Miksi Jokelassa ja Kauhajoella ammuttiin, miksi Kuopiossa tapettiin? Miksi Breivik joukkomurhasi?
Erilaiset selitykset heijastavat myös tarvetta selittää ja ottaa haltuun jotakin, joka ei ole selitettävissä.
Esimerkiksi Breivikin selvitykset toiminnalleen koettavat vaikuttaa syvällisiltä, vaikka ne ovatkin älyllistä aivo-oksennusta.
Mutta usein myös asiantuntijoiden selitykset toiminnalle ovat yhtä pinnallisia eivätkä sen selittävämpiä kuin Breivikin sepitelmät.
Paha toiminta on jotakin, joka ei ole haltuunotettavissa.
Joskus siihen liittyy myös syvällisyyden sijasta ääretöntä pinnallisuutta. Klassinen esimerkki on Augustinuksen Tunnustuksissa oleva voivotus, joka kuvaa päärynäpuuvarkautta.
Gareth B. Matthews esittää, että Augustinus oli ensimmäinen filosofi, joka esitti vaihtoehdon sokraattiselle näkemykselle, jonka mukaan kukaan ei tahdo pahaa pahan vuoksi vaan hyvän vuoksi.
Augustinus esitti Matthewsin mielestä James Deanin Nuoren kapinallisen vaihtoehdon: hänen ajattelunsa luonnosteli ”Rebel without a Cause” eli totaaliturhautumiseen perustuvan kapinan idean.
Idea on keskeinen, sillä sen avulla voidaan ymmärtää jotakin holokaustista tai Ruandan kansanmurhasta.
Tavalliset normaalit ihmiset, jotka ovat samanlaisia kuin me itse, saattavat viehättyä pahasta eikä heidän toiminnalleen voida osoittaa mitään muuta syytä kuin juuri tämä paha.
Sokrateen väite esimerkiksi Platonin dialogissa Menon oli seuraavanlainen: Mikä tahansa, mitä henkilö tahtoo, on, silloin kun henkilö tahtoo sitä, hänen kannaltaan jotakin hyvää.
Pahaa tahdotaan epäsuorasti siten, että henkilö ei tiedä jonkin hyvän olevan itse asiassa pahaa. On yksinkertaisesti mahdotonta toivoa jotakin pahaa itselleen. Jos teen jotakin pahaa ja tahdon sitä, teen ja tahdon sitä siksi, että uskon siitä koituvan jotakin hyvää itselleni. Tätä on pidetty esimerkiksi saatananpalvonnan loogisena perusvirheenä.
Matthewsin mielestä Augustinus kyseenalaistaa idean kertomalla esimerkin omasta elämästään. Esimerkin sanoma on Matthewsin tulkinnan mukaan se, että Augustinus
- teki pahaa ilman perusteita,
- hänen motiivinsa oli saavuttaa pahe,
- se mitä hän teki, oli väärin ja tämä vääryys tuotti hänelle nautintoa ja
- hän pyrki häpeällisyyteen ainoastaan häpeällisyyden itsensä takia.
Augustinuksen esimerkki on tunnettu päärynavarkaus, josta hän kertoo teoksensa Tunnustukset kirjassa 2.
Jouduttuaan noin 16-vuotiaana keskeyttämään opintonsa hän vaelsi vuoden verran huonossa seurassa ”pitkin Baabelin katuja”. Yllättävää kyllä, hänen seksuaaliset seikkailunsa eivät olleet hänen raportointinsa mukaan hänen varsinainen syntinsä vaan sen sijaan se, että hän meni kavereidensa kanssa ja VARASTI PÄÄRYNÖITÄ JA HEITTI NE SIOILLE!!!
Augustinus kuvaa, miten häntä hihitytti ja kutitutti teon nautinto ja miten poikajoukon läsnäolo kannusti häntä tähän suureen rikokseen.
Sitten hän yllättäen alkaa kirjoittaa kauneudesta. Hän antaa ymmärtää, että häpeälliseen tekoon sisältyy kauneuden viehätys, joka sitoo tekijänsä ainoastaan siihen eikä johonkin sen ulkoiseen hyvään.
Matthewsin mielestä teko on Rebel without a Cause sikäli, että Augustinus ei noudata Jumalan antamaa moraalia, mutta ei toisaalta aseta sitä vastaan mitään omaa moraaliaankaan. Hän yksinkertaisesti varastaa, koska se on kivaa.
Varastaminen varastamisen itsensä takia, pahan tekeminen pahan tekemiseen itseensä sisältyvän nautinnon ja viehätyksen takia on esimerkki siitä, miten pahantekeminen ei selity oikein millään.
Pöyristymme esimerkiksi koulusurmaajan toiminnasta, mutta jossain merkityksessä emme taida antaa sille mitään perusteita, vaikka se olisikin verhottu jonkinlaiseen filosofiaan.
Pahoja tekoja voidaan selittää monesta näkökulmasta ja ne voivat olla osittain valaisevia.
Erilaiset näkökulmat ovat kuitenkin syvällisiä. Siksi ne eivät ehkä tavoita sitä, että pahantekeminen sinänsä on pinnallista ja ajattelematonta, siihen ei liity selittävää teoriaa eikä taustaoletuksia.
Pahantekemisen keskeinen syy voi liittyä siihen, että tekijä ei ole elänyt sellaisen viitekehyksen piirissä, jossa syvällisemmät selitykset on tehty tutuiksi ja joissa toiminta ohjautuu suhteessa niihin.
Pahuus ei ansaitse syvällistä käsittelyä.
Kristittyinä me uskomme, että Jumala on täydellinen hyvä ja tässä uskossa me vaellamme, kunnes meille tapahtuu jotakin, joka on aivan muuta kuin ”meidän kannaltamme katsottuna hyvää”. Jobin kuvauksen mukaan; ”Odotin onnea tuli onnettomuus, vartosin valoa tuli pimeys. Mikä onkaan Jumala, joka vastasi hurskaan Jobin rukouksiin kauheilla onnettomuuksilla, joita me kavahdamme niitä ajatellessamme. Miksi näin tapahtui Jobille ja tapahtuu omalla tavallaan myös meille, eikä Jumala tekojaan meille selitä yhtä vähän kuin Jobillekaan. Muistan erään tuntemani rovastin, joka joutui auto-onnettomuuteen, jossa hänen vaimonsa kuoli. Sairaalassa ollessaan tämän papin vierellä oleva potilas kysyi häneltä: ”Vieläkö uskot Jumalaan?” Kysyttiinhän Jobiltakin onnettomuuksien keskellä; ”Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole.” Kuka onkaan hän, joka käskee kiroamaan Jumalan? Jumala ei ole ihmisajatuksen saavutettavissa, hän on salattu Jumala, (Deus absconditus), ja on tätä vielä silloinkin, kun hän on ilmoittanut itsensä meille Pojassaan. Psalmin sanoin: ”Hän pani pimeyden verhoksensa, majaksensa yltympäri: mustat vedet, paksut pilvet (18:12). Vaikka Jumala on meidän Isämme, Hän on salassa oleva Isä, joka onnettomuudenkin keskellä ilmoittaa salatusti ajallaan hyvyytensä, vaan ei tekojaan.
Otit Kosti tässä esille tärkeän pahan syntymekanismin kertoessasi tuosta traagisesta onnettomuudesta eräänä esimerkkinä. Raamatussa Saarnaajankirja selittää tuollaisia tapahtumia seuraavasti:
”Vielä tämän minä havaitsin auringon alla: Juoksu ei ole nopeiden vallassa eikä sota sankareiden, ei leipä viisaiden, ei rikkaus kyvykkäiden eikä menestys älykkäiden. Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa.”(Saar9:11)
Tuossa sana ”kohtalo” voi suomenkielisessä käännöksessä tuoda mieleen jonkin ennalta määrätyn pahan. Näin ei alkuperäinen teksti kuitenkaan opeta käyttäessään ilmausta ”peḡaʿ”, joka kääntyy sanakirjan mukaan ilmaisuiksi ”occurrence, happening, chance”(Strong)
Sattuma voi siis aiheuttaa melkoisesti pahaa nykyisessä maailmassa, mikä englantiaisissa käännöksissä on ilmaistu näinkin kuvaavasti: ”It is all decided by chance, by being in the right place at the right time.” ja ”for time and chance may overcome them all.”(NLT,NET)
Sekä ihmistekoinen että sattuman aikaansaama paha tullaan poistamaan, kun tulee se ”Jumalan asuinsija ihmisten keskelle.” Onnettomuudetkin loppuvat : ”Hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Iml21:3,4) Todella hyvää uutista, eikös vain?
Kosti. Pahasta tulee mieleen todellakin Job ja hänen kärsimyksensä. Kysyit, että ”Mikä onkaan Jumala, joka vastasi hurskaan Jobin rukouksiin kauheilla onnettomuuksilla,”
Vai oliko se sittenkin Saatana, joka aiheutti noita kauheita onnettomuuksia Jobille? Toki Jumala antoi siihen luvan, mutta hyvin perustellusta syystä kuten Jobin kirjan alkuluvuissa kerrotaan.
Olisikohan tuolla ”tämän maailman ruhtinaalla” jatkolisenssi haastaa myös meitä aikaansaamalla pahaa: ”Olet siunannut kaiken mihin hän ryhtyy, ja hänen karjansa leviää yli maan. Mutta ojennapa kätesi ja tartu siihen mitä hänellä on. Saat nähdä, että hän kiroaa sinua vasten kasvoja!”(Job1:10,11)
Olisiko tässä selitys kaikille niille kamaluuksille, joita Jumalalle uskollinen Job sai kokea?
Tuon papin tapaukseen liittyi vielä myöhemmin se, että hän menetti lapsenlapsensa koko perheen varsin väkivaltaisella ja traagisella tavalla. Sanattomaksi vetää.
Viittaat Rauli tuohon (Saar9:11) ”Kaikki on ajan ja kohtalon vallassa”. Tuo sana ”kohtalo” on mielestäni huono käännös. Tuossa kohdassa on viite (Ps127:1), jossa todetaan: ”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo.” Emme ole siis sellaisia, jotka uskovat kohtaloon, vaan Herraan.
Olen samaa mieltä siitä, kuka sai luvan koetella Jobia. Ehkä kysymykseni oli hieman retorinen, sillä kuka muu tuntee pahan syvyydet muuta kuin Jumala. Maailmassa esiintyvä paha menee yli meidän ymmärryksemme. Toisaalta Aamoksen (3:6) kanssa voimme kysyä, ”Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?” Lopultakin kaikki on Jumalan kädessä ja pahalle on asetettu raja, kuten Jobin kohdalla. Mutta jos ja kun meitä jokin onnettomuus kohtaa – uskoa kun seuraa risti tavalla tai toisella ja – Jumala vaikenee -, kuten Hänellä on tapana, on uskomme kovalla koetteella kerta toisensa jälkeen.
Kun paha iskee kertomallasi tavalla, varsin ymmärrettävää on todeta, että ”usko on kovalla koetteella.” Jobille vaimokin ehdotti Jumalan kiroamista ja kuolemista, epäilemättä koettelua. Mutta ei siis Jumalalta.
Jaakobin kirje kertookin Raamatun Jumalasta seuraavaa: ”Onnellinen on se, joka kestää koettelemuksen. Kestäväksi havaittu saa voitonseppeleeksi elämän. Jumala on luvannut sen niille, jotka rakastavat häntä. Kenenkään ei pidä sanoa koettelemuksissaan, että Jumala koettelee häntä. Jumalaa ei mikään paha voi koetella, eikä hän koettele ketään.”(Jaak1:12,13;UT2020) (Uusi käännös käyttää kiitettävästi koko ajan sanaa ”koettelemus” alkutekstin mukaisesti.)
Ja johonkin se raja on sitten todellakin asetettu: ”Te ole vielä kohdanneet muita kuin tavallisia koettelemuksia. Jumala on kuitenkin uskollinen eikä anna teidän joutua koettelemuksiin, joita ette kestäisi. Jos hän järjestää(?) koettelemuksen, hän auttaa myös pääsemään siitä yli, niin että voitte sen kestää.”(1.Ko10:13;UT2020) Tuossa kohden KR92 ei puhu Jumalan ”järjestämästä” koettelemuksesta vaan käyttää ilmaisua ”antaessaan teidän joutua koetukseen.”
Paha ei siis millään muotoa tule Jumalalta, mutta hän sallii sen kohdata meitä siinä missä Jobiakin, tuota uskollista täysin palkein. Mutta onneksi: ”hän auttaa myös pääsemään siitä yli, niin että voitte sen kestää.”
Tuosta Jaakobin kirjeestä sen verran, että siinä KR38 mukaan kirjoitetaan himosta, joka meitä kiusaa. Ja kuten siinä aivan oikein todetaan, Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa. Toki voidaan ajatella, että himo koettelee meitä. Mielestäni parempi on kuitenkin tuo vanha käännös. Lähinnä tarkoitin tuolla Jumalan koettelemisella sitä, kun meidät viedään ns. ”mahdottoman” eteen, mitä se sitten lieneekin, jolloin meidän uskomme Jumalaan joutuu kovalle koetteelle. Olen samaa mieltä siitä, ettei paha tule Jumalalta, koska hän on täydellisen hyvä, mutta hän sallii sen kuitenkin tapahtua syistä joita me emme voi ymmärtää. Olen puhelimen varassa, joten kommentointi on hieman hankalaa.
Tuo käännösten vertailu on mielenkiintoista, vaikka kiusaamisella ja koettelemisella nyt ei niin kauhea ero olekaan.
Matteuksen 4. luvussa Saatana keskusteli Jeesuksen kanssa tunnetuin tarkoituksin. Siellä kreikkalainen teksti käyttää täsmälleen samaa verbiä kuin Jaakobin kirjeessä ja sekä KR38 että KR92 puhuvat kiusaamisesta, mutta UT2020 johdonmukaisesti edelleen koettelemisesta.
Tuo Jaakobin 1:14 mainitsee sitten sen himon: ”Jokaista koettelee hänen oma himonsa; se häntä kiskoo ja viettelee.”(UT2020) Nuo kaksi muuta käännöstä puhuvat kiusaamisesta. Kaikille meille hyvä varoitus pahasta.
Jobin totesi pahaa kokiessaan, että ”Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!”(Job1:21) Onneksi voimme omista Raamatuista lukea, kuka se Jobille pahuutta paiskasi. Ja saman kaverin nykyisestä aktiivisuudesta sanotaan: ”Se on raivoissaan, koska tietää aikansa olevan vähissä.”(Ilm12:12)
Kiusauksen ja koettelemuksen ero on selkeä. Sama kiusaus muuttuu heti koettelemukseksi, kun tajuaa mistä on kyse. Kiusauksessa kokee vain esim. että ”kakkihan noin tekee. Miksen minäkin ja mitä väärää siinä nyt sitten on” Jos siinä tajuaa, että nyt minua koetellaan, niin saa myös voimaa vastustaa kiusausta ja torjua sen. Jollei Jumalan valtakunnan työntekijää koetella jatkuvasti, niin hän ei opi torjumaan vihollisen hyökkäyksiä.
Pahan ongelmaa Raamatun valossa käsiteltäessä ohitetaan lähes aina ellei ihan aina tuo Valitusvirsien kirjan 3:38 asiassa merkittävä jae: (Tästä olen kommentoinut aiemminkin vastaavassa keskustelussa)
”Korkeimman eikä suusta muodostu sekä hyvä että paha.”
Sanamuoto kertaa sen ,että Jumala on nimen omaan heprealaisten käsityksen mukaan m u o d o s t a n u t kaiken maailmankaikkeudessa sanallaan eli suullaan. Valitusvirret eivät siis viittaa välttämättä aikaan jälkeen lankeemukseen. Verbimuoto ‘muodostua ,tulla ulos’ תֵצֵא on s a m a a juurta jota jo luomiskertomuksessa baran (esiinvetää) ja asan (tehdä)synonyyminä käytetään: “Ja Herra Jumala istutti puurahan, … sinne hän asetti ihmisen jonka oli m u o d o s t a n u t (yatzar, רצי, Genesis 2:8)
Seppo, toteat, että hebrealaisen käsityksen mukaan Jumala m u o d o s t i maailmankaikkeudessa kaiken sanallaan. Totta kyllä, mutta sana ”muodosti” ei mielestäni anna täsmällisesti oikeaa kuvaa siitä miten kaikki tapahtui. Kaikki tapahtui Raamatun mukaan Jumalan ja hänen Sanansa (Poikansa) kautta, kuten hebrean teksti asian ilmaisee. Tulkoon valkeus/valo וַיֹּ֥אמֶר אֱלֹהִ֖ים יְהִ֣ ja valkeus tuli.
Tuolla lainauksella (Val3:38) “Korkeimman eikö suusta muodostu sekä hyvä että paha,” viittannet dualismiin, Jumalan kaksijakoisuuteen. Loogisesti asia on mahdoton.
Seuraavat raamatunjakeet, joista tuota yhtä lainaat eivät aukea aivan helposti, mikäli ollenkaan. ”Minä olen Herra, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden” (Jes 45:7). ”Herra antaa kuoleman ja antaa elämän” (1 Sam 2:6-7). ”Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?” (Val 3:38). ”Tapahtuuko kaupungissa onnettomuus, jota Herra ei ole tuottanut?” (Aam 3:6).
Kuitenkin kaikista noista edellisistä raamatunjakeista on pääteltävissä, että Jumala yksin hallitsee sekä onnea, että onnettomuutta. Jumala saa aikaan onnettomuudet, itkut ja pimeys tulevat Jumalalta. Emme kuitenkaan sotke Jumalaa ja Hänen vastustajaansa. Jumala on aina ehdoton rakkaus ja ehdottoman hyvä ja kaikkivaltias, vaikka järki ei sitä käsittäkään, koska soaistu on järkemme, synnin sumu sielun peittää. Se, että joudumme kärsimään on alunperin meidän valintamme, siitä on turha Jumalaa syyttää.