Palautetta Turun kirkkopäiviltä

Kirkkopäivät ovat olleet itselleni aina tavallista tärkeämpi kirkon tapahtuma. Kun rohkenin ennalta kritisoida vasta vietettyjä Turun kirkkopäiviä julkisesti, mielipiteessäni Kotimaassa, haluan antaa palautetta myös siitä, miten päivät onnistuivat.

Pelkoni siirappimaisuudesta, ihmisten miellyttämisestä oli turha – se ei leimannut Turun kirkkopäiviä. Näin isossa väenkokouksessa on tietenkin aina monenlaista, plussaa ja miinusta. Sanon jotakin vanhalla palautteen kaavalla: Mitä hyvää? Mitä huonoa? Ja mitä muutettavaa?

Päivien runsaudenpulaa kuului moni valittavan, mutta se on osa kirkkopäivien perusluonnetta. Hiukan hankalaksi sen teki, että vaikka Turun keskusta ei ole niin suuri, on Logomo jalankulkijalle jo kaukana. Perjantaipäivän olin Logomossa. ”Kuvia suomalaisesta huono-osaisuudesta” oli pysäyttävä ja teeman käsittely tosi hienosti rakennettu. Ilkka Heiskasen monologit maalasivat kolme kuvaa, joitten pohjalta asiantuntijat rakensivat konkreettista ja vahvaa palautetta.

Vahva ja koskettava oli myös Kotimaan toimittajien ”Rakkaudesta uskontojournalismiin” sisältönsä puolesta. Harmi, että isoon saliin tuli kuulijoita vain muutamia kymmeniä. Jo enemmän veti tilaisuus ”Uskonnot, rauha ja kotoutuminen”. Oli luontevaa lähteä siitä rauhankävelylle kohti keskustaa ja tuomiokirkkoa. Itse kävely ei toiminut. Vaikka mukana oli puolentuhatta marssijaa, itse marssia kuvaa vaisuus ja sekavuus. Mikä oli syy? Näin heikostiko kirkko meillä hallitsee kadulla tapahtuvan mielenosoittamisen? Olisiko pitänyt pyytää mukaan Turun työväen soittokunta, vai sotkiko jalkakäytäviä myöten kulkeminen joukon järjestyksen?

Perjantai-iltana tuomiokirkossa kaksi isoa tilaisuutta. Ensin kuunneltiin presidentti Tarja Halosen ja arkkipiispa Kari Mäkisen keskustelua peloista, rauhasta ja armosta. Kiinnostavaa, jos kohta kirkon ongelmallinen akustiikka takana ja sivuilla häiritsi kuulemista. Ja vielä puoli yhdeksän aikaan kirkko täyttyi toisen kerran lähetysjuhlien avajaisiin. Senkin ohjelmassa oli käytetty dramatiikkaa: paikalla vieraili yli sadan vuoden takaa lähetyssaarnaaja Frans Hannula. Ynnä vahvaa laulua ja tiivistä tunnelmaa.

Lauantaipäivän runsaasta ja monipuolisesta ohjelmatarjonnasta vain yksi maininta. Iltamyöhällä, kymmenestä puoleen yöhön oli tuomiokirkko taas täynnä reformaatiomessun elämyksellisessä kantaesityksessä. Messu tapahtui ruotsinkielellä, mutta voi sanoa, että messussa Suomessa harvoin on yhtä paljon iloa, liikettä ja visuaalisuutta. Myös kysymyksiä. Hieno kokemus, messu saa toivon mukaan uusia tapahtumakertoja.

Aurinkoiset, iloiset, sisältörikkaat ja eläväiset Turun kirkkopäivät kruunasi Suvivirsikirkko tuomiokirkkotorilla. (Sanon vain suluissa sen yhden heikkouden: kolehti kerättiin kirkkopäiville! Kirkko ei ole itseään vaan muita varten – eikä kirkkopäivienkään pitäisi olla.) Myös Suvivirsikirkko oli messu. Saarnan piti piispa Teemu Sippo ja jumalanpalveluksen osanottajia oli yli neljä tuhatta.

Täten siis perun pelkoni Turun kirkkopäivien liiasta siirappisuudesta. Suolaakin oli, ihan sopivasti.