No joo ja myös lööpeissä 😉 Olenko vajonnut kertakaikkisen alas suostuessani sellaisen lehden haastatteluun, jota en yleensä suostu edes lukemaan? Tiedä häntä. Voin puhua puhuttavani ihan missä tahansa, metsän mättähällä, Eiffelin tornista megafoniin kailottamalla tai vaikkapa sitten Ilta-Sanomissa. Ja nythän voin ainakin todistetusti kokemuksen syvällä rintaröhinällä sanoa lehden ainakin yhden kerran elämässä pysyneen asiassa rehellisesti ja vääristelemättömästi. Lämmin kiitos siitä Toimittajalle, jonka kanssa kävin hyvät ja syvälliset keskustelut.
Tarinani on kokonaisuudessaan niin kipeä ja traaginen, että kertomastani olisi saanut toki paljon rankemmankin eikä olisi tarvinnut käyttää edes paljoa vippaskonsteja. Mutta Toimittaja pysyi valitsemassaan linjassa; lämpimässä, inhimillisessä. Ja hän vältti vetämästä hommaa ikävillä jutuilla mässäilyyn tai liikettä tai sen ihmisiä rumaan valoon. Hänellä oli minusta kunnioitusta asiaa kohtaan ihan kerrakseen. Lisäksi hän oli perehtynyt asiaan hyvin, juttu ei tuntunut ollenkaan vieraalta.
No nyt taas puhutaan ja puhistaan. Syynä Pauliina Rauhalan vasta ilmestynyt kirja Taivaslaulu, joka on saanut osakseen suuren menestyksen. Sitä jonotetaan kirjastoissa ja kirjakauppojen hyllyiltä se tuppaa loppumaan alta aikayksikön. Sitten kun jossain vaiheessa itse ehdin lukea kirjan, laitan siitä varmaan omat ajatukseni tänne. Nyt on vaan niin monta kirjaa jonossa odottamassa lukemista ja muuta puuhaa runsain mitoin, ettei ehdi millään tähän hätään.
Myös eilen oli aiheesta ohjelma Inhimillisessä tekijässä. Käykäähän kattomassa jos ketä kiinnostaa. Se oli hyvä ja asiallinen. Hyvin naiset olivat sanoittaneet naisen asemaa liikkeessä.
Nyt sitten ajatukset ja ahdistukset lehden ja käsillä olevien keskustelujen johdosta tähän, ettei jää painamaan mieliä. Eli mitä ajatuksia ja tunteita esimerkiksi minun haastatteluni herätti teissä lukijoissa?
”Ja aivan tuon paikan vieressä minä näin toisen ankaran paikan, jossa mätä ja niiden löyhkä, jotka olivat kidutuksessa, virtasi, ja sitä oli siellä kuin järvi. Ja siellä istui naisia niskaansa myöten tuossa nesteessä, ja heitä vastapäätä monet lapset, jotka olivat syntyneet aikansa ulkopuolella, istuivat itkien, ja heistä lähti tulen säteitä, lyöden noita naisia silmille, ja nämä olivat niitä, jotka olivat hedelmöittyneet avioliiton ulkopuolella ja tehneet abortin.”
http://www.apokryfikirjat.com/pietari.htm
Tuohon kohtaan oli ainakin tuttavani kuulema puhuja viitannut, sanoessaan helvetissä odottavan ehkäiseviä äitejä heidän itkevät lapsensa. Puhuja oli vielä sanonut asian perustuvan Raamattuun. Itse olen kuullut myös saman selityksen joskus puhujan suusta seuroissa.
Vaikka tuossa puhutaan abortista, ehkäisy on mielletty usein ihan yhtä pahaksi synniksi. Eräällä paikkakunnalle vielä ihan viime vuosina puhuja on puhunut vahvasti ja painokkaasti ehkäisystä, että se on MURRRRHANSYNTI.
Itse mielsin ehkäisyssä olevan kyse siitä, että siinä estetään Jumalan luomistyön, ihmisen, mahdollisuus saada itselleen elämänlahja. En halunnut mitenkään olla estämässä Jumalan suurta ja pyhää luomistyötä ja ainutlaatuista ihmislasta saamasta itselleen elämänlahjaa. Tavallaan, ei ehkä kuitenkaan niin suoraviivaisesti, sitä ajatteli olevansa jollakin tasolla murhaaja jos alkaisi ehkäisemään. Sitä katseli omaa lastaan ja ajatteli, että sitä ei olisi, jos olisin ehkäissyt ja se tuntui väärältä jo ajatuksena.
Laurille:
Ei täällä vain pölyä etsitä, vaan tarkistetaan saumojen kestävyyttä – ettei juhlavaate putoa päältä ennen Häätaloon saapumista.
Ymmärrän kuitenkin tarkoituksesi ja kunnioitan sitä – kaikki Jumalan kunnian tähden. Toivon ymmärrystä myös tänne päin. Emme me kaikki ole vain makeaa lampaanlihaa saalistamassa.
Lauri Lahtinen:
Lauri, kysymys tässäkään asiassa ei ole ensinkään uskovaisten pillkkaamisesta, niinkuin sinä koet. Minä en ymmärrä miksi uskonliikkeen opetusten epäkohdista tulisi edelleenkin vaieta, niinkuin on vaiettu jo yli 50 vuotta, vaikka ne opetukset aiheuttavat hyvin monille ihmisille ja perheille suurta tarpeetonta kärsimystä ja tuskaa useiden sukupolvien ajan. Ja kaikki tämä pelkästään ko. uskonliikkeen epäraamatullisten uskonopetusten vuoksi. Miksi tällainen opetus pitäisi vaieten hyväksyä ja ja antaa kärsimysten jatkua? Jumalan kunnianko tähden? Olen pahoillani, että en todellakaan voi ymmärtää tällaista kristillisyyttä.
Oletteko panneet merkille, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen epäkohtiin ovat julkisuudessa rohkeimmin puuttuneet juuri naiset. Missä on miesten rohkeus?
”Missä on miesten rohkeus?” Näyttää ainakin siltä, että epäkohdat loukkaavat juuri naisia. Tähän asti vallinneen hiljaisuuden seurauksena miehet ovat voineet olla niistä tietämättömiäkin. Murtuuko nyt miesten etuoikeutettu asema liikkeessä, jokin valtarakenne? Vaatii tosiaan rehellisyyttä rohkeutta tunnustaa nauttineensa väärin saaduista eduista. Toivottavasti sellaistakin rohkeutta on!
Minä olin alaston ja te vaatetitte Minua, sanoo Herramme.
Ihmisten virheiden tähden tällä tavalla raastetaan vaatteet Kristukselta tämä on siis syntiä. Raamattu sanoo, että häpeällisimmät jäsenet verhotaan erityisen tarkasti. Tässä raastetaan Kristusta alasti ja lyödään molemmille poskille.
1.kor 12: 21. Mutta ei silmä taida kädelle sanoa: en minä sinua tarvitse, eli taas pää jaloille: en minä teitä tarvitse.
22. Vaan paljoa enemmin ne ruumiin jäsenet, jotka heikommaksi näkyvät, ovat tarpeelliset.
23. Ja jotka me luulemme häpiällisemmäksi ruumiissa, niiden päälle me enimmän kunnian panemme; ja jotka häijymmäksi näkyvät, niillä on enin kaunistusta:
24. Sillä jotka meissä kauniit ovat, ei ne mitään tarvitse; mutta Jumala on ruumiin kokoon liittänyt ja sille puuttuvaiselle enemmän kunnian antanut,
25. Ettei eripuraisuutta ruumiissa olisi; vaan kaikki jäsenet pitää toinen toisestansa surun pitämän.
26. Ja jos yksi jäsen kärsii jotakin, niin kaikki muut jäsenet kanssa kärsivät, ja jos yksi jäsen kunniassa pidetään, niin kaikki jäsenet myös riemuitsevat.
27. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja jäsenet, jokainen osansa jälkeen.
Ihmiset ihmettelevät miksi vain naiset puhuvat vl-liikkeen epäkohdista julkisuudessa ja kysyvät missä ovat miehet?
Kyllä myös miehet ovat näistä asioista julkisesti puhuneet. Yksi heistä on Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen (Mari Leppäsen veli). Hän on useaan otteeseen puhunut mm. siitä, että yksi vl-ihmisten suurimmista peloista on joutua ”sielunhoidollisen huomion kohteeksi”. Samasta asiasta puhui Inhimillinen tekijä-ohjelmassa Taivaslaulu-kirjan tekijä Pauliina Rauhala. Myös useat muut miehet ovat puhuneet julkisesti vl-liikkeen epäkohdista, vaikka en just nyt muista heidän nimiään.
Olen myös lukenut lehtijuttuja joissa miehet kertovat alistetusta asemastaan vl-liikkeessä. Vaikka patriarkaalisissa yhteisöissä naisten asema on erityisen alistettu niin yleensä tällaiset liikkeet ovat autoritäärisesti kontrolloivia myös miehiä kohtaan (esim. sellaisia miehiä kohtaan jotka eivät ole johtavien miesten kanssa samaa mieltä asioista). Miehetkään eivät ole keskenään mitenkään tasavertaisessa asemassa. Kaikki miehet eivät ilmeisestikään esim. haluaisi olla käyttämättä ehkäisyä. Ilmeisesti joissain tapauksissa mies haluaisi käyttää ehkäisyä mutta vaimo ei halua.
Sen verran katsoin taustoja, että Pauli Kortesniemi saarnasi kuusikymmenluvulla. Se miksi viittasin Helena Konttiseen, johtuu siitä että hänestä kertova kirja on ollut todellinen bestseller ainakin viisikymmenluvulla.
Mielestäni miehistä rohkeutta on sekin, kun Heikki tulee tänne oman mielipiteensä kertomaan. Rohkeutta ei ole välttämättä se, että aina Kotimaan kirjoittajia miellytetään. Samaten samaa rohkeutta on osoittaneet olikos se sukunimi nyt Kortesniemi. Samaten se kaveri, jolla on lapsi samassa kuvassa. Hän taas ehkä edustaa lähemmin meidän kantoja. Pahoittelut kun nimet unohtuvat.
Laurille vielä. Ei kannata olla huolissaan. Ne jotka pohtivat näkevät useampia kulmia.
Katsoin äsken Inhimillisen Tekijän uusinnan. Upeita naisia kaikki kolme ja rohkeita. Näistä asioista pitää puhua ja niitä pitää tuoda julkisuuteen.
Raamatun sanojen tulkinta jumalalliseksi auktoriteetiksi ja niiden mielivaltainen tulkinta erilaisiksi sitoviksi opeiksi on asia josta pitää kaikissa uskonyhteisöissä keskustella hyvin kriittisesti.
Luin Vuokon haastattelun enkä vähättele sitä. Samalla on syytä muistaa, että kymmeniätuhansia toisenlaisia, onnellisia kertomuksia jää vaille julkisuutta.
Julkisuuden perusteella muodostuva kuva vanhoillislestadiolaisuudesta ei ole ainoastaan yksipuolinen, se on täysin väärä.