Pakolaisia ja lottovoittoja

Kuva hukkuneesta 4-vuotiaasta järkytti syvästi. Perhe oli jo aiemmin päässyt pakoon Turkkiin. Tapaus myös kummastuttaa, koska Turkki ei riittänyt.

Meneillään on jo vuosia kestänyt Arabikevääksi kutsuttu identiteettikriisi. Ilmaisu on epätäsmällinen, koska arabien lisäksi siihen on sotkeutunut persialaisia ja joitain ryhmiä Afrikasta. Pahin painajainen, jonka voisin kuvitella, on se, että tämä kriisi leviäisi Länsi-Afrikkaan ja Aasiaan. Aasiassa asuu maailman muslimien selvä enemmistö, lähes miljardi. Lähi-idässä muslimeja on vain muutama sata miljoonaa. Identiteetillä tarkoitan kokonaisvaltaista eksistentiaalista olemisen tulkintaa, johon sisältyvät uskonnollinen elämänkatsomus ja arvokäsitys. Arvokäsitykseen kuuluvat käsitykset yhteiskunnasta ja hallitusmuodosta.

Syyriassa ja Irakissa ei ole rintamaa, jota voisi suosia – poislukien luonnollisesti kurdit. On ilo lukea kirjoituksia, joissa on tähdennetty Syyrian rintamien monimuotoisuutta, mikä tarkoittaa, että nimenomaan nuoret miehet ovat vakavassa vaarassa. Siviilipalvelus vaihtoehtona ei ole Lähi-idässä erityisen ajankohtainen. On mielestäni ymmärrettävää, että ihmisiä kiinnostaa, onko Syyriassa neutraalia maata, ja otetaanko pakolaisina esimerkiksi kahdelta taistelevalta rintamalta miehiä. Keitä ovat salakuljetusbisneksellä rikastuvat ihmiset? Pitävätkö paikkaansa väitteet, että Isis jopa iskee siviileihin saadakseen heidät pakenemaan, jotta voi sen jälkeen tarjota kallishintaisen menolipun Eurooppaan? On väitteitä, joiden mukaan pakolaisilmiö on osittain Isisin itsensä masinoima bisnes. Saksassa pakolaiset ovat joukoittain ottaneet kasteen. Ehkäpä turvapaikan saaminen varmistuu, koska joissakin islamilaisissa maissa uskosta luopuminen johtaa vainoon, joissain maissa siitä on rangaistuksena kuolemantuomio. Kaikkien pakolaisten leimaaminen surffareiksi tai sala-salafisteiksi ei voi vastata todellisuutta.

Kun on puhuttu ääripäistä, niin poliittisuskonnollinen naivismi voi olla yksi ääripää, rasismi toinen. Maahanmuuttovirasto käsittelee yksilöidysti jokaisen tapauksen. Eräiden poliitikkojen vaatimus prosessin vauhdittamiseksi voi kuulostaa samalta kuin pikaoikeudenkäynti, jossa joku suojeluskunnan tapainen maalaisisäntien konklaavi huutoäänestää, hirtetäänkö lehmävarkaaksi epäilty vai ei. Lyhtypylvääseen hirttäminen on rauhaa rakastavalla Länsirannallakin toisinaan käytäntönä. Pakolaisilmiöön suhtaudutaan myös isminä. Tämän ismin uskonkappaleiden mukaan olet paha ihminen ja rasisti, jos pohdit pakolaisilmiön eri puolia.

Kun mennään yksilötasolle, uskon, että suurin osa ihmisistä löytää sydämestään paikan ihmisille iästä, uskonnosta, sukupuolesta ja omaisuudesta riippumatta.

Vai? Pakeneva Isis-uskovainen jihadisti? Tämä on vaikeaa, koska kyllä sitä heti tekee mieli asettaa ehtoja. Jokainen ex-jihadisti on mediassa tärkeä ääni, mutta nythän Euroopassa on keskusteltu, pitäisikö kotimaan passi repiä niiltä, jotka ovat lähteneet Isisin joukkoihin. Se israelinkanadalainen nainen, joka ehkä noin vuosi sitten lähti kurdien Peshmerga-joukkoihin vapaaehtoiseksi, teki moraalisesti hurjan ratkaisun, vähän kuin virolaiset Suomen riveissä sodan aikana. Joskus voidaan taistella oman kansalaisuuden ulkopuolisilla rajoilla.

Jos täältä joku lähtisi Syyrian hallituksen joukkoihin, pitäisin sitä epäisänmaallisena tekona, joka joissain oloissa merkitsisi maanpetosta. Jos joku täältä lähtisi minkä tahansa al Qaida -pohjaiseen ja Veljeskunnan perinteestä ammentavaan ryhmittymään, pitäisin sitä terrorismina. Suomen kansalainen, joka palaisi extreme-seikkailureissultansa oltuaan kalifaatin soturina, olisi tietenkin tuomittava rikollisena, mutta Irakin tai Syyrian passia heilutteleva ex-jihadisti olisi pakolainen. Emme voi puhua pakolaisista yhtenä monoliittina. Maahanmuuttovirasto ei niin teekään, mutta ajankohtaisessa ääripää-diskurssissa niin saatetaan tehdä.

Yksinkertaisesti, ehkä hieman äkkipikaisesti sanottuna, sunnalainen identiteetti arabimaissa on sekaisin, ja sen syynä ei yksinomaisesti ole Yhdysvaltojen invaasio Irakiin 2003. Tämä vasemmistolainen selitysmalli ei tyydytä. Hupaisampi mutta samalla psykoottisempi on se salaliittouskovainen selitys, että syynä kaikkeen on juutalaisten sionistinen salaliitto, kuten eräs henkilö esitti PEN-palkitun keskustalaisen poliitikon Abdirahim Husu Husseinin julkisella Facebook-seinällä elokuun viimeisenä viikonloppuna. En oikein voi arvostaa Husunkaan kantoja. Hän ei ole sananvapauspalkintonsa arvoinen, kun heti halusi sensuroida Isisiä koskevat uutiset. Isis tekee niin paljon pahaa myös muslimeille, että näistä hirmuteoista kertomisen luulisi olevan sydämen asia PEN-Husulle.

Koko vallankumousliikehdinnän syynä on Neuvostoliitto eikä Yhdysvallat, kuten vasemmisto esittää, mutta tästä ei puhuta. Arabikeväässä ei ole kyse länsimaisesta demokratiasta eikä Isis ole reagointia Yhdysvaltoihin vaan arabisosialistisiin diktatuureihin. Afganistanin sota 1980-luvulla oli arabikevättä, kun Saudi-Arabiasta lähti tuhansittain jihadisteja taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan. Talebanhallinto oli ”arabikevättä”. Ei tässä ole päivääkään ollut kyse länsimaisesta demokratiasta. Egyptissäkin kyllä oli vaalit, niissä valittiin Veljeskunta, ja siitä tässä ennemminkin on kyse: Veljeskunnan (ja siitä eri aineksia yhdistäen sikiävien terroriuskovaisuuden) elämästä ja kuolemasta. Niinpä Arabikevättä olivat Gazan vaalit 2006. Hamas voitti. Sen jälkeen siellä ei ole vaaleja pidettykään. Arabikevättä on se, että Hamas myös koettaa kaapata Länsirannan, jota tällä hetkellä sortaa ihan yhtä räikeä ihmisoikeusrikollinen. Odotan päivää, kun PFLP:tä aletaan tositeolla vainota. Puhutaan Gazan ”talibanisoitumisesta”, ja sitä se teokratia on. Uskonnollispoliittinen naivismi on sitä, että uskontoon ja erityisesti kristillisyyteen ja kirkkoihin tavallisesti hyvin vihaisesti suhtautuvat ihmiset kieltäytyvät katsomasta tosissaan näitä piirteitä Lähi-idässä. Tilanne on murheellinen, mikäli taustalla on pelko, että näiden piirteiden arvosteleminen olisi islamiin kokonaisuudessaan kohdistuvaa arvostelua. Ei se ole. Islamin itsensä nimissä voidaan arvostella ilmiöitä, jotka joillekin toisille ovat ”islamia”. Ei ole olemassa mitään yhtä islamia.

1950-luvulla beatnik-runoilijat rohkenivat arvostella aikansa kalvinistisporvarillista yhteiskuntaa. Perässä tulivat folkmuusikot ja sitten LSD-rock. Kun nämä porukat aikuistuivat ja ryhtyivät NGO-aktivisteiksi ja YK-uskovaisiksi, Neuvostoliitto ja arabisosialistit olivat kaapanneet YK:ssa vallan. Kirkkojen maailmanneuvosto kuuluu tähän ilmiöön, mutta sosiokulttuurisesti siihen kuuluu myös akateeminen feminismi ja vastaavat ilmiöt. Tämä on kokonainen uusi maailmanuskonto. Siinä suhde kristillisiin kirkkoihin vaihtelee ääripäästä toiseen, mutta useimpia yhdistää inho juutalaisvaltiota kohtaan sekä se, ettei jihadistijärjestöjen luonnetta jihadistijärjestöinä haluta nähdä vaan ne selitetään marxilaisilla vippaskonsteilla joksikin, millä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Uudessa maailmanuskonnossa maailman todellinen terroristi on Yhdysvallat. Niinpä on mahdollista, että seksuaalista tasa-arvoisuutta kannattavat ultraliberaalit ihmiset tukevatkin seksuaalisia vähemmistöjä sortavaa Hamasia. Se on ihan hullua.

Egyptissä keikutaan niin, että ollaan vähän palaamassa vanhaan. Mitä tahansa historioitsijat kirjoittavat al-Sisistä sadan vuoden päästä, niin tähän mennessä hän on ollut koko islamilaisen maailman yksi rakentavimpia sanankäyttäjiä. Länsimainen demokratia ei ehkä voi levitä oikein muulla konstilla kuin lännen tuella, mikä varmasti tarkoittaa investointeja. Voisi kuvitella, että rahalla se rauha saadaan. Mutta… Kuten Helsingin suurmoskeijahankkeen yhteydessä esiintynyt konkaridiplomaatti Ilari Rantakari on ilmaissut, mehän teemme hyvää yhteistyötä kaikenlaisten diktatuurien kanssa. Ei se raha automaattisesti muuta mitään. Radikalismi ammentaa rikkaista öljymaista niin aineellisesti kuin hengellisesti. Ei radikalismi itsesään johdu rahasta tai sen puutteesta. Isisin selittäminen yksinomaan jollain gangsta rapilla on lapsellista.

Syyriassa pyrkimys kaataa diktatuuri on ollut erilainen ainakin siksi, että diktaattori on shiialainen ja kansan vaikuttava enemmistö sunnalaista. Tämänhetkinen konflikti osittain näyttäytyykin Lähi-idän shiialaisuuden ja Lähi-idän sunnalaisuuden välisenä taisteluna. Siten Bahrainissa sunnalainen eliitti vainoaa shiioja, ja Saudi-Arabia on tappanut Jemenissä shiialaisia siviilejä enemmän kuin mitä Gazassa kuoli viime kesänä, mutta nyt ei tietenkään ole rauhanmarsseja eikä boikotteja, eivätkä vihreät poliitikot lue ääneen lasten nimiä hashtagilla #hänelläolinimi. Eivät vihreät vuosi sittenkään muistelleet niitä lapsia, jotka olivat kuolleet Hamasin lapsiorjina tunneleissa, tai niitä tunnelikaivajia, jotka Hamas tappoi siksi, etteivät salakäytävien kartat leviäisi. Valikoivuus kuuluu kaksinaismoralistiseen elämänasenteeseen.

Irak oli Iranin talutuksessa edellisen pääministerin, shiialaisen Nouri al-Malikin aikana, ja osittain juuri sen seurauksena syntyi ISIL: al-Maliki vainosi niin ankarasti Saddamin upseeristoa ja poliittista eliittiä, että oppositio meni maanalaiseksi, jolloin al-Qaida in Iraq muotoutui vähitellen ISIL-järjestöksi. Kenttärovasti Seppo Kangas, merkittävä islamin tuntija, on selittänyt, että lyhenteenä ISIL eli Islamic State of Iraq and Levant yhdistää historialliset Damaskoksen ja Bagdadin kalifaatit, ja sitä pitäisi käyttää Isis-lyhenteen sijasta. Ne tyypit tietävät oikein hyvin oman versionsa oman islaminsa historiasta. Muille se luonnollisestikaan ei ole todellista islamia, mutta heille itselleen se on. Tämä tietenkään ei ole koko selitys, mutta osa sitä. Onhan sitä arvioitu niinkin pitkälle, ettei edes Isil ollut tahaton seuraus Irakin hallinnon sunnalaisvainoista. Isil oli omiaan hajottamaan Irakin, ja se on vienyt energiaa myös Syyrian kapinallisryhmiltä. Lyhyellä matematiikalla laskettuna Iran Deal taas saattaisi merkitä sitä, että Isilin päivät ovat pian luetut. Se tarkoittaisi kyllä, että Syyrian hallitus selviytyy voittajana. Jälkiseurauksena jihadisteja tullaan teloittamaan tuhansittain.

On raportoitu, että parin viime vuoden aikana yhä sekavammaksi menneessä tilanteessa jotkut muslimit ovat kääntyneet kristityiksi. Pakolaisleireilläkin on lautasantenneja, ja ihmisille on tuonut toivoa amerikkalainen Sat7-taivaskanava. Jotkut irakilaiset ovat sanoneet, että ihan sama vaikka olisi kristillinen kanava, sillä se on tuonut lohtua tavallisille ihmisille. Sekasorto on saanut kristinuskon näyttämään miellyttävältä vaihtoehdolta joidenkin irakilaisten silmissä. Mahdollisen kasteen ottamisen selittäminen vain kepulikonstiksi saada turvapaikka on kyynisyyttä, jossa ei enää ole uskolle ihmisyyteen.

Edellä sanotun perusteella uskonnon siilaaminen koko sopasta irralliseksi ilmiöksi on ontuva ratkaisu, varsinkin kun islamissa uskontoa ylipäänsä ei mielletä erilliseksi elämänalueeksi tai ”saarekkeeksi”. On mieluummin keskusteltava uskonnon luonteesta. Radikalisoituminen ei tarkoita uskonnon hylkäämistä, kuten teoria ”terrorismilla ei ole tekemistä uskonnon kanssa” olettaa, vaan sitä, että nuori joutuu väärään seuraan ja omaksuu karmeita hörhöuskovaisia ajatuksia. Uskonnollinen fundamentalismi on uskontoa. Ja tämä kriisi on osaltaan juuri uskonnollinen kriisi. Siksi vastuu on uskonoppineilla. Suomessa on tavallisia muslimeja, jotka hyvin yhteisvastuullisesti ja yhteisöllisesti katsovat lempein silmin nuorison perään ja näyttävät kaunista esimerkkiä rauhan uskonnosta. Se on mittaamattoman arvokasta työtä, joka herättää kunnioitukseni. Rauhan rakentamisen kannalta myös media on tärkeä. Paras keino on kertoa tositarinoita kaikista niistä uroteoista, kun muslimit ovat pelastaneet hädänalaisia ihmisiä. Ihmiskunnan jäsenten on kyettävä jakamaan yhteinen ihmisyys.

Joten ne pakolaiset. Ensimmäisen maailmansodan aikaisen salaisen etupiirijaon (Sykes-Picot) jälki on todellinen. Enemmän kuin Yhdysvaltoja tässä pitäisi älymystön älytä syyttää Neuvostoliittoa ja Eurooppaa, etenkin Englantia ja Ranskaa. Sitäkin satoa tässä korjataan, ja senkään vuoksi emme saa olla moraalisesti ynseitä kohdatessamme pakolaisvirtoja.

Perinteisesti vasemmisto vastustaa yksityislahjoituksia ja yksityisen sektorin gaalailtoja. Se korostaa yhteiskunnan vastuuta, valtion merkitystä ja virkamiestyötä. Oikeisto korostaa yksilöiden vastuuta. Tällaisiin massajuttuihin eivät yksilöt kuitenkaan kykene, vaikka porvarihallituksen pääministeri antoikin suvaitsevuussignaalin luovuttamalla tyhjillään olevan kotinsa pakolaisille. Tarvitaan politiikkaa. Politiikan pitää olla tavoitteellista ja sen eri tasojen täytyy kommunikoida keskenään. Keskeinen kysymys koskee sekä Lähi-idän aseistariisuntaa että uskonnollista reformaatiota. Jälkimmäinen ei onnistu poliittisilla porkkanoilla ja kepeillä. Tautia pitää hoitaa, ja taudin aiheuttaja lamaannuttaa. Mutta milläs sen teet, kun diagnoosit ovat poliittisten ideologioiden sanelemia? Kun yritän katsoa kokonaisuutta, se kuvan 4-vuotias hukkunut jää aina jalkoihin. Tai paremminkin: aaltoihin.

Tällä hetkellä Egypti on sotilastrategisesti ja moraalisesti oikeilla jäljillä saartaessaan Gazaa. Siinailla sikiää salafijihadismi, ja yksi näistä järjestöist, Ansar Bait al-Maqdis, alkoi kutsua itseään Siinain maakunnaksi. Se liittyi siis Isiliin. Lähi-idän humanitäärinen kriisi edellyttää nyt, että länsi uskaltaa luottaa Egyptiin ja Jordaniaan. YK:sta ei pidä välittää pätkääkään, koska Lähi-idän asioissa se aiheuttaa vain tuhoa. Sitä vastoin Euroopan on muutettava Israel-politiikkaansa ja luotava koalitio, johon kuuluvat EU, Yhdysvallat, Israel, Egypti ja Jordania. Sovitaan vaikka, että koalitio on väliaikainen ja kestää niin kauan, että Isilin pyrkimys realisoida nimessään kantamansa käsitys islamilaisesta valtiosta Levantissa on torjuttu pysyvästi. Tälle koalitiolle on edellytyksiä, koska Jordanian ja Yhdysvaltojen suhteethan lienevät aivan ok.

Kiinan talous on mennyt Yhdysvaltojen edelle, mutta sen apu pakolaisille on monta kertaa pienempi kuin USA:n apu. Kiina kuuluu samaan etupiiriin kuin Venäjä, Iran ja Syyria jne. Ei sitä kiinnosta. Nyt moni alkoi jakaa Facebookissa juttua, joka oli puheenaiheena jo kaksi vuotta sitten: Mikseivät Persianlahden maat ota vastaan syyrialaisia pakolaisia? Rikkaat öljymahdit eivät piittaa. Qatarissa kyllä osataan järjestää näyttäviä urheilukisoja, joissa länsi nauttii mukisematta kaikesta vieraanvaraisuudesta. Nämä maailman rikkaimmat maat eivät köyhtyisi minkään vertaa pakolaisista. Ne ovat maita, joista virtaa rahaa terrorismiin. Vuoronperään ne maat istuvat YK:n ihmisoikeusneuvostossa antamassa tuomitsevia päätöslauselmia Lähi-idän tapahtumia koskien, syntipukkina pelkästään Israel. Vasemmisto ja kirkkoeliitti taputtavat käsiä yhteen. Se on sairasta.

Persianlahden rikkaat öljymaat, jotka eivät halua pelastaa vihaamansa alaviittityrannin Bashar Al-Assadin vainoamia tavallisia sunnalaisia muslimeja, ovat juuri niitä maita, joista Fokus ry haalii Helsingin suurmoskeijan rahoituksen.

Eikö siinä ole jotakin outoa?

Avun tarvitsijan taustan kyseleminen ei sovi laupiaan samarialaisen etiikkaan. Mutta jos rikkaat öljymaat eivät piittaa omista uskonveljistään ja -sisaristaan, niin toisaalta kristillinen länsi on ollut hyvin vaitonainen kristittyihin kohdistuvista vainoista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Vähän on välillä ilmaa, ettei niitä vainoja saisi edes mainita, jotta herrojen neuvottelut jossain OIC:n ja YK:n tasolla eivät häiriintyisi. Ikään kuin raiskatut naiset eivät miesten kuullen saisi sanoa, että heidät on raiskattu. Se on sairasta.

Kaikki entiset tai nykyiset diktatuurit edustavat vanhaa maailmaa, ja niiden aika on ohi. Sen vuoksi Isilille on tilaa ja kysyntää. Harmillista, että liberaalille demokraattiselle yhteiskunnalle ei ole ollut kysyntää. Tässä on käynnissä jokin pysyvämpi maailmanjärjestyksen muutosprosessi. Emme tiedä, millaiseksi maailma muuttuu, mutta se on varma, että maailman vakautta ei ole ilman Lähi-idän vakautta, ja Lähi-idän vakautta ei ole ilman syyrialaisia ja irakilaisia ihmisiä. On esitetty opinkappaleen tai uskonnontunnustuksen tapaisesti, että syyrialaiset pakolaiset ovat Suomelle taloudellinen lottovoitto. Uskon seuraavaa. Kun Al-Assad on hirtetty tai teloitettu (se päivä tulee), jäljellä on vain poltettu maa. Ei ole Syyriaa eikä ole kalifaattiakaan. Silloin luodaan uusi maa. Silloin syyrialaiset ja irakilaiset paluumuuttajat ovat lottovoitto nimenomaan Syyrialle ja Irakille. Ehjä Lähi-itä taas on lottovoitto koko ihmiskunnalle. Pakolaiset toden totta ansaitsevat ihmisarvoisen kohtelun. Toivon, että lottovoitto on myös päästä Suomeen, jossa lapsena sisäistetään tasa-arvon ja ihmisarvon periaatteet. Niitä periaatteita on hyvä kylvää tulevaisuuden maailmassa.