Pahojen pukkien pelko on viisauden alku!

Kolmenlaisia pukkeja pelkään, inhoan ja vastustan.

Ekaksi joulupukki. En minä sitä nykyistä punanuttuista jenkkiläistä Ho-ho-hohottavaa Coca Cola-pukkia angstaa, minusta se vain on todella vastenmielinen tapaus, kun yrittää rymistellä sisään ihmisten koteihin savupiippujen kautta.  Se, joka ei tule kylään ovesta vaan jotakin muuta kautta, on lievästi sanottuna epäilyttävä tyyppi.

Minä pelkäsin penskana sitä nurinperinturkkista kammottavaa naamiomiestä, joka matkasauvaansa kanveesiin tömäytellen möreällä äänellä uteli, että onko täällä kilttejä lapsia lahjottavana. Vai pitääkö kenties antaa lahjojen sijaan piiskaa?  Se nyt vielä puuttuisi, että vieras mies muuttaisi pienten lasten kodin kuritushuoneeksi! Verilöylyn pelossa meillä muksuilla meni herkästi sisu kaulaan ja pissat housuun.

Karjalassa syntynyt äitini kertoi kauheita tarinoita kaatokännissä olevista pukeista, jotka saattoivat rojahtaa kantamiensa säkkien päälle ja rikkoa lasten lahjat. Joka halvatun majassa noita pukinroikaleita oli matkan varrella juotettu, mikä seikka etenkin kierroksen loppupuolella sai aikaan melkoisia poikkeamia virallisesta käsikirjoituksesta.

En käsitä vieläkään, miksi aikuiset aina halusivat, että me lapsoset pienoiset menisimme tuon hirviön polvelle istumaan. Kuuluiko moinen kenties jollakin tavalla siihen kiltteys-teemaan? Ja mikä ihmeen itseisarvo se kiltteys lapsen elämässä oikein on, etenkin jos siitä vielä pitää kyseiselle partaturvalle valehdella!

Paljon siistimpää olisi, jos lasten uskoa ei asetettaisi tällä arveluttavalla tavalla koetukselle. Ei pitäisi kysellä, uskooko lapsi joulupukkiin. Parempi olisi mielestäni kertoa heille, että nyt on kyse leikistä, jossa vanhempien viimeisillä rahoillaan lapsilleen ostamat lahjat sisään roudaa muuan omituinen otus.

Toinen mahdollisuus olisi tarinoida, että tuo valkoparta-vanha-ukki on postin palveluesimies, joka henkilökohtaisesti huolehtii lähetetyt postipaketit perille.

Olin minä kyllä oppinut isommilta pojilta yhden terapeuttisen laulunkin, jota itsesuojeluvaistoni ei kylläkään neuvonut laulamaan pukin läsnä ollessa. Siinä sanottiin jotenkin niin, että Joulupukki, vanha ukki, silmä puhki, parta poikki. Käypä tänne, en mä pelkää vaan annan sulle selkään!

Joulupukkipelko ei ole mikään turha kammo, onhan joulupukki alkuaan itsensä paholaisen vertauskuva! Kauas on jouduttu niistä ajoista eli 300-luvusta, jolloin nykyisen joulupukin esikuva Myran piispa Nikolaos, hyväntekijä ja lasten suojelija, kierteli jakamassa raha-lahjoituksia köyhiin koteihin. Perimätiedon mukaan hän kuljetti joulun aikaan mukanaan kahleisiin kytkettyä pukkia vertauskuvana Kristuksen sitomasta kiusaajasta.

Mitä ilmeisimmin tämä pukkidemo ei ihan mennyt ns. putkeen, sillä ajan myötä lahjojen antaja Nikolaos ja alkujaan saastaisena eläimenä pidetty pukki risteytyivät ihmisten mielissä niin, että siitä perkeleellisestä pukista tulikin suhteellisen kesy lahjojen jakaja.

Ikäväkseni olen joutunut tällä iällä huomaamaan, että suomalaisen miehen elo muodostuu neljästä traagisesta pukkivaiheesta. Ekaksi uskot joulupukkiin, tokaksi et enää usko joulupukkiin. Kolmannessa vaiheessa olet joulupukki ja neljännessä näytät joulupukilta.

Jos joka tapauksessa annamme joulupukin saapua tykömme jouluaattona 24.12, niin 13.1 kotiimme monin paikoin pyrkii toinen paha pukki eli nuuttipukki, joka vie joulun pois. Jos et anna tälle yleensä metelöivänä äijälaumana kulkevalle häirikköjengille olutta, niin Knutit voivat riehaantua ja kostoksi rikkoa vaikkapa talosi tulisijan. Toisaalta: Jos tällekin kiertävälle porukalle annetaan riittävästi A-olutta, niin eihän ole mitään takeita siitä, etteivätkö ne sittenkin intoutuisi pistämään takkaasi mäsäksi.

Joulupukin ja nuuttipukin lisäksi on vielä kolmas paha pukkijengi, josta en suurin surminkaan diggaa. Kantelupukit ovat vastenmielisyydessään ihan omaa luokkaansa. Näillä pukeilla ei välttämättä ole partaa ollenkaan ja niiden inhottavana työnä on kannella kenestä tahansa mitä tahansa milloin tahansa ja mihin tahansa.

Joskus meikäläinenkin yritti ihan pienenä skidinä aloitella kantelupukin uraa. Urakehitykseni tyssäsi melko pian omiin vanhempiini. He ottivat minut puhutteluun jo muutaman pikkuveljestäni tekemäni kantelun jälkeen ja sanoivat, että kanteleminen on rumaa. Et kai sinäkään, Hannu, tykkäisi siitä, että sinusta joku kantelisi jotakin, puhuisi selkäsi takana pahaa? No, en todellakaan! Tai siis kyttyrää tykkäisin.

Aivan samoin kuin monilla aikuisilla näyttää olevan pakonomainen tarve leikkiä joulupukkia tai nuuttipukkia, on joillakin täysi-ikäisillä pakkomielteenä toimia myös kantelupukkeina. Heillä ei liene rohkeutta tai edes halua ennen ilmiannon tekemistä ottaa yhteyttä kyseiseen henkilöön tai tahoon, jotta voitaisiin yhdessä keskustella ja mahdollisesti päästä sovintoon asiasta, josta potentiaalinen kielikello on herneen nenäänsä ottanut.

Pitkän pappisurani aikana osasin pitää varani sillä tavalla, että minusta ei kukaan saanut koskaan aihetta kannella tuomiokapituliin enkä näin muodoin saanut koskaan yhtään muikkariakaan. Aikanaan riitti, että pysyy kirkon opissa, saarnaa Jeesusta, on lojaali piispoille ja muille esimiehille sekä pysyy väleissä työtovereittensa ja seurakuntalaisten kanssa.

Luulen, että 1980-luvun alussa tuollainen kapitulin huomio olisi merkinnyt samaa kuin taivaan putoaminen niskaan. Se olisi saattanut olla puhtoisen vaellukseni loppu heti alkumetreillä. Merkintä tuomiokapitulin ylläpitämässä nimikirjassa kohdallani olisi ollut nolo, häpeällinen, kiusallinen juttu, kasvojen menetys.

Tänä päivänä kaikki näyttäisi olevan toisin. Tuomiokapituleille suorastaan tehtaillaan kanteluja. Niitä tehdään nykyään vaikkapa lehtijutuista ja jopa piispoista. En voi käsittää! Kantelun kohteeksi joutuvat papit eivät tunnu ottavan nuhteista opikseen eli eivät mene itseensä ja tutkiskele omia todellisia motiivejaan, vaan koska omat syyt tuntuvat ainoilta oikeilta, niin rangaistuksista valitetaan eteenpäin.

Jeesus Nasaretilainen taisi puhua jotakin siitä, että jos sinulla on veljeäsi vastaan jotakin, niin et voi hyvällä omallatunnolla viettää Jumalalle kelpaavaa messua ennen kuin olet tehnyt sovinnon riitapuolesi kanssa. Sovi riitakumppanisi kanssa, älä lähde käräjille – turpakäräjät mukaan lukien –  koska sillä tiellä sinulle saattapi käydä todella köpelösti!

Aiheettomien kanteluitten tekemisestäkin pitäisi mielestäni seurata jotakin. Ehdotan sakkoja. Maksakoon kantelija kaikesta siitä vaivasta, minkä tuomiokapitulin väki joutuu turhaan näkemään. Paperi- ja postikuluja myöten. Joka ainoasta tunnista kirjaa pitäen.

Moni kantelu on pelkää kiusantekoa. Motiiveja moiselle toiminnalle sopii vain arvailla. Surkuhupaisalta tuntui, että tsekattuani googlesta, mitä siellä sanotaan kantelupukeista, törmäsin todelliseen sylttytehtaaseen: Vapaa-ajattelijoilla oli aivan ikioma kantelusysteeminsä, jossa puoliviralliset kantelupukin apulaiset varta vasten auttoivat ihmisiä kantelujen teossa. Päämaalitauluna – jälleen kerran! – Suomen evankelis-luterilainen kirkko.

Vapareitten Kantelupukkipalvelu kertoo missiostaan: ”Kantelupukki.fi-palvelu auttaa kaikkia, joiden mielestä päiväkodissa, koulussa tai iltapäiväkerhossa loukataan lasten tai oppilaiden uskonnonvapautta tai yhdenvertaisuutta.

Autamme myös henkilökohtaisesti niitä, jotka pyytävät apua: neuvomme, välitämme viestejä, keskustelemme päiväkodinjohtajien, rehtoreiden ja kuntien viranomaisten kanssa sekä avustamme kanteluiden tekemisessä. Meidän kauttamme on tarvittaessa mahdollista toimia anonyymisti.”

* * * * *

Kolme on siis pahaa pukkia, Joulu, Nuutti ja Kantelu. Ehdotan, että veljeily näitten pukkien kanssa pidettäisiin mahdollisimman minimissä. Kaalimaittenne vartijoiksi älkää niitä ottako. Ne kyllä uskovat itseensä kuin pukki suuriin sarviinsa, mutta noita sarvia kannattaa juuri siksi väistää.

PS: Jätin tarkoituksella tästä pukkiesittelystä pois syntipukin, sillä tuon pukin pökkäys voi olla sekä pahasta että hyvästä. Syntipukilla tarkoitetaan arkikielessä sitä, jonka syyksi virhe tai epäonnistuminen pannaan riippumatta siitä, onko hän tosiasiallisesti syyllinen eli ei. Kotoa, koulusta, työpaikoilta ja suuremmistakin yhteisöistä on aina ihan naurettavan helppoa löytää henkilö, jonka kannettavaksi syyllisyys pannaan muiden vapauttamiseksi syytöksistä.

Syntipukki-termi tulee Vanhasta testamentista (3. Moos. 16:20-22). Suurena sovituspäivänä kerran vuodessa Israelissa uhrattiin ensin syntiuhripukki temppelin puhdistamiseksi. Toinen oli elävä pukki, jonka päälle ylipappi sälytti israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin Israelin kansa oli syyllistynyt. Sitten pukki ajettiin erämaahan eksymään ja kuolemaan, sillä eihän ollut soveliasta, että kyseinen eläin toisi ihmisten synnit takaisin leiriin.

Uudessa testamentissa Heprealaiskirjeen luvuissa 9 ja 10 käsitellään tätä samaa aihetta kristilliseltä kannalta. Me saamme heittää kaikki syntimme Kristuksen päälle. Luther puhuu autuaasta vaihtokaupasta: Ripissä sinä annat Kristukselle oman pahuutesi ja Kristus lahjoittaa sinulle oman pyhyytensä. Ja jokaisessa messussa ennen ehtoollisen viettoa laulamme Agnus Dei-hymnissä: ”Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin…”

Kuva: Keskieurooppalaisessa kansanperinteessä seikkaileva Krampus kurmoottaa tuhmia lapsia joulun alla, 5.12. vastaisena yönä, justiinsa Pyhän Nikolaoksen päivän edellä.