No joo ja myös lööpeissä 😉 Olenko vajonnut kertakaikkisen alas suostuessani sellaisen lehden haastatteluun, jota en yleensä suostu edes lukemaan? Tiedä häntä. Voin puhua puhuttavani ihan missä tahansa, metsän mättähällä, Eiffelin tornista megafoniin kailottamalla tai vaikkapa sitten Ilta-Sanomissa. Ja nythän voin ainakin todistetusti kokemuksen syvällä rintaröhinällä sanoa lehden ainakin yhden kerran elämässä pysyneen asiassa rehellisesti ja vääristelemättömästi. Lämmin kiitos siitä Toimittajalle, jonka kanssa kävin hyvät ja syvälliset keskustelut.
Tarinani on kokonaisuudessaan niin kipeä ja traaginen, että kertomastani olisi saanut toki paljon rankemmankin eikä olisi tarvinnut käyttää edes paljoa vippaskonsteja. Mutta Toimittaja pysyi valitsemassaan linjassa; lämpimässä, inhimillisessä. Ja hän vältti vetämästä hommaa ikävillä jutuilla mässäilyyn tai liikettä tai sen ihmisiä rumaan valoon. Hänellä oli minusta kunnioitusta asiaa kohtaan ihan kerrakseen. Lisäksi hän oli perehtynyt asiaan hyvin, juttu ei tuntunut ollenkaan vieraalta.
No nyt taas puhutaan ja puhistaan. Syynä Pauliina Rauhalan vasta ilmestynyt kirja Taivaslaulu, joka on saanut osakseen suuren menestyksen. Sitä jonotetaan kirjastoissa ja kirjakauppojen hyllyiltä se tuppaa loppumaan alta aikayksikön. Sitten kun jossain vaiheessa itse ehdin lukea kirjan, laitan siitä varmaan omat ajatukseni tänne. Nyt on vaan niin monta kirjaa jonossa odottamassa lukemista ja muuta puuhaa runsain mitoin, ettei ehdi millään tähän hätään.
Myös eilen oli aiheesta ohjelma Inhimillisessä tekijässä. Käykäähän kattomassa jos ketä kiinnostaa. Se oli hyvä ja asiallinen. Hyvin naiset olivat sanoittaneet naisen asemaa liikkeessä.
Nyt sitten ajatukset ja ahdistukset lehden ja käsillä olevien keskustelujen johdosta tähän, ettei jää painamaan mieliä. Eli mitä ajatuksia ja tunteita esimerkiksi minun haastatteluni herätti teissä lukijoissa?
Sydämelliset kiitokset sinulle Eija Moilanen. Palautteesi lämmittää mieltäni.
Vuokon kertomus Iltasanomissa on koskettavaa luettavaa ja kuvaa hyvin, millaista monilapsisen perheen elämä ja siihen liittyvät tuntemukset voivat joskus olla. Hyvin inhimillisiä ajatuksia.
Luulen pystyväni samaistumaan Vuokon tunteisiin, vaikka mies olenkin ja lapsia meillä on selvästi vähemmän, mutta en voi varmasti mitenkään tavoittaa sitä ahdistusten ja tunteiden ristiaallokkoa, mitä lapsia kohdussaan kantava äiti voi kokea.
Jostakin syystä Vuokon kaltaisia todella elämää nähneitä ja kokeneita ihmisiä ei juuri nähdä itsenäisyyspäivän kättelyjonossa eikä korkea-arvoisten ansiomerkkien vastaanottajina. Kertonee ajan hengestä.
Oltakoon vakaumuksista mitä mieltä tahansa, Vuokon kaltaiset äidit tietävät jotakin sellaista mitä kukaan muu ei voi tietää.
Minäkin nautin suunnattomasti siitä, että voin olla hengessä ja arjessakin mukana lasteni, heidän kumppaniensa ja lastensa elämässä. En tiedä, mitä täällä maan päällä voi rakastaa enemmän kuin lastenlapsiaan. Vaikka he ovat erillisiä, he ovat kuitenkin jollakin tavalla osa minua riippumatta siitä millaisia elämänteitä he valitsevat. He jäävät tänne, kun minun aikani täyttyy. Tämän tunteen täytyy olla vieläkin syvempi, kun on kantanut lapsia kohdussaan ja tuntenut itsessään heidän liikkeensä.
Minulla on ollut iso joukko setiä ja tätejä, suurin osa jo edesmenneitä. Minulla on kokemus joukosta lempeän myötämielisesti minuun suhtautuvista aikuisista, jotka eivät ole vanhempiani, mutta jotakin sinne päin. Minulla on myös iso liuta serkkuja moninaisine persoonallisuuksineen ja elämänkohtaloinen.
Tämä ei tietenkään ole mihinkään kadonnut, mutta mittakaavan tuottama erityinen kokemus harvenee. Taivaallisissa asioissa perhe ei tuo kuitenkaan hitustakaan lisäpisteitä. Kaikki me olemme samanarvoisia ja kaikilla meillä on tarinamme.
Tällaista voidaan kritisoida ympäristöasioilla, valtarakenteilla ja vaikkapa puhumalla äärettömän halveksivasti ”synnytyskoneista”. Elämältä se on maistunut ja niin uskon Vuokonkin ajattelevan.
K-M Laaksonen,
sanot, että: ”julkisuuden perusteella muodostuva kuva vanhoillislestadiolaisuudesta ei ole ainoastaan yksipuolinen, se on täysin väärä”.
Missä mielessä kuva on ”täysin väärä”?
Kari-Matti:
Höpö höpö. Kuva voi olla yksipuolinen mutta ei tietenkään väärä. Elleivät sitten kaikki kriitikot ole jatkuvasti valehdelleet. Eivät ole. Julkikuvan yksipuolisuus ei sitäpaitsi ole kriitikoiden vaan toisen osapuolen syy. Niiden, jotka ovat hiljaa niistä onnellisista kokemuksistaan. Hiljaa oleminen on valinta sekin. Miksiköhän ne ”kymmennettuhannet onnelliset tarinat” jäävät piiloon? Ehkä niitä ei olekaan kymmeniätuhansia… Ehkä ne eivät olekaan aivan niin onnellisia kuin annetaan ymmärtää…
Heikki, olen ihan otettu sanoistasi Kiitos
Kari-Matti. Nyt pitää muistaa, mistä tämä mun haastatteluni kumpusi; Taivaslaulu -kirjasta. Aiheena oli siis vl-vanhemman jaksaminen ison perheen keskellä tms. Ja minä vastasin rehellisesti. Alkuun jaksoin tosi hyvinkin, johonkin 7-8 lapseen asti ja sitten kun tuli muita vastoinkäymisiä, enää ei arki sujunutkaan.
Siinä mielessä tarinani ei ole edes keskiverto, että harva toivoo alunperinkään kovin suurta perhettä, niin kuin minä toivoin, vaan pelkää jo alttarille mennessä sitä, kuinkakohan paljon lapsia sitten tuleekaan.
Ihan vasta eräs todella suuren perheen äiti sanoi minulle, ettei hän todellakaan olisi halunnut niin suurta perhettä kun sai.
Eräs äiti kun alkoi odottamaan ties monettako lasta, jopa vl-uskonsisaret kauhistelivat asiaa ja sanoivat, että toivottavasti he eivät saa koskaan niin paljon lapsia.
Olen kuullut niin paljon vl-äitien itkuja ja murheita jaksamisensa kanssa, että mulle on ehdottomasti enemmistöä vl-vanhemmista ne, joille homma on selviämistä.
Asiaan vaikuttaa sekin, miten pestin suorittaa. Itse olin niin sydänjuuriani myöten lääpälläni lapsiini, että halusin antaa heille ihan kaikkeni, väsyksiin asti. En esimerkiksi voinut jättää vauvaa ensimmäisenä ikävuotena juurikaan kenenkään hoidettavaksi käydessäni asioilla, kaupassa tms. Aina raahasin mukana. Tiedän kuitenkin äitejä, jotka voivat ihan huoletta jättää vauvan ja koko katraan pitkiksikin ajoiksi isompien sisarusten hoidettavaksi ja hummaavat iloisesti omissa menoissaan. Tähän en ole koskaan kyennyt. Koska olen ajatellut homman olevan muutenkin päälaellaan koko ajan, lapset eivät saa minulta tarpeeksi huolenpitoa ja rakkautta, olen yrittänyt käyttää kaiken liikenevän ajan perheeni hyväksi. Tämä on tarkoittanut kohdallani omien tarpeitteni kieltämistä ja elämistä lähes kokonaan perheelle. Aina ihmettelelin äitejä, jotka osasivat ottaa huomioon myös omat tarpeensa.
Olen kuullut, että monet vl-perheessä kasvaneet muistavat vanhemmat sisaruksensa varsinaisina kasvattajinaan isän ja varsinkin äidin jäädessä jokseenkin etäisiksi lapsuuden muistoiksi. Tämä ei kuulosta minun korvissani ’oikealta ja arvolliselta’.
Vaikka pidänkin tärkeänä Vuokon tuomia kulmia äitien jaksamisesta, niin itse kiinnittäisin huomion siihen, että täällä lukee vl-ihmisiä, joilla on ihan oma kokemuksensa elämästään ja tämä kokemus on tärkeämpi kuin sähköisen maailman luulot. Katsoin tuon tv-ohjelman inhimillinen tekijä ja niissä välittyi myös lapsuuden turvallisuus. Muistuttaisin tämän päivän Suomen todellisuuden ja tämä ei ole missään onnellisten perheiden maa kokonaisuudessaan. Kyllähän ne omat lapset on jokaisen vanhemman tuomari ei ulkoiset mielipiteet. Itse ainakin totean, että kaikesta vajavaisuudessaan oma lapsuuteni oli onnellinen. Myös siskoni ja mummoni olivat paljon kanssani äidin ollessa muuttamassa maailmaa. Sanotaan näin, että näistä eväistä riitti omaan perheeseenkin kun omat eväät loppu.
Kiitos vielä Vuokolle rehellisestä ja kiihkottomasta haastattelusta, ja myös Heikille empaattisesta viestistä.
Vielä hiukan kertausta siitä ”vauvavarastosta”.
Edelleen kuulee varsin usein väitteen, että reinkarnaatio-oppi (sielunvaellusoppi) poistettiin kristinuskosta Konstantinopolin kirkolliskokouksessa 553. Näin ei ole. Sielunvaellusoppi ei ole koskaan kuulunut kristinuskoon (jotkin heresiat pois lukien). Origeneella oli kylläkin pre-eksistenssi -oppi (eräänlainen ”sieluvarasto”-oppi), mutta sielunvaellusta hänkään ei opettanut. Kirkko ei myöskään koskaan kannattanut Origeneen pre-eksistenssi -oppia, mutta lopullinen tuomio sille annettiin vasta 553.
Vuokon linkki johti ”Pietarin ilmestykseen”. Se kuuluu Uuden testamentin apokalyptisiin apokryfikirjoihin. Teksti on tosi tuhtia tavaraa! Mistä lie vl-maallikot sen löytäneet? Uuden testamentin apokryfeillähän ei ole koskaan ollut tunnustettua asemaa kristinuskon piirissä, eivätkä ne ole koskaan kuuluneet mihinkään Raamatun kaanoniin.
Toisin on Vanhan testamentin apokryfikirjojen laita. Niistä monet ovat mukana useissa Raamatun versioissa, myös vanhoissa suomalaisissa Raamatuissa, vaikka kaikki kirkkokunnat eivät tunnustakaan niiden arvoa. Suomalaisessa kansankulttuurissakin niillä on ollut oma sijansa. ”Ja Siirakkikin sanoo…” viittaa (Jeesus) Siirakin kirjaan.
Netissä on myös keskusteltu Päivämiehessä 15.12.2010 olleesta tekstistä ja sen kirjoittajaksi on mainittu Petri Kulmala. Itse tekstiä en ole vieläkään löytänyt.
Lisäksi löysin netistä lainauksen SRK:n ehkäisyä koskevasta julkilausuma 2009 (en tosin tiedä onko lainaus sanatarkka tai luotettava muutenkaan. Tietääkö joku?):
”Tästä lasta arvostavasta ihmiskuvasta nousee itsestään selvänä lapsen oikeus elämään, olemassaoloon, vanhempiin, kotiin ja kasvatukseen, jotka kytkeytyvät saumattomasti avioliittoon. Ja tämä ei koske pelkästään jo hedelmöitynyttä munasolua, josta elämän katsotaan kohdussa alkavan.”
Kyllähän tässä voi nähdä jonkinlaisen viittauksen lapsen olemassaoloon jo ennen hedelmöitystä. Vulgaaritulkinta tästä on juuri tuo ”vauvavarasto”. Jos tämä ”vulgaaritulkinta” on SRK:n mielestä väärä, tulisi se myös selvästi sanoa.
Uskon kyllä mitä Heikkikin todistaa: Useimmat saarnaajat eivät ehkäisykieltoa vauvavarastolla perustele. Mutta jotkut kuitenkin niin edelleen tekevät! Tällaista julistusta kuultaessa olisi tuo saarnaaja välittömästi vaiennettava – sen verran vakavasta asiasta on kysymys. Ja olisi myös SRK:n oma selkeä kantansa tuotava esiin (jos sillä sellaista on).
Pertille
Kiitos palautteestasi. En tosiaa muista koskaa kuulleeni saarnaajan seuroissa puhuneen vauvavarastosta, mutta sellaista lienee tapahtunut, koska sinulla ja muilla on näyttöä. Minusta SRK:n rooli ei vertaudu kirkon tuomiokapituliin tai piispojen toimistoihin, vaikka voi olla, että se on sellaiselta joskun vaikuttanut. Siksi en oikein osaa mieltää ehdottamaasi irtisanoutumista.
Voi olla, että joku teologiaan syvästi paneutunut hätkähtää, mutta mitäpä syytä minulla olisi olla kertomatta sananpartta, jota käytetään keskuudessamme. Jos Henki vastaa, seurakunta ymmärtää oikein, vaikka saarnamies saarnaisi väärin.
Ajatus vauvavarastosta on kai jotenkin syvästi ontologinen. Eilen seuroissa saarnattiin, että Jumala on aikakäsityksemme yläpuolella. Meillähän ajanlasku palautuu taivaankappaleiden liikkeisiin ja pyörimisiin. Jos se poistetaan, jäljelle jäänee vain entropia.
Koska Jumala on ennen/jälkeen-asetelman yläpuolella, en oikein ymmärrä, mitä tämän pohdiskelu meille voi antaa. Jumala tietää, miten asiat tulevat toteutumaan ja hän tietää myös kaikki vaihtoehdot ja niiden seuraukset. Meidän vanhoillislestadiolaisten keskuudessa tavataan sanon, kun kohdataan jokin oikein vaikeasti ymmärrettävä asia – esimerkiksi jokin Raamatun kohta, että nostetaan hattua ja mennään ohi.
Ymmärsin tuon asian vakavuuden, johon Pertti viittasi ja jos tällaiseen asiaan törmää, niin itse viittaisin Daavidin psalmiin. Sinä kudoit minun äitini kohdussa. Sitten puhutaan kohdun hedelmästä muualla ja taitaa sieltä löytyä kupeittenkin hedelmä. Sen ymmärrän, jos tällaista jossain on, niin siihen ei voi lähteä ylhäältä päin. Jos ihmisen luottamus on Jumalan sanassa, niin Jumalan sanalla hänet myös voi vapauttaa.