PÄÄSIHTEERIN KOMMENTTI
Yksityinen rippi ja Kristuksen mieli
Yksityisen ripin keskeisin asia on anteeksiantamus. Se ei ole todellista, jos Kristus ei ole läsnä. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).
Olemme keskustelleet ripin vastaanottajan vastuusta erityisesti tilanteissa, joissa synnin tunnustamiseen liittyy lain edessä sovitettava rikos.
Laupiaan samarialaisen käyttäytymisessä on meillä vakavaa opittavaa. Samarialainen voiteli ja sitoi Jerikon tien varteen tuupertuneen miehen haavat, mutta ei poistunut paikalta. Hän nosti miehen juhtansa selkään ja vei jatkohoitoon. Tekstin opetus meille on: Mene ja tee sinä samoin (Luuk. 10:37).
Yksityisen ripin vastaanottaneen kristityn tulee kohdella langennut Kristuksen mielen mukaisesti. Vastuu lähimmäisestä ohjaa hänet rinnalla kulkijaksi hoitamaan asiaa myös poliisin tai lastensuojeluviranomaisen luokse. Inhimilliseltä puolelta se voi tuntua raskaalta, siinä joutuu ikään kuin ”juhdan” osaan.
Kristuksen mieli ja Jerikon tien tapahtumat avaavat oikean näkökulman arvokkaaseen yksityiseen rippiin.
Ripin vastaanottaja on vastuullisessa asemassa. Siksi on hyvä selvittää itselleen, mistä yksityisessä ripissä on kyse. On myös tosiasia, että jokainen uskovainen ei kykene tuon vastuun kantamiseen. Siksi ei ole väärin todeta yksityistä rippiä toivoneelle, että minusta ei ole tuon vastuun kantajaksi. On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.
Tuomas Hänninen
Luuk. 10:
|
30—- ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.
|
|
31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
|
|
32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
|
|
33 ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
|
|
34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
|
|
35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’
|
|
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
|
|
37 Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
|
Pääsihteerin mielestä rosvojoukon henkihieveriin pieksämä mies oli pahantekijä, joka tarvitsi itselleen ripittäytymistä raskaasta rikoksesta. Mitä mitä, en ymmärrä??? Eikö rosvojoukko ollut se pahantekijä ja ripittäytymisen tarvitsija ja vankilaan kuuluva?
Miten ihmeessä tästä vertauksesta on saatu tulkittua yksityisen ripin esimerkki?
Jotenkin kirjoituksesta kuvastuu se, kuinka kiire on ripin tarjoamisella lähisuhdeväkivallantekijälle. Ei tautien tauti! En olisi millään uskonut, että ihan tällaista saa Päivämiehestä lukea.
Onko sittenkään vielä opittu mitään? Masentavaa.
Ps. Kirjoitin kirjoituksen pyynnöstä. Juu: taas se AKKA!
Sinulla on loistava kirjasto, kun löydät näitä saarnatekstejä.
Enää Olaus Petri puuttuu… :DMinusta Gezelius on aika hyvin linjassa Lutherinkin kanssa, joka pitkässä saarnassaan katsoi asiaa kahdelta suunnalta hänkin.
Jossain toisessa yhteydessä olisi mukava keskustella tästä noin niin kuin systemaatikon suulla.
,
Sorolainen on hyllyssä. Muut ovat netissä:
Gezelius: http://www.logosmappen.net
Laestadius: http://www.laestadiustexter.se
Calvin ja kumppanit: http://www.ccel.org
Luther: esim. http://www.lutherdansk.dk
(Jaahas, linkit eivät toimi suoraan, joten ne pitää kopioida.)
Kaikkien teologisten hienouksien jälkeenkin, alkaen Tuomas Hännisen ”hengellisestä” tulkinnasta, olen vahvasti sitä mieltä, että SRK:n pääsihteerin olisi Päivämiehen kommentissaan ollut enemmän kuin viisasta keskittyä osoittamaan laupeutta uhreille, ei väkivallan tekijöille. Nyt hänen näppäimistöltään lähti jälleen kerran väärä viesti maailmalle ja omille. Ja mikä pahinta, oman yhteisön uhreille.
Heikki Honkalalle lyhyt kommentti ”SRK-lestadiolaisuus” -nimityksen taustasta. Itse törmäsin siihen ensimmäisen kerran Jorma Kurvisen kirjassa ”Raportti lestadiolaisuudesta”. Siinä nimitystä käytti silloinen Kuusamon kirkkoherra Raimo Karvonen. Kirjan (ja nimityksenkin) oletan olevan myös SRK:n siunaama, olivathan SRK:n vastuuhenkilöt kirjassa mukana isolla panoksella: puolet kirjasta on heidän haastattelujensa suoraa purkua. Kirja ilmestyi Kirjapajan kustantamana v. 1980, mistä alkaen minäkin olen ”hyvällä omallatunnolla” käyttänyt rauhanyhdistyslestadiolaisuudesta nimitystä SRK-lestadiolaisuus. Mielestäni se on osuva nimi, ovathan suviseuratkin SRK:n suviseurat ja SRK:n vastuuhenkilöt pitävät milloin mistäkin asiasta tiedotustilaisuuksia.
En taida kovin usein tarvita Gezeliuksen saarnoja, Juha Kajander!
Ihmettelen tuota Luther-linkkiä, ovatko tekstit saksaksi? En oikein osaa lukea niitä englanniksi, tuntuvat niin vieraalta…
Laestadiustexter on hyvä sinänsä, mutta muistaakseni siellä ei ole kaikkia saarnoja, koska niitä on löydetty myöhemmin kun esikoiset painattivat postillansa 1996-
Leena Huovinen:
Olen samaa mieltä. Olihan Hännisen kirjoitus muutenkin venkoilevan oloinen oleelliselta osaltaan (uhri – tekijä), mutta yksi viesti oli selvä, rippiä ei tarvitse vastaanottaa, jos ”rakas veli” tulee lähestymään rippi-isää näissä merkeissä. Tällöin yleensä ripittäytyjä on jo jäänyt teostaan kiinni ja teko on jo myös rippi-isän tiedossa. Tämä oli Hänniseltä selvästi varauma tällaisiia tapauksia varten.
Edellisessä viestissäni jota Jussi Tynkkynen lainasi, annoin ymmärtää että Hänninen lähetti väärän viestin. Viesti oli väärä vain ihmisoikeusnäkökulmasta, ei SRK-lestadiolaisuuden ”raamatullisesta” näkemyksestä käsin. Ikävä totuushan on, että liike on säännönmukaisesti asettunut väkivallantekijöiden tueksi, ei väkivallan uhrien; huolimatta harjoitelluista tiedotustilaisuuksista ja niissä esitetyistä pahoitteluista. Tämä pätee niin hoitokokous- kuin lasten väärinkäyttöpahoitteluihin.
Hänninen vain tuli olleeksi kommentoinnissaan rehellinen. SRK-lestadiolaisuuden syvin ”hengellinen” ymmärrys paljastuu siinä, miten liikkeen vastuuhenkilöt ovat vuosien kuluessa puhuneet seksuaalisista taipumuksista ja niiden toteutuksesta. HOMOUS on voimakkaalla paatoksella julistettu PERVERSSIKSI, insestistä ja pedofiliasta taas on kuivan asiallisesti todettu, että ne ovat ”synti ja rikos”, perversiota ei ole niihin yhdistetty ikään kuin ne olisivat normaalia.
Ilmeisesti minä en kykene ymmärtämään sukupuoliasioita ”hengellisesti”, koska minulla ei ole liikkeen omaa ”pyhää henkeä”. Nettikeskustelussa eräs SRK-lestadiolainen totesikin näistä ikävistä asioista keskusteltaessa, että ”ne ovat Jumalan valtakunnan salaisuuksia”. Minä korjaisin lauseen tähän muotoon: ne ovat epäjumalan valtakunnan salaisuuksia.
Kaksi mielenkiintoista seikkaa on tullut näkösälle. Kaikki eivät pidä Jeesuksen vertausten hengellistämisestä, vaikka asia ilmentää kirkon ikiaikaista perinnettä.
Jos Jeesuksen toiminta ja vertaukset eivät olisi hengellisiä, mitä virkaa niillä yleensä voisi olla? Pelkkä sosiaalisen tapakulttuurin edistäminen?
Kun jokainen ihminen saa tietää, että Jeesus Kristus voi haavat, syyllisyyden ja rikokset parantaa ja antaa anteeksi, eikö se ole juuri se asia, josta kansojen tuli Herraa kiittää? SIINÄ nimittäin on kaiken uskomisen ja uskossa elämisen alku, että on tuo majatalo, jonne viedään hoidettavaksi.
Tällaisena haavoitettuna, hän vie meidät, kun emme itse siihen kykene, tällaisena hän vie meidät majataloon, jossa meitä hoidetaan armolla?
Eikö siinä tosiaankaan ole hänen työnsä tarkoitus, että tänne maanpäälle luotiin majatalo, josta itsekutakin meistä hoidetaan hänen käskynsä mukaan?
Eikö täällä ole syntisiä, jotka armon saatuaan voisivat kertoa muille, että armo on?
VASTA SIINÄ – armon kokemisessa, ansiottoman armon, vasta siinä on alku ja perusta kaikelle sosiaaliselle auttamiselle, että on hoidettu, että on vuodatettu haavoihin viiniä ja öljyä.
Sillä tuo öljy ja tuo viini, VASTA NE ovat tuoneet terveyden ja rakkauden.
Ilman tuota rakkautta kaikki sanat ja kaikki auttaminen ja kaikki hyysääminen on vain kilisevä kulkunen, toisin sanoen, eivät mitään.
Se, että tuo samarialaisen vertaus on hengellistetty, SE on tuosta majatalosta, Kristuksen seurakunnasta tehnyt jotain suurempaa kuin Fatta tai Red Cross.
Kun maineikkaat teologitkaan eivät tätä ajatusta nyt hyväksy, missä on vika?
Onko vika siinä, ettei ole itselle vielä löytynyt parantajaa? Kenties maataan vielä ojanpenkalla, tiedottomana ja tajuttomana, ainoaa oikeaa parannushoitoa vailla?
Muistan, kun pienten tyttöjen vangitsemisesta napattu Jammu joutui vankilansa toveriensa käsittelyyn. Koettivat kai tappaa, koska halveksivat ja sitten tuomitsivat.
Onko meidän nyt toistuasti tehtävä se sama? Ristiinnaulitse!
Miksi monet repivät viittansa siitä, että katuva ja ripissä syntinsä tunnustava pedofiili saa anteeksi? On ihan eri juttu, mitä maallinen laki sanoo. Ei siinä mitään, villit häkkiin ja pelitvälineet pois, mutta onko liian armollista nähdä, että hänkin on uhri? Synnin, vääristyneen koti-ilmapiirin, huonojen tapojensa ja ties minkä. Eikö Herramme ottanut kantaakseen myös hänen kipunsa ja tuon syvästi halveksityn sairauden?
Siinäkö Hänninen teki virheen, kun rupesi hengellistämään ja puhumaan armosta?
USA:ssa tällaiset vesselit joutuvat asumaan siltojen alla ja metsissä, koska aina on jossain koulu, joka sijaitsee turvaetäisyyttä lähempänä.
Annettaisiin nyt Hännisenkin kavereineen vetää edes henkeä, jotta nähdään miten sana Kristuksessa vaikuttaa.
Tämä ’hengellistäminen’ on mielestäni sillä tavalla sokeaa, että siinä pidetään synnin tekijää synnistä eniten kärsivänä ihmisenä. Onko taustalla ajatus syntiä vihaavasta Jumalasta? Tärkeimmäksi asiaksi katsotaan synnin tekijän katumus ja hänelle suotu anteeksianto. Synti tuottaa kuitenkin kärsimystä sen tekijän ympäristöön. Vanhempien halveksiminen vie vanhuksilta turvan ja huolenpidon. Tappaminen vie joltakin hengen tai ainakin vammauttaa. Huorin tekeminen loukkaa petettyä hyvin syvältä. Varastaminen köyhdyttää sitä, jolta viedään. Väärän todistuksen sanominen voi pilata jonkun elämän.
Jos loukattu kokee, että hänen loukkaajansa pääsee vähällä eikä joudu vastaamaan teoistaan, hän ajattelee helposti, että onkin itse yhteisönsä tai yhteiskunnan silmissä syypää tapahtuneeseen. Tämä on tietysti väärin. ”Avaa sinä suusi hiljaisten puolesta, hanki oikeutta syrjityille. Avaa suusi ja anna oikea tuomio, aja kurjan ja köyhän asiaa.”
Taas kerran Pentin Martille hatunnosto ja syvä kumarrus edellisestä kommentista! On kyllä viisaasti ja hyvin sanottu.
Parhaalla tahdollanikaan en voi sanoa samaa Hännisen ja Ojalan Hat-Trick./hokkuspokkus-/hengellistämisteologiasta, jossa uhrista tehdään syyllinen ja rikollisesta sekä rikoksen salaajasta/peittelijästä uhri, joka tarvitsee viinit ja öljyvoitelut haavoihinsa. Tällainen hengellistämisen teologia on lähtöisin itsestään perkeleestä, jos tällainen ilmaisu sallitaan tässä yhteydessä. Tällaisessa hengellistämisen teologiassa on Jumalan armo ymmärretty totaalisen väärin ja Jeesuksen lähimmäisen rakkauden periaatteet, olla köyhien, heikkojen ja alistettujen puolella, ne on halvennettu irvikuvaksi. Tällaisella hengellistämisen teologialla ei voi olla Jumalan siunausta.
Jeesuksen (esimerkiksi laupias samarialainen -)vertauksen hengellistämällä voi toki kertoa – vieläpä aivan oikein – millainen Jumala on.
Mutta sitä millainen Jumala on, ei voi perustella tällä vertauksen hengellistämisellä. Jeesuksen kertomilla vertauksilla ei ole tällaisia allegorisia merkityksiä, ei vaikka kaikki kirkkoisät ja teologit olisivat aikojen saatossa vertauksen näin hengellistäneet.
Vertauksen hengellistäjä voi siis puhua sinällään aivan oikeaa asiaa, mutta perustelut ovat tarkkaan ottaen väärät. Tällaisilla hengellistämisillä voidaan sinällään siis kuvata Jumalaa oikein, mutta samalla annetaan periaatteessa lupa täysin mielivaltaiselle raamatuntulkinnalle. Vertaus on vertaus, ei yhtään sen enempää.
Kas kummaa kun ”liberaali” joutuu kehottamaan konservatiivia pysymään tiukasti tekstissä ja kirjaimessa kiinni
Kokonaan toinen juttu on sitten se, toimiko Hänninen mielekkäästi uhriuttaessaan rikokseen syyllistyneen, tekipä hän sen sitten vertauksen hengellistämällä tai jollain muulla tavalla.