoittavan täsmällisemmin. Ja vähintäin oikaisemaan vinot tiedot.
”Niin muodostui tutkimuksen aineisto, kertomuskokoelma liki 200 hyväksikäyttäjän tai kaltoinkohtelijan teoista. Teot ovat 1970–2000-luvuilta. Useimmilla tekijöillä on enemmän kuin yksi uhri. Uhreja on Hurtigin tiedossa kaikkiaan satoja, mutta todellinen luku lienee hänen mukaansa tuhansia.Kertomuksista piirtyy kuva hyväksikäytön ja muun väkivallan yleisistä seurauksista kuten häpeään perustuvasta salailusta, poikkeavuuden tunteesta sekä kodin ja muiden tuttujen ympäristöjen muuttumisesta sotatantereiksi.”
http://www.hs.fi/kotimaa/a1381813219152
”Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus väkivallan sosiokulttuurisista sidoksista, eli hengellisten merkitysten, sosiaalisten suhteiden ja rakenteiden välisestä vuorovaikutuksesta.”
Tutkijan tulokset ei aina kaikkia miellytä. Silti ei pidä tutkijan motiiveja kyseenalaistaa tai vääristellä.
PS. Moilasen ilmoittama seksuaalirikosten lukumäärä 1567 tapausta (vuonna 2012) ei vielä kerro, montako tekijää ja uhria on. Usein yhdellä tuomitulla on monta tekotapausta, jopa kymmeniä, jos ei enemmänkin. Haluan vain olla tarkka, jotta asioita voidaan pohtia.
En ole lukenut kaikkia kommenttejä vielä, mutta nyt jo näyttää siltä että tässä keskustellaan pedofiliasta enemmän kuin insestistä, joka on muistaakseni Hurtigin ja muidenkin tutkimuksissa osoittautunut yleisimmäksi lasten hyväksikäyttömuodoksi SRK-lestadiolaisuudessa. Tämän ilmiön yleisyyden uskon johtuvan ainakin osittain yhteisön erittäin tiukasta seksuaali- ja ehkäisykielteisestä opetuksesta ja tämän mukanaan tuomista tilanteista ylisuurten perheiden arkielämässä. Aikalailla verrannolliset syy-/seuraussuhteet ovat vaikuttamassa SRK -lestadiolaisuudessa kuin katolisen kirkon pappien selibaattisäännösten seurauksena siellä tapahtuneissa hyväksikäyttörikoksissa on ollut. Pedofilia on ymmärtääkseni yksilöllinen sukupuolinen taipumus tai sairaus, joka ei ole riippuvainen siitä ympäristöstä, jossa kyseinen henkilö elää. Mutta tietynlainen ympäristö saattaa ruokkia ja houkutella taipumuksen toteuttamiseen tai houkutella hakeutumaan ympäristöön, jossa taipumuksen konkreettinen toteuttaminen on helpompaa.
Jokaisessa elinympäristössä, myös vl-liikkeessä, on erityispiirteitä, jotka vaikuttavat hyväksikäyttöön. Toiset niistä lisäävät riskiä tai pahentavat seurauksia, toiset toimivat toiseen suuntaan. Hurtigin tutkimuksessa on monipuolisesti pohdittu näitä. Kannattaa lukea.
Ilkka, huomiosi on oikea. Varo kuitenkin, ettet sorru ajattelemaan, että liikeen erityispiirteet ovat ainoastaan väkivallalta suojaavia. Esim. suuri perhekoko yhdistyy tutkimuksissa moniin riskitekijöihin. Myös Hurtigin kirjassa käsitellyissä tapauksissa on silmiinpistävää, että lähes kaikki tapaukset ovat tapahtuneet yli viisilapsisissa perheissä (lähes kaikki liikkeen lapset eivät kasva yli viisilapsisissa perheissä joten he ovat tässä yliedustettuina. Otos on toki pieni, joten liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voi vetää.)
Minusta oleellista ei ole pohtia missä väestöryhmässä pahuutta on enemmän tai vähemmän kuin muualla. Oleellista on miettiä miten pahuutta voidaan vähentää ryhmässä jos toisessakin.
Ei tuo lukema kerrokaan ja viestin alkuperäinen tarkoitus asiavirheestä huolimatta oli huomioida se, että vl-ihmisillä ei suhteessa meihin muihin ole enempää näitä ongelmia kuin muillakaan näissä asioissa yleisesti. Eli terve lähtökohta minulle ulkopuolisena on tiedostaa, että omassa viiteryhmässäni tapahtuu näitä yhtä paljon. On luonnollista, että liikkeessä olevat ja sen tiimoilla olevat pohtivat omista lähtökohdistaan esimerkiksi tuota tutkimusta. mutta en usko oman kauhisteluni auttavan ketään.
Minun olisi pitänyt korjata tuo virhe viestissä. Kyse oli siis tekijöistä ei eikä tapauksista vl-kohdalla ja tilastokeskuksen kohdalla oli rikoksista ja tämä jäi päähäni kirjoittaessani. Käyn korjaamassa sen.
Vai Jorma äityi kehumaan. Kyse on lähinnä siitä, että olen kantapään kautta oppinut, että minun ideani ei välttämättä ole parhaita toisten elämässä. Tuota Heinon viestiä lukiessa tajusin, etten aina muista huomioida esimerkiksi ikää ja tämä’ voi monelle olla raskasta niin kuin monet muutkin omaa uskonjärjestöä koskevat asiat. Siksi ajattelinkin Jorman luullessa minua esimerkillisemmäksi kuin olen kertoa äsken tapahtuneen huvittavan tilanteen.
Pieni lapsenlapseni tuli käymään. Isä ehdotti pilke silmäkulmassa kaksi ja puolivuotiaalle, että täytäppäs ristikko. Poika kävi ristikon vieressä olevan ruututehtävän kimppuun ja joka viivan vetäessään sanoi kirkko. Eli koko ajan kuului kirkko, kirkko, kirkko. Hetken aikaa ihmettelin kunnes ymmärsin, että lapsi mielsi tehtävän ristin muotoiset merkit kirkoksi.
Eija, tuo on mielestäni juuri oikea suhtautumistapa. Se, joka ei tunnista pahan mahdollisuutta lähellään, tietämättään mahdollistaa pahan ja suojelee sitä.
Hmmm. Katolisten pappien perheissä ei ole paljon insestiä, mikä johtunee siitä, ettei heillä ole perheitä. Lestadiolaisten suurperheiden kohdalla taas en menisi puhumaan selibaatista. Ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä. Olisikohan siis pikemminkin niin, että selibaatissa elävä katolinen pappi ja 10 lapsen isä edustavat seksuaalikäyttäytymisessä lähinnä ääripäitä.
Kaiken kaikkiaan selibaatin suhde lasten hyväksikäyttöön on osoitettu keittiöpsykologiaksi moneen kertaan. Selibaatti on vain asia, joka satutaan protestanttienkin keskuudessa tuntemaan ja paremman puutteessa se kelpaa selitykseksi ihan kaikkeen. Toisin kuin luulisi, selibaatissa elävä ei koko ajan kamppaile himojensa kanssa, eikä sellaista psykologista tekijää ole, miksi se himo kohdistuisi nimenomaan lapsiin.
Anteeksi, Eija Moilanen, että kehtasin ruveta kirjoitustasi kehumaan! Koetan olla asiallisempi vastaisuudessa….
Parempi tyytyä vain lukemaan, kun tuo kivenheittäjien
rintamakaan ei tunnu mieluisalta.
Heino Korpelankin teksti suorastaan tihkuu suurta hurskautta.