PÄÄSIHTEERIN KOMMENTTI
Yksityinen rippi ja Kristuksen mieli
Yksityisen ripin keskeisin asia on anteeksiantamus. Se ei ole todellista, jos Kristus ei ole läsnä. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).
Olemme keskustelleet ripin vastaanottajan vastuusta erityisesti tilanteissa, joissa synnin tunnustamiseen liittyy lain edessä sovitettava rikos.
Laupiaan samarialaisen käyttäytymisessä on meillä vakavaa opittavaa. Samarialainen voiteli ja sitoi Jerikon tien varteen tuupertuneen miehen haavat, mutta ei poistunut paikalta. Hän nosti miehen juhtansa selkään ja vei jatkohoitoon. Tekstin opetus meille on: Mene ja tee sinä samoin (Luuk. 10:37).
Yksityisen ripin vastaanottaneen kristityn tulee kohdella langennut Kristuksen mielen mukaisesti. Vastuu lähimmäisestä ohjaa hänet rinnalla kulkijaksi hoitamaan asiaa myös poliisin tai lastensuojeluviranomaisen luokse. Inhimilliseltä puolelta se voi tuntua raskaalta, siinä joutuu ikään kuin ”juhdan” osaan.
Kristuksen mieli ja Jerikon tien tapahtumat avaavat oikean näkökulman arvokkaaseen yksityiseen rippiin.
Ripin vastaanottaja on vastuullisessa asemassa. Siksi on hyvä selvittää itselleen, mistä yksityisessä ripissä on kyse. On myös tosiasia, että jokainen uskovainen ei kykene tuon vastuun kantamiseen. Siksi ei ole väärin todeta yksityistä rippiä toivoneelle, että minusta ei ole tuon vastuun kantajaksi. On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.
Tuomas Hänninen
Luuk. 10:
30—- ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.
|
31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
|
32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
|
33 ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
|
34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
|
35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’
|
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
|
37 Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
|
Pääsihteerin mielestä rosvojoukon henkihieveriin pieksämä mies oli pahantekijä, joka tarvitsi itselleen ripittäytymistä raskaasta rikoksesta. Mitä mitä, en ymmärrä??? Eikö rosvojoukko ollut se pahantekijä ja ripittäytymisen tarvitsija ja vankilaan kuuluva?
Miten ihmeessä tästä vertauksesta on saatu tulkittua yksityisen ripin esimerkki?
Jotenkin kirjoituksesta kuvastuu se, kuinka kiire on ripin tarjoamisella lähisuhdeväkivallantekijälle. Ei tautien tauti! En olisi millään uskonut, että ihan tällaista saa Päivämiehestä lukea.
Onko sittenkään vielä opittu mitään? Masentavaa.
Ps. Kirjoitin kirjoituksen pyynnöstä. Juu: taas se AKKA!
On ilmeisesti turhaa sanoa mitään.
Hännisen selitys on periaatteessa hyvin perinteinen.
Jumalan lapsi saa matkallaan synnin haavoja, kun häneltä ryöstetään hyvä omatunto jne.
Vanhat herätyssaarnaajat käyttivät tätä tulkintaa,
Laestadius käytti tätä mallia, ja Lutherin Kirkkopostillassa III osassa sivulla 390 on Martti-veljen pitkä ja koukeroinen selitys, joka noudattaa samoja latuja.
Ehdottomasti siinä minun mielestäni on meille kehoitus toimia lähimmäistämme kohtaan´aivan luonnollisesti, ja siinä Jeesus itsessään antoi meille mallin.
Mulle ei aukee tää juttu kyllä ollenkaan eli minkä kuvan lapset saa koko uskosta kun KUKAAN ei sano ettei pedofiili voi olla uskossa??
Nyt lapset ”luulee” että uskova/pelastuva voi tehdä noin hirveitä tekoja, EI VOI!!!
Tiedän että koko ”uskonlahkon” perustus murtuu jos/kun tuo tunnustetaan mutta kuinka se voi kantaa tällaiset asiat ja samalla olla Jumalan rakkauden mukainen????
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
23 Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’. (Matt.7)
Otas nyt Vuokko ihan rauhassa.
Ensinnäkin tämä Raamatun kohta on yksi niistä joista saa tehtyä tuhansia tulkintoja. Hänninen esittää niistä nyt yhden. Vl-liikkeen opetuksessa kys. vertaus ymmärtääkseni selitetään ”hengellisesti”, siis niin, että hakattu mies on syntihaavoilla. Tästä tulkinnasta voidaan sitten olla montaa mieltä. Voidaan esim. kritisoida sitä, ettei Jeesus itse puhu synnistä mitään tässä vertauksessa. Jeesus kuitenkin muutoin puhui paljon synnistä. Eli jos tässä vertauksessa olisi todella kyseessä syntihaavat, olisi loogista, että Jeesus olisi sanonut sen.
Mutta jos nyt oletetaan Hännisen ajattelevan, että kyseessä on syntihaavat, niin silloin hänen tulkinnassa on järkeäkin: kuka ikinä onkaan syntihaavoilla, häntä tulee auttaa, nostaa harteille ja kantaa majataloon. (Ojala ja Laakosen tästä ehtivätkin jo mainita.) Ehkä Hänninen on ajatellut tähän tyyliin? Rivien välistä voi joka tapauksessa huomata sen seikan, että Hänninen jatkaa sillä linjalla mitä äsköttäisessä tiedotustilaisuudessa sanottiin. Eli: a) ripin vastaanottajan tulee ilmoittaa rikos viranomaisille (jos ripittäytyjä ei tee sitä itse) ja b) ripin vastaanottaja voi kieltäytyä ottamasta rippiä vastaan (vedoten psyykkiseen kuormittavuuteen).
Tässä saattaisi olla taustalla jopa sellainenkin ajatus, että loppujen lopuksi on rikoksen tehneenkin etu, että hänet ilmiannetaan. Pitkällä aikavälillä, ellei peräti ikuisuuden horisonttia vasten, on rikolliselle itselleenkin parempi että hän jää kiinni. Se nimittäin viimeistään pakottaa hänet kohtaamaan tekonsa. Ja uhrille (siis todelliselle uhrille) on tietysti tärkeää, että rikollinen saa rangaistuksen ja oikeus tältä osin toteutuu. Kyse ei ole kostosta vaan oikeudenmukaisuudesta.
Mielestäni Hännisen tulkinta on kuitenkin melko villi. Hänen tulkinnassaan ei jää myöskään tilaa niille, joita useimmat pitävät todellisina uhreina. Mutta se johtunee juuri tuosta ajatuksesta, että kyseessä ovat syntihaavat, eivät maalliset haavat.
Itse olen tottunut ajattelemaan tuon vertauksen suunnilleen niin, että meidän yksinkertaiseti tulee auttaa hädässä olevaa. Emme saa kävellä ohi. Tulipa juuri mieleeni lähihistoriasta parikin naista jotka eivät kävelleet ohi kun he kohtasivat väkivallan uhreja. Toisin kuin monet ”papit ja leeviläiset”…
M. Luther: Huonepostilla. (Ote saarnasta)
Mutta viimein tulee laupias samarialainen, rakas Herramme Kristus, jota hänen oma kansansa ei ottanut vastaan, vaan piti häntä pakanana ja riivattuna ihmisenä. Hän sääli kurjuuttamme, pesi ja sitoi haavamme viinillä, vuodatti niihin armonsa autuaallista öljyä, otti syntimme kuormakseen, ne ruumiissaan kantaakseen, ja vei meidät siten oikeaan majataloon, kristilliseen seurakuntaan, ja käski isännän, toisin sanoen niiden, jotka hoitavat saarnavirkaa ja sanaa julistavat, hoitaa meitä.
Kaivan vielä jostain vanhan selityksen tuosta raamatunkohdasta. Sen muistan, että majatalolla tarkoitettiin siinä Jumalan valtakuntaa, nyt se on yhtäkkiä täällä kaikessa rauhassa kun luen ja mietin tuota Hännisen selitystä: POLIISILAITOS
Jorma ja Kari-Matti, jos Hännisen kirjoitus on hengellinen, niinkuin yritätte selitellä, miksi kirjoituksessa sitten mainitaan maalliset poliisi ja lastensuojeluviranomainen. Hengellistetäänkö tässä taas maalliset asiat vaiko päinvastoin? Sekava kirjoitus kaikenkaikkiaan, en muuta sano. Miksi kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta? En ymmärrä. Tai ehkä tämän voi ymmärtääkin vain ”uskon kautta”, kuten opetus kuuluu.
Jussi, olisi parempi ettet syyttele minua mistään yrityksestä.
Kysy, jos et ymmärrä.
Olen selvästi ja asiallisesti kommentoinut sitä, kuinka
perinteisesti
Jerikon tien matkamiehellä tarkoitetaan synnin haavoittamaa ihmistä, jonka Jeesus Kristus nosti tien poskesta.
Minä en yritä hengellistää mitään, enkä halua osallistua teidän
jäsentenvälisiin taisteluihin.
Sanon vain sen, mitä teologiassa tunnen ja tiedän oikeaksi.
Korjaan: mitä myöhempi kirkkohistoria kertoo.
On helppoa kivittää toisia, mutta monella on itsellä tunnollaan ties mitä, vaikka murha kuten Daavidilla.
Onhan tuo Hännisen eksegeesi tuosta kohdasta vähän – etten jopa sanoisi – liberaali, no ainakin radikaali, mutta itse asiaa kyllä ymmärrän. Siis sitä, ettei kenen tahansa pidä ryhtyä rippi-isäksi. Mitä jos se onkin ystäväsi, tämän piirin slangilla ’rakas veli’, joka haluaa ripittäytyä, ja ripissä tulee ilmi rikosilmoituksen laatimista vaativa teko? Kuinka helppoa se oikeasti olisi?
Laupias samarialainen ei ole allegoria, jossa jokaisella yksityiskohdalla olisi jokin tarkka merkityksensä. Oleellinen asia on se, ettei ketään saa sulkea pois lähimmäisyydestä. Haavat eivät ole minkään tietyn asian vertauskuvia, vaan ne ovat haavoja. Majatalo ei ole minkään tietyn asian vertauskuva, vaan se on majatalo. (Muutamat vertaukset ovat allegorioita, mutta tämä ei ole.)
Vertauksella ei ole myöskään mitään virallista ainoaa ja oikeaa selitystä. Hänninen on ottanut vertauksen välineekseen opettaa hänelle tärkeää asiaa. Niin saa tehdä. Hänen jälkeensä tulee moni muu käyttämään samaa tekstiä toisella tavoin, kuten kaikkia muitakin Raamatun kohtia voi käyttää. Tekstit ovat moniulotteisia, monikerroksisia ja ne elävät omaa elämäänsä.
Selitykset voivat olla joskus vääriäkin, mutta silti puhuttelevia.
Me olemme jokainen sekä avun tarvitsijoita että auttajia. Rikokseen syyllistyminen on kamala virhe ja tuomittavaa, mutta tuomio ei ole kaikki, mitä syylliselle annetaan. Poliisi, tuomari ja laki tarjoavat tuomiota, sosiaalitoimi ja psykologit apuakin. Kirkon anti on evankeliumi, joka koskee pahoja ihmisiä, syyllisiä ja väärintekijöitä.
Rosvojoukon pieksemän miehen ja synnintekijän yhteinen seikka on se, etteivät he voi itse itseään auttaa. Joka on syyllinen, voi saada avun vain anteeksisaamisesta. Jos Jumala armahtaa pahan rikollisen, se ei ole keneltäkään pois. Armo ei ole ehtyvä luonnonvara, jota pitäisi säästellä.
Pahojenkin rikosten tekijä on ihminen, jota pitää auttaa. Hän on Jumalan luoma ja Kristuksen lunastama. Vaikka me emme jaksaisi rakastaa pahaa ihmistä, Jumala rakastaa. Jumala ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen, siksi me julistamme evankeliumia. Emme vain hyville ihmisille, vaan myös pahoille. Itse asiassa pääasiassa pahoille.
Jos Jumala ei olisi nähnyt synnintekijää myös autettavana ihmisenä, ei meillä kenelläkään olisi toivoa.