Kirkolliskokous on kolmatta päivää järjestäytynyt tulevaan nelivuotiskauteen, mikä tarkoittaa muun muassa valitsijamiesten neuvottelua ja sopimista eri valiokuntapaikoista.
Yhtenä valitsijamiehistä mieleeni näissä neuvotteluissa on tullut Kokkolassa kuulemani lasten tekemä laulu:
”Onko kerrostalo parempi kuin rivitalo?
Onko emäntä parempi kuin isäntä? _
Onko makaroni parempi kuin spagetti? _
Onko pikkusisko parempi kuin isoveli? _
Onko sovittelu parempi kuin terapia? _
Ei oo, ei oo, on, on, on!”_
(Kokkolan Mäntykankaan musiikkiluokkien oppilaat)
Elämme keskellä ristiriitoja, joissa tunteemme, ihanteemme, ajatuksemme ja ymmärryksemme johtavat meitä toisilleen vastakkaisiin tai yhteen sopimattomiin suuntiin. Voisi sanoa, että ihmisyyttä on juuri se, että olemme kokoelma toisiinsa yhteen sopimattomia palasia.
Olemme biologisessa mielessä eläimiä, mutta juuri mielemme monikerroksisuus ja ristiriitaisuus tuottaa ihmisyyden eli kulttuurin, henkisyyden ja hengellisyyden. Muuten olisimme koneita, jotka on ohjelmoitu tuottamaan yksiselitteinen ratkaisu syntymämme aiheuttamiin kysymyksiin. Kun yritämme parhaamme mukaan elää elämäämme, saatamme joutua tilanteisiin, jotka yhtäkkiä haastavat olemisemme keskeisiä tukipilareita ja saattavat johtaa meidät tekemään äkillisiä tai yllättäviä asioita.
Ranskalainen strukturalistinen antropologi Claude Levi-Strauss kuvaa ihmisen ajattelun olevan luonnostaan binaarista eli dikotomisten vastakkainasettelujen kautta asioita ymmärtävää. Meillä on siis sisäsyntyinen taipumus elää elämäämme mustavalkoisena ja joko tai -luonteisena.
Me elämme sivistyneessä kirkossa, jossa vallitsee rauha ja ihmisillä halu elää sovussa toistensa kanssa. Siitä huolimatta päädymme välillä voimakkaiden virtausten viemiksi, mikä johtaa ajoittain aggressiivisiin vastakkainasetteluihin.
Kirkolliskokouksen työskentelyssä ajattelen, että lempeys on valttia. Lempeä on ihminen, joka ”ei murerra murtunutta ruokoa eikä sammuta savuavaa lampunsydäntä” ( Matt. 12:20) Lempeä on ihminen, joka kuulostelee mikä toisessa on vahvaa, mikä haurasta ja joka omia suorittamisiaan enemmän nauttii siitä, että saa vain olla mukana yhteisessä työssä toisten kanssa. Lempeä ihminen kuuntelee tarkkaavaisesti,katsoo hellästi, koskettaa kunnioittavasti sanoillaan.
Pukeutukaamme lempeyteen, kirjoittaa Henry J.M. Nouwen. Samasta puhuu myös Kolossalaiskirje ”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.” (Kol. 3:12-13). Töykeässä ja taipumattomassa maailmassa meidän lemepeytemme voi olla elävä muistutus siitä, että Jumala on keskellämme läsnä.
Kirsi Hiilamo
kirkolliskokousedustaja
