Sisäministeri Päivi Räsäsen alustuksesta Kansanlähetyspäivillä on noussut kohu. Sanoja on sittemmin selitelty. Tässä oma tulkintani, mistä on kysymys.
Konteksti: Suomen Lähetysseura rekrytoi miesparin, jotka siunattiin lähetystyöhön ja toinen vihittiin papiksi. Kirkon konservatiivilla siivellä asiasta nousi kohu. Kansanlähetyksen lehden Uuden Tien pääkirjoituksessa (28/2013) Leif Nummela kirjoitti seuraavaa.
’Viime viikkojen keskustelu Suomen Lähetysseuran linjasta on nostanut esiin tärkeän kysymyksen Jumalan lain ja valtiollisen lain välisestä suhteesta. Piispa Matti Repo ja Lähetysseuran johto vetosivat siihen, että kristillisessä työssä on noudatettava maan lakeja.
Yleensä näin onkin. Sekä Raamattu että luterilaisen kirkon tunnustuskirjat opettavat, että kristityn tulee olla lainkuuliainen kansalainen.
Tunnustuskirjoihin sisältyvän Augsburgin tunnustuksen mukaan evankeliumi “ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Ap. t. 5:29).”
Yleisen kuuliaisuuden periaatteeseen sisältyy siis selvä, Raamattuun perustuva poikkeus. Jos valtiovalta säätää lakeja, jotka vaativat kristittyä toimimaan Raamatun opetuksen vastaisesti tai kieltävät heitä toimimasta sen mukaisesti, niitä ei tule noudattaa [kursivointi minun]. Tärkeää on huomata, kuinka ajankohtaisesti tämä teksti puhuu perheestä “jumalallisena järjestyksenä”, jonka puitteissa “rakkautta tulee harjoittaa”.
Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja, teologian tohtori Timo Junkkaala totesi hiljattain kristittyjen aina tienneen, että on olemassa suurempikin Herra kuin eduskunta.
Heikki Koskenniemen tärkeässä kirjassa Veren ja Tulen läpi, Vanhan Kirkon marttyyrien todistus kerrotaan, miten kaikki Rooman kansalaiset haluttiin ensimmäisten vuosisatojen kristittyjen vainojen aikana pakottaa uhraamaan keisarin suojelushengelle. Uhraaminen oli merkki suostumisesta yhteenkuuluvuuteen. Monien mielestä tällaisen uhrin antaminen oli pikkuasia. Miksi lukemattomat kristityt kuitenkin mieluummin kärsivät kivuliaan kuoleman kuin suostuivat pieneen uhritoimitukseen, jota kylästä kylään kiertävät uhritoimikunnat vaativat? Koskenniemi selittää: “Jos kerran Jumala on kaikkeuden Luoja ja Kristus, kaiken Herra ja tuleva tuomari, ei ole ikinä mahdollista notkistaa polvea kenenkään muun edessä eikä uhrata kenellekään. Vain yksi majesteetti voi olla korkein.”
Ensimmäiset kristityt ymmärsivät, ettei kristitty voi koskaan perustella väärin tekemistä sillä verukkeella, että se on maallisten lakien mukaista. He olivat sisäistäneet tämän periaatteen niin syvällisesti, että Koskenniemen mukaan “vastaus kysymykseen ‘Miksi et uhraa?’ kuului enimmäkseen vain ‘Olen kristitty.’” Valtiollisen lain korottaminen Jumalan lain yläpuolelle on syvästi antikristillistä. Siitä on historiassa useita varoittavia esimerkkejä.
Ajankohtaisessa keskustelussa kirkkoa koskettavasta lainsäädännöstä on syytä huomioida myös se, että yhdenvertaisuuslakia on voitu tulkita liian mustavalkoisesti, ottamatta huomioon uskonnonvapauden merkitystä. Laki sallii jo nyt uskonnonharjoituksessa erilaisen kohtelun myös palvelusuhteissa. Eihän kirkko ole velvoitettu palkkaamaan papiksi pätevintäkään imaamia.’
Tulkitsen tämän niin, että Nummela kritisoi piispa Matti Repoa ja SLS:n johtoa siitä, että nämä noudattivat maallista laki, joka on (Nummelan käsityksen mukaan) Jumalan lain vastainen. Toiseksi hän viittasi mahdollisuuteen, että lakia ei ehkä tarvitsisikaan oikeasti noudattaa.
——
Mitä sanottiin: Kaksi viikkoa myöhemmin Kansanlähetyspäivillä Päivi Räsänen lausui:
’ … Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia. Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat:
”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap.t. 5:29). He jatkoivat työtään kielloista huolimatta. Martti Luther selitti huonepostillassa Jeesuksen opetusta siitä, että keisarille tulee antaa se mikä keisarin on ja Jumalalle se, mikä Jumalan on: ”Keisari ja maallinen esivalta on tosin meidän hallitsijamme, mutta se ei ole ainoa herramme; meillä on toinenkin Herra, joka on suurempi, nimittäin Herra Jumalamme taivaissa. Jos siis jompikumpi näistä herroista on vihoitettava, jos on oltava tottelematon joko Jumalalle taikka keisarille, niin on parempi, että keisari vihastuu tottelemattomuuteemme, kuin että Jumala meihin vihastuu. Keisarilla en tässä tarkoita erikoista henkilöä, vaan yleensä kaikkea esivaltaa.” Näin siis Luther… ’
Tulkitsen tämän 100%:ksi tueksi Leif Nummelan linjalle.
——
Selittely 1: Räsänen vastasi:
’Suomen lakia on aina noudatettava, meillä ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pakotettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin omaa tuntoaan. Suomalainen samoin kuin muu länsimainen lainsäädäntö on rakentunut pitkälti kristillisen arvomaailman pohjalle, jossa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioitetaan.’
Tulkitsen tämän niin, että Räsänen kieltää sen kontekstin, mihin hänen sanansa liittyivät. Toiseksi Räsäsen tilanneanalyysi suomalaisesta yhteiskunnasta muuttuu: ’Kaikilla meillä on varmasti [kursivointi minun] tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin … joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia.’ Yhtäkkiä tätä tilannetta ei olekaan kenelläkään: ’ …meillä ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pakotettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin omaa tuntoaan… ’
——
Selittely 2: Räsänen siteeraa evankeliumikirjaa:
’Kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.’
Tulkitsen tämän niin, että Räsänen ikään kuin kysyy: Miksi minun lausumastani on noussut meteli, enhän ole sanonut muuta kuin minkä Evankeliumikirjakin sanoo. Tietyssä mielessä näin onkin. Toisaalta alkuperäisen lausunnon konteksti ja ilmapiiri ovat kokolailla toiset.
——
Miltä tämä näyttää:
Omiensa keskuudessa Räsänen välillisesti antaa hyväksyntänsä yhdenvertaisuuslain hengen ja ehkä myös kirjaimen rikkomiseen. Edelleen hän näyttää vihreää tai ainakin vilkkuvaa keltaista valo sille, että kirkon sisällä painostetaan muitakin rikkomaan yhdenvertaisuuslakia. Ulospäin hän kiistää koko ongelman olemassaolon.
No näinhän se meni, ei kai tuossa nyt kummempaa. Retoriikka on taiteenlaji.
Ei tässä mitään ristiriitaa ole. Kirkko on lähtenyt purjehtimaan spinnulla ( pallopurje) vaikeassa maastossa, mutta kyllä tästä selvitään, Nummela ja Räsänen ovat hahmotellee reittivaihtoehtoja, tämän tyyppiset merikortit on lyöty pöytään. Ei ollenkaan hassummat!
Jussi Tuusa, kuten toisaalla ja tässäkin ketjussa jo ehdin todeta:
Laillisuusvalvonnasta vastaava ministeri Räsänen sanoo, ettei ole kirkon tiedottaja tai pappi, mutta perustelee (lakien noudattamisesta ym.) sanomaansa sillä, että se on kirkon opetuksen mukaista (teologinen perustelu lainsäädännölle ja sen noudattamiselle). Räsänen piti puheen omien sanojensakin mukaisesti nimenomaan sisäministerinä. Oleellista siis on, että Räsänen juuri kiistää toimineensa kirkon jäsenenä tai kristittynä vaan nimenomaan hallituksen edustajana ja sen laillisuusvalvonnasta vastaavana ministerinä. Hän toteaa nyt lisäksi, että hänen sisäministerinä sanomansa ymmärtämiseen tarvitaan uskonnollista lukutaitoa (ministerin puheen ja sen sisältämien linjausten ymmärtäminen ei vaadikaan lainsäädännön ja demokratian pelisääntöjen tuntemusta vaan uskonnollista lukutaitoa). Räsänen ohittaa demokraattisen prosessin (jota hänen olisi ministerinä ja hallituksen edustajana tullut nimenomaan korostaa) ja antaa ymmärtää, että hänen oman vakaumuksensa jakavilla on erityisiä vapauksia suhteessa lainsäädäntöön (uskonnollisen ’eliitin’ erityiskohtelu).
Kansanlähetyksen kannasta uutisoitiin täällä. Tälle Räsänen nyt KL-päivillä antoi tukensa.
Miten kirkko voisi tukea jäseniään on kirkon asia. Se ei nimenomaan ole valtion asia, vaikka teokratian ja Räsäsen politiikan tunnusmerkki onkin, että valtio ja kirkko ovat toistensa jatkeita. Uskonnollisella vakaumuksella on se sama tila yhteiskunnassa kuin ennenkin, mutta Räsäsen teokraattinen pyrkimys muuttaa yhteiskuntaa siten, että joko kaikkien pitäisi noudattaa tietyn uskonvakaumuksen käsityksiä tai että tietyn uskonvakaumuksen omaaville annetaan erivapauksia, on eri asia.
Näillä perusteilla on todettava, että Räsäsen politiikka edustaa teokratiaa.
@Tuusa ja Heinilä
Varmaankin monet vanhauskoiset tai konservatiivit tai miten heitä halutaankaan nimittää kokevat ahdistusta arvojensa ja yhteiskunnan arvojen ja normien erkanemisesta toisistaan. Täältä ”yhteiskunnan puolelta” kuitenkin katson, että se yhteiskunnan tuki tarkoittaa mahdollisimman tasapuolista kohtelua lain edessä. Sama tuki nimittäin tarjotaan vaikkapa piraattitoimintaa harrastaville, anarkisteille tai moottoripyöräkerhoille, joiden jäsenet näkevät lakien noudattamisen (esimerkisi tekijänoikeudet, poliisin olemassaolon hyväksymisen tai huumelainsäädännön) heidän henkilökohtaisia arvojaan ja vapauttaan loukkaavina.
SEKL:n kohdalla konteksti ja viimeaikaiset tapahtumat eivät tosiaan liity natsi-Saksaan tai muinaiseen Egyptiin, vaan hyvin voimakkaan julkisen keskustelun saattelemina Suomen lainsäädäntöön.
Kuinka selkärankaista muuten on, että Räsästä tukevat ihmiset eivät nyt tässä kohtaa haluakaan esiintyä totuuden torvina, vaan koittavat kaikin tavoin (julkisen kohun vuoksi?) vesittää ilmiselvän johdonmukaisen ja suoraselkäisen viestin, jonka Räsänen ”rohkeni sisämimisterinä sanoa”? Miksi on paha jos arkkipiispa pehmentelee ja vesittää sanomaa, mutta samaan aikaan konservatiivikristityt joukolla rientävät kiistämään etteivät Jumalan sana ja kansalaistottelemattomuus Räsäsen puheessa koskeneetkaan työlakeja?
Tarkoittaako se, että sekä te kirjoittajat että Räsänen olettekin nyt sitä mieltä, että Kansanlähetyksen on jatkossa noudatettava työlakeja ja palkattava homoja? Räsänenhän on sanonut, ettei Suomen laissa tällä hetkellä ole Raamatun kanssa ristiriitaa.
Tarja,
omasta puolestani vastaan, että lakia on kaikkien noudatettava, mutta näytä sinä, mikä laki edellyttää rekisteröidyn yhdistyksen palkkaamaan jonkin vähemmistön edustajia. Käsittääkseni työ- ja muu lainsäädäntö kieltää syrjinnän. Näillä on vissi ero.
Mitä muutoin tulee Kansanlähetyksen neuvomiseen, niin körttihenkisenä (SIC!) en halua sellaiseen sekaantua.
@Tuusa
Päätit sitten väärinymmärtäen halkoa hiuksia. Me kaikki tiedämme, että mikäli pätevä ja sopiva julkihomo hakee muuhun kuin julistustehtävään, hänet on työlainsäädännön syrjimättömyyspykälän mukaan valittava. Kansanlähetys on vastoin voimassa olevaa lakia ilmoittanut, ettei sen sopivuuskriteereihin kuulu julkihomous. Onko Räsäsen viesti ja Kansanlähetyksen linja sekä paikalla olevien kommentaattorien mielipide siis mahdollisesti se, että jatkossa homous ei voi olla este, vaan lakia on noudatettava? Kansalaistottelemattomuus ei koske tätä kysymystä, koska ristiriitaahsn lain ja kristillisen etiikan välillä toistaiseksi ole?
Tälläinen sanatarkka tulkinta tosiaan puskee läpi (nyt ymmärsin tahallaan väärin ). Vakavasti puhuen, missä lakia on rikottu, niin siellä varmaan löytyy laista myös sanktiot, joiden mukaan on toimittava.
@Tuusa
Suomessa on aika normaali käytäntö, että virat ja toimet asetetaan haettaviksi ja sitten niihin haetaan.
Vakavampaan pohdintaasi esittäisin mieleeni juolahtaneen kysymyksen (en välttämättä tai yksin sinulle):
Kun kansanedustaja, puoluejohtaja ja ministeri Räsäsellä oli Kansanlähetykselle puhuessaan sekin vaihtoehto, että olisi esim. mobilisoinut jonkinlaista aktiviteettia mahdollisesti huonona pitämänsä syrjintäpykälän muuttamiseksi, niin kuinkahan paljon tässä kansalaistottelemattomuusajatuksessa todella painaa tuo mainitsemasi rangaistuksi tulemisen idea? Toisten motiiveja on aika vaikea arvioida, mutta kuinkahan yhdistävää ja lähentävää mahtaa olla tunne tulevansa väärin perustein rangaistuksi, siihen verrattuna, että ryhtyisi poliittisen toiminnan avulla rakentavasti muuttamaan tilannetta mieleisekseen?
Minä vähän arvelinkin, että kyseessä olisi kirjoittajan propagandaa hänen lempiaiheestaan, eikä minun tarvinnut pettyä odotuksissani. Valitettavasti. Kirjoitus on kyllä läpinäkyvä, mutta argumentaatio ontuu pahemman kerran. No, näin Heikki haluaa asian nähdä, ja siihen hänellä on oikeus. Oli sitten oikeassa tai väärässä.
’… propagandaa hänen lempiaiheestaan …. argumentaatio ontuu pahemman kerran.’
Sisällyksetön kritiikki ei vei keskustelua eteenpäin.
Jos minä olisin pitänyt saman puheen ei olisi eronnut yhtään ihmistä kirkossa, mutta kun kysyyssä on Päivi Räsänen, etsitään kirkosta eroamisen aiheita.