Päivämies 30.10.2013

Elias on varmaan lukenut samoja kommentaareja kuin minäkin, mutta kysymykset eivät ole ihan noin simppeleitä.

Mies, joka halusi panna Jeesuksen koetteelle ja jolle Jeesus vastasi, oli synagogan lainlukija. Kysymys oli alun alkaenkin ristiriitainen, koska hän kysyi iankaikkisen elämän perimisestä. Eihän perimistä varten tarvitse mitään tehdä! Periä saa se, joka on oikeaa sukua. Kontrasti juutalaisen ja samarialaisen välillä on läsnä jo kysymyksestä alkaen.

Jeesus kuitenkin vastasi ja viittasi hänen omaan työhönsä kysymällä, kuinkas luet. Siis ääneen. Juutalainen mies lausui kahdesti päivässä kuule Israel-tunnustuksen puhumattakaan lainopettajista, joiden ammatin ydintä se oli. Mies vastasi rakkauden kaksoiskäskyllä, joka olikin oikea vastaus. Se on uskontunnustuksen seuraava jae.

Mies jatkoi haluamalla osoittaa, ettei hän ainoastaan tiedä oikeaa vastausta, vaan myös toimii sen mukaan ja on siksi iankaikkisen elämän perijä. Oleellinen kysymys on siksi, kuka on lähimmäinen, jota tulee rakastaa. Milloin käsky voidaan todeta täytetyksi? Ketkä kaikki tulee lukea lähimmäisten joukkoon, että olisi täyttänyt käskyn? Vertauksella Jeesus alkoi selvittää, ketkä kaikki pitää lukea lähimmäisiin. Vertauksen yllätys ei synny siitä, että kuulija olisi ehtinyt samastua vielä yhtään keneenkään, vaan siitä että lähimmäiseksi piti tunnustaa mahdollisimman vastakkainen henkilö.

Ensimmäinen ryhmä jää usein huomaamatta, nimittäin rosvot. On mahdollista, että käytetty sana, leistai, viittaa selootteihin. Heillä olisi ollut vaikuttimenaan isänmaallis-uskonnollinen motiivi ryöstää matkalainen. Joka tapauksessa he ovat vertauksen ensimmäinen toimija matkalaista kohtaan. Pappi toinen ja leeviläinen kolmas. Niinpä kuin kylväjävertauksessa ikään tässä on ensin kolme huonoa esimerkkiä ja vasta neljäs on hyvä. Sen samarialaisuus on yllätys, koska juutalaiset ja samarialaiset eivät lue toisiaan lähimmäisyyteen kuuluviksi.

Rosvot jättivät kuolemaan, pappi ja leeviläinen menivät ohi, samarialainen tuli lähelle προσελθων, jossa jo näkyi lähimmäisyys.

Meidän ajatteluumme kuuluu, että lähimmäinen on joku, jota autetaan. Termi kuitenkin tarkoittaa varsinaisesti molemminpuolisuutta. Teollaan samarialainen on tullut juutalaisen lähimmäiseksi ja päinvastoin. He ovat keskenään nyt lähimmäisiä, vaikka oletus olisi, etteivät he ainakaan ole lähimmäisiä, eikä samarialaista tarvitse rakastaa.

Meille on hyvä opetus, että lähimmäiseltä tulee osata ottaa apua vastaan. Lähimmäisrakkaus onkin kiperämpi juttu kuin pelkkä auttaminen. Lähimmäinen oli se, joka auttoi, eikä se, jota autettiin.

Sitten on vielä tärkein kysymys. miksi Luukas otti tämän kertomuksen mukaan evankeliumiinsa? Skopus ei nimittäin löydy vain tekstistä, vaan myös sen käytöstä. Mitä Luukas halusi sanoa? Evankelistat olisivat voineet valita sata muuta Jeesuksen kohtaamista ja vertausta ja jättää tämän pois. Lainopettajahan tuli ja meni, sai vastauksensa ja poistui paikalta. On varmaan jo kuollutkin. Mutta mitä evankeliumin kirjoittaja alleviivasi, kun otti jutun kirjaansa?

Matti kuule, minusta tuo esimerkkisi vahvistaa, että kertomuksen sanoman täytyy olla hengellinen. Jos se noin menisi, silloinhan pelastuksemme olisi teoissamme eikä Jeesuksen lunastustyön mahdollistamassa armossa.

Vai ymmärsinkö jotain väärin?

Teemu, sun selitykses kuulostaa tosi viisailta ja hienoilta, mutta näin rivipenkkiläisenä ja yksiaivoisena mun on vaikea niitä ymmärtää. Luin tekstisi pariinkin kertaan, mutta sitten annoin periksi. Jotenki musta tuntuu, että Raamatussa teksti on ihan minunkin ymmärrettävissä, mutta kun mua yritetäään viedä tekstin alle ”syvempiin” merkityksiin, putoan kärryltä tyystin. Kiitos kuitenkin hienosta kommentistasi!

”Lainopettaja vastasi: ’Se, joka osoitti hänelle laupeutta.'” Minua suorastaan järkytti, kun tajusin, ettei lainopettaja voinut sanoa: ’Se samarialainen’. Sekakansan nimikin taisi olla hänelle liikaa.

Teemu, sun selitykses kuulostaa tosi viisailta ja hienoilta, mutta näin rivipenkkiläisenä ja yksiaivoisena mun on vaikea niitä ymmärtää.

Se olikin lähinnä vastaamista Eliakselle. Kiitos kuitenkin yrittämisestä.

Vl-liikkeestä ja anteeksiannon laajuudesta.

Miellän liikkeen perusolemuksen sellaiseksi, että ei niin hirvittävän kamalaa syntiä, etteikö jokainen vl olisi oitis antamassa anteeksi jo etulahjana ja varsinkin pyydettäessä. Tähän olen oppinut, tähän olen kasvanut.

Siispä itsekkin olen perusolemukseltani sellainen. Olen usein sanonut, että minusta ei olisi vanginvartijaksi, kun varmastikkin päästäisin pahimmankin rikollisen vapaaksi kun hän vähän tirauttaisi kyyneliä poskelleen edessäni. Samoin yrittäisin tehdä hänen olonsa mahdollisimman mukavaksi vankeudessa, kantaisin läjäpäin kirjoja ja mukavaa tekemistä jne.

Niinpä myös kaikenlaiset pahantekijät vl-liikkeessä saavat oitis armahduksen etulahjana, pyytäessä ja jälkijunassa. Myös seksuaaliseen lähisuhdeväkivaltaan sortuneet.

Siis asiahan on hyvä, ainakin se kuulostaa äkikseltään hyvältä. Mutta. Se on saanut -miten sanoisin- pakkomielteisiä piirteitä matkan varrella.

70-luvun hoippareissa kun porukka piti väen vängellä saada taivaskelpoisiksi, kaikki keinot olivat sallittuja. Myös muulloin kun ilmenee tottelemattomuutta armoneuvoja kohtaan tai pahojakin lankeemuksia, sellaisiin sortuneita yritetään hoitaa jopa ihan pakkomielteisesti. Ollaan tietävinäs, miten uskovaisen tulee elää ja olla ja velvollisuus on vaikka takoa se syyllisen päähän, jos hän ei sitä muuten ymmärrä.

Lapsen pahantekijänkin kohdalla homman nimi on sama: äkkiä paha teko veren alle, jotta pahantekijän sielu saadaan taas taivaskelpoiseksi. Seksuaalinen väkivalta lasta kohtaan nähdään siis ensisijaisesti syntinä ja se pitää myös hoitaa sellaisena pois päiväjärjestyksestä.

Ja juuri tämän seikan takia, asian rikosluontoisuus on jäänyt liian vähälle huomiolle tai huomiotta kokonaan. Eihän sellaisesta asiasta tarvitse kärsiä rangaistusta, mitä ei enää edes ole olemassa!

Ja tässä hötäkässä on uhrin asema jäänyt ihan liian vähäiselle huomiolle. Uhri ei ole saanut asiasta edes puhua, koska sitähän ei enää edes ole olemassa.

Päivämies on edelleenkin tuolla linjalla. Uhrit ovat unohduksissa edelleenkin. Pahantekijä on enempi autettava kuin rikkirevitty lapsi. Näin kertoi meille tuossa aiemmin uhri.

Miettikää, tämmöiseen saumaan tulee kirjoitus, jossa haavoille lyöty on pahantekijä! Mitä ajattelevat pahantekijän uhrit kirjoituksesta? Menkää hyvät ystävät nyt hänen asemaansa.

Asia on järkyttävä.

Teemu, nuo ajatukset olivat suoraan eksegetiikan syventävien opintojen Luukas-luentosarjasta.

Eikä teksti minunkaan mielestäni ole lähtökohdaltaan hengellinen, vaan käytännöllinen vastaus kysymykseen: ”Kuka on lähimmäiseni?”. Se, joka auttaa.

Mopin palstalle laittamani kirjoitus, ei näy enään. Onko Mopin palsta lopetettu? Laitan tänne kirjoitukseni.
Laupias samarialainen
Vertausta kun lähdemme tutkimaan, niin mielestäni meidän pitää tutkia itsenäisesti vertausta, eikä toistaa toisten näkemyksiä, eli niitä tulkintoja joita suuret kirkkoisät ovat esittäneet.
Monet heistä näkevät, että vertaus on allegroristi, mutta jos näin vertauksen käsitämme, eteemme tulee paljon ja suuria ristiriitaisuuksia.

Kun tutkimme raamatun kirjoituksia, meidän tulee luottaa Jumalaan, että hän avaa ymmärryksemme tuntemaan raamatun salaisuuksia. Kun Jeesus puhui vertauksin, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Ymmärrättekö nyt kaiken tämän?” Jeesus kysyi. ”Ymmärrämme”, he vastasivat.

Tämän jälkeen Jeesus sanoi hyvin tärkeän asian, tämä meidän tulisi muistaa kun tutkimme kirjoituksia:
Matt. 13:52 ”Silloin hän sanoi heille: ”Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa.”

Kun nyt luotamme Jumalaan, ihan niin kuin lapsi isäänsä – rohkeasti. Jumala kyllä avaa meille ymmärryksemme ymmärtämään vertaus.
Että pääsisimme sisälle tuohon tapahtumaan, jossa Jeesus kertoi, vertauksen laupiaasta samarialaisteta, siis meidän tulee tietää vertauksen edellä käyty keskustelu. Luetaanpa:
Luuk. 10: 25 ”Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?”
26 Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?”
27 Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
28 Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
29 Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”

Nyt me selvästi näemme sen, mikä vertauksella laupiaasta samarialaisesta pitäisi meillekin löytyä – eikö vaan selviä vertauksen tarkoitus, se on; kuka on meidän lähimmäisemme.
30 Jeesus vastasi hänelle näin: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.

Kun luemme erilaisia selityksiä tähän vertauksen kohtaan, ymmärrämme miten huonosti sellaiset selitykset käyvät tähän tilanteeseen, että mies oli tehnyt syntiä, oli ehkä pedofiili ja sen takia puolikuolleena pahoista syntihaavoista.
Jos näin ajattelemme, vertaus kääntyy päälaelleen, eli uhrista tulee rikollinen – rosvo.
Jeesus kuitenkin sanoo: ”Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.”

Me tiedämme, että synti teki ensimmäisen ihmisen alastomaksi paratiisissa, tai eipä tehnytkään! Koska he olivat jo ennen syntiinlankeemusta ilman vaatteita, mutta he näkivät, että Jumala näkee heidän salatuimmatkin teot ja siksi pelästyivät. Tästä jo huomaamme, etteivät nämä kaksi kertomusta ole toisiinsa verrattavia synonyymia.

Oliko tuo ryövärien uhri yhteiskunnan arvostama ihminen, sitä vertaus ei kerro, mutta suuri epäonni oli häntä kohdannut, häneltä oli viety kaikki, melkein henkikin. Sitten paikalle tuli pappi ja hänen jälkeensä pappissukuinen leeviläinen. Kumpikaan ei pysähtynyt auttamaan.

”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.”

Tässä tulee meille kuvaus hoitotapahtumasta, jos olisi kysymys syntihaavoista, olisi uhri heti tullut terveeksi. Kun hoidetaan evankeliumilla, ei tarvitse hoitaa majatalossa. Jumalan valtakunta ei ole jossain kirkossa – majatalossa. Jumalan valtakunta kulkee ihmisen sydämessä ja on aina läsnä siellä missä on valtakunnan kuningas. Muistattehan:
Matt. 28:20 ”ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Syntihaavat paranevat ihan niin kuin Jeesus sanoi tuolle naiselle:
Matt. 9:22 ”Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut.”* Siitä hetkestä nainen oli terve.”

Minä olen tämän paranemisen nähnyt monta kertaa, kerron yhden: Olin sotaväessä 1960, istuin seurapenkissä, puhuja puhui; ”mehän täällä olemme kaikki Jumalan lapsia.”
Takanani istui hyvin kalpea varusmies ja kuiskaili; ”minä se en ole Jumalan lapsi.”
Käännyn hänen puoleensa ja sovimme, että puheen loputtua keskustelemme Jumalan lapseudesta.

Hän kertoi, miten hän oli kaikin tavoin pyrkinyt elämään Jumalan tahdon mukaisesti, käynyt kirkossa, rukoillut pyytäen, että hän saisi sisimpäänsä varmuuden, että Jumala hänet huolii. Tätä varmuutta ei ole tullut ja nyt hän ei jaksa enää elää kun ei uskalla edes nukkua.

Kun me yhdessä pohdimme sitä, miten Jumala vanhurskauttaa ihmisen yksin uskon kautta, eikä väliin sovi yhtään ihmistekoa, ei edes rukoilemista, tai omaa pyrkimystä hurskaaseen elämään. Poika katseli minua hämmästyneenä ja sanoi: ”Minä olen lukenut raamattua jo lukioaikana, enkä ole tätä hoksannut. Voitko sinä sitten todistaa minulle, että minun synnit ovat ihan varmasti kaikki anteeksi annettu?

Todistin hänelle, että hänen syntinsä ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Lähdimme kasarmille, olimme kuitenkin eri komppaniassa, minä lähdin seuraavana päivänä lappiin sotaharjoituksiin. Joten en nähnyt poikaa kahteen viikkoon.

Sitten tulin taasen Ouluun ja seuroissa hän näki minut, tuli luokseni hyvin huolestuneena, kysyi: ”Mitä sinä sanot minun tilanteestani, olenko minä nyt saanut väärän rauhan, kun en yritäkään olla oikein hurskas, olen ihan tavallinen armahdettu syntinen. On niin kevyt olla, kun ei tarvitse mihinkään pyrkiä ja nukun kuin tukki, enkä epäile, eli olen varma, että Jumala huolii minut.”

Kun Jeesus kysyi: ”Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

Tässä Jeesuksen vastauksen lopussa tulee oikeastaan selvästi ja kirkkaasti esiin mitä olivat vertauksen haavat, eli ne eivät kuvaa syntihaavoja. Jos kuvaisivat syntihaavoja, lähettäisikö Jeesus lainopettajan, joka ei ollut Jeesuksen seuraaja, lähettäisikö Jeesus hänet viemään syntihaavoissa olevalle evankeliumia.
Eikö vertaus paremminkin osoita meille sen, miten meidän tulisi rakastaa lähimmäistämme, oli hän sitten millaisessa elämäntilanteessa tahansa.

Kommentti s-postini kautta (Päivämiehessä pitäisi olla yleisöosasto!):

”Hännisen tulkinnan mukaan rosvojoukko on siis Johanna ja Johannes ja muut urheat, jotka hakkasivat pedofiilirukan (julkisuudella ym) ojan pohjalle? Tältähän se asia näyttää, jos lukee kuten hän on kirjoittanut.
Kummallista, todella. Minäkin kymmeniä vuosia seuroissa tarkkaavaisesti kuuntelevana en ole koskaan kuullut ko. vertauksen tulkintaa siten, että synnintekijä olikin se ojan pohjalla maannut mies! Minulle hän on aina ollut rikoksen uhriksi joutunut henkilö, hyväksikäytetty tai hakattu.
Hänninen tässä kyllä avaa uria aivan uusiin raamatutulkintoihin, näin vl-kontekstissa. Aiemmin liikkeessämme on opetettu, että laupias samarialainen on uskovainen (Jeesuksen hahmossa), joka auttoi uhria kahdella hoitopenningillä, jotka 70-lukulaisesti on vielä sanottu olevan ne ”armo ja totuus”. Ja lupauksella vielä, että palatessa maksetaan jos hän enämpi on kuluttanut. Eli että armo ei lopu Jumalan valtakunnasta.
Vaikeaa näyttää olevan SRK:lla asettua oikeasti uhrien rinnalle. Todella.”

Kommentti s-postini kautta:

”Joonaa puolustaa Hännistä, ja panee Hännisen ajatuksiksi sellaista mitä hän ei tarkoita! SRK:n lehdistötiedote http://rauhanyhdistys.fi/fi/tiedote/ ja kaikki opetukset tukevat vain sitä linjaa että rippi-isällä ehdoton vaitiololvelvollisuus ja tekijän vastuulla ilmoittautuminen. Tai niin kuin tiedotteessa sanotaan ;

Ajattelen että tuolla opetuksella halutaan suojella niitäeivät ole tehneet ilmoitusta saadusta tiedosta johon esimerkiksi liitty anteeksiantoa, ja ennen kaikkea halutaansuojella niitä jotka ovat uhreja ja omaisia painostaneet sillä että anteeksiannettuja asioita ei saa muistella.”