PÄÄSIHTEERIN KOMMENTTI
Yksityinen rippi ja Kristuksen mieli
Yksityisen ripin keskeisin asia on anteeksiantamus. Se ei ole todellista, jos Kristus ei ole läsnä. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).
Olemme keskustelleet ripin vastaanottajan vastuusta erityisesti tilanteissa, joissa synnin tunnustamiseen liittyy lain edessä sovitettava rikos.
Laupiaan samarialaisen käyttäytymisessä on meillä vakavaa opittavaa. Samarialainen voiteli ja sitoi Jerikon tien varteen tuupertuneen miehen haavat, mutta ei poistunut paikalta. Hän nosti miehen juhtansa selkään ja vei jatkohoitoon. Tekstin opetus meille on: Mene ja tee sinä samoin (Luuk. 10:37).
Yksityisen ripin vastaanottaneen kristityn tulee kohdella langennut Kristuksen mielen mukaisesti. Vastuu lähimmäisestä ohjaa hänet rinnalla kulkijaksi hoitamaan asiaa myös poliisin tai lastensuojeluviranomaisen luokse. Inhimilliseltä puolelta se voi tuntua raskaalta, siinä joutuu ikään kuin ”juhdan” osaan.
Kristuksen mieli ja Jerikon tien tapahtumat avaavat oikean näkökulman arvokkaaseen yksityiseen rippiin.
Ripin vastaanottaja on vastuullisessa asemassa. Siksi on hyvä selvittää itselleen, mistä yksityisessä ripissä on kyse. On myös tosiasia, että jokainen uskovainen ei kykene tuon vastuun kantamiseen. Siksi ei ole väärin todeta yksityistä rippiä toivoneelle, että minusta ei ole tuon vastuun kantajaksi. On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.
Tuomas Hänninen
Luuk. 10:
|
30—- ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.
|
|
31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
|
|
32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
|
|
33 ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
|
|
34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
|
|
35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’
|
|
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
|
|
37 Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
|
Pääsihteerin mielestä rosvojoukon henkihieveriin pieksämä mies oli pahantekijä, joka tarvitsi itselleen ripittäytymistä raskaasta rikoksesta. Mitä mitä, en ymmärrä??? Eikö rosvojoukko ollut se pahantekijä ja ripittäytymisen tarvitsija ja vankilaan kuuluva?
Miten ihmeessä tästä vertauksesta on saatu tulkittua yksityisen ripin esimerkki?
Jotenkin kirjoituksesta kuvastuu se, kuinka kiire on ripin tarjoamisella lähisuhdeväkivallantekijälle. Ei tautien tauti! En olisi millään uskonut, että ihan tällaista saa Päivämiehestä lukea.
Onko sittenkään vielä opittu mitään? Masentavaa.
Ps. Kirjoitin kirjoituksen pyynnöstä. Juu: taas se AKKA!
”Näinkö se menee?” Laupiaan samarialaisen tarinaa on ’suomennettu’ perinteisesti siihen tapaan, että ensin mukiloidun ja ryöstetyn ohi riensi kirkkoherra Taivainen ja sitten hänen perässään suntio Hurskainen. Kiertävä kaupamies Taisto Åkerlund otti hänet autoonsa ja vei lähimpään terveyskeskukseen.
Nykysuomessa samarialaisen nimi voisi olla vaikka Mohammed Hussein.
”Jos ripissä ilmenee rikos, on ripin vastaanottajan vaikka kannettava ripittäytyjä poliisin pakeille.” Tämä taitaa olla laitonta. Rikollisen pidättäminen on poliisin asia.
Rikon nyt tänne antamani lupauksen olla olematta enää välitystoimisto, eli s-postiini tullut vinkkaus Hännisen tekstistä ja pyyntö ottaa asia käsittelyyn:
”Hei, Vuokko! Olen vl- mies ja seuraan aktiivisesti kirjoitteluasi
>Kotimaa 24 palstalla. Ihailen rohkeuttasi puolustaa oikeutta ja
nostaa
>esii vääryyksiä joita on vuosikkymmenten aikana tapahtunut.
Itselläni
>ei ole ollut valitettavasti samanlaista rohkeutta. Heitän sinulle
>vinkin aiheesta josta toivoisin sinun kirjoittavan
>
>Viimeisimmässä Päivämies lehdessä Hänninen käsittelee Jerikon tien
>vertausta ja hänellä on ihan kummallinen tulkinta siitä. Hän selittää
>että ryövätty on tuossa vertauksessa pedofiliaan syyllistynyt henkilö
>jonka haavat tulee hoitaa ja raahata sen jälkeen poliisiaseman
>pahnoille saamaan jatkohoitoa. Näinhän pitää toki toimia kun kohtaa
>pedofiilin.
>Mutta tarkoittikohan Jeesus tuota vertauksessaan? Mielestäni tuo
>vertaus liittyy lähimmäisen rakkauteen, ei mihinkään muuhun. Jos sitä
>soveltaa pedofiliaan, niin tuon kertomuksen henkihieveriin saatettu
on
>mielestäni lapsi josta SRK:n veljet ovat menneet julmasti ohi
>välittämättä hänestä (pappi ja leviitta). Mutta laupias samarialainen
>(rivikristitty) ei mene tuon lapsen ohi, vaan hoitaa ja huolehtii
>hänestä ja vie hänet hoitoon.
>
>Voimia ja jaksamista sinulle.
>
>Vl-mies”
Ja samalta henkilöltä toinen kirjoitus:
”Kiitos Vuokko! Näyttää synnyttäneen vilkkaan keskustelun, kuten
arvasinkin.
Tuo vertaus on muutenkin mielenkiintoisesti selitetty. Kymmeniä vuosia
olen seuroissa kuullut selitettävän että kertomuksen:
– Jerusalem on Jumalan Valtakunta josta henkilö lähtee ”synnin
Jerikoon” ja matkalla tulee haavoille lyödyksi
– Majataloa nimitetään myös Jumalan Valtakunnaksi
– Laupias samarialainen on selitetty kahdella eri tavalla, jonka mukaan
hän on Jeesus joka lupaa maksaa kaiken hoidon.
Mutta tuo selitys ontuu pahasti. Perustelen muutamilla asioilla.
Jos tuo Jerusalem on Jumalan Valtakunta, miksi laupias samarialainen ei
ole siellä (valtakunnassaan)? Entä mikä on tuo ”majatalo” joka on
Jumalan Valtakunnan (Jerusalemin ja synnin Jerikon välillä) jossa myös
hoidetaan syntihaavoille lyötyä.
Miksi tuo laupias samarialainen (Jeesus ei vienyt syntihaavoja saanutta
takaisin Jerusalemiin joka pitäisi siis olla Jumalan Valtakunta?
Jos tuo majatalokin on selitetään Jumalan Valtakunnaksi, miksi laupias
samarialainen (Jeesus) lähti sieltä pois ja aikoi tulla uudestaan
siellä käymään (eikö Jeesus ASU Jumalan Valtakunnassa, eikä vaan käy
siellä ohikulkiessaan?). Pois se oli lähtenyt Jerusalemistakin koska se
ei ollut siellä vaan Jerusalemin ja Jerikon välillä. Mihin tuo laupias
samarialainen (Jeesus ) sitten lähti kun hän poistui majatalosta?
Menikö hän käymään siellä ”toisessa Jumalan Valtakunnassa” siis
Jerusalemissa? Vai lähtikö Hän synnin Jerikoon? Huh, – se tuntuu taas
kovin oudolta ajatukselta koska Jeesus on luvannut olla KOKO AJAN
omiensa luona. ”Katso minä olen oleva teidän kanssanne JOKA PÄIVÄ
maailman loppuun asti”.
Minusta tuosta vertauksesta on haettu sellaisia merkityksiä joita siinä
ei ole. Siinähän Jeesus selventää lähimmäisen tehtävää. Voi olla että
Jeesus yksinkertaisesti haluaa osoittaa miten välinpitämättömiä ihmiset
voivat olla lähimmäistä kohtaan. Ei auttanut pappi, eikä kirkon
palvelija. Mutta vähäinen samarialainen auttoi. Itse näkisin siinä
opetuksen myös pedofiilin uhrista. Haavoitettu ja henkihieveriin
saatettu lapsi on voinut kokea miten kukaan ei auta. Ei pappi eikä
leviitta. Mutta laupiaan samarialaisen osaveli tai -sisar auttaa ja vie
hänet saamaan hoitoa.
Toinen erikoisesti selitetty Jeesuksen vertaus on Tuhlaajapojan
vertauksen loppuosa. Siinähän Isän koti kuvataan Jumalanvaltakunnaksi,
Isä Jumalaksi ja tuhlaajapoika uskonsa kieltäneeksi. Tähän asti kaikki
hyvin, sanoisin. Samoin hyvin sopii sekin että paluun tehnyt
tuhlaajapoika sai armon palata Jumalan valtakunnan täysivaltaiseksi
jäseneksi. Mutta sitten tullaan kummalliseen kohtaan kun puhutaan
tuhlaajapojan vanhemmasta veljestä joka oli pellolla ja kuuli miten
nuorempi veli oli otettu ilolla vstaan. (juhlat, uudet vaatteet
(vanhurskauden vaate), sormus jne). Vanhempi veli ei tahtonut mennä
sisälle ja oli katkera kun hän ei ollut koskaan saanut vohlaakaan
iloitakseen ystäviensä kanssa
Tämä kohta on iät ajat selitetty siten että vanhempi veli teki töitä
omavanhurskauden peltosaralla eikä iloinnut Isän Kodissa (Jumalan
Valtakunnassa) tuhlaajapojan kotiinpaluusta. MUTTA….! Mitä sanoon
Jeesus kyseisessä vertauksessa: ”
’Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun
omaani, on sinun” (Luukas 15;31.
Siis mitä?? Jeesusko sanoisi omavanhurskaalle pojalle tuolla tavalla?
Omavanhurskaalle jota Jeesus vihasi niin että totesi porttojen ja
publikaanien menevän heidän edeltään Taivaan Valtakuntaan!!! Tuon
lauseen mukaan omavanhurskas olisi aina Jumalan Valtakunnan asukas ja
kaikki Taivaan aarteet ovat hänen omiaan. Ei kuulosta kovin
uskottavalta selitykseltä.
Yksi hertomus (ei vertaus, vaikka se selitetään sellaiseksi) vielä,
jota seuroissa selitetään:
Jaakob vaihtoi veljeltään Esaulta esikoisoikeuden hernekeittoon (1.
Moos. kirja). Esikoisoikeus tarkoitti muun muassa isänsä Iisakin
siunausta. Tämä kertomus on saarnaajien mukaan vertaus jossa;
Isak on Jumala
Rebekka, hänen vaimonsa, on Jumalan valtakunta (toisessa yhteydessä
Saara-äiti)
Siunaus on parannuksen armo, taivaskelpoisuus
Saarnaajat ovat iät ajat selittäneet että Esau vähätteli siunausta,
jonka hän myi veljelleen. (selitetään uskosta luopumiseksi)
Miten hän sen sai siunauksen? Siis Rebekka kehoitti Jaakobia
pukeutumaan Esaun vaatteisiin ettei Isä tuntisi. (tästä on
seikkaperäisesti kuvaus kyseisessä Raamatun paikassa) Jaakob epäili
että harhautus paljastuu, mutta äiti rohkaisee ettei vanhus tunne
poikaa (nykykielellä kuvattuna dementoitunut vanhus). Niin Jaakob
riisuttiin omista vaatteista (omista töistään) ettei Isä tuntisi ja saa
siunauksen.
Näin on aina selitetty, – mutta selitys ontuu. Perustelen missä kohdin.
Onko taivasosuus myytävissä tai ylipäätään siirrettävissä? (Esau
vaihtoi sen Jaakobille ruoka-annoksella). Eikö usko olekaan jokaisen
oma henkilökohtainen asia, jota ei voi toiselle siirtää?
Entäs Jumala (Iisak), voiko hän dementoitua niin että häntä voidaan
huijata?
Entäs Rebekka (Jumalan valtakunta) neuvooko se huijaamaan Jumalaa??
Pukeeko se omatekoisiin vaatteisiin? Eiko Jumalan Valtakunnassa opeteta
että Jumalan eteen menee jokainen julki ja paljaana? Että Jumala näkee
ja tuntee jokaisen, eikä sitä ikinä kukaan voi pettää tai huijata.
Outoa jos opetettaisiin että ei Jumala tunne.. Kyllä tuntee!!!
Tässä joitakin aamuisia ajatuksia sinulle.
T: Se sama vinkin lähettänyt VL”
Ja sitten toiselta nimettömältä vastinetta Joonalle:
”Voitko laittaa keskusteluun nimettömänä kommenttini tähän keskusteluun.
Haluaisin kommentoida mm. Joonan kommentteja, Joonalle:
“Hännisen tekstin selvä tähtäyspistehän on se, että ripin vastaanottajan tulee suostua ”juhdan rooliin”. Eli pidettävä siis aktiivisesti huoli, että rikollinen ilmoittautuu viranomaisille ja uhrit pääsevät turvaan.”
Miten tässä evankeliumi pääsee vaikuttamaan, jos vastuu pedofiilin teoista siirtyy ripin vastaanottajalle?
On erittäin epätodennäköistä, että pedofiili tulisi ripittäytymään teoistaan jollekin. Jos tuleekin (tultuaan ilmi jostain teoista),
hän ei koe tehneensä mitään väärää, tai jos kokeekin, ne ovat “lieviä hairahduksia” tms.
Ei ripin vastaanottaja välttämättä saa edes tietää että kyseessä on pedofiili tai ymmärrä keskusteluista, että lapset ovat vaarassa.
Tässä Hännisen kirjoituksessa puhutaan siis epäolennaisesta asiasta lastensuojelukeskustelussa.
Lastensuojeluilmoituksen voi tehdä kuka tahansa asiasta tietävä vaikka nimettömänä!
Se on ensisijainen asia jos saa tietää lapseen kohdistuneesta hyväksikäytöstä, ei edes
rikosilmoituksella ole niin kiire. Jo se saa ehkä pedofiilin pysähtymään, miettimään asioita.
Miksi näitä asioita ei tuoda selkeästi esille.
Mielestäni Vuokko ei tulkitse ollenkaan ylikriittisesti tätä Hännisen “opetusta” lastensuojeluun liittyen.
Tällainen opetus ohittaa lapsen ja uhrit kokonaan. Mihin unohdetaan uhrit, lapset, Jeesuksen silmäterät, uskon esikuvat?
Miten UHRIT saavat kaiken mahdollisen avun? Siitä puhutaan, mutta kuka on käytännössä valmis “kantamaan” uhria ja miten
se toteutuu.
Joona, meitä uhreja on vielä enemmän kuin hyväksikäyttäjiä, lähelläsikin, tässä ja nyt.
Ja moni meistä ei jaksa uskoa, uupuu matkalle, jää yksin ja tien oheen. Suuret, oppineet ja viisaatkin keskustelijat kävelevät ohi.
He rientävät ihmisen perään, hänen rinnallekulkijaksi, joka lapsen haavoitti, rikkoi, syyllisti ja hylkäsi.
Näissäkin keskusteluissa katse käännetään aikuiseen, rikolliseen (=”langenneeseen”).
Näin tekee tuossa kirjoituksessaan myös Hänninen. Hän ei puhu minusta (=rikotusta lapsesta) mitään. Minua ei ole.
Missä lapsi? Eikö ole yhtä arvokas, vaalittava, hoidettava, kannettava.
Haluaisin nähdä Päivämiehessä kirjoituksia, joissa minullakin on paikkani ja tuki yhteisössä.
Kuljetko sinäkin lohtua anovan lapsen ohi?”
Teemu, totta kai kaikilla saa olla omat mielipiteensä tuosta kirjoituksesta ja raamatunpaikasta, johon se pohjautuu. Minulla omani, teillä omanne, Lutherilla omansa ja kaikilla maailman viisailla omansa.
Itse luen kohdan kokonaisuutena. Mitä sanotaan alussa, tarinassa ja mikä on Jeesuksen ja lainoppineen sananvaihto lopussa. Se asia askarruttaa minua koko hommassa, että kun Raamatun ilmoitus on Kristus ja että ihminen pelastuu yksin uskosta, niin tästä saa vaikutelman, että jotain tarttis autuutensa eteen kuitenkin tehräkin, niin kuin turkulaisetkin asian ilmaisisivat.
Vähän sama kuin Viimeisenä päivänä, kun Jeesus sanoo Isän siunatuille: ”Minkä te teitte yhdelle näistä minun vähimmistä veljistä, sen te teitte minulle”.
Näillä kahdella raamatunkohdalla on selvä yhteys. Kun autetaan ja hoidetaan kaltoinkohdeltua, se tehdään myös Kristukselle: ”Kun minä janosin, te annoitte minun juoda….”
Hännisen kirjoitus ja viittaus tuttuun kertomukseen laupiaasta samarialaisesta ei ole allegoriseen tulkintaan poihjautuva, vaan hän löytää todella tekstistä oleellisimman, eli Kristuksen mielen mukaiseen toimintaan kehotuksen hätään joutuneen ihmisen rinnalla toimimisessa. En emmärrä kuinka tekstistä, niin laupiaasta samarialaisesta kertovan kertomuksen kuin Hännisen tekstistä, luetaan sellaista mitä siinä ei ole, ja sitten aletaan omaa väärintulintaa retostella muka Hännisen tesktinä. Mutta lukutaitohan ei ole sama asia kuin luetun ymmärtäminen. Jos vielä lukee kaiken tietyn väristen lasien läpi, niin näkee kaikkialla vain sen väristä tekstiä.
Laupiaan samarialaisen kertomus on yksi Raamatun hienoimpia tarinoita. Minulle oli olennaista huomata, että siinä ei ole kysymys vertauksesta. Minulle se on kertomus rakkaudesta, joka toimii hädässä olevan parhaaksi vaikka sitten kuinka epäsovinnaisella tavalla. Tarinan hengellistäminen altistaa sen mielivallalle.
Tulkinnan jakautuminen ikäänkuin kahtia sopii ajan tilanteeseen.
Sosiaalievankeliumin hengessä sopii nähdä vertaus lähimmäisen auttamisena vailla hengellistä ulottuvuutta.
Ilmeisesti ei nähdä tarpeelliseksi elämän kokoisten hengellisten haavojen sitomista. Uskonnollisuus riittää. Siksi perinteinen tulkinta, johon Linjamakin viittasi, on suorastaan väkivaltaa!!!!!!
Eikö Jeesuksen tuleville sukupolvillekin tarkoitettu sanoma kuitenkin ollut juuri hengellinen, uskon ja sielunhoidon kysymyksiin keskittyvä.
Muistan kyllä ajan, kun hänestä puhuttiin ensimmäisenä sosialistina…
Erään sisaren tulkinta, jonka pyynnöstä välitän:
”Ajattelin että Hännisen kirjoitus on siihen tilanteeseen kirjoitettu, että vl-pf-tekijä on kärähtänyt. Hän ei oman häpeänsä (?) ja muiden toiminnan vuoksi jaksa enää uskoa. Rikollista menee sitten rakas vl-veli auttamaan, vaikka tekijä ei itse sitä edes pyydä. Hänet ’ripitetään’ ja autetaan poliisin puheille. Ei tarvitse enää mennä edes uhrin luo, koska tieto teosta on tullut julki. Lopuksi sitten varmaan viedään sinne majataloonkin eli takaisin vl-jumalanlasten yhteyteen? Näin toimitaan jatkossa vl-ihanteen mukaan. Mutta niin ei ole toimittu aiemmin. Poliisi on unohtunut. Ja uhri(t) vieläkin.”
Voiko rippi-isä siis sanoa että ”Sinulla on niin raskaat jutut että minä en jaksa kantaa niitä”. Mistä rippi-isä voi etukäteen tietää että tekijä ei aiokkaan ilmoittautua viranomaisille.Kirkkolain yksi opetus on että AINA tulee antaa anteeksi :”Matt 18: 34. Ja hänen herransa vihastui ja antoi hänet vanginvartijan käsiin, kunnes hän maksaisi kaiken, minkä oli hänelle velkaa. 35. Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.”
Ripin hedelmänä tekijä haluaa korjata asiansa myös maallisen esivallan edessä. Jos hän ei siitä rippi-isän ohjauksesta huolimatta tee, niin silloin rippi-isän vastuulla on itse tehdä ilmoitus. Miksi tämä asia on niin vaikea sanoa?
Tätä vastuuta ei voi kiertää sanomalla että minä en jaksa. Silloin toimitaan niin kuin vertauksen pappi joka kävelee sen puolikuolleen ohi, kun on niin kiire Jerusalemiin.
PS. Jos saa tietää hyväksikäytöstä, on rikos olla viemättä asiaa viranomaisille, ellei tekijä itse ilmoittaudu.