Keväisten hankien hiihtäjälle ovat tuttuja auringossa punertavat pajukot. Paju on nöyrä kasvi, joka joustaa ja taipuu. Joskus tosin sen vitsakset saattavat myös sivaltaa takaisin, jos runnoo niitä varomattomasti. Pääsiäiseen valmistautuessa olemme tottuneet keräämään pajunoksia, jotka muistuttavat meitä Raamatun maiden palmuista ja palmunoksista.
Paju sopii vertauskuvaksi vaatimattomasta elämästä. Yksinkertainen, selittelemätön oleminen on yksi kristillisen paaston ja rukouselämän piirteistä. Moninaisista huolehtiminen eli monitouhuisuus pirstoo olemisemme, eikä lopultakaan johda siihen onneen, jota lupaa. Itsehillintä ja maltti puolestaan avaavat ovia aivan uudenlaiseen olemiseen. Kärsivällisyys on ehkä vaikeimpia mutta myös tärkeimpiä elinikäisen oppimisen haasteita.
Jättäytyminen Jumalan varaan on kuin pajun lepoa keväisen auringon hellittävänä. Kuolleen näköinen oksa avautuu pajunkissoiksi luottaen uuteen elämään. Palmusunnuntai aloittaa hiljaiseen viikon, jolloin kristikunta hiljentyy Kristuksen kärsimyksen äärelle, kuitenkin jo aavistellen ylösnousemusta ja uutta elämää. Tuo kaikki on kätkettynä Kristuksen, Herran palvelijan nöyrään olemukseen.
Pajua on saatettu pitkään pitää lähinnä arvottomana rikkakasvina. Kauan on jo kuitenkin tiedetty pajunsukuisten kasvien arvo kipulääkkeen raaka-aineena. Erityisesti jalostetussa muodoissaan niistä saadaan pajurohdoksia. Kuori ja lehdet sisältävät runsaasti salisylaatteja. Paju taipuu monenlaiseen taitavien käsien taivuttelemana. Siitä tulee koreja ja vispilöitä sekä monenlaista muuta – jopa lääkettä.
Palmusunnuntaina kiinnitämme katseemme nöyrään Herran Palvelijaan: Kristuksen piti kärsiä meidän edestämme ja tulla lääkkeeksi meille: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Filip. 2:5-8)
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Miten tämä yhteistyön loppuminen SLSn kanssa vaikuttaa paikalliseen työnjakoon Israelissa? Siitäkin voisi keskustella, jos kenellä on tietoa.
Tämän uutisen fokus on mielestäni Israel ja eri maiden lähetysseurojen yhteistyö paikallisten kanssa siellä.
Suomen Lähetysseuran työ Jerusalemissa alkoi v. 1924 juutalaisten ja palestiinalaisten parissa ja jatkuu edelleen. Sen kirkollinen yhteistyökumppani alueella on Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko. Tässä yhteistyössä ovat lisäksi mukana Ruotsin, Pohjois-Amerikan ja Norjan luterilaiset kirkot sekä Saksan evankeliset kirkot. Yhteistyön mahdollisuuksiin messiaanisten yhteisöjen kanssa palataan myöhemmin.
Suomen Lähetysseuran toiminta jatkuu edelleen myös Israelissa sen omasta toimintakeskuksesta käsin. Toimintakeskuksen uusi suunnitelma on valmistunut ja on parhaillaan käsittelyssä.
http://www.suomenlahetysseura.fi/ls_fi/sivut/uutiset/lahetysseuran_yhteistyosta_israelissa_ja_palestiinassa/
Täällä on käyty SLS:n kesäkuisen päätöksen jälkeen vilkasta, mielestäni lähinnä teoreettispainotteista keskustelua. Heti, jos Kotimaan uutisessa esiintyy jossakin kohdassa nelikirjaiminen sana homo, alkaa osittain kärkeväkin keskustelumylly pyöriä ja toistaa itseään viikosta viikkoon. Sivusta seuranneena näyttää siltä, että kun joitakin väittämiä on tarpeeksi toistettu, niihin aletaan uskoa totuutena. Eri järjestöjen synneiksi pannaan tekoja, joita ne eivät ole tehneet tai ajatuksia, joita he mitä ilmeisimmin eivät ole ajatelleet. Tässä yhteydessä lämmin kiitos Jukka Kivimäelle, joka faktoja esittäen ja selkeästi kommentoiden tuo asiallisuutta keskusteluun.
Nyt olisi Kotimaa24:n ja Seurakuntalainen-lehden uutisen perusteella hyvä tilaisuus tarkastella, mitä SLS:n kesäkuinen päätös tarkoittaa lähetyskentällä käytännössä. Ikäänkuin SLS:n päätöksen ensimmäinen osamaksuerä on maksussa. Näyttää siltä, että SLS ja sen mukana Suomen kirkko on menettänyt messiaanisten juutalaisten luottamuksen.
Seurakuntalainen-lehti kirjoittaa:’ SLS:llä on Israelissa pohjoismaisten luterilaisten lähetysjärjestöjen yhteistyössä keskeinen rooli. Lähetysseura tekee yhteistyötä oman toimintakeskuksensa ohella pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa Caspari- ja Machaseh-keskuksissa Jerusalemissa sekä Beit Eliahu -toimintakeskuksessa ja Ebenezer-vanhainkodissa Haifassa.
Yhteistyötä tekevien keskusten päättävät elimet ovat tehneet päätöksen irtisanoutua yhteistyöstä Suomen Lähetysseuran kanssa.
Israelilaiset toimijat katsovat, että kyseessä on periaatepäätös, joka leimaa Lähetysseuran toimintaa myös Israelissa.’
Pohjoismaisilla muilla lähetysjärjestöillä ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin pyytää SLS:ää eroamaan yhteistyöstä. Voisi ajatella, että asettuessaan puolustamaan SLS:ää muutkin järjestöt menettäisivät toimintamahdollisuuksiaan. SLS:n kohdalla menetetty luottamus on vaikea, ehkä mahdoton palauttaa. SLS joutuu nyt todella miettimään, mitä lähetystyö on ilman pitkään jatkunutta yhteistyötä messiaanisten juutalaisten ja pohjoismaisten yhteistyöjärjestöjen kanssa.
On tietysti hyvä miettiä, ihan noin yleiselläkin eettisellä ja periaatteellisella tasolla, että jos jonkun yhteistyön ehtona on se, että syrjitään joitain ihmisiä, esim. siten, että heitä ei palkata työntekijöiksi heidän syntyperäisten ominaisuuksiensa takia (olivatpa he homoja, juutalaistaustaisia ihmisiä, mustia, romaneja jne.) niin miten tällaiseen yhteistyöhön tulisi suhtautua? Jos jonkun yhteistyön ehtona olisi se, että juutalaistaustaisia ihmisiä (esim. messiaanisia juutalaisia), tai vaikkapa mustia, ei palkata työntekijöiksi, niin miten tulisi toimia?
Kohdemaan Israelin kulttuuri ei ainakaan ole tässä esteenä, sillä työsyrjintä seksuaalisen suuntautumisen/parisuhteen muodon perusteella on siellä kiellettyä. Pikemminkin tässä on kyse siitä, minkälaista paikallista uskonnollisuutta edistävien yhteistyötahojen kanssa halutaan toimia,, homoseksuaalisia ihmisiä syrjivien vai ei-syrjivien?
Asioita on toki hyvä miettiä eettisellä ja periaatteellisella tasolla. Niitä on kuitenkin hyvä miettiä myös omantunnonkysymyksinä. Monille kristityille omantunnonkysymykset ovat asioita, joiden yli ei ole käveleminen, vaikka sitä jopa haluaisi. Tätä jotkut eivät ole halukkaita ymmärtämään, vaan vetävät toistuvasti syrjintäkortit esiin.
SLS on tehnyt iät ajat yhteistyötä messiaanisten juutalaisten kanssa eli siis heidän, jotka tunnustavat Kristuksen olevan Messias.
Sari, oletko ihan varma, että he syrjivät homoja?
Ja oletko todella sitä mieltä, että ko. yhteistyö pitäisi lopettaa?
Minun näkövinkkelistäni yhteisenä nimittäjänä meillä ja heillä on Kristus ja Kristuksen rakkaus. Yhteistyö tulisi pelastaa, jos se pelastettavissa on
Tuire Kajasvirta,
Kommentoin (aiemmin) tämän uutisen aihetta, eli sitä, että
Norjan Israel-lähetyksen johdolla toimiva ”Joint Mission in Israel” on sitä mieltä, että se ei voi toimia yhteistyössä sellaisen suomalaisen lähetysjärjestön kanssa (SLS), joka on hyväksynyt Suomen kirkon ratkaisun olla syrjimättä homoseksuaaleja työhönotossa.
Kiitos täsmennyksestä Sari.
Sain Seurakuntalainen-lehdestä sen kuvan, että Messiaaninen juutalainen liike näkee SLS:n kesäkuisen päätöksen periaatteellisena ja heille vieraana. Sen seurauksena pohjoismaiset Israelissa toimivat yhteistyökumppanit ottavat kantaa asiaan.
Eipä heillä taida olla vaihtoehtoja?Yhteistyöhän ei suju. ellei luottamusta ole kaiikkien osapuolien kesken.
Kuten uutisessa kerrotaan, niin Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen korostaa Seurakuntalaisessa, että Joint Mission to Israel edustaa vain osaa pohjoismaisista lähetysjärjestöistä, ei koko lähetyskenttää.
Suomen Lähetysseuran työ Jerusalemissa alkoi v. 1924 juutalaisten ja palestiinalaisten parissa ja jatkuu edelleen. Sen kirkollinen yhteistyökumppani alueella on Jordanian ja Pyhän maan evankelis-luterilainen kirkko. Tässä yhteistyössä ovat lisäksi mukana Ruotsin, Pohjois-Amerikan ja Norjan luterilaiset kirkot sekä Saksan evankeliset kirkot.
Suomen Lähetysseura on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallinen lähetysjärjestö. Se perustettiin vuonna 1859. Ensimmäisenä lähetysjohtajana toimi K. J. G. Sirelius vuosina 1872–76.
Suomalaisten lähetystyöntekijöiden koulutus Lähetyskoulussa alkoi Sireliuksen johdolla vuonna 1862. Ensimmäiset lähetystyöntekijät saapuivat Saksan Lounais-Afrikan Ambomaalle 1870. Sittemmin työ on laajentunut noin kolmeenkymmeneen maahan viidelle mantereelle. Strategiassaan Suomen Lähetysseura kiteyttää työnsä näin: “Toteutamme Jumalan rakkautta sanoin ja teoin. Julistamme evankeliumia, puolustamme ihmisoikeuksia ja toimimme köyhyyden poistamiseksi.”
Suomen Lähetysseura on yksi suurimmista kansalaisjärjestöistä, joka kanavoi Suomen valtion kehitysyhteistyövaroja kehitysmaihin. Suomen Lähetysseura toteuttaa 2012 yhteensä 88 kehitysyhteistyöhanketta Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Lähetysseuran tunnuslause on “Rakkaus, usko, toivo — ihmiseltä ihmiseltä”. Suomen Lähetysseuran käsitys lähetystyöstä on kokonaisvaltainen: se koostuu sekä kirkollisesta työstä että kehitysyhteistyöstä. Lähetysseura toimii paikallisten kumppaneiden kautta. Kumppaneina toimii kirkot ja kristilliset järjestöt ympäri maailmaa. Vuoden 2011 lopussa Suomen Lähetysseuralla oli 328 työntekijää 30 eri maassa.
Ensimmäinen rekisteröity miespari siunattiin kehitysyhteistyötehtäviin Kambodžaan. Toinen miehistä vihittiin papiksi 2013, toinen mies on maatalous- ja metsätieteiden tohtori. Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola siunasi heidät lähetystyöhön valtakunnallisten lähetysjuhlien yhteydessä. Lähettämistä perusteltiin, sillä että Suomen Lähetysseura noudattaa yhdenvertaisuuslakia.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_L%C3%A4hetysseura
Kiitos Sonja historiikeista.
” Suomen Lähetysseuran käsitys lähetystyöstä on kokonaisvaltainen: se koostuu sekä kirkollisesta työstä että kehitysyhteistyöstä. Lähetysseura toimii paikallisten kumppaneiden kautta.”
Kaikki ev-lut.kirkon lähetysjärjestöt toimivat samalla sapluunalla kokonaisvaltaisesti. Siinä ne eivät eroa toisistaan.