No joo ja myös lööpeissä 😉 Olenko vajonnut kertakaikkisen alas suostuessani sellaisen lehden haastatteluun, jota en yleensä suostu edes lukemaan? Tiedä häntä. Voin puhua puhuttavani ihan missä tahansa, metsän mättähällä, Eiffelin tornista megafoniin kailottamalla tai vaikkapa sitten Ilta-Sanomissa. Ja nythän voin ainakin todistetusti kokemuksen syvällä rintaröhinällä sanoa lehden ainakin yhden kerran elämässä pysyneen asiassa rehellisesti ja vääristelemättömästi. Lämmin kiitos siitä Toimittajalle, jonka kanssa kävin hyvät ja syvälliset keskustelut.
Tarinani on kokonaisuudessaan niin kipeä ja traaginen, että kertomastani olisi saanut toki paljon rankemmankin eikä olisi tarvinnut käyttää edes paljoa vippaskonsteja. Mutta Toimittaja pysyi valitsemassaan linjassa; lämpimässä, inhimillisessä. Ja hän vältti vetämästä hommaa ikävillä jutuilla mässäilyyn tai liikettä tai sen ihmisiä rumaan valoon. Hänellä oli minusta kunnioitusta asiaa kohtaan ihan kerrakseen. Lisäksi hän oli perehtynyt asiaan hyvin, juttu ei tuntunut ollenkaan vieraalta.
No nyt taas puhutaan ja puhistaan. Syynä Pauliina Rauhalan vasta ilmestynyt kirja Taivaslaulu, joka on saanut osakseen suuren menestyksen. Sitä jonotetaan kirjastoissa ja kirjakauppojen hyllyiltä se tuppaa loppumaan alta aikayksikön. Sitten kun jossain vaiheessa itse ehdin lukea kirjan, laitan siitä varmaan omat ajatukseni tänne. Nyt on vaan niin monta kirjaa jonossa odottamassa lukemista ja muuta puuhaa runsain mitoin, ettei ehdi millään tähän hätään.
Myös eilen oli aiheesta ohjelma Inhimillisessä tekijässä. Käykäähän kattomassa jos ketä kiinnostaa. Se oli hyvä ja asiallinen. Hyvin naiset olivat sanoittaneet naisen asemaa liikkeessä.
Nyt sitten ajatukset ja ahdistukset lehden ja käsillä olevien keskustelujen johdosta tähän, ettei jää painamaan mieliä. Eli mitä ajatuksia ja tunteita esimerkiksi minun haastatteluni herätti teissä lukijoissa?
Katselin uudestaan sen Inhimillisen tekijän. Yleensä haastateltavat olivat sitä mieltä, että vl-liikkeen yhtenäiskulttuuri on osin murtunut. Varsinkin anonyymikeskustelu verkossa on mahdollistanut kritiikin, jota liikkeen johtokaan ei voi enää vaieten sivuuttaa. Varsinkin nuorille kaivattiin väljyyttä ja ON-OFF -asenteiden välttämistä jne. No, näissä toiveissa ei varsin mitään uutta ole.
Eniten kiinnitin huomiota Meri-Anna Hintsalan huomautukseen, että (ainakin paikallisesti) on havaittavissa uuden konservatiivisuuden nousun merkkejä. Rajoja aletaan jälleen sulkea ja 70-luvun henkioppikin on uudelleen nousussa. Hintsala mainitsi jopa ”hurmoksellisuuden”.
Naisen asema/asemattomuus liikkeen johdossa nähtiin ongelmana, johon ei muutosta tule jolleivät naiset sitä itse vaadi. Tämä on liikkeen tulevaisuuden kannalta aivan ydinkysymys. Naisten osallistuminen myös opilliseen keskusteluun ehkä mahdollistaisi ”järjen käytön ennen kuin se on liian myöhäistä” (Hintsalaa vapaasti lainaten).
Minkä suunnan vl-liike valitsee (tai mihin se ajautuu), jää tietenkin arvailtavaksi. Itse olen aina arvostanut historialähtöistä pohdiskelua. Kun tietää mitkä tekijät ovat nykytilanteeseen johtaneet, voi hiukan paremmin arvioida myös tulevaa kehitystä. Jonkinlainen analyysinpoikanen minullakin on, mutta jääköön se toistaiseksi…
Kiitos Vuokolle, kun nasevalla kommentillasi katkaisit kärjen turhan totisia sävyjä saaneelta ”pönötykseltä”. Kiitos myös vinkistä Vantaan Lauriin! Siellähän onkin taas Vuokon ja Meri-Anna Hintsalan viisaita ajatuksia. Ja löytyy sieltä myös Tuomas Hännisen haastattelu. Ehkä palaan vielä aiheeseen kunhan olen nuo tekstit lukenut.
Pertti Nikukkanen:
Tämän jälkeen arvostan sinua entistäkin enemmän. On aivan uskomatonta se, mitä olet saanut selville näiden kahden vuoden aikana tästä ”mystisestä” uskonnosta. Kirjoituksesi on sisältänyt paljon uutta kiinnostavaa tietoa myös minulle, vaikka itse olen elänyt koko elämäni hyvin lähellä tätä uskontoa. Minun käsitykseni nykylestadiolaisuudesta (SRK -lestadiolaisuus) muodostuu omien kokemusteni pohjalta, enkä siis näe sillä olevan paljokaan tekemistä ns. perinteisen lestadiolaisuuden kanssa, vaikka liikkeen johtohenkilöt haluavat uskotella näin olevan. Mikäli haluat ja jaksat perehtyä vieläkin syvemmin tämän päivän SRK-lestadiolaisuuteen, voin taata että tulet suuresti yllättymään ja hämmästelemään pappishajaanuksen jälkeisen opin syntysyitä, opin muodostumiseen vaikuttaneita tekijöitä, niin ihmisiä kuin asioitakin.
Pertti, en tiedä onko vanhoillislestadiolaisuus ensimmäinen herätysliike, jonka historiaan paneudut näin perusteellisesti, enkä sitäkään, aiotko porautua entistä syvemmälle tähän vai jatkaa tutkimusretkeäsi myös muihinkin uskonnollisiin liikkeisiin.
Tuntuisi luonnolliselta, että haluat tarkkailla kohdettasi myös autenttisesti sen omassa toimintatilanteessa. Etähavainnointi onnistuu esimerkiksi kuuntelemalla seuroja Helsingin Rauhanyhdistykseltä netin (linkki alla) kautta suorana lähetyksenä. Muitakin löytyy.
Jos haluat muodostaa mielipiteesi toiminnastamme ja ajatuksistamme välittömässä kontaktissa tarkkaillen toimintaa paikan päällä, se voisi tapahtua luontevasti ja anonyymiteetin säilyttäen – jos niin haluat – rauhanyhdistysten messuissa eri kirkoissa tai vaikkapa suurimpien rauhanyhdistysten seuroissa (Helsinki, Jyväskylä, Oulu). Messuista ja seuroista löytyy helposti tietoja netistä.
Jos K24 ei ole sovelias paikka alla olevalle linkille ja se poistetaan, sivu löytyy helposti googlaamalla.
Helsingin Rauhanyhdistys
”Hänen tyylinsä on äärettömän niukka.” Niukkuus taitaa olla vaikea tyylikeino. Karsiessa pitää olla tarkkana, että ei tule heittäneeksi pois olennaisia ja säästäneeksi epäolennaisia. Miltä näyttäisi kahden teonsanan runo edelleen samasta aiheesta:
lepäsin
peitteli
Martti, runo on noin paljon parempi. Upeaa!
Nuo kaksi sanaa ovat kuin lataus, joka laukaisee lukijan tajunnan tuottamaan loput, kenen mitenkin. Lukija ei ehkä edes tarvitse muita sanoja vaan hänen osuutensa saattaa syntyä mielleyhtymistä, tunnelmista, tuoksumuistoista jne. Kokonaisuus voi olla siten kovin epäwitgensteinilainen.
Anteeksi Vuokko, että jumituimme Martin kanssa tähän sivujuonteeseen. On mukavaa ja opettavaistakin jutella hänen kanssaan näistä runojutuista.
Kiitos kiitos, Jussi ja Heikki – kehuista ja kannustuksesta!
Vaarana on kuitenkin, että otan turhia paineita yrittäessäni olla ”objektiivinen”. En ole tutkija, joten voin vapaasti olla väärässäkin. Tässä on ajatukseni vähän kuten Vuokolla: ”Ja minä kun en kyökistä mihinkään lähe, kun het kun sieltä astuu ulos, alkaa välittömästi pönöttäminen.”
Muista suomalaisista herätysliikkeistä en ole (toistaiseksi) ollut kiinnostunut. Aikoinaan 70- ja 80-luvuilla olin kyllä hyvinkin kiinnostunut uususkonnoista ja joistakin guruliikkeistä. Niissä koettu uuden ja ainoan totuuden elämys (kuten myös manipulointimenetelmät) olivat kiehtova aihe. Varsin sama on motiivini myös vl-liikkeen kohdalla. Siinäkin kiehtoo nimenomaan eksklusiivisuus. Sehän on Seppo Lohen mukaan liikkeen ”identiteettitekijä”.
Näin on siis kiinnostukseni enemmän oppiin kuin käytäntöön suuntautunut ja tietoni vain ”kirjaviisautta”. Kävin kyllä vl-ystäväni kanssa Lopen suviseuroilla 2012 ja varmaan käyn vielä Helsingin Rauhanyhdistykselläkin (jos ikää ja terveyttä riittää). Oppikeskusteluille se tuskin kuitenkaan on paras paikka. Antoisinta olisi varmaan löytää oppikeskusteluista kiinnostunut vl-teologi, jonka kanssa voisi kahden kesken luottamuksellisesti keskustella ja väitelläkin. Nettikeskustelut eivät tällaista ympäristöä voi tarjota.
Jussin kanssa olen yhtä mieltä siitä, että pappishajaannus merkitsi erään aikakauden päättymistä. Tämän jälkeen ei seurakuntaopissa ollut enää yhtään liikkumavaraa (kuten vielä 50-luvulla). Käytännön seuraukset koettiin jo 60-luvulla, mutta varsinkin 70-luvulla. Kun puhdistus oli tehty, sai Heikki Saari mennä. Opetus oli jo saatu selkäytimeen, joten tietty linjan pehmennys tapakulttuurissa voitiin sallia.
Mutta tuo 60-luvulta peräisin oleva äärimmilleen kiristetyn eksklusiivisuuden ja seurakuntakurin valttikortti oli yhä takataskussa ja tarpeen tullen valmiina käytettäväksi. Meri-Anna Hintsalan tavoin pelkään, että sitä ollaan taas kaivamassa esiin. Mutta toimiiko se enää? Eikö muuta vaihtoehtoa ole?
Ehkä innostuin liikaa ja objektiivisuus katosi. Mutta sehän on harrastelijalle sallittua.
Pertti, oletkin jo ryhtynyt toimeen, kun olet käynyt suviseuroissa Lopella. Mukavaa. Hauskasti asettelet tuon harrastelijan vapauden tieteellisestä objektiivisuudesta. Niinhän itsekin toimin, kun lueskelen huvikseni ja kiinnostuksesta kaikenlaista historiaan liittyvää.
Eiköhän noita pappeja tarvittaessa löydy.
Tuli mieleeni, kun jouduin kerran erikoiseen tilanteeseen. Ulkomailla eräs viranomaistaho tenttasi minua pitkään vanhoillislestadiolaisuuden perusteista vaikken ole teologi. Mitäpä siinä auttoi, kuin yrittää vastailla.
Keskustelu näyttää siirtyneen jo ”Lestadiolaiset tuskin uskovat kirjaimellisesti itsekään oppiinsa” -uutisketjuun, joten siirryn sinne minäkin.
Kiitos jälleen Vuokolle ja kaikille muillekin!
Terveiset Heikki Honkalalle! Minusta olet sisäpiiriläisenä mukavalla tavalla mukana näissä vanhoillislestadiolaisuutta koskevissa keskusteluissa.
Hieno muuten tuo runosi:)