Tieto on harmillisen tyypillinen uutinen kirkon tilanteesta. Syynä romahdukseen lienee se, että kolmivuotiaiden lasten vanhemmat pyrkivät juuri siinä vaiheessa takaisin työhön, ja seurakunnan päiväkerhoja ei enää kyetä hyödyntämään.
Mieleeni nousi tilanne vuosien takaa, jolloin kirkon työntekijänä päätin järjestää perhetapahtuman.
Suunnittelin aamupäiväksi koko perheen ohjelmaa ja iltapäivällä lapsille puuhaa lastenhoitajien kanssa. Siksi aikaa luento ja keskustelua aikuisten kesken avioliiton hoitamisesta
Järjestelyt meni muuten kivasti, mutta lastenhoitajia en voinut saada seurakunnasta, koska heidän työaikaansa se aika ei sopinut. Seurakunnan lapsityöntekijöiden työtunnit oli tarkkaan laskettu. Eikä niihin voitu sijoittaa mitään ylimääräistä. Piti hankkia lastenhoitajat ihan muualta, jotta tapahtuma oli mahdollista järjestää.
Seurakunnan toiminta on muuten ihan mainio mahdollisuus järjestää vastaavia perhetapahtumia ja samalla tukea perheiden arkea. Vanhemmilla ei useinkaan ole mahdollisuutta lähteä avioparitapahtumiin ja kynnys sellaisiin lähtemiseenkin on jo korkea. Sen sijaan perhetapahtumaan monet ovat halukkaita tulemaan mukaan.
Kirkko tuntuu vain olevan aika kankea seuraamaan yhteiskunnan tarpeita ja kehitystä. Päiväkerhotyössä on keskitytty 3-5 vuotiaisiin. Varsinainen tarve perheissä olisi kuitenkin vauva ja taaperovaiheessa perheiden ja erityisesti avioparien tukemisessa. Moni avioliitto päätyy eroon juuri tuossa vaiheessa. Sillä yhteistä aikaa jää todella vähän.Seurakunnan lapsityön mahdollisuudet tukea vauvavaihetta on rajalliset, koska työaika kuluu päiväkerhotyössä.
Tyypillistä kirkon toiminnalle taitaa olla se, ettei se oikein kykene seuraamaan aikaansa. Uudet työmuodot kehitetään huippuunsa, eikä havaita ajoissa, että juna meni jo.
Nyt sitten havaitaan, että hienon työmuodon suosio romahti yllättäen.
Olisikohan jotenkin mahdollista kehittää kirkon toimintaa sellaisella tavalla, että kirkko kykenisi oikeasti vastaamaan juuri niihin haasteisiin, joita yhteiskuntamme sille auliisti tarjoilee?
Analysoithan minua Kimmo jatkuvasti. Kerrot vielä muillekkin millainen olen.
Pekka: ”Analysoithan minua Kimmo jatkuvasti. Kerrot vielä muillekkin millainen olen.”
Kuten?
Kuten tämä tekstisi: ” On se vaan hyvä, että meillä on täällä keskuudessamme noin välkky kaveri kuin tuo Pekka, joka selittää näitä kommunikoinnin vaikeita kiemuroita ja merkityksiä meille, joiden äo. ei yllä riittävän korkealle tasolle tajutaksemme sarkasmin kirpeitä kielikukkia.”
Se oli sarkasmia, Pekka. Ei todellisen asiaintilan kuvaamiseksi tarkoitettu kommentti – puhumattakaan mistään henkilöön käyvästä käytös- tai luonneanalyysistä.
Tuo esimerkkivirkkeesi sisälsi myös aimo annoksen vahvaa itseironiaa: ”meille, joiden äo. ei yllä riittävän korkealle tasolle tajutaksemme sarkasmin kirpeitä kielikukkia.”
Ymmärrän kyllä sarkasmin ja senkin milloin sitä kannattaa käyttää. Sarkasmilla voi joskus sanoa enemmän , kuin oli tarkoitus.
Miksiköhän minun pohdintani sinun rippikoluajan merkityksestä oli sinulle noin merkittävä? Sehän oli vain minun omaa pohdintaani. Et yleensä reagoi tuolla tavalla minun vaatimattomiin teksteihini. Joita kirjoitelen sitä mukaa, kuin päähän jotain pälkähtää.