Uskonto synnyttää joissakin ihmisissä ankeutta, ilottomuutta, tiukkuutta, ankaruutta ja armottomuutta. Usein sellaisissa ihmisissä, jotka ovat taipuvaisia kontrolloituun elämään, tykkäävät järjestyksestä ja säännöistä ja tuntuvat etsivän Raamatusta tarkkaa ohjeistusta elämälleen ja muiden elämälle. Mitä saa tehdä? Mitä minä saan tehdä? Mitä kaverini saa tehdä? Jotta pääsee kerran taivaaseen eikä joudu kadotukseen.
Herkän omantunnon takia sääntöjä noudattava ei useinkaan ole ankara itseä ja muita kohtaan, vaan on jatkuvassa yliherkistyneessä tilassa omia mahdollisia vääriä ajatuksia, mielipiteitä ja tekojaan kohtaan. Tällaiset ihmiset ovat ”parasta” laumaa lainsäätäjille ja ylläpitäjille.
Minua hämmästyttää, että monet itseään kovasti kristityksi, uskovaiseksi tituleeraavat ihmiset, ovat niin tiukkoja joidenkin asioiden mielipiteistä ja käsityksistä. Ihan vihaa tihkuu monenkin sellaisen ihmisen puheet ja kirjoitukset, kun joku kertoo hyväksyvänsä naispappeuden tai homojen välisen rakkauden. Kuitenkaan kummassakaan asiassa ei vahingoiteta ketään kanssakulkijaa.
Samaan aikaan saatetaan ohittaa olankohautuksella jonkun ihmisen tekemä väkivaltainen teko, tai ainakaan siitä puhuminen ei nosta vihaista taifuunia keskustelussa.
Välillä tuntuu siltä, kuin lepsusti homorakkauteen tai naispappeuteen suhtautuvan kurkkuun haluttaisiin käydä oikein toden teolla. Minun on vaikea käsittää tätä asiaa. ”Väärän” käsityksen omaava ihminen pitää saada oikein kunnolla nujerrettua. Hänen pitäisi saada oikein kunnon opetus.
Kuulemma minunkin pitäisi saada, kun kirjoittelen täällä pahoja ”Jumalan valtakunnasta”. Sitä kuulemma odotetaan, että joutuisin koettelemuksiin toimintani takia. Noh, ehkä toive alkaa pikkuhiljaa toteutua, kun olen ollut koko päivän liemiruokinnassa, kohta alkaa koko illan kestävä tyhjennyskuuri ja huomenna menen ”ei niin kivaan” tutkimukseen. Ole siis onnellinen sinä minulle koettelemuksia toivova ihminen, TOIVEESI ON TOTEUTUMASSA!
Äh, siitä piti alun alkaen puhumani, että miksi vl-liikkeessä naispappeudesta myönteisesti ajatteleva puhuja joutuu mielipiteensä takia puhutteluun ja jos ei ojentaudu muuttamaan mielipidettään, menettää puhujanoikeudet saman tien, mutta lähisuhdeväkivaltaan sortunut tai sitä vähätellyt tai pimittänyt puhuja saa jatkaa puhumistaan hamaan hautaan?
Pienikin epäilys siitä, että joku puhuja hyväksyy naispappeuden, johtaa ”tutkimuksiin” ja lopulta sanktioihin. Isokaan epäilys siitä, että joku puhuja olisi väkivaltainen tai olisi pimittänyt sellaista, ei johda ”tutkimuksiin”, siinä pitää olla mustaa valkoisella oleva tuomio, ennen kuin asian todenperäisyyttä uskalletaan edes epäillä.
Sarjastamme Keittiöteologia
Nyt hyvä kirja mukaan ja riemusinfoniaa soittelemaan 🙂
Mitä? Eikö se menekään ”paha, pahempi, ’se akka'”?
Joo, on kyllä uppiniskaista ja jäykkää väkeä, kun papeista jo yli 40 % on naisia, niin vielä jaksetaan vängätä vastaan. Toivottavasti saavat taivahassa ikioman osaston, siis vänkääjät.
Seksuaalivähemmistöihin halveksuen ja vihamielisesti suhtautuvat on ihka omaa porukkaa (osin samaa), varmaan eliittiosastoa. Kyllä joskus pääsee huokaus jos toinenkin. Ja kone menee kiinni.
Vuokolle voimia ja tsemppiä huomiseen, minne menetkin, et ole yksin!
Siinähän se oli se synnin määritelmä tänä päivänä. Kaksoiskäskystä on tehty yksöiskäsky.
Eliakselta hyvä oikaisu otsikkooni
Sonja, kiitos tsempistä
Sami, olen kuullut papeilta määritelmää ja lukenut myöskin Lutherilta, että kolme ensimmäistä käskyä koskevat ihmisen suhdetta Jumalaan ja loput ihmisen suhdetta lähimmäisiin.
Mulle itsellenikään ei ole kovin selvä ja satavarmaa, mitä ajattelen noista kahdesta mainitsemastani asiasta tarkalleen, mutta se on itselleni satakymmenen varmaa, että vihamielisyys niitten asioitten tiimoilta ei ole oikein. Se on järkyttävää!
Ja oudointa on se, että kaikkein vihamielisimmät ovat niitä, jotka ovat omasta mielestään oikeinkin vahvasti Kristuksen seuraajia. Mulle tämä asetelma ei natsaa. Itse en tällaisia ”mielipidejohtajia” kyllä lähde ”seuraamaan” tai en halua mennä heidän lähellekään.
Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta olisiko ihan esimerkkejä siitä, ketkä ovat ”kaikkein vihamielisimpiä”? Kysyn ihan siksi, että koemme helposti toisinajattelevat ihmiset vihamielisenä, vaikkei siihen aina olisi todellisia perusteitakaan.
Ketkä ovat vihamielisiä ja miten tämä vihamielisyys ilmenee?
Sanon Juha niinpäin, että ystävällinen ja toista kunnioittava keskustelu ei ole vihamielistä. En halua nimetä ketään erikseen vihamieliseksi. Haluaisin herätellä sellaisia ihmisiä, jotka ärhentelevät ko. keskusteluissa, että sen sijaan, että he saisivat mahdollista oikeaa näkemystään läpi ja ihmiset ajattelemaan samalla tavalla, asiassa käykin toisinpäin.
Itse ainakin olen suorastaan allerginen tiukkuudelle, ankaruudelle ja tietynlaiselle liialliselle vakavuudelle ja oikeassa olemiselle keskustelussa kuin keskustelussa. Sellainen on tai on hyvin lähellä vihamielistä keskustelua. Olen nähnyt sellaisen toiminnan seuraamusten tuhoisuuden liian monta kertaa. Kierrän siis kaukaa.
Usein näissä tuntuu olevan myös ajatus, että tarkoitus pyhittää keinot. Kun ollaan Jumalan asialla, puolustamassa Jumalan sanaa, kaikki keinot ovat sallittuja. Jos tyyppi ei ymmärrä hyvällä, niin otetaanpa vähän järeämmät aseet käyttöön.
Ajan henki hönkäisee vastaan:
Suu on tasa-arvoa ja rakkautta tulvillaan, mutta sydämessä ei ole tilaa kristilliselle rakkaudelle niitä kohtaan, jotka eivät pyydä muuta kuin saada uskoa niin kuin kristikunta on aina uskonut. Kovin on armotonta.
Mieluummin voi sorvata heistä soman kokkapuheen tai vitsin…
”Sydämessä ei ole tilaa kristilliselle rakkaudelle niitä kohtaan, jotka eivät pyydä muuta kuin saada uskoa niin kuin kristikunta on aina uskonut.” Sehän tässä on, että he pyytävät paljonkin muuta. Muidenkin pitäisi uskoa heidän tavallaan. Pyytäminen muotoillaan usein ehdottomaksi vaatimukseksikin.
Uskostahan tässä ei oikeastaan ole kysymys vaan tehtävien, vastuun ja vallan jaosta.
Voi tuon sanoa toisinkin. Pitäisi uskoa heidän tavallaan, vaikka vasta hetki sitten astuivat ovesta sisään manifesti kainalossaan..
Vertaisin muutoshenkeä legendaarisen pastori Aatami Kuortin kokemuksiin 1920-luvun Inkerissä.
Oli niin tain näin, eniten surettaa jälkipolvien kannalta tuo rakkaudettomuus, josta näkyy tulleen hyve.