PÄÄSIHTEERIN KOMMENTTI
Yksityinen rippi ja Kristuksen mieli
Yksityisen ripin keskeisin asia on anteeksiantamus. Se ei ole todellista, jos Kristus ei ole läsnä. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20).
Olemme keskustelleet ripin vastaanottajan vastuusta erityisesti tilanteissa, joissa synnin tunnustamiseen liittyy lain edessä sovitettava rikos.
Laupiaan samarialaisen käyttäytymisessä on meillä vakavaa opittavaa. Samarialainen voiteli ja sitoi Jerikon tien varteen tuupertuneen miehen haavat, mutta ei poistunut paikalta. Hän nosti miehen juhtansa selkään ja vei jatkohoitoon. Tekstin opetus meille on: Mene ja tee sinä samoin (Luuk. 10:37).
Yksityisen ripin vastaanottaneen kristityn tulee kohdella langennut Kristuksen mielen mukaisesti. Vastuu lähimmäisestä ohjaa hänet rinnalla kulkijaksi hoitamaan asiaa myös poliisin tai lastensuojeluviranomaisen luokse. Inhimilliseltä puolelta se voi tuntua raskaalta, siinä joutuu ikään kuin ”juhdan” osaan.
Kristuksen mieli ja Jerikon tien tapahtumat avaavat oikean näkökulman arvokkaaseen yksityiseen rippiin.
Ripin vastaanottaja on vastuullisessa asemassa. Siksi on hyvä selvittää itselleen, mistä yksityisessä ripissä on kyse. On myös tosiasia, että jokainen uskovainen ei kykene tuon vastuun kantamiseen. Siksi ei ole väärin todeta yksityistä rippiä toivoneelle, että minusta ei ole tuon vastuun kantajaksi. On vastuullista tunnistaa omat ja jaksamisensa rajat.
Tuomas Hänninen
Luuk. 10:
|
30—- ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin.
|
|
31 Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi.
|
|
32 Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
|
|
33 ”Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.
|
|
34 Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta.
|
|
35 Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’
|
|
36 Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
|
|
37 Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”
|
Pääsihteerin mielestä rosvojoukon henkihieveriin pieksämä mies oli pahantekijä, joka tarvitsi itselleen ripittäytymistä raskaasta rikoksesta. Mitä mitä, en ymmärrä??? Eikö rosvojoukko ollut se pahantekijä ja ripittäytymisen tarvitsija ja vankilaan kuuluva?
Miten ihmeessä tästä vertauksesta on saatu tulkittua yksityisen ripin esimerkki?
Jotenkin kirjoituksesta kuvastuu se, kuinka kiire on ripin tarjoamisella lähisuhdeväkivallantekijälle. Ei tautien tauti! En olisi millään uskonut, että ihan tällaista saa Päivämiehestä lukea.
Onko sittenkään vielä opittu mitään? Masentavaa.
Ps. Kirjoitin kirjoituksen pyynnöstä. Juu: taas se AKKA!
Juha Kajander laittoi Calvinin ihailijana meille pätkän saarnaa.
Huomasin yhden luterilaiselle vieraan (??) asian: Calvin liitti haavoitetun hoitoon ´parannuksen, ja toisaalta sen, että haavoitettu parantuu asteittain majatalossa eli kirkossa, nimen omaan kieltäen sen, ettei Kristus parantanut häntä kerralla…..
Mielenkiintoisia keskusteluteemoja, jos olisi tilaisuus keskustella.
Matti tuossa ihmetteli miksei 10 käskyä ole hengellistetty.
Mooses ei tullut vuorelta alas sanoen: Herra kertoi minulle tällaisen vertauksen….
Toisaallta Vuorisaarnassa on parikin esimerkkiä hengellistämisestä.
Onneksi taitaa olla myös sellaisia ei-vanhoillislestadiolaisia sekä vanhoillislestadiolaisia vaimoja ja muita naisia, jotka ymmärtävät miestenkin uupumusta, kiusauksia ja muitakin omituisuuksia. On tuolla rakkaalla vaimollanikin ollut minussa kestämistä.
Joona Korteniemi sanoi:
”Hännisen tekstin selvä tähtäyspistehän on se, että ripin vastaanottajan tulee suostua ”juhdan rooliin”. Eli pidettävä siis aktiivisesti huoli, että rikollinen ilmoittautuu viranomaisille ja uhrit pääsevät turvaan.”
Seppo Lohi Kotimaa24 17.10:
”Se, että tekijä pyytää lapselta anteeksi eikä aio vastata lain edessä rikoksistaan, ei ole aito rippi. ”
Eli aitoon rippiinkö kuuluu se, että RIPPI-ISÄ raahaa ripittäytyjän poliisille?
Tällä hetkellä vanhoillislestadiolaisuudessa näyttää olevan ihan virallisella tasolla useita erilaisia sanoituksia rippisalaisuudesta rikostapauksissa. Jotkut niistä ovat parempia, jotkut huonompia tai epäselvempiä.
Alustavasti on mielestäni tärkeintä se, että on sanouduttu irti siitä, että rippisalaisuus olisi ehdoton rikostenkin kohdalla ja siitä, että tekijä voisi ripittäytyä uhrilleen. Lisäkeskustelua kuitenkin tarvitaan.
Tarkoitukseni ei ollut puolustaa Tuomas Hännistä vain siksi, että SRK:n pääsihteeriä pitää puolustaa. Koin vain blogitekstin kritiikin kohtuuttomaksi ja aika sekavaksi.
Mielestäni rippi-isän ei tarvitse raahata rikollista poliisiasemalle. Jollei ripittäytyjä lähde suosiolla, rippi-isä voi ja hänen tulee tehdä ilmoitus yksin. Omista rippiä koskevista ajatuksistani olen kirjoittanut täällä:
http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2013/10/rippi-ahdistuksen-aiheuttaja-vai.html
Timo Kinnunen:
Nyt en ihan ymmärrä. Vielä ihan vähän aikaa sitten täällä(kin) ihmeteltiin (maallikoiden) rippisalaisuutta. Nyt kun ollaan melko selvästi ilmaistu, että rippi-isä ei saa salata rikosta, niin sekään ei kelpaa? Mitä rippi-isän siis pitäisi tehdä: salata rikos vai ilmoittaa se viranomaisille? Onko näiden lisäksi jokin muukin vaihtoehto?
Ymmärrän tämän niin, että jos rikollinen ei ilmoittaudu poliisille, niin rippi on mitätön. Silloin ripittäytyjä on käyttänyt rippiä vain päästäkseen pälkähästä. Eli väärin. Syntiä ei näin ollen ole pesty pois vaan sen päälle on ikään kuin laskettu huntu. Ehkä on tilanteita joissa rippi on aito mutta rikollisella ei aivan ole voimia ilmoittautua. Silloin rippi-isän velvollisuus lienee hieman tukea henkilöä vaikkapa menemällä yhdessä tämän kanssa poliisilaitokselle.
Minustakin tässä keskustelussa on ollut tuo Pentin kuvaama ristiriita.
Ristiriita on siinä, että AITOON rippiin kuuluisi pahantekijän rhtaaminen poliisilaitokselle, ellei hän mene sinne itse. Ensinnäkään rippi ei ole aito, jos pahantekijä ei ymmärrä sitä, että asia on sovitettava myös maallisen oikeuden edessä. Sitä asiaa tietty ripin vastaanottajan on hyvä valottaa ripittäytyjälle tai vähintäänkin kysyä, onko hän ymmärtänyt asianlaitaa oikealla tavalla.
Juttu on hankala. Koskaan en ole kuullut kenenkään ko. pahantekijän ensinnäkään ripittäytyneen OMAEHTOISESTI, saati että olisi mennyt ilmoittautumaan poliisille. Edelleenkin tiedän tapauksia, joissa asia on hoidettu kokonaan muiden toimesta kuin pahantekijän ja asia on hoidettu pelkkä puhuttelulla hengellisesti, eikä mitään ilmoitusta ole missään vaiheessa mihinkään tehty. Tiedän myös, että rikosilmoituksia on jätetty muuallakin tekemättä kuin van vl-liikkeessä, ennen ei ole ymmärretty asiaa kunnolla muuallakaan.
Jos pahantekijä nauttii muuutoin laajaa luottamusta, on rakas veli suurelle osaa Siionia, on monessa asiassa luotettava ja taidollinen ja vielä ihmeen sympaattinenkin, se asia saattaa tuntua äärimmäisen vaikealta, että on saattamassa tuollaista ”hyvää tyyppiä” vankilaan. Helpompi on ilmiantaa joku hankala, iljettävä ulkomuodoltaan ja öykkäri juopporetku naapurista kuin em. henkilö. Nämä OVAT vaikeita juttuja.
Siksi tämä asiasta paukuttaminen onkin hyvä asia. Ainakin minulaiselleni tunteelliselle hömerölle, joka säälissä avais vankilanovet selkoselälleen vartijana toimiessaan.
Voi kun kukaan ihminen ei tekisi kenellekään mitään pahaa!
Minusta tuntuu, etttä koko juttu pf-pahantekijän ripittäytymisestä on turhaa. Sanon näin kokemukseni pohjalta, koska en ole koskaan kenenkään sellaisen ripittäytyneen muuta kuin uhrilleen ja lapsestahan ei ole kyse näissä keskusteluissa. Voihan tietty olla, että puhujat tietävät paljonkin tilanteita, joissa pahantekijät ovat ripittäytyneet, kun he noin toitottavat asiaa. Kaikkihan puhumme lähinnä kokemustemme pohjalta.
Ikävät asiat nähdään yksittäisinä poikkeuksina ja hyvät asiat yleisinä sääntönä. Näin me ihmiset olemme taipuvaisia arvioimaan yhteisöjämme. Oikeastaan se tekee vahinkoa niin kärsiville kuin onnellisillekin. Kun asiat ovat mallillaan, se onkin vain tavallista arkea eikä mikään erityinen kiitollisuuden aihe. Moni jää kaipaamaan jotain erityistä riemua. Kärsimys taas korostuu, kun sen kokija ymmärtää olevansa yksinäinen poikkeama suuresta onnistuneiden joukosta.
Parempi olisi nähdä avoimin silmin, että omassakin joukossa joillakin menee hyvin ja joillakin huonosti. Hyvästä tulee kiittää ja siitä tulee jakaa mahdollisuuksien mukaan osattomillekin. Vastoinkäymisiä kohdanneita ei saa pitää kummajaisina vaan heidät tulee auttaa ulos ongelmistaan.
Enempikin minusta pitäisi puhua siitä, että kun lapseen kohditunut seksuaalinen väkivallanteko paljastuu ympäristölle, niin on HETI tehtävä asiasta rikosilmoitus. Koska oikeasti asia paljastuu useimmiten niin, että joko uhri paljastaa asian oireilullaan tai tahattomalla kommentillaan, josta herää epäilyt tai sitten pahantekijä jää kiinni teosta tekohetkellä.
Niin että tällaisessa tapauksessa ei alunalkaenkaan järjestetä mitään hoitokokousta, vaan suoraan ilmoitus poliisille. Joskus asia tulee ilmi vasta sitten kun se on jo vanhentunut rikosoikeudellisesti. Mutta siltikin ilmoitus kannattaa nähdäkseni tehdä. Siitä on hyvä olla merkintä poliisin rekisterissä mahdollisten uusien tapausten johdosta. Eikä voi koskaan tietää, jos poliisilla on entuudestaan jo ollut jokunen merkintä samaisesta ihmisestä.