Seurasin lyhyen lomani aikana hämmästyneenä sisäministeri Päivi Räsäsen kirvoittamaa julkista keskustelua. Meteliin verrattuna Räsäsen Kansanlähetyspäivien puheessa oli vain vähän uutta. Itselleni puheen ainoa tuore asia löytyy etsimällä kansalaistottelemattomuuden ja sisäministerin roolin välisestä jännitteestä. Räsänen tuskin itsekään arvasi puheensa johtavan muutamassa päivässä tuhansien ihmisten kirkosta eroamiseen.
Vaikka ihmisten reaktio tuntuu kohtuuttomalta, on pakko todeta, että Päivi teki sen taas. Parin vuoden takaisen Homoillan erovyöry, 40 000 kirkosta eronnutta, on Räsäsen puheen myötä saamassa rinnalleen tilastokakkosen. Maanantaihin mennessä eroajia on jo runsaat 6000. Mikäli ihmeitä ei tapahdu, vuoden 2010 jälkeen tänä vuonna erotaan kirkosta toiseksi eniten Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiassa.
Räsäsen julkisuuskuvan ohella syitä eropiikkiin voi hakea muun muassa viime syksynä julkaistusta kirkon nelivuotiskertomuksesta. Eteisessä kengät jalassa lähtöä tekevien kirkon jäsenten määrä on melkoinen. Monille pelkkä jäsenyyden muistaminen johtaa välittömiin toimenpiteisiin. Tämä on havaittu muun muassa osassa seurakunnista, joissa uudet seurakuntalaiset toivotetaan kirjeitse tervetulleeksi.
Kun lähtötelineissä on paljon väkeä, syyt lähtöön vaihtelevat kirkollisverosta serkun hautajaisissa tavattuun pastoriin, joka ei kyennyt kohtaamaan laadukkaasti. Nelivuotiskertomuksen lukujen valossa Räsäsen persoonan ei pitäisi olla merkittävä tekijä. Nyt eronneet olisivat ehkä lähteneet joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.
Jokin kirkollisista asioista vastaavan ministerin olemisen tavassa on joka tapauksessa erityistä. Totuus voi piillä suomalaisessa sanonnassa jonka sanoja toteaa esimerkiksi kirkossakäymisestään tai uskomisestaan puhuttaessa, ettei hän kuitenkaan mikään uskovainen ole. Päivi Räsäsen suusta tuskin kukaan tällaista tähdennystä odottaa. Räsänen on monien kammoaman uskovaisuuden ruumiillistuma, se jokaisesta suvusta löytyvä herätyskristitty täti, jonka seuraa sukujuhlissa vältellään. Ärtymys nousee siitä, että hän on sitä avoimesti ja myös poliitikkona.
Arkkipiispan mukaan Päivi Räsänen on kirkon rivijäsen. Kommentti paljastaa huolen, joka liittyy kirkkoon instituutiona. Jos joku ajattelikin Räsäsen olevan virallisen kirkon edustaja ja erosi siksi. Voi olla, ettei tästä ole kysymys. Ehkä osa eronneista ei halua olla osa kirkkoa, jossa on Päivi Räsäsen tavoin ajattelevia jäseniä. Silloin on aivan sama millaista kirkkoa piispat näkemyksineen edustavat.
Räsäsen herätyskristilliselle sisäpiirille tarkoitetusta puheesta tuli ns. heinäkuun uutinen.
– Simo Alastalo –
P.S. Kannattaa lukaista myös Maaseudun Tulevaisuudesta päätoimittaja Lauri Kotron tasapainoinen Räsäs-pohdinta.
P.P.S. Lukulistan jatkoksi sopii myös päätoimittaja Seppo Simolan Räsäs-sammakon analyysi Kirkko ja kaupungista.
Kirkkoministeri Päivi Räsänen puhui lauantaina 6.7, eikä puheen seurauksena kirkosta erottu. Eroaalto alkoi keskiviikkona 10.7 tiedotusvälineiden ja vihamielisten tahojen aikaansaamana. Olen lähes varma, että niissä hiippakunnissa, joissa Tulkaa kaikki -liike on vahvoilla, on erottu paljon enemmän kuin muualla Suomessa.
Otsikko pitäisi olla ennemminkin:
Tiedotusvälineet ja Tulkaa kaikki -liike tekivät sen taas.
Lehdistön kannattaa yllyttää ihmisiä eroamaan kirkosta. Ilman kirkollisveroa saattaa rahaa riittää vaikka sanomalehteen.
Jusu Vihervaara
Näin sisäpuolisena sanon, että tällä foorumilla kyllä ilmenevät hyvinkin vastakkaiset näkemykset/kannanotot. Todellisuudessa omassa kotikirkossa/srk:ssa ihan sulassa sovussa eri ikäiset ja sukupuolet. Eikä kukaan tivaa toisten kannanottoja, ollaan Pyhässä Jumalanpalveluksessa eikä foorumilla kinastelemassa. Eikä siellä kukaan saarnaa abortista, homoista, avioeroista ja uudelleen avioitumisesta. Eikä miehen ja naisen toisiaan täydentävyydestä. Että ulkopuoliselle tästä foorumista välittyy juuri yllä mainittu kuva, joka ei vastaa ainakaan minun todellisuutta kirkossani.
Seppo Simola ”räsäs-analyysissaan” Kirkko ja kaupungissa suree punnitun ja syvällisen eettisen ja elämänkatsomuksellisen pohdinnan puuttumista Räsäs-juttuun liittyvistä kommenteista. Simola valittaa kun ei parin rivin kommenteissa kyetä menemään laajempiin yhteyksiin ja asioiden syihin ja seurauksiin.
Seppo itse analysoi seuraavaan syvälliseen tapaan: ”Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen päästelee suustaan ajoittain niin sanottuja aivopieruja eli sammakoita. Lausahduksia, jotka pilaavat ilmapiiriä ja saavat ihmiset voimaan pahoin. Hän osaa hyvin ärsyttävällä tavalla ilmaista tunkkaisia konservatiivisia käsityksiään.”
Tällä ”laatu”journalistisella tasolla siis liikutaan Kirkko ja kaupunki-lehdessä. Voi vain aavistella sitä vahinkoa mitä kyseinen lehti on kirkolle aiheuttanut tämän tyyppisillä vastenmielisillä kirjoituksillaan.
Simo Alastalo, Lauri Kontro käyttää mm. seuraavia ilmauksia Räsäsen puhetta kohtaan esitetystä kritiikistä.
– ”ristiinnaulitsemistalkoisssa”
– ”Räsäsen potkijoista”
– ”kehitysvammaisen tai vanhan ihmisen saa tappaa, mutta eläintä ei”
– ”Räsänen halutaan mestata julkisesti”
= Tasapainoinen kirjoitus?
Muilta osin en edes jaksa kommentoida Kontron tekstiä, joka rakentaa olkiukkoa olkiukon perään, osoittaa sekä perehtymättömyyttä että ihmisten väheksyntää (aivan kuin kukaan ei olisi esittänyt mitään oikeita argumentteja kunhan vaan ”ristiinnaulinnut” Räsästä) ja lopulta sortuu politikoimaan läpinäkyvästi.
PS. Surkea oli Simolankin pinnallinen kirjoitus, joissa voivoteltiin pinnallisuutta.
Päivi esiintyi hyvin a-studiossa. Kuinka hänen kotiinsa on iskennyt ilkivallantekijät jos kaikki hänen vastustajansa ovat täynnä rakkautta. Sama juttu kun kävi annin tarinan kohdalla että sen vastustajat uhkailivat ja olivat täynnä vihaa. Jumalan Sana tuntuu sattuvan kun pitäisi omassa elämässä tehdä parannusta. Kyllä tässä takana on ne jotka haluavat irti Jumalan Sanasta että voivat seurata omia himojaan, halujaan.
Siunausta Päiville
Teille jotka kommentoitte tätä osiota kysymys, mikä on kristinuskon perusasiakirja? Kyllä se on Raamattu kaikkine lukineen eli kirjoinen. Kristinuskon perustaja Jeesus Nasaretilainen sanoi kysymykseen opistaan näin. ”En minä ole tullut Raamattua kumoamaan vaan täyttämään sen”. Jeesuksen Raamattu oli vanha testamentti. Hänen opetuksensa oli omana aikanaan hyvin radikaalia ja siitä juutalainen ”älymystö” loukkaantui. Nyt moni loukkaantuu Päivi räsäseen kun hän toistaa Jeesuksen opetuksen sisältöä. Tämän päivän ihminen haluaa kumota vanhan Raamatun ja tehdä itselleen uuden opin ja kirkon. Sellaisen jossa ei ole sanaa synnin tekeminen, sellaisen jossa kaikki on luvallista, sellaisen jossa ihminen on oma jumalansa. Samoin tämä verkkolehti on erinomaisesti tukemassa tätä kehitystä omalakiseen kirkkoon tai kirkottomuuteen.
Jussi Tuusa:
Älkää sekoittako uskontoja ja kirkkoja keskenään ? Muutamissa uskonnoissa (suomessakin) eroaminen ”porukasta” on sama kuin kuolema. Eristäytyminen muusta esim. poliitiikasta on välttämätöntä amerikkalaisissa usknnoissa, mutta on eräs uskonto (eräs suuirn) missä politiikka on se vetävä=kantava voima =Jumala ! Vallankumous tieteellisessä ajattelussa (Nobelinpalkinto Viestinviejälle Mikrokosmoksessa 2006) on tehnyt tieteestä sen ”uusimman” uskonnon ! Tiede on vihdoinkin hyväksynyt elämän ikuiset lait jotka pannaanjulistettiin n. 100 vuotta sitten kun Alexis Carrel kirjoitti kirjan niistä (Bonniers lexikon nr.3 AC=Tuntematon ihminen ) ! Kirkosta eroaminen ei ole mikään synti … enään !
En halua syyttää luterilaista kirkkoa tänä sen ahdingon hetkenä, koska tunnen kirkosta paljon omistautuneita ihimisä, pappeja ja seurakuntatyöntekijöitä.
Haluaisin luterilaisen kirkon tämän hetken ongemien yhtenä syynä pitää eklesiologian heikentymistä. Kun herätysliikkeissä on vuosikymmeniä korostettu sitä, että usko on henkilökohtainen valinta ja luterilaisesta vanhurskauttamisopista on kehitetty versio, jossa kirkkoa ei tarvita ollenkaan, kirkon sisälläkin on annetu suoranaisille harhaopeille tilaa. Kristillisen kasteen merkitystä vähätellään ja helluntailaiset ”Pyhän Hengen kasteen” julistajat ja kasteen sakramentin halveksijat voivat omavanhurskaasti aukoa taivasten valtakunan ovia.
Onneton riita naispappeudesta heikentää lisäksi mahdollisuusia kehittää luterilaista eklesiologiaa.
Miksi eklesiologia olisi niin tärkeä? Nyt luterilaiselle on erittäin vaikea perustella, miksi kuulua kirkkoon. Toisaalta esimerkiksi venäläiselle Suomen luterilaisten menetteleminen kirkkoaan kohtaan on käsittämätöntä. Luterilaisen kirkon pitäisi löytää sisimpänsä, sen teologinen raison d’être. Ilman sitä se rampautuu tässä taistelussa ja luovuttaa esikoisosansa, ei puurolautasesta vaan päämärätietoisuuden puutteesta.