Lukijani!
Niin tavallinen asia kuin kaupassa käynti on tullut vuosi vuodelta hankalammaksi.
Ei, en tarkoita sitä, että nivelet jo naksuisivat ylimäärin. Tai sitäkään, että tuoteselosteiden tekstit vaativat tarkkaa tihrustamista. En edes sitä, että huolella kirjoitettu ostoslista unohtuu liian usein keittiön pöydälle. Tarkoitan pään sisäistä eettistä keskustelua. Se on saanut ja saa aina uusia piirteitä ja hidastaa valintojen tekemistä.
Ehkä on syytä selittää tarkemmin. Olen sitä polvea, jonka kulutustottumuksia ravisteltiin Rooman klubin ensimmäisillä kauhukuvilla öljyn ehtymisestä ja ylikansoituksesta. Minua on myös valistettu ylikansallisten yhtiöiden limumainosten vauvoja uhriuttavasta vaikutuksesta (Fanta-babies).
Mutta ihmisten maailmanlaajaan kohtalonyhteyteen heräsin vasta vuonna 1984. Olin kirkkomme nuorisoedustajana Luterilaisen Maailmanliiton VII yleiskokouksessa Budapestissa. Siellä jäädytimme jäsenyyden eräältä kirkolta, joka ei ollut irtisanoutunut apartheidista. Sen jälkeen oli aivan luontevaa muuttaa omaakin ostoskäytöstä EELAK-kampanjan nimissä. Pian rohkaisin jopa yhden diakoniakylätoimikunnan laatimaan lehteen uutisen, että me eristämme Etelä-Afrikan tasavallan kunnes rotujen erillisyyspolitiikka lakkaa.
Viitisen vuotta kului ja maailma muuttui. Nelson Mandela vapautui ja apartheid siirtyi historiaan. Ja minä opin, että tiedostavalla kuluttamisella voi vaikuttaa maailmaan.
Nyt kun viisi tusinaa rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia köyhintä, kädet on pakko nostaa ylös haasteen edessä. Paitsi että ei. Minä voin tehdä mikrohyvää. Muutenkin kuin tarjoamalla tuntemattomalle kupin kahvia.
Rooman klubin päivitettykään kauhukuva ei toteudu, kun vähennän hävikkiä jo ruokakaupassa. Ennen sain näppylöitä siitä, että kauppias ilkesi panna maitohyllyn etuosaan nopeimmin vanhenevat purkit. Hippa! Opin läksyni ja kuin uhalla etsin niiden takaa pisimmän päiväyksen tuotteet. Hippa takaisin!
Nyt eettinen hippa on loppu. Ostan kassiin sekä aiemmin pakattua että tuoreempaa tavaraa. Tarpeeni mukaan. Niin ei tule aiheetonta hävikkiä kauppiaalle eikä minulle.
Ja mikä parasta: tulen tarjonneeksi mikrohyvää maailmalle muutaman öljypisaran verran. Eikö vain?
Sinun
Harmaa rovasti
Piispa Seppo Häkkisen arvokkaassa puheenvuorossa takerrun vain yhteen mieleeni nousseeseen kysymykseen: – Entäpä jos tämän luterilaisen kirkkomme tärkein tehtävä ja korkein kutsumus olisikin kadota pois?
Tämä kirkko syntyi protestin seurauksena. Tuo aiheutti kirkon hajoamisen. Tuosta protestista ja hajoamisesta on tullut automaatti, joka edelleen jatkaa työtään. Tämä on kyseenalaistamisen, epäilyn, korvasyyhyn ja henkilökohtaisten mielipiteiden kukoistava tanner.
Onhan tässä kirkossa ja sen vapaudessa hyvää sekä mieleistäkin. Mutta eikö tuhlaajapojan tehtävä ole palata isänsä kotiin? Puoli vuosituhatta on pidetty kyräilyä ja eripuran syntiä. Mitä erinomaisempaa tällainen kirkko voisi juhlavuotenaan tehdä kuin rakentaa ehjäksi se mikä joskus rikottiin?
Teinosella oli rohkeutta ja selkärankaa tehdä henkilökohtainen ratkaisunsa. Jos kirkolla ei tuota ole, pitäisikö meidän jokaisen tehdä kohdallamme oma ratkaisu?
” Legentojen sisältöön ovat vaikuttaneet niiden syntyajan dynastiset ja poliittiset tarpeet . Täysin tyhjäksi lähteiden todistusta ei ole syytä tehdä ” .
Vuonna 1153 tuli Englantilainen paavi legaatti Nikolaus Albanolainen tuli järjestämään kirkon oloja Euroopassa. Asia ilmenee omanajan lähteistä. Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä kääntymään kristuksen omaksi
Paavalin ja muiden apostolien ja profeettojen tehtävä on julistaa Jumalan salattua pelastussuunnitelmaa .
Teoksen eettisen osan ohjeet nousevat teologian kokonaisnäkemyksestä käsin. Kristittyjen tulee kasvaa rakkauden teoissa ja uskonymmärryksessä niin , että he saavuttavat uskossaan aikuisuuden.
Paavalin suurin merkitys liittyy hänen teologiaansa . Hänellä oli johdonmukainen näkemys siitä , mitä Jumala on tehnyt kristuksen kautta , ihmisen pelastumiseksi ja mitä yhteisöllisiä ja eettisiä velvoitteita kristittynä olemiseen liittyy.
Kristus välittää Jumalan läsnäolon ihmisille , vapauttaa heidät synneistä ja tekee heistä uudet ihmiset. Tämä ajatus kristusyhteydestä on Paavalin teologian keskus , kristus-yhteyden ajatus tulee esiin Paavalille ominaisessa ilmauksessa .
” olla Kristuksessa ”.
Paavali liitti pelastuksen ja etiikan kiinteästi toisiinsa . Hänen mukaansa kristus vapauttaa ihmisen synnistä . Paavali ajatteli , että synti on lähes persoonallinen mahti, joka on tunkeutunut maailmaan ja johtaa ihmiset tekemään syntiä. Kun kristus tulee ihmiseen , ihmisessä alkaa turmiovaltojen kukistaminen . Taistelu syntiä vastaan ei ole turhaa, eikä kristitty elä jatkuvassa tappiotilassa , apostoli selittää , että kristityt ovat kuolleet pois synneistä.
” Mikä on oikein ” . Paavali uskoi , että ihmisen järki ja omatunto ovat hyviä oppaita tässä , mutta aina ne eivät näytä oikeaan suuntaan .
Paavalin seurakunnat olivat pieniä , kodeissa kokoontuvia yhteisöitä . Tästä syystä hän puhutteli kirjeissään koko seurakuntaa , sen sijaan , että olisi osoittanut ohjeensa ja neuvonsa vain yhteisön johtajille.
Paavalin aikana eräs nuoren kristinuskon vaikeista kysymyksistä oli suhtautuminen Mooseksen lakiin ja liittoon . Paavali halusi osoittaa , että lain teoilla ei ole merkitystä vanhurskauttamisessa , eli Jumalan yhteyteen tulemisessa . Paavali katsoi , että kristittyjen tulee noudattaa Mooseksen eettisiä ohjeita.
Kristillisessä teologiassa ei ole pidetty ongelmana kannonisoitujen tekstien teologien arvovaltaa , se ei seiso tai kaadu kirjoittajakysymysten varassa. Tekstien sanoma voi olla yhtä vakuuttava kuin sellaisenkin tekstin , jonka kirjoittajan tunnemme hyvin. Tässä yhteydessä käytetty ilmaisu ” epäaito ” , johtaa helposti sellaiseen virheelliseen käsitykseen , että epäaidon tekstin teologiaa pidetään jotenkin kyseenalaisena ja puutteellisena , tästä ei ole kyse , ilmauksella viitataan vain kirjoittajakysymykseen.
Muuttuvassa maailmassa on tärkeää tuntea Suomen asiat , tuoda meidän vahvuudet ja osaamiset sekä maamme erilaisine alueineen . Tuntea Suomen historia , itänaapurin kehityksen maittemme välisessä yhteistyössä . Nyt on aika havahtua maailmaan, jossa ovat voimakkaat johtajat vahvoine mielipiteinen .
” Nyt kaikki rukoilemaan meidän ja koko maailman puolesta ” . Vähän koulutettu osaaja.
Täysmaallikkokin voi joskus miettiä luterilaisuuden mahdollisia ”valuvikoja”. Ja parantuisiko kirkkokeskustelu, jos asia huomioitaisiin. Uskonpuhdistus oli mullistava tapahtuma, jossa poistui paljon, ja vastaavasti jotakin uudesti ymmärrettyä selityslinjaa liittyi mukaan. Teologit ja kirkkohistorioitsijat osaavat sanoa paremmin.
” Täysin maallikkokin voi ottaa kantaa ja keskustella erittäin hyvän tutkijan kanssa, varsinkin kun hän oli Paavalin kirjeistä opettanut omassa työssään”.
Itse kiinnostuin mielenkiinnosta , millä lailla aika on muuttanut ajatuksia , Paavalin ajoista naiskysymyksissä.
Paavalin ympärillä toimi ystävien ja työtoverien joukko . Merkittävämpiä heistä olivat mm, Timoteus ja Tiitus . Apostolin työtoveriksi kuului myös naisia , Filippiläiskirjeessä hän mainitsee kaksi naistyötoveriaan ; Euodian ja Syntykkeen , jotka ajautuivat keskinäiseen riitaan.
Roomalaiskirjeessä hän tervehtii Junia – nimistä naista , joka oli saanut apostolin arvonimen ( Room , 16:7 ).
Paavalin kirjeet ovat syntyneet sanelemalla , hän saneli viestinsä kirjurille , joka kirjoitti ne papyrykselle . Roomalaiskirjeen lopussa , kirjuri lähetti omat terveisensä Rooman seurakunnille ; ” terveisiä myös minulta , uskonveljeltä , Tertiiukselta . Apostolin kirjeet eivät ole teologisia tutkielmia tai esseitä , vaan tilapäiskirjeitä , joissa hän otti kantaa vain niihin kysymyksiin , joissa hän uskoi lukijoittensa tarvitsevan opetusta. Paavalin kirjeet ovat erilaisia kuin Evankeliumit.
Paavalin kirjeiden rakenne noudattaa vakiintunutta kaavaa , aluksi apostoli mainitsee kirjoittajan tai kirjoittajien nimet ja sen jälkeen vastaanottajien nimet. Kirjeet ovat eräänlaisia osoitetietoja . Alkutervehdyksen jälkeen hän esittää kohteliaan kiitosrukouksen.
Paavalin kirjeet luettiin ääneen seurakunnan kokouksissa , pitkien kirjeiden lukeminen on kestänyt kauan . Kirjeiden asioita ei pystytty painamaan mieliin ensimmäisellä kuulemalla , vaikeaselkoiset kohdat ovat herättäneet keskustelua ja Paavalin ystävät ovat saattaneet selittää , mitä heidän mielestään apostoli oli tarkoittanut.
Apostolien kokousten jälkeen Paavali joutui riitoihin Antiokialaisten ystäviensä kanssa . Hän lähti Antiokasta ja ryhtyi itsenäiseksi kristus-sanoman julistajaksi . Hän matkusti vähä-Aasian halki ja siirtyi Euroopan puolelle , Makedoniaan . Hän perusti seurakuntia Filippiin , Tessalonikiaan , sieltä Ateenan kautta Korinttiin.
Tämän kaltaista elämäni taitaa olla tänä päivänä, onko naisilla oikeutta omaan elämään, sitä haluan elää. En ole johtaja , vapaaehtoisporukat helposti tuntee niin. , helpompi elää näin.
Arvoisa Martti Issakainen. Mielipiteenne on kiinnostava ja radikaalikin eli juuriin menevä. Epäilen kuitenkin, että kirkkojen yhdistymisestä keskusteltaessa naapurin nurmikko usein nähdään vihreäpänä kuin omamme, ehkäpä syvän vihreänä kun ajatukset, jotka kotoisessa kirkossamme niin sanotusti ottavat päähän ja sydämeenkin, kieppuvat mielessä. Iloitkaamme kuitenkin siitä, että kerran vuodessa joku piispoistamme esikuntineen käy tervehdyskäynnillä paavin luona ja viettää pyhää messua Roomassa. Pieniä toivon säteitä siis on.
Aarno Sainion kommenttiin iloitsemisesta Rooman Messusta ja Piispojemme tai pappiemme siihen osallistumisesta on todettava, että asiassa on kysymys teosta, mikä liittyy kirkkokuriin, jos vain joku hoksaa asiasta valittaa. Kysymys on hurmoshenkisestä teosta, minkä tarkoituksena ei voi olla muu kuin korkeamman hengellisen substanssin tavoitteleminen. Piispamme ja pappimme eivät voi olla tietämättömiä tekonsa luonteesta, mutta maallikkoa asiasta ei voi moittia samoin kriteerein. Jos asiaa perustellaan ekumenia pyrkimyksillä, niin sitten on asiat kyllä pahasti sekaisin.
Häkkisen puheesta poimittua: ”Hiljakkoin anglikaanipiispa, arvostettu missiologian sekä kristinuskon ja islamin dialogin tuntija Michael Nazir-Ali arveli, että perinteiset protestanttiset kirkkokunnat hiipuvat edelleen. Liberaali kristillisyys kuihtuu lopulta pois. Hänen mukaansa kristinuskon vaikuttajiksi jäävät katolinen kirkko ja helluntailaisuus. Nazir-Alin näkemystä on perustellusti kritisoitu. Silti se on jo väitteenä pysäyttävä.”
Väite on Ut;n mukainen. Jeesus kertoi, että taivasten valtakunta hapantuu. Apostolien kirjeistä huomaa helposti, miten hapantuminen lähti käyntiin astian reunoilta, Kun apostolit poistuivat keskeltä, hapantumiselle ei ollut enää esteitä.
Luterilaisella kirkolla on toivoa, mikäli se onnistuu pysymään itsenäisenä. Hyvä merkki on se, että Venäjän ortodoksinen kirkko sanoutui irti teologisesta vuoropuhelusta, jota Mäkinen koetti aloittaa. Katolinen kirkko taas karsastaa naispappeutta. Ovi Vatikaaniin on auki, mutta sakastiin kiinni.
Aika jännää on ollut huomata, että se, mikä kirkon konservatiivisen siiven mielestä on teologinen umpikuja, näyttääkin olevan pelastus Ut:n evankeliumin kannalta.