Päivitys on kuin sanoisin ”hyvää päivää” ihmiselle tai asialle. Ollaan kai tavattu aiemmin, mutta mitä sinulle kuuluu juuri nyt ja missä mennään. Siihen tapaan.
Jäin ihmettelemään miten monta uutta sanaa ja käsitettä sitä joutuu nykyisin omaksumaan tai ainakin kuulemaan, niistä vain yksi on päivitys eikä suinkaan harvinaisin. Päivitämme asiaa nettisivuillamme, sanoo TV-uutisten lukija. Päivitetty silloin ja silloin, luen tekstin lopusta.
Niinpä rupesin päivittämään minäkin, päivittämään luontoa ikkunani takana. Katsokaa taivaan lintuja… katsokaa kedon kukkia… Puhun puille pääni päällä, nuo ei kerro kellenkänä… ohoh taisi luiskahtaa päivittelyksi. Yritin vain päivittää sitä mitä juuri nyt ikkunastani näkyy. Tuulen heiluttamat runsaat koivujen oksistot heijastavat aamuauringossa sekä kesän vihreää että syksyn keltaista. Koivut, nuo joka-aikaiset luomukellot, kertovat minulle, että kesä ja syksy leikkivät juuri nyt samaa leikkiä. Ollako vai eikö olla, kesä vai syksy. Vielä eilen vihreä vaikutti olevan voitolla, tänään tasan, huomenna voitolla ehkä syksyn värit. Ellei sitten myrskytuuli riepottele kerralla kaikkia lehtiä irti värejä valitsematta. Teillä ja aitovierillä lehtileikki jatkuu aikansa, kunnes ensi lumi kattaa maiseman uudella värillä (jos kattaa).
Luonnon päivitys heijastaa minulle analogisesti ihmiselämän päivittymistä. Syksy ja vanhuus.
Toisin kuin ihmisellä luonnolla on varaa tuhlata vanhuuteenkin. Sitä olen ihmetellyt ja ihaillut taas tänä syksynä. Miten kokonaisvaltaisesti luonto asettuukaan ihmiselle vertaistueksi myös vanhuuden ja poislähdön kuvioissa. Vaikka ruoho kuivuu ja kukkanen lakastuu, vaikka tuuli käy yli, tänään ei muuta kuin kukoistusta täysillä. Äiti maa senkun kohentelee hameenhelmojaan ja ylpeilee muotojensa moninaisuudella. Luonto tuhlaa pihtaamatta viimeiseen saakka, päivittää kukoistusta opiksi ihmiselle.
Luonto koskettaa ihmiseloa monelta kantilta, kuvina, sanoina, musiikkina, hiljaisuutena, koskettaa aikana kuin aikana. Minä vain jäin erityisesti haikailemaan noita lopun hetkiä. Siinä missä ihminen päivittelee, ettei enää kannata tätä tai tuota, kun elinpäiviä on vain ripaus jäljellä, minulla tai muilla, siinä luonto päivittää täysillä viimeiseen asti. Miten siitä osaisi ottaa oppia? Ottaa oppia itsensä ja lähimmäistensä kunnialliseen kohteluun syysjuhlaa myöten.
Kunhan en rupea turhasta päivittelemään, että patja on liian ohut tai ruoka huonoa… Päivityksestä on jo sanallisesti lyhyt matka päivittelyyn. Aamu-uutisissa oli päivitys: siitä tietää kuka on todellinen pakolainen. Miten minulla tämä päivä ojentuu, päivitellessä vai päivittäessä? Siitä tuntee ihmisen.
Luonto on uskovalle Jumalan luoma. Raamattu kuvailee, miten Luoja muistutti ihmistä luomisteoistaan tiukan paikan tullen. Jumala sulki Jobin suun kyselemällä: ”Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset?” Job huokaa: ”Minä panen käden suulleni ja vaikenen.” Mikä näytelmä. Kuin analogisena kuvajaisena tälle Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon kuvailemalla tälle luomisen syntyjä syviä. ”Lauloi vanha Väinämöinen: järvet läikkyi, maa järisi, vuoret vaskiset vapisi…” Taide eri muodoissaan päivittää elämää.
Tiedän että tuuli riepottelee lopulta viimeisetkin lehdet ja koivut ikkunani takana jäävät seisomaan alastomina ja tyhjän näköisinä. Mutta tiedän myös, millainen sisäinen lataus niillä on yhä edelleen. On silmut jotka lepäävät ja odottavat uuden kevään päivitystä. On lintuja oksille talvellakin, on kuu kumottamaan latvaan, on ihmisen katse oksiston läpi taivaan sineen. Eivät puut tyhjiä ole paljainakaan. Vertaistuki ihmiselle – mitä silmuja minussa päivitystä odottamassa…
Kyllä hän on edelleen pappi siinä samassa merkityksessä kuin Lähetyshiipakuntaan suoraan vihityt papit. Suomen ev.lut. kirkon pappisvirkaa hänellä ei enää ole.
Tilanne on siis hänen kohdallaan aikaisempaa selkeämpi.
Jukka, sinähn aikaisemmin totesit, ettei Juhana Pohjolalta otettu ”pappisvirkaa” pois eli peruttu hänen aikoinaan saamaansa ordinaatiota pappisvirkaan. Sen sijaan väitit, että häneltä peruttiin oikeus ”toimittaa pappisvirkaa” Suomen evl kirkossa. Miten sellaista voi ”toimittaa”, joka on häviämätön ominaisuus?
Nyt väität täysin päinvastoin, että J.P:lla ei ole enää Suomen evl kirkon pappisvirkaa. Minne se häviämätön ominaisuus hävisi? Onko se Oulun tuomiokapitulin arkistossa odottamassa J.P:n katumusta? Minusta se (pappisvirka iure divino) on edelleen J.P:ssa.
Papiksi vihitty on aina pappi. Hän itse ei voi erota (luopua) pappeudestaan eikä häntä voida erottaa siitä. Sen sijaan papinvirasta voidaan erota ja erottaa.
Tämäkin keskustelu osoittaa oikeaksi väitteeni, että Suomen evl kirkon ”pappisvirka” on vain iure homino. Luterilaisen kirkkokunnan opin mukaan kaikki kastetut ovat pappeja (iure divino kasteen perusteella), mutta erityinen pappisvirka on vain iure homino (inhimillisen järjestyksen mukaan). Pappisvirkaan ja ordinaation jälkeiseen papinvirkaan kelpaa kuka tahansa (mies tai nainen), joka pystyy ”kaitsemaan lampaita” (eli pappeja iure divino kasteen perusteella).
Ilmeisesti väittelijän pukeutuminen kertoo samalla myös väitöskirjansa tutkimustuloksen hänen tulkitsemanaan.
”Juhana Pohjola menetti pappisvirkansa Oulun tuomiokapitulissa viime viikolla.”
En ole tiennytkään, että väittelijällä olisi ollut virka Oulun tuomiokapitulissa 😉
Voihan se toki olla akateeminen tilaisuus. Mutta onko väittelijä puolueeton ja ilman ennakkoasennetta?
Mobergille selvennyksenä: Pappisvirat ovat tuomiokapitulin hallinnassa ja päätettävissä, papinvirat seurakunnissa!
Onkohan ns. lahetyshiippakunta määritellyt pappien virka-asut säännöksissään eli kopioinut ne luterilaiselta kirkoltamme? Eihän ole asiallistai esiintyä toisen kirkon viran tunnustuksissa!
Käsittääkseni tilaisuudessa ei väitelty pukeutumisesta.
Pappisviran tuntomerkit ovat melko samanlaisia eri kirkkokunnissa. Ainakin pantapaitaa käyttävät monen eri kirkkokunnan edustajat. Näkeehän sen vaikka siinäkin, että kun tänne tulee yhteistyökirkkojen edustajia, niin pantapaidoissa he esiintyvät.
Juhana Pohjola on edelleen pappi, vaikka hänellä ei olekaan pappisoikeuksia Suomen ev.lut. kirkossa. Hänellä on näin ollen täysi oikeus pukeutua papin juhlapukuun, joka on arvoltaan frakkiin verrattava asu.
Mitä tulee väittelijän akateemisiin taitoihin, niin maisteri Kauppinen voi jättää ne huoletta Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston arvioitaviksi.
Ja juuri todistetaan se että lähetyshiippakunta/ Luthersäätiö on oma kirkko Suomen ev.lut. kirkon sisällä. Eli kun menettää viran Suomen ev.lut. kirkossa sitä virkaa ei menetä Luthersäätiössä eikä lähetyshiippakunnassa.
Kimmo Jaatila kirjoittaa:
”Juhana Pohjola on edelleen pappi, vaikka hänellä ei olekaan pappisoikeuksia Suomen ev.lut. kirkossa….”
Täytyy vain todeta että mahtavan suojatyöpaikan ovat säätiön ja hiippakunnan jäsenet kehitelleet. Ei missään muussa ammatissa onnistuisi tuollainen suojaverkkojärjestelmä.
Onkohan hänet nyt vihitty lhpk:n papiksi?
Pohjola on vihitty apostolisen järjestyksen mukaan luterilaiseksi papiksi. Ei häntä tarvitse eikä saa vihkiä uudelleen LHPK:ssa. Ei myöskään Suomen kirkosta pappisoikeuksia anovia esim. Japanissa papiksi vihittyjä vihitä uudelleen. Eihän meillä ole uudestikastamistakaan!
Miten on, pitääkö LHPK naispuolisen piispan toimittamaa pappisvihkimystä pätevänä?
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/matti-vaisanen-ei-pida-patevina-irja-askolan-vihkimia-miespappejakaan/
Väisänen on väärässä sillä pappisviran iure divino -merkityksessä antaa Pyhä Henki ilman välikäsiä. Inhimillisen järjestyksen (iure homine) osalta virkaan asettaa siihen valtuutetty kirkon edustaja, meillä virassaan oleva piispa. Irja Askolan papisvirkaan vihkimät miehet ovat sekä miehiä että pappeja, joilla on asianmukainen kutsu (vokaatio)
Me kansankirkon puolella toimivat olemme vapaita Väisäsen harhoista. LHPK lienee edelleen sitoutunut niihin.
Väärin, Kivimäki. Pyhä Henki antaa nykyisin, apostolisen ajan jälkeen, kutsun pastoriksi kirkon välityksellä, ei suoraan. Ihmisen sisäinen kutsu ei tee ketään pastoriksi, vaikka ihminen saattaa kuvitella, että hän on Jumalan lahja kirkolle. Kirkko toimii iure divino vihkiessään oikeat kriteerit täyttäviä kandidaatteja.
Tämä ei ollut kannanotto Askolan vihkimien miespappien suhteen.
Reima Jokinen
Pyhän Hengen kutsu tosiiaan tulee kirkon kautta. Piispalla on kirkon järjestyksen kautta valtuus edustaa kirkkoa virkaan asettajana. Pyhä henki toimii piispan kautta riippumatta kyseisen piispan henkilökohtaisesta kelvollisuudesta.
Kyse on siitä että Pyhä Henki kutsuu kirkon kautta, jota piispa kirkon järjestyksen puolesta edustaa. Seikka onko piispa itse kelvollinen tai kelvoton ei tee kutsua kelvottomaksi.
Mitä viittaukseesi SRO:n ja viidenteen herätysliikeeseen tulee, niin Askolan vihkimiä miespappeja tosiaankin on jo palvellut myös viidennessä herätysliikeessä.
”…Eihän meillä ole uudestikastamistakaan!”
Kellä meillä?
Hyvä Hannu. Nyt kommentoit omalla nimellä, niinkuin pitää. Kiitos siitä!
Luterilaiset eivät uudestikasta kastettuja. Vai oletko Hannu sinä toiminut toisin?
Hyvä Juha Heinilä, olen kommentoinut täällä aina (tosin harvakseltaan) vain oikealla nimelläni. En tietystikään ole uudestikastanut ketään. Mutta on hyvä muistaa, että ei-niin-kovin-kauan sitten suomalaiset luterilaiset papit ovat halveksineet ortodoksikastetta ja uudestikastaneet kastettuja lapsia ja aikuisia tietoisesti. Näin tapahtui jatkosodan aikana Aunuksen ja Vienan Karjalassa, silloin kun suursuomea yritettiin tehdä.
Kiitos Hannu vastauksesta. Väärin tekivät papit, jos ne tietoisesti kastoivat kastettuja.
Luterilaisilla.
Säätiön hiippakunta ei kuulu luterilaiseen kirkkoon. Ehkä se on jonkinlainen lahko?
Onko Jaatila sitä mieltä, että pappisvihkimys on sakramentti, jota ei saa uusia?
Nuoruus on lahja, mutta vanha lähestyy jo tuonpuoleista. Nykysuomessa vanhoja pidetään höperöinä toisin kuin muualla Euroopassa ja maailmassa yleensä.
Jaatila: ”…vaikka hänellä ei olekaan pappisoikeuksia Suomen ev.lut. kirkossa.”
Juuri näin. Tosin sanoen hänellä ei ole mitään tekemistä Suomen ev.lut.kirkon kanssa. Samalla tavalla kuin raumalla toimiva uskonnollinen yhteisö – oliko se nimeltään Pyhän Marian srk – ja sen vetäjä: ei mitään tekemistä Suomen ev.lut.kirkon kanssa.
Jaatilalta hyvä täsmennys tähän viestiketjuun !
Pappeja on muissakin kuin luterilaisessa kirkkokunnassa. He ovat opiskelleet omien tunnustuskuntiensa oppilaitoksissa teologiaa papin tehtävään vaadittavan määritellyn määrän.
Papin pata on yleinen asuste, jolla ilmaistaan, että kyseessä on pappi.
Teologisessa tiedekunnassa voivat opisella muutkin kuin luterilaiset.
Olet Salme oikeassa. Pappeja oli jo muinaisessa Eguptissä 3000 ennen ajanlaskun alkua, kun juutalaisuuttakaan ei vielä edes ollut olemassa