http://rauhanyhdistys.fi/paivamies/paakirjoitus/
Odotin turhaan, että kirjoituksessa olisi myönnetty lähisuhdeväkivallan laiminlyönti liikkeessä. Kuulostaa siltä, että kaksoisviestinnästä ei haluta luopua. Jos kuitenkin SRK:n tiedonannossa myönnettyihin asioihin aiotaan saada muutosta aikaiseksi, asioista pitää puhua liikkeen sisällä reilusti ja rehellisesti; missä, milloin ja millä tavalla on menty vikaan ja toimittu väärin.
Kaiken selitykseksi ei kelpaa se, että olemme taisteleva seurakunta ja kaikkinainen ikäväkin kuuluu vain asiaan ja että seilunvihollinen tekee työtänsä myös uskovaisten keskuudessa. Vielä kun tuon ”vain me” -käsityksen kanssa tullaan erehtymättömyyden kaapista ulos, ollaan asioitten tervehtymisen kanssa jo pitkällä yhteisössä.
Myös pf-asioiden eteen työtä tehneiden, Johannan ja Johanneksen liikkeen sisällä mustamaalattu kunnia ja maine täytyy liikkeen sisällä puhdistaa, se on vähintä, mitä heidän kohdallaan pitäisi tehdä.
Uhreista vielä. Olen kuullut, ettei heitä saa estää puhumasta traumastaan. Heitä pitää jaksaa kuunnella niin kauan kuin heitä puhututtaa. Kuunnella, tukea, tarjota olkapäätä, kun he sitä tarvitsevat.
Heidän ei saa antaa ymmärtää, että he ovat tehneet väärin, kun ovat paljastaneet pahantekijänsä; hehän ovat just tehneet siinä asiassa oikein, niin kuuluu ehdottomasti tehdäkin. Pahantekijät pitää saada kiinni ja vastuuuseen tekosistaan ja estää uusien uhrien syntyminen, siksi avoimuus on ainoa oikea tie tässä asiassa.
HEILLE EI SAA JÄRJESTÄÄ HOITOKOKOUKSIA ASIAN TIIMOILTA! Jos olet tehnyt niin tai ollut tällaisessa toiminnassa mukana, olet ollut kuormittamassa uhrin elämää entisestään ja nyt mielestäni velvollisuutesi on korjata asia. Sekä henkiseltä osalta anteeksipyytäen että myös taloudellisten menetysten osalta jos sellaisia on tiedossa; terapiakäynnit ja työkyvyttömyyden lisääminen. Jos hoitokokouksen takana on paikallinen rauhanyhdistys, se on yhdistyksenä vastuussa asiasta. Siis mun oikeustajun mukaan.
Lopuksi vielä s-postini kautta saamani kommentti keskusteluun:
”SRK:n tiedotustilaisuuden julkilausuma oli erittäin hyvä. Se antoi ymmärtää, että Johanna Hurtigin selvitystyö oli kuitenkin tehonnut, vaikka viiveellä.
Tuomas Hänninen totesikin lähtiessä HS:n toimittajalle, että aluksi asiat pyrki kieltämään ja torjumaan.
Johtuiko tutkijan ja SRK:n miesten luottamuspula aluksi tästäkin seikasta?
Joka tapauksessa siltä osin asia on vieläkin kesken, että tutkijalta ei ole pyydetty anteeksi häneen kohdistunutta kaltoinkohtelua.
Julkilausuman otsikko osui oikein UHRIT LAIMINLYÖTY
Samoin koko ensimmäinen kappale harvinaisen oikeaa tekstiä :
– organisaation toimintatapoja ja yhteisöelämää terpeen jatkuvasti arvioida
– avointa keskustelua rakenteista
– väärien toimintatappojen tunnistaminen ja korjaaminen
– keskusjohto valmis avoimeen yhteistyöhön viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa
– lasten hyvinvointi sydämenasia
– syvä pahoittelu liikkeessä tapahtuneista rikoksista ja
– uhrien laiminlyönneistä
– perhe- ja diagoniatyöhön panostaminen
Tuohan näyttää sitä, että ainakin tältä osin on herätty ymmärtämään ongelma ja aloitettu korjausliikkeet oikeaan suuntaan.
MUTTA
SRK:n miesten julkilausuman ensimmäinen kappale antaa oivan reseptin ja toimintasuunnan seuraavan suuren askeleen ottamiseen – koko harha-ajan selvitystyöhön ja sen seurausten korjaamiseen.
Siinä saattaa aluksi käydä samoin, että hirvittää niin paljon, että Hännisen sanoin haluaa ensin kieltää ja torjua. Nimittäin uhrimäärä ei todellakaan ole pieni, kun sen oikein käsittää. Juuri samasta – uhrien laiminlyönneistä on kyse.
Miten niin harha – ajan uhrien määrä on suuri?
Siksi, että me kaikki olemme olleet vuosikymmeniä juuri silloin kylvettyjen väärien opetusten, väärien painotusten, hoitokokousaaltojen ja niiden seurauksena kylvetyn pelon, väärien toimintatapojen ja kipukohtien vaientamisen uhreja. Uhritaakka osoittautuu todella karmeaksi, kun ymmärrämme, että juuri tästä johtuu myös kenties tuhansien uskovaisten nuorten ja aikuisten ajautuminen epäuskoon. Heille nöyrtyminen vääryyteen alistumiseen on ollut mahdottomuus.
Mutta – myös SRK:n johto on yhtälailla ollut pelon vankina ja siis uhreja.
Nyt on tullut perusteellisen arvioinnin ja muutoksen aika. Salailu, torjuminen ja kritiikin väistely ei auta, pitää käydä kohti.
Aivan samoin kuin tässä lasten hyväksikäyttöasiassa, on tarpeen ottaa asiantuntijat avuksi, jotta silmät ja ymmärrys aukeavat.
Näky ei ole kaunis.
Siinä on paljon tilitettävää.
Onkohan siihen valmiutta entisellä kokoonpanolla?
Nimittäin – SRK:n johtokunnassa on veikkaukseni mukaan edelleen asennetta, että SRK:n kritiikki on enne eriseurasta. Pelottelun kärki on siinä yhä. Heti, jos aletaan puhua hoitokokouksista, käännetään puhe kysyjän oman uskon tilan arviointiin ja epäilyyn, onko jäänyt katkeruus jostain omasta hoitotilanteesta. Katkeruuskortin käyttö räpsähtää päälle kuin ylikuumenemissuoja – melkein samantien.
Virittele siinä sitten julkilausuman mukaisesti avointa ja rakentavaa keskustelua koko liikkeen vuosikymmeniä raahaamasta möhkäletraumasta..
TRAUMA
Siinä se on se sana , hoitokokousten saattelemana synnytetty kollektiivinen trauma.
Trauman keskeisin selvitystyö on mielestäni hahmottaa kaikki ne väärät painotukset, mitkä sillon luotiin ja sitten niistä selkeästi irtisanoutuminen ja anteeksipyyntö.
Ellei tätä tilitystä tapahdu, trauma jatkuu ja jatkuu. Ja uusi polvi omii asenteet, joita entinen katsoo vinoon laiteillakeikkujiksi.
Toivon, että SRK on jo oppinut, ettei kannata odottaa kirkon taholta tulevaa painostusta, ennenkuin aloitetaan korjata vääryyksiä.
Vaikka SRK haluaa nykyään painottaa olevansa lähinnä käytännön organisaatiotoiminnan keskus, sillä on ihmisten mielissä edelleen se auktoriteettiasema, mikä sille oli luotu aiemmin. Nykyinen asennemuutos on seurausta vastuunkiertämiseksi.
Tämäkin asia täytyy SRK:n johdossa tunnustaa.
Ja NAISET, heidän panoksensa on entistä tärkeämpää, koska he ovat ongelmien keskiössä.
Me saamme olla jo nyt äärettömän kiitollisia niille rohkeille ja itsensä alttiiksi laittaneille, jotka ovat omalla nimellään ja kasvoillaan tulleet esiin ja taistelleet. Kyllä – se on oikea sana. He ovat taistelleet uhrien puolesta. Mutta siihen tehtävään on kypsynyt kärsimyksen kautta.”
Kakkurin Teemulle:
Ehkä ilmaisin huonosti itseäni taas kerran. Selibaatti ei ollut se juttu mitä ajattelin, vaan se oli verannollisuus ja syy-/seuraussuhteet. Kun jokin ns. normaaliin ihmiselämään luonnollisena osana kuuluva asia esimerkiksi seksuaalisuuden alueella kielletään tai synnillistetään ehdottomasti, syntyy ihmismielessä helposti tarve etsiä korvaavia keinoja kielletyn asian kiertämiseksi tai omantunnon rauhoittamiseksi lankeemuksen käydessä. Niinkuin yleisesti tiedetään, SRK -lestadiolaisuudessa on paljon hyvin jyrkästi kiellettyjä ja synnillistettyjä asioita (mm. ehkäisysynti, masturbointisynti, avioerosynti jne.) ja omanlaisiaan käytänteitä näiden syntien välttämiseksi ja mahdollisten lankeemusten anteeksipyytämiseksi ja -saamiseksi. Esimerkiksi perherippi on yksi tällainen SRK -lestadiolainen käytäntö, josta kuvausta ao. linkissä.
http://freepathways.wordpress.com/2013/10/27/perheen-sisainen-rippi/
Kiitos Jussi Tynkkyselle hyvästä linkistä! Suosittelen lukemaan.
Jorma Ojala: ”Heino Korpelankin teksti suorastaan tihkuu suurta hurskautta.”
No niin, nytkö olen taasen pahoittanut Jorman mielen! En voi oikein pyytää anteeksikaan, koska en osaa muuten kirjoittaa ja jos kirjoitukseni tuntuu sinusta ”hurskautta tippuvaksi” en voi sinua auttaa, eli muuttaa kirjoitustyyliäni. Jos tuntisit minut, voisit todeta, että käyttäydyn melko samanlaisesti kuin kirjoitan.
Minua joku neuvoi tällä palstalla, että täällä ei kannata vedota raamatun kirjoituksiin. Minä kuitenkin näin teen, se lienee pahasti tehty. Olen jo lapsesta asti pyrkinyt hakemaan elämänohjeita raamatun neuvoista ja kun kirjoitan tänne, raamatun neuvot nousevat, eli sanoisinko pulpahtavat esiin ja niin minä kirjoitan ne viestiini.
Nyt annan sinulle ja teille muillekin mietittäväksi, mitä sananlaskujen neuvo pyrkii opettamaan: 20:27 ”Ihmisen henki on Herran lamppu, se valaisee sydämen perimmät sopet.”
Kyllä se ihmisen hurskaus taitaa olla Jumalassa, ihan niin kuin Jesaja saarnaa:
Jes. 1:27 ”Minun oikeuteni lunastaa Siionin, minun vanhurskauteni sen asukkaat.”
Mietin viestejäni ja ajattelin kertoa itsestäni jotain hoitokokousajalta, ettette ala kuvittelemaan minusta hyvin hurskasta.
Hoitokokouksessa kyseenalaistin kuivan lakihengen josta minua syytettiin. Kysyin muun muassa sitä, miten minä olen tehnyt ko. henkeä? Heikki Saari joka oli SRK:n johtokunnan ja työvaliokunnan jäsen hän myös esiintyi päähoitajana, sanoi: ”On siinä mies, tekkee parannusta, vaikkei mittään älyä.”
Kun en näitten moitteittenkaan avulla ollenkaan ymmärtänyt, en vieläkään, vaikka Saari totesi, että kukaan ei tee väärää henkeä. Minä olen Saaren käsityksensä mukaan, imaissut väärän hengen jo vauvana äitini tissistä.
Sitten nousi ry:n johtokunnan jäsen Arvo Ranto ylös hän viittoi käsillään ja samalla kauhistellen sanoi: ”Emme ole tienneetkään miten kauhistuttava sieluntila noilla Korpeloilla on.”
Jormalta:
”Heino Korpelankin teksti suorastaan tihkuu suurta hurskautta.”
Saa tihkuakkin. Ivan tihkuminen sen sijaan vois kyllä olla tihkumatta.
Ei sanaakaan ivaa. Ymmärrän hyvin, Vuokko. Se on tässä polemiikin maailmassa niin, että kavereiden löysäkin juttu kelpaa, kunhan se ajaa tavoitetta. Se ei ole täällä uutta.
En minä kuitenkaan ole Korpelan väitteistä pahoittanut mieltäni. Ne ovat hurskastelevia, eivät järkeviä.
Millaiseen Korpelan otantaan perustuu esimerkiksi se väite, että lestadiolaisuuteen hakeutuvat pedofiilit mielellään?
Montako hakeutujaa on tiedossa?
Sekö on muuten ollut lest.herätysliikkeen funktio ajassamme?
Olisko syytä tutustua liikkeen historiaan silläkin puolella nettiä?
Olen itse törmännyt pariin kolmeen epäiltyyn tapaukseen liikkeen sisällä, eivätkä kaikki ole edes lestadiolaisisa.
Pohjoisessa varsinkin on ollut ylivirittynyttä seksuaalisuutta. Onko se selitettävissä lestadiolaisuudella, vai jollakin muulla, tämä ylivirittyneisyuys ja arktinen hysteria. Taitaa vaatia hiukan laajemman otannan ja useammalla muuttujalla kuin yhdellä suoritetun tilastollisen testin.
Miten paljon liikkeeseen yleensä hakeudutaan?
Luulen, että aika vähän.
Eivätköhän kaikki lest. suuntaukset kasva enimmäkseen sisältä päin?
Terve Ranuan poika kohtaa Helsingin tytön, syntyy perhe. Onko siinä näkemystenne mukaan heti poikkeava seks. himo mukana ?
Perheen seks. kulttuuria voisi ihan hyvin tutkia, ja sitä, luoko se edellytykset vääristymille. Kun perusjoukko on 100 000, onko noin 200 tapausta jo tilastollisesti merkittävä. Kannattaisi tutkia ensin ja puhua vakavasti asiasta vasta sitten tulosten valossa.
Peittelyä ja uhrien vaientamista on minunkin tiedosssani, mutta millä se selittyy?
Miten on muissa yhteisössä, ei uskonnollisissa, joissa tapauksia on tullut ilmi? Ovatko he tuoneet avoimesti häpeänsä esille?
Kaipaan vertailutietoa tästäkin.
Millä määritellään yhteisön sulkeutuneisuus?
Kun kansankirkko on syli avoinna ottamassa mitä tahansa vaikutteita omakseen, on tietystikin siihen verrattuna mikä tahansa omasta identiteetistään kiinni pitävä yhteisö sulkeutunut.
Onko se ongelmien syy, ja millä perusteella?
Miten mitataan sulkeutuneisuuden aste, sanotaan vaikka vapaiden suuntien eräisiin tiukempiin liikkeisiin, roomalaiskatolisiin, uususkontoihin verrattuna?
Minua kiinnostaisi kuulla käytetystä metodista ja verrokkitiedoista.
Omasta totuudesta pidetään kiinni muuallakin.
Koetapas mennä puhumaan myönteisesti arktisesta öljynporauksesta vaikkapa Luonnonsuojeluliittoon.
Tekivätkö luterilaiset isät väärin määritellessään luterilaisen opin Tunnustuksen, viimeksi vielä Yksimielisyyden Ohjeen, kaiken kruunuksi. Se, että niistä ei ole pidetty kiinni, ei aseta laatijoiden tavoitetta häpeään.
Kun kotiseurakunnan ihmiset ovat etupäässä omaa perheväkeä, sukulaisia, ystäviä, on selvää että siitä syntyy vahvastikin omat kulttuuriset ja sosiologiset rajansa tunteva seurakunta.
Mikä tähän olisi vaihtoehto ja ratkaisu. Laestdiolainen Uusiheräys luopui identiteetistään ja nyt liike on käytännössä kuollut. Eihän tällainen ole millekään yhteisölle tavoite, jos ajatellaan lasten tulevaisuutta omassa hengellsiessä kodissa.
En millään tavalla hyysää lapsiin sekaantujia. Hilut kinttuihin ja munat valtiolle, niin olen aina sanonut.
Minusta yleensä uskonnollinen yhteisö menee metsään jos se pyrkii säilyttämään liikkeen ja kasvattamaan sitä. Miksi liikkeen tehtävä pitäisi olla itsensä hengissä pitäminen? Käsittääkseni useimpien uskonnollisten yhteisöjen tehtävän pitäisi olla jokin ihan muu.
Hurskastelevia. No, omapahan on mielipiteesi, mutta toivon sinulta vastedes kohteliaampaa käyttäytymistä täällä. Toivon sydämestäni Heinon jatkavan täällä kirjoittelua, älä anna Jorman mielipiteen häiritä. Moni tykkää kirjoituksistasi, tosi moni.
Johanna Hurtig on kuulema niin hyvin valottanut vl-liikkeen hyväksikäyttöasiaa, että jokaisen kannattaisi lukea kirja, niin ei tarvitse arvailla asioita.
Jorma kirjoittaa hyvin.
Vanhoillislestadiolaisuus on elivoimainen ja virkeä herätysliike siinä missä elämän sanalaisuus on kuopattu ja uusheräys henkitoreissaan.
Ne kaksi asiaa jotka ovat erottaneet vl-liikkeen kahdesta edellä mainitusta ovat samalla olleet liikkeen elinvoimaisuuden syinä: eksklusiivisuus ja maallikkovaltaisuus. Mikäli vanhoillislestadiolaisuus aikoo tulevaisuudessakin pysyä virkeänä liikkeenä sen kannattaa pitää näistä kahdesta asiasta tiukasti kiinni.
Kommenttiketjua on ollut surullista lukea. Surullista siinä mielessä, että vahvat ennakkoluulot ja -käsitykset ovat värittäneet monia kommentteja. Ilmeisesti vanhoilliestadiolaisuudesta saa sanoa julkisesti ja ”totuutena” ihan mitä tahansa. Todennäköisesti mistään muusta kansanryhmästä ei Suomessa voisi tällä hetkellä esittää samanlaisia yleistäviä, virheellisiä ja loukkaavia käsityksiä.
Suokaa anteeksi, mutta tällä hetkellä en jaksaisi kuulla yhtään mitään puolusteluja vl-liikettä kohtaan, niin järkyttäviä uutisia sieltä suunnaltaa kuuluu taas jälleen kerran. Nyt ahdistaa ja paljon ahdistaakin. Parempi olla hiljaa, etten ala kertakaikkisesti puhumaan todella rumia.