Sisäministeri Päivi Räsäsen alustuksesta Kansanlähetyspäivillä on noussut kohu. Sanoja on sittemmin selitelty. Tässä oma tulkintani, mistä on kysymys.
Konteksti: Suomen Lähetysseura rekrytoi miesparin, jotka siunattiin lähetystyöhön ja toinen vihittiin papiksi. Kirkon konservatiivilla siivellä asiasta nousi kohu. Kansanlähetyksen lehden Uuden Tien pääkirjoituksessa (28/2013) Leif Nummela kirjoitti seuraavaa.
’Viime viikkojen keskustelu Suomen Lähetysseuran linjasta on nostanut esiin tärkeän kysymyksen Jumalan lain ja valtiollisen lain välisestä suhteesta. Piispa Matti Repo ja Lähetysseuran johto vetosivat siihen, että kristillisessä työssä on noudatettava maan lakeja.
Yleensä näin onkin. Sekä Raamattu että luterilaisen kirkon tunnustuskirjat opettavat, että kristityn tulee olla lainkuuliainen kansalainen.
Tunnustuskirjoihin sisältyvän Augsburgin tunnustuksen mukaan evankeliumi “ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Ap. t. 5:29).”
Yleisen kuuliaisuuden periaatteeseen sisältyy siis selvä, Raamattuun perustuva poikkeus. Jos valtiovalta säätää lakeja, jotka vaativat kristittyä toimimaan Raamatun opetuksen vastaisesti tai kieltävät heitä toimimasta sen mukaisesti, niitä ei tule noudattaa [kursivointi minun]. Tärkeää on huomata, kuinka ajankohtaisesti tämä teksti puhuu perheestä “jumalallisena järjestyksenä”, jonka puitteissa “rakkautta tulee harjoittaa”.
Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja, teologian tohtori Timo Junkkaala totesi hiljattain kristittyjen aina tienneen, että on olemassa suurempikin Herra kuin eduskunta.
Heikki Koskenniemen tärkeässä kirjassa Veren ja Tulen läpi, Vanhan Kirkon marttyyrien todistus kerrotaan, miten kaikki Rooman kansalaiset haluttiin ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen vainojen aikana pakottaa uhraamaan keisarin suojelushengelle. Uhraaminen oli merkki suostumisesta yhteenkuuluvuuteen. Monien mielestä tällaisen uhrin antaminen oli pikkuasia. Miksi lukemattomat kristityt kuitenkin mieluummin kärsivät kivuliaan kuoleman kuin suostuivat pieneen uhritoimitukseen, jota kylästä kylään kiertävät uhritoimikunnat vaativat? Koskenniemi selittää: “Jos kerran Jumala on kaikkeuden Luoja ja Kristus, kaiken Herra ja tuleva tuomari, ei ole ikinä mahdollista notkistaa polvea kenenkään muun edessä eikä uhrata kenellekään. Vain yksi majesteetti voi olla korkein.”
Ensimmäiset kristityt ymmärsivät, ettei kristitty voi koskaan perustella väärin tekemistä sillä verukkeella, että se on maallisten lakien mukaista. He olivat sisäistäneet tämän periaatteen niin syvällisesti, että Koskenniemen mukaan “vastaus kysymykseen ‘Miksi et uhraa?’ kuului enimmäkseen vain ‘Olen kristitty.’” Valtiollisen lain korottaminen Jumalan lain yläpuolelle on syvästi antikristillistä. Siitä on historiassa useita varoittavia esimerkkejä.
Ajankohtaisessa keskustelussa kirkkoa koskettavasta lainsäädännöstä on syytä huomioida myös se, että yhdenvertaisuuslakia on voitu tulkita liian mustavalkoisesti, ottamatta huomioon uskonnonvapauden merkitystä. Laki sallii jo nyt uskonnonharjoituksessa erilaisen kohtelun myös palvelusuhteissa. Eihän kirkko ole velvoitettu palkkaamaan papiksi pätevintäkään imaamia.’
Tulkitsen tämän niin, että Nummela kritisoi piispa Matti Repoa ja SLS:n johtoa siitä, että nämä noudattivat maallista laki, joka on (Nummelan käsityksen mukaan) Jumalan lain vastainen. Toiseksi hän viittasi mahdollisuuteen, että lakia ei ehkä tarvitsisikaan oikeasti noudattaa.
——
Mitä sanottiin: Kaksi viikkoa myöhemmin Kansanlähetyspäivillä Päivi Räsänen lausui:
’ … Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat:
”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap.t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta. Martti Luther selitti huonepostillassa Jeesuksen opetusta siitä, että keisarille tulee antaa se mikä keisarin on ja Jumalalle se, mikä Jumalan on: ”Keisari ja maallinen esivalta on tosin meidän hallitsijamme, mutta se ei ole ainoa herramme; meillä on toinenkin Herra, joka on suurempi, nimittäin Herra Jumalamme taivaissa. Jos siis jompikumpi näistä herroista on vihoitettava, jos on oltava tottelematon joko Jumalalle taikka keisarille, niin on parempi, että keisari vihastuu tottelemattomuuteemme, kuin että Jumala meihin vihastuu. Keisarilla en tässä tarkoita erikoista henkilöä, vaan yleensä kaikkea esivaltaa.” Näin siis Luther… ’
Tulkitsen tämän 100%:ksi tueksi Leif Nummelan linjalle.
——
Selittely 1: Räsänen vastasi:
’Suomen lakia on aina noudatettava, meillä ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pakotettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin omaa tuntoaan. Suomalainen samoin kuin muu länsimainen lainsäädäntö on rakentunut pitkälti kristillisen arvomaailman pohjalle, jossa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioitetaan.’
Tulkitsen tämän niin, että Räsänen kieltää sen kontekstin, mihin hänen sanansa liittyivät. Toiseksi Räsäsen tilanneanalyysi suomalaisesta yhteiskunnasta muuttuu: ’Kaikilla meillä on varmasti [kursivointi minun] tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin … joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia.’ Yhtäkkiä tätä tilannetta ei olekaan kenelläkään: ’ …meillä ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pakotettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin omaa tuntoaan… ’
——
Selittely 2: Räsänen siteeraa evankeliumikirjaa:
’Kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.’
Tulkitsen tämän niin, että Räsänen ikään kuin kysyy: Miksi minun lausumastani on noussut meteli, enhän ole sanonut muuta kuin minkä Evankeliumikirjakin sanoo. Tietyssä mielessä näin onkin. Toisaalta alkuperäisen lausunnon konteksti ja ilmapiiri ovat kokolailla toiset.
——
Miltä tämä näyttää:
Omiensa keskuudessa Räsänen välillisesti antaa hyväksyntänsä yhdenvertaisuuslain hengen ja ehkä myös kirjaimen rikkomiseen. Edelleen hän näyttää vihreää tai ainakin vilkkuvaa keltaista valo sille, että kirkon sisällä painostetaan muitakin rikkomaan yhdenvertaisuuslakia. Ulospäin hän kiistää koko ongelman olemassaolon.
Erinomainen analyysi!!
Heikki, minä en ymmärrä miksi pappi kirjoittaa toisen sanomisista tulkiten sitä oman mieliaiheen eteenpäin ajamiseksi? Annatko väärän todistuksen lähimmäisestäsi?
Eikö kohua nostaneessa puheessa juuri kerrottu evankeliumin julistamisesta ja sen estämisestä? Se on siis sanotun kärki. Miten siitä voi tehdä hypyn Nummelaan tai mihinkään muuhun?
”Kirkon konservatiivilla siivellä asiasta nousi kohu.”
Mielenkiintoisesti valittu adjektiivi. Suomen Lähetysseuran vuosikokouksessa ehdotettu toimintasuunnitelman 2014 lisäys, jossa ehdotettiin, että Suomen Lähetysseura pidättäytyisi siunaamasta ja lähettämästä lähetystyöhön samaa sukupuolta olevia rekisteröityneitä pareja, koska kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista jakaa voimakkaasti mielipiteitä kristittyjen kesken eri puolilla maailmaa ja koska Lähetysseura haluaa kunnioittaa yhteistyökirkkojen näkemyksiä, hylättiin äänin 222-205, tyhjiä 32. Kokouksessa henkilöjäseniä on 44, muut olivat seurakuntien ja muutamien yhteistyöjärjestöjen edustajia.
”Tulkitsen tämän…”
Hyvin valittu verbi.
Nyt ensi kerran tuli tietoon, että homot hakevat lähetystyöhön, kun aikaisemmin sitä ei saanut sanoa kenellekään. Tässä on ero. Onko tässä piiloviesti? ”Kaikkea saa tehdä, kun ei jää kiinni!” Siihenkö nämä tietämättään yllyttävät?
Tuo Leif Nummelan pääkirjoitus on kyllä paljonpuhuva.
Heikki hahmottaa hyvin koko kuvan, mihin Päivi Räsäsen puhe kiistanalaiselta kohdaltaan liittyy.
En ole samaa mieltä viimeisestä johtopäätöksestä, mutta muuten analyysi hahmottaa tapahtunutta ihan hyvin.
Toisaalta voi miettiä, onko lainkuuliaisuus ollut se perimmäinen motiivi Räsäseen kohdistuneessa kritiikissä. Piispa Askola myönsi tämänpäiväisessä TV-uutisten haastattelussa kansalaistottelemattomuuden oikeutuksen joissakin tilanteissa ja sen, että “Räsäsen argumenttia ei voi kiistää”, mutta hänellä (Askolalla) “kannanotto kansalaistottelemattomuuden puolesta menisi vähän eri kohtaan” (sitaatit eivät tarkkoja, haastattely YLE-areenassa). Jos piispan kannanotto ei aiheuta uutta eropiikkiä (kuten oletan), niin kontekstilla ja sanojalla täytyy olla suurempi merkitys kuin sanotulla. Aivan kuin Räsänen tarjoaisi purkautumiskanavan kaikelle konservatiivista kristillisyyttä kohtaan tunnetulle vastenmielisyydelle.
Samaa mieltä Heikin kanssa siitä, että Räsänen ilmaisu tukensa / rohkaisi esim. Kansanlähetystä pysymään linjalla, jossa se ei halua noudattaa voimassaolevaa lainsäädäntöä.
Jussi Tuusa, minä en hyväksy laillisuusvalvonnasta vastaavan ministeri Räsäsen ajatusmaailmaa ja toimintaa tässä yhteydessä seuraavilta osin:
– Suomi on teokratia, ministeri perustelee lainsäädäntöä ja sen noudattamista Raamatulla ja kirkon opetuksella, ministerin ensin mainittua aihetta käsittelevän, ministerin roolissa pidetyn puheen ymmärtäminen vaatii vaativat uskonnollista lukutaitoa; valtio on kirkon jatke
– PR antaa ymmärtää hyväksyvänsä ohituskaistan lainsäädännön suhteen oman vakaumuksensa jakaville kansalaisille/järjestöille
– Demokraattinen prosessi on tarpeeton ja ministerin mielestä hänen edustamansa uskonnollinen vakaumus voi ohittaa demokraattisen päätöksenteon ja lakien säätämisen/muuttamisen sitä kautta.
Vakavinta tässä on juuri tämä demokraattisen prosessin ohittaminen lainvalvonnasta vastaavan ministerin toimesta, ja olen aika hämmentynyt, että esim. piispa Kalliala ei tätä noteerannut vaan totesi, että tässähän oli kysymys yksittäisen kirkon jäsenen ja kansalaisen näkemyksestä. Siltä osin kuin konservatiivinen kristillisyys edustaa demokratian korvaamista teokratialla (joka viime päivien K24-kommenttien perusteella näyttää olevan varsin yleistä), tunnen tätä näkemystä kohtaan tiettyä vastenmielisyyttä kyllä.
Juha,
kysyt: Annatko väärän todistuksen lähimmäisestäsi?
No, ainakin pyrin mahdollisin oikeaan todistukseen. Toiseksi pyrin mahdollisimman läpinäkyvään argumentaatioon eli siihen, että lukija voi itse arvioida sanomisiani. Siksi otin varsin pitkät sitaatit ja varoin leikkaamasta niitä väärästä kohdasta poikki. Annoin siis Nummelan ja Räsäsen puhua itse. Erotin omat tulkintani omiksi kappaleikseen ja pyrin kirjoittamaan ne niin, että lukija pystyy arvioimaan tulkintani oikeellisuutta mahdollisimman hyvin.
Jani,
jaamme siis vastenmielisyyden teokratiaa kohtaan ja sympatian demokratialle. Mutta kuka voi vakavalla naamalla väittää, että PR ajoi/ajaa teokratiaa?
Teokratiassa vallanpitäjät vaativat alistumista ja tottelemista jumallaliseen auktoriteettiin vedoten. Demokratiassa ei ole kiellettyä puolustaa kansalaisten/yhteisön jäsenten arvoja, joiden uskoo pohjautuvan jumalalliseen auktoriteettiin.
PR ei ole onnistunut julkisissa esiintymisissään kovin hyvin, mutta ehkä hän myös yritti laittomuuksiin usuttamisen (jos on tapahtunut, niin tulkintariippumattomia todisteita pöytään!) sijaan valaa luottamusta niihin kirkon jäseniin, jotka haluavat noudattaa kaikkia yhteiskunnan lakeja (ml. yhdenvertaisuuslaki) ja pysyä uskollisina Raamatulle, mutta kokevat ahdistusta (ks Elina Vuolan blogi Suomen kuvalehdestä) kokiessaan, että yhteiskunnalliseen lainsäädäntöön vedoten kirkon sisältä käsin heiltä halutaan kieltää uskollisuus omalle raamatuntulkintatraditiolle. Miten sinä tukisit heitä?