Päivitys on kuin sanoisin ”hyvää päivää” ihmiselle tai asialle. Ollaan kai tavattu aiemmin, mutta mitä sinulle kuuluu juuri nyt ja missä mennään. Siihen tapaan.
Jäin ihmettelemään miten monta uutta sanaa ja käsitettä sitä joutuu nykyisin omaksumaan tai ainakin kuulemaan, niistä vain yksi on päivitys eikä suinkaan harvinaisin. Päivitämme asiaa nettisivuillamme, sanoo TV-uutisten lukija. Päivitetty silloin ja silloin, luen tekstin lopusta.
Niinpä rupesin päivittämään minäkin, päivittämään luontoa ikkunani takana. Katsokaa taivaan lintuja… katsokaa kedon kukkia… Puhun puille pääni päällä, nuo ei kerro kellenkänä… ohoh taisi luiskahtaa päivittelyksi. Yritin vain päivittää sitä mitä juuri nyt ikkunastani näkyy. Tuulen heiluttamat runsaat koivujen oksistot heijastavat aamuauringossa sekä kesän vihreää että syksyn keltaista. Koivut, nuo joka-aikaiset luomukellot, kertovat minulle, että kesä ja syksy leikkivät juuri nyt samaa leikkiä. Ollako vai eikö olla, kesä vai syksy. Vielä eilen vihreä vaikutti olevan voitolla, tänään tasan, huomenna voitolla ehkä syksyn värit. Ellei sitten myrskytuuli riepottele kerralla kaikkia lehtiä irti värejä valitsematta. Teillä ja aitovierillä lehtileikki jatkuu aikansa, kunnes ensi lumi kattaa maiseman uudella värillä (jos kattaa).
Luonnon päivitys heijastaa minulle analogisesti ihmiselämän päivittymistä. Syksy ja vanhuus.
Toisin kuin ihmisellä luonnolla on varaa tuhlata vanhuuteenkin. Sitä olen ihmetellyt ja ihaillut taas tänä syksynä. Miten kokonaisvaltaisesti luonto asettuukaan ihmiselle vertaistueksi myös vanhuuden ja poislähdön kuvioissa. Vaikka ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu, vaikka tuuli käy yli, tänään ei muuta kuin kukoistusta täysillä. Äiti maa senkun kohentelee hameenhelmojaan ja ylpeilee muotojensa moninaisuudella. Luonto tuhlaa pihtaamatta viimeiseen saakka, päivittää kukoistusta opiksi ihmiselle.
Luonto koskettaa ihmiseloa monelta kantilta, kuvina, sanoina, musiikkina, hiljaisuutena, koskettaa aikana kuin aikana. Minä vain jäin erityisesti haikailemaan noita lopun hetkiä. Siinä missä ihminen päivittelee, ettei enää kannata tätä tai tuota, kun elinpäiviä on vain ripaus jäljellä, minulla tai muilla, siinä luonto päivittää täysillä viimeiseen asti. Miten siitä osaisi ottaa oppia? Ottaa oppia itsensä ja lähimmäistensä kunnialliseen kohteluun syysjuhlaa myöten.
Kunhan en rupea turhasta päivittelemään, että patja on liian ohut tai ruoka huonoa… Päivityksestä on jo sanallisesti lyhyt matka päivittelyyn. Aamu-uutisissa oli päivitys: siitä tietää kuka on todellinen pakolainen. Miten minulla tämä päivä ojentuu, päivitellessä vai päivittäessä? Siitä tuntee ihmisen.
Luonto on uskovalle Jumalan luoma. Raamattu kuvailee, miten Luoja muistutti ihmistä luomisteoistaan tiukan paikan tullen. Jumala sulki Jobin suun kyselemällä: ”Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset?” Job huokaa: ”Minä panen käden suulleni ja vaikenen.” Mikä näytelmä. Kuin analogisena kuvajaisena tälle Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon kuvailemalla tälle luomisen syntyjä syviä. ”Lauloi vanha Väinämöinen: järvet läikkyi, maa järisi, vuoret vaskiset vapisi…” Taide eri muodoissaan päivittää elämää.
Tiedän että tuuli riepottelee lopulta viimeisetkin lehdet ja koivut ikkunani takana jäävät seisomaan alastomina ja tyhjän näköisinä. Mutta tiedän myös, millainen sisäinen lataus niillä on yhä edelleen. On silmut jotka lepäävät ja odottavat uuden kevään päivitystä. On lintuja oksille talvellakin, on kuu kumottamaan latvaan, on ihmisen katse oksiston läpi taivaan sineen. Eivät puut tyhjiä ole paljainakaan. Vertaistuki ihmiselle – mitä silmuja minussa päivitystä odottamassa…
Todella erikoista; minunkin aivan asiallinen kommentti oli poistettu sunnuntaina vaikka kommentin olin kirjoittanut jo perjantaina. (”Eipä niin. Mm. katolilainen laulaja Sinead O’Connor on pitänyt sokeripalapaitaa. Itsekin olen ajatellut violettia paitaa sokeripalalla.”)
Kukahan siellä niitä poistelee? Alkaa tympimään todella tämä homma. tosin toimitus pahoitteli, että asiallisiakin kommentteja poistettu sunnuntaina.
Sonjan kanssa samaa mieltä. Ilmeisesti kirkon entistenkään työntekijöiden ei kannata tänne enää kirjoitella, kun lähetyshiippakunnan kommentteja taitaa olla jo enemmistö.
Kimmo. Eikö eläkepappi saa ottaa kantaa mihinkään, vaikka ei enää teekään papin töitä?
Jos Jaatilalla on huomauttamista minun toimintaani pappina ennen eläkkeelle jäämistäni, siitä olisi kai asiallista kysellä esimiehiltäni Porissa. En kyllä ymmärrä, mitä se hänelle kuuluu. Jos kysymys on toiminnastani eläkeläisenä, joka nykyään olen, en ole eläkkeelle jäätyäni tehnyt yhtään toimitusta pappina tähän mennessä. Teen niitä ehkä joskus, jos kirkkoherra jossain seurakunnassa minut hyväksyy niitä tekemään. Sukulaisille tekemistäni toimituksista ei lupaa tarvinne edes kysellä.
Jukka Kivimäki,
Oulun tuomiokapituli ei ole Jumalan ja papin ”välimies”, vaikka piispa onkin papin ”esimies”. Tuomiokapituli ei voi peruuttaa piispansa suorittaman pappisvihkimyksen tuomaa oikeutta toimia ”pappisvirassa”(iure divino) Suomen evl kirkossa ja Porvoon sopimuksen allekirjoittaneissa kirkkokunnissa. Sen sijaan tuomiokapituli voi perua samassa yhteydessä antamansa nimityksen johonkin ”papinvirkaan”(iure homino).
Kärpäsestä on tehty härkänen Suomen evl kirkossa. Tuomiokapitulien tulisi antaa Lähetyshiippakunnan papeillekin nimitys kyseisen kirkollisen järjestön papinvirkoihin samaan tapaan kuin ne nimittävät pappeja herätysliikkeitten papinvirkoihin. Se että Lähetyshiippakunta käyttää johtajastaan nimitystä ”piispa”, ei asiaa pahenna. Tunnen herätysliikejohtajia, ”kirkkoruhtinaita”, jotka ovat Jumalasta seuraavia ja valovuoden päässä Suomen evl kirkon piispojen yläpuolella.
Suomen evl kirkko pitäisi ottaa muutama askel taaksepäin (eli tarkistaa käsityksensä eli ”tekee parannuksen”), samoin Lähetyshiippakunnankin tulisi tarkistaa käsityksensä. Pallo on nyt evl kirkolla. Lähetyshiippakunta voi (ja sen tulee) silloin luopua ”kirkkokuntamaisista” elementeistä, kuten omista pappisvihkimyksistä. Sovitaan yhdessä, että evl kirkko vihkii papit (myös vanhauskoiset) ja nimittää heidät avoinna oleviin virkoihin seurakunnissa, herätysliikeyhteisöissä ja jumalanpalvelusyhteisöissä ja mitä kaikkia uusia yhteisöjä tulevaisuus tuo tullessaan kirkkoomme hengelliseksi uudistukseksi..
Miten kauniisti sinä osaatkaan asettaa sanasi. Tulee hyvä olo rivejäsi lukien.
Sinulla se hyvien sanojen varasto on, Matias Roto. Kiitos.