No joo ja myös lööpeissä 😉 Olenko vajonnut kertakaikkisen alas suostuessani sellaisen lehden haastatteluun, jota en yleensä suostu edes lukemaan? Tiedä häntä. Voin puhua puhuttavani ihan missä tahansa, metsän mättähällä, Eiffelin tornista megafoniin kailottamalla tai vaikkapa sitten Ilta-Sanomissa. Ja nythän voin ainakin todistetusti kokemuksen syvällä rintaröhinällä sanoa lehden ainakin yhden kerran elämässä pysyneen asiassa rehellisesti ja vääristelemättömästi. Lämmin kiitos siitä Toimittajalle, jonka kanssa kävin hyvät ja syvälliset keskustelut.
Tarinani on kokonaisuudessaan niin kipeä ja traaginen, että kertomastani olisi saanut toki paljon rankemmankin eikä olisi tarvinnut käyttää edes paljoa vippaskonsteja. Mutta Toimittaja pysyi valitsemassaan linjassa; lämpimässä, inhimillisessä. Ja hän vältti vetämästä hommaa ikävillä jutuilla mässäilyyn tai liikettä tai sen ihmisiä rumaan valoon. Hänellä oli minusta kunnioitusta asiaa kohtaan ihan kerrakseen. Lisäksi hän oli perehtynyt asiaan hyvin, juttu ei tuntunut ollenkaan vieraalta.
No nyt taas puhutaan ja puhistaan. Syynä Pauliina Rauhalan vasta ilmestynyt kirja Taivaslaulu, joka on saanut osakseen suuren menestyksen. Sitä jonotetaan kirjastoissa ja kirjakauppojen hyllyiltä se tuppaa loppumaan alta aikayksikön. Sitten kun jossain vaiheessa itse ehdin lukea kirjan, laitan siitä varmaan omat ajatukseni tänne. Nyt on vaan niin monta kirjaa jonossa odottamassa lukemista ja muuta puuhaa runsain mitoin, ettei ehdi millään tähän hätään.
Myös eilen oli aiheesta ohjelma Inhimillisessä tekijässä. Käykäähän kattomassa jos ketä kiinnostaa. Se oli hyvä ja asiallinen. Hyvin naiset olivat sanoittaneet naisen asemaa liikkeessä.
Nyt sitten ajatukset ja ahdistukset lehden ja käsillä olevien keskustelujen johdosta tähän, ettei jää painamaan mieliä. Eli mitä ajatuksia ja tunteita esimerkiksi minun haastatteluni herätti teissä lukijoissa?
Hyvä juttu, Vuokko!
Pitää ostaa Ilta-Sanomien sunnuntai-liite (onkohan se myynnissä jo tänään?).
Sinulla on hyvä ”pärstä” ja olet ennenkaikkea oikealla, hyvällä asialla. Kyllä hyvää asiaa voi mediassa puhua, myös Ilta-Sanomissa.
(katsoin eilen Inhimillinen tekijä-ohjelman, jossa haastateltiin Taivaslaulu-kirjan kirjoittajaa Pauliina Rauhalaa ja lisäksi Rebekka Naatusta ja Meri-Anna Hintsalaa. Hieno ohjelma! Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille, se löytyy varmaankin Yle Areenasta).
Yksi parhaista jutuista pitkään aikaan ko. lehdessä, varsinkin kun
ottaa asian ”sensitiiviyden” huomioon. Rehellinen kirjoitus vailla turhaa yksityiskohdilla retostelua.
ihanaa, että sisaret alkavat kasvaa Naisiksi ja ottavat oikeuden ajatella omilla aivoillaan.
Ei tainnut olla lööpissä, kun katsoin, että Ahde on molempien pääaiheena.
Varmaan Vuokollakin on asiaa, jopa kaikelle kansalle.
Vuokko, olet Rohkea nainen ja tasoitat monen kulkijan teitä.
Olisiko kumminkin niin, että jokaisella kirjalla ja jokaisella ohjelmalla on joku tarkoitus. Asia esitetään joko positiivisessa tai negatiivisessa pohjavireessä aina tarkoituksenmukaisesti. Normaali tapa pitää vaikkapa vanhoillisuutta esilla on ottaajoku yksilö ja hiillostaa hänet hermoromahduksen partaalle. Toinen tapa on sitten etsiä kärsineitä yksilöitä ja hunajaisen myötätuntoisesti tuodaan koko liikkeen hulluus kuorrutettuna esille.
Minusta on mielenkiintoista sanoa: En halunnut, mutta kirjoitin kuitenkin.
Toinen niistä äänistä oli omantunnon ääni, mutta kumpi? En halunnut julkistaa kaikkea sellaista mitä muutkaan tavalliset ihmiset eivät omasta tai toisten elämästä julkista.
Aihe on kuitenkin myyvä ja helposti tulkittavissa sensaatiomaiseksi. Ihmiset lukevat mielellään kertomuksia puolijauhoisesta elämäntavasta, johon usko jotenkin liittyy. Tämä tuli mieleeni, kun ohjelmaa silmäilin.
Mielestäni sekä Inhimillinen tekijä-ohjelma että Vuokon elämää käsittelevä uutinen Iltiksessä ovat asiallisia, tietoa antavia ja ajankohtaisia uutisia.
Inhimillisessä tekijässä Meri-Anna Hintsala valotti sitä, mikä on ehkäisykiellon takana oleva ajatus.
En tiedä ymärsinkö oikein, mutta minulle jäi käsitys, että lestadiolaisen näkemyken mukaan on olemassa sieluja, jotka ”odottavat” inkarnoitumista johonkin perheeseen/äidin kohtuun ja siksi ei saa estää sitä, että nämä sielut löytävät ”oikean osoitteen”. Muistaakseni Hintsala sanoi tässä yhteydessä, että käsitys/oppi ei ole Raamatun mukainen.
Osaako joku tarkentaa tätä asiaa?
Laurin ajatuksen pohjalta tuli mieleen -kuten tv-haastattelussakin
kommenttina mainittiin, että eihän kyse aina ole Lestadiolaisuudesta –
monella tavalla väsyneitä on ns. muuallakin. Kiinnostus naapurin
asioista ennemin
kuin omista on toki inhimillistä.
Oppi sielujen ennaltaolosta on tuomittu harhaoppina jo alkukirkon aikaan, muistaakseni 300-luvulla. Joku kirkkoisistä sitä ehdotti, taisi olla Origenes, mutta hänet tuomittiin postuumina harhaoppiseksi. Joku dogmihistorian paremmin muistava tarkentakoon, mutta tuon harhaoppijutun muistan kyllä selvästi.
Tämä siis vastauksena Salmelle.