Keväisten hankien hiihtäjälle ovat tuttuja auringossa punertavat pajukot. Paju on nöyrä kasvi, joka joustaa ja taipuu. Joskus tosin sen vitsakset saattavat myös sivaltaa takaisin, jos runnoo niitä varomattomasti. Pääsiäiseen valmistautuessa olemme tottuneet keräämään pajunoksia, jotka muistuttavat meitä Raamatun maiden palmuista ja palmunoksista.
Paju sopii vertauskuvaksi vaatimattomasta elämästä. Yksinkertainen, selittelemätön oleminen on yksi kristillisen paaston ja rukouselämän piirteistä. Moninaisista huolehtiminen eli monitouhuisuus pirstoo olemisemme, eikä lopultakaan johda siihen onneen, jota lupaa. Itsehillintä ja maltti puolestaan avaavat ovia aivan uudenlaiseen olemiseen. Kärsivällisyys on ehkä vaikeimpia mutta myös tärkeimpiä elinikäisen oppimisen haasteita.
Jättäytyminen Jumalan varaan on kuin pajun lepoa keväisen auringon hellittävänä. Kuolleen näköinen oksa avautuu pajunkissoiksi luottaen uuteen elämään. Palmusunnuntai aloittaa hiljaiseen viikon, jolloin kristikunta hiljentyy Kristuksen kärsimyksen äärelle, kuitenkin jo aavistellen ylösnousemusta ja uutta elämää. Tuo kaikki on kätkettynä Kristuksen, Herran palvelijan nöyrään olemukseen.
Pajua on saatettu pitkään pitää lähinnä arvottomana rikkakasvina. Kauan on jo kuitenkin tiedetty pajunsukuisten kasvien arvo kipulääkkeen raaka-aineena. Erityisesti jalostetussa muodoissaan niistä saadaan pajurohdoksia. Kuori ja lehdet sisältävät runsaasti salisylaatteja. Paju taipuu monenlaiseen taitavien käsien taivuttelemana. Siitä tulee koreja ja vispilöitä sekä monenlaista muuta – jopa lääkettä.
Palmusunnuntaina kiinnitämme katseemme nöyrään Herran Palvelijaan: Kristuksen piti kärsiä meidän edestämme ja tulla lääkkeeksi meille: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Filip. 2:5-8)
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Suomen lähetysseura lienee viime aikoina ymmärtänyt lähetyksen hiukan nurinkurisesti: usko/evankeliumi on se, mikä on tarkoitettu jaettavaksi, ei omat arvot ja ideologia.
Niinhän se on. Kun yhteen suuntaan kumartaa tarpeeksi syvään, niin toiseen suuntaan jo pyllistääkin.
Kari-Matti Laaksosen mukaan SLS vie tässä nyt ”omaa ideologiaa ja arvoja”.
Hän on väärässä.
SLS toimii Suomen kirkon linjausten mukaan ja myös sopusoinnussa kohdemaan (Israelin) linjausten kanssa.
Suomen kirkon mukaan homoseksuaaliset ihmiset, parit ja perheet ovat lämpimästi tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan, myös lähetystyöhön, ja myös tyontekijöinä. Kohdemaan (Israelin) lainsäädännössä kielletään työsyrjintä seksuaalisen suuntautumisen ja parisuhteen muodon perusteella. Israel on lainsäädännöllisesti ja kulttuurisesti varsin homomyönteinen maa, verrattuna muihin lähi-idän maihin.
Ilmeisesti ideana tässä vaatimuksessa on se, että SLS:n pitäisi seisoa yhdessä rintamassa niiden kanssa, jotka haluavat vahvistaa homovastaista uskonnollisuutta Israelissa, tai vähintäänkin ehkäistä seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen aseman ja oikeuksien parantumista Israelissa. SLS:n ei haluta näyttävän sellaista esimerkkiä ja mallia, että homoja kohdellaan inhimillisesti, kuten muitakin ihmisiä, esim. että heitä palkataan työntekijöiksi kristilliseen toimintaan.
Viittaan Jukka Kivimäen ylläolevaan kommenttiin piispa Jolkkosen puheenvuorosta tänään Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä, jossa minulla ei valitettavasti typerän muuton ollut tilaisuutta olla läsnä.
Omassa kommentissa tarkoitin, että SLS:n raamatulliset ja eettiset linjaukset johtavat sen väistämättä törmäyskurssille yhteistyökirkkojen ja järjestöjen kanssa. Siitä ei ole epäilystä.
Raamattu on kristinuskolle sama asia kuin perustuslaki. Ei Raamatun ohjeita voida rikkoa ja sanoa edustavansa kristinuskoa. Raamattu kieltää yksiselitteisesti homostelun niin Vanhan- kuin Uudentestamentin puolella.
Suomen lähetysseura on lähtenyt ulos kristinuskon ohjeista ja edustaa nyt jotakin muuta uskontoa kuin kristinuskoa. Ei harhaoppisten kanssa tarvitse kristittyjen yhteisön tehdä mitään yhteistyötä.
Kalevi Tikka,
Tarkoitatko että Suomen ev.lut.kirkko on harhaoppinen ja että kristittyjen yhteisön ei tarvitse tehdä mitään yhteistyötä harhaoppisen Suomen ev.lut.kirkon kanssa?
Suomen Lähetysseuran linjaukset ovat nimittäin aivan samoja kuin Suomen ev.lut.kirkon linjaukset. Suomen kirkko ei aseta mitään virkakiekieltoja rekisteröidyissä parisuhteissa eläville ihmisille vaan, päinvastoin, toivottaa heidät tervetulleiksi kaikkeen kirkon toimintaan, myös lähetystyöhön.
Piispa Jari Jolkkonen totesi tänään teologisilla opintopäivillä:
”Ymmärtääkseni Lähetysseura on päätöksensä perusteluissa kuitenkin tulkinnut liian rohkeasti kirkolliskokouksen päätöksiä. Kirkolliskokous ei ole päättänyt, voiko kirkon lähetysjärjestön työntekijä elää rekisteröidyssä parisuhteessa.”
http://www.seurakuntalainen.fi
Jukka Kivimäki,
kiitos, että annoit linkin tuohon Jolkkosen haastatteluun. Hämmästyttävä puheenvuoro Jolkkoselta! Lähetysseura on Jolkkosen mielestä ilmeisestikin ”liian rohkea” kieltäytyessään syrjimästä ihmisiä työhönotossa heidän parisuhteensa muodon perusteella. On hyvin huolestuttavaa, että kirkon piispa (jonka kaiketi pitäisi edistää ihmisten yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä kirkon työssä) sanoo jotain tällaista!!
Piispa Jolkkoselta erinomainen puheenvuoro paitsi Lähetysseuran ”rohkeasta” tulkintatavasta kirkolliskokouksen päätöksistä, myös tulevien pappien osalta. Toisia teologian opiskelijoita kiinnostaa hartaudenharjoitus ja hengellinen elämä(kuten tulevalle papille kuuluukin), toisia evankeliumin sosiaalieettinen puoli. Jolkkonen: ”Jälkimmäinen porukka toivoo salaisesti tukea hengellisissä kysymyksissä.” Piispalta osuva huomio.
Kyllä nyt Jolkkonen esitti liian rohkean kirkon linjausten vastaisen mielipiteensä. Piispalta sopisi odottaa kirkon yhteisissä linjauksissa pysymistä.
Mitäpä voi odottaa kirkolta, jonka johdossa piispa säätää omia linjojaan kirkon linjojen vastaisesti?
Sonja, olen samaa mieltä.
Piispa tekee myös harhaanjohtavia erotteluja. Hänen mukaansa kirkon työhön opiskelevat jakaantuvat ”kahteen leiriin”. Toiset ovat kiinnostuneita hartaudenharjoittamisesta ja hengellisestä elämästä, toiset taas sosiaalietiikasta.
Opiskelen itse teologiaa muiden töitteni ohessa ja tunnen paljon kirkon työhön suuntautuvia teologian opiskelijoita. En tunne ketään, joka olisi kiinnostunut sosiaalietiikasta mutta ei hartaudenharjoittamisesta ja hengellisestä elämästä.
Sari, minäkin opiskelen teologiaa, ja tunnen useita kirkon työhön opiskelevia, joiden päällimmäinen harrastus on paitsi evankeliumien sosiaalieetillinen puoli, myös juhliminen viikonloppuisin ja irralliset sukupuolisuhteet.
Tälläiset papit eivät toki ole kirkon elämässä mitään uutta. Hieno pietistinen pappisideaali hiipuu..
Kari-Matti,
Tarkoitatko, että nimenomaan juuri ne, jotka ovat kiinnostuneita eettisistä kysymyksistä, harrastavat irrallisia sukupuolisuhteita ja juhlivat viikonloppuisin?
Sari,
Sanoisin, että teologisisessa tdk:ssa opiskelijat ovat jakaantuneet voimakkaammin kuin missään muussa tiedekunnassa. Tämä koskee myös kirkon työhön suuntautuneita. Herätysliiketaustaiset(pois sulkien herännäisyys) ovat oma porukkansa. Sitten on paljon eettisistä, eroottisista ja eksistentiaalisista kysymyksistä kiinnostuneita itsensä etsijöitä ja maailmanparantajia, jotka eivät ehkä aina kovin ahkerasti harrasta henkilökohtaista kilvoittelua.
Voi kauhistus, mitä Kari-Matti nyt on huomannut!?! Siis oletko ollut mukana bileissä vai mistä tiedät tuon kertomasi?
Kyllä on lapsellista.
Mistä ihmeestä näet henkilökohtaisen kilvoittelun harrastamisen? Silkkaa omahyväistä ja omavanhurskasta asennetta.
Niin epäkypsää ajattelua.
Sonja, minä olen ollut mukana niin monissa sellaisissa bileissä ettet edes osaa riettaimmissa (painajais)unissa haaveilla niistä:-)En toki teologianopiskelija aikanani.
Lapsellista ei ole se, millaisia pappeja kirkko tulevaisuudessa palkkaa. Laurentius Ulstadiuksen huuto kaikuu kirkossamme kovempana kuin koskaan.
No turhapa niitä on arvuutella, mutta on naurettavaa leimaamista nuo luokittelusi. Täällä foorumilla teillä on tapana projisoida omia juttuja omasta päästänne ja kuvittelette toisen aina mieleiseksenne: hyväksi tai pahaksi. Miten vain sopii.
Yksi nykyiseen viestintään liittyvä termi on medialukutaito. Nyt kyllä on käynyt niin, että kristinuskon perusopuksen medialukutaito ei näytä toimivan tietyillä tahoilla.
Yleensähän viestin lähteen tähtäyspiste on viestin keskeisin tarkoitus. Viesti voi käsittää monia eri aihealueita. Tätä kyseistä aihealuetta koskien joillakin ja enenevässä määrin yhä useammilla on vaikeutta kyseisen aihealueen medialukutaidossa. Ei ihme, että asian oivaltavat ja juuria myöten ajattelevat ihmiset vetäytyvät sellaisesta yhteydestä, jossa tuo lukutaito on pahasti hämärtynyt.
En näe sitä pahana, että uskalletaan linjata. Eiväthän sähkölinjatkaan toimi ajan mittaan tarkoituksenmukaisesti – tai itse asiassa eivät alkulähtöisestikään ollenkaan – jos piuhat ovat sikin sokin.
Arkiset esimerkitkin puhuvat väistämätöntä kieltä!
Nyt kävi niin, että en ymmärtänyt kommentista yhtään mitään.
Kannattaa lukea myös tuo seurakuntalainen.fi uutinen samasta aiheesta. Siitä saa monipuolisemman kuvan asiasta.
Rohkenen lainata vanhaa Profeettaa.
”Ja nyt teille tämä käsky, te papit!
Jos ette kuule ja paina sydämeenne, niin että annatte kunnian minun nimelleni, sanoo Herra Sebaot, lähetän minä teitä vastaan kirouksen ja kiroan teille suodut siunaukset. Minä olenkin ne jo kironnut, sillä te ette ole painaneet tätä sydämeenne. Minä kiellän teiltä jälkeläiset, ja minä viskelen rapaa teidän kasvoihinne, teidän juhlauhrienne rapaa, ja siihen teidät itsenne kannetaan.
Ja te tulette tietämään, että minä olen lähettänyt teille tämän käskyn, jotta minun liittoni Leevin kanssa pysyisi, sanoo Herra Sebaot.
Minun liittoni hänen kanssansa oli elämä ja rauha, ja minä annoin sen hänelle peloksi; ja hän pelkäsi minua, vapisi minun nimeni edessä.
Oikea opetus oli hänen suussansa, eikä vääryyttä tavattu hänen huuliltansa. Rauhassa ja vakaasti hän vaelsi minun kanssani, ja monet hän käänsi pois pahoista töistä.
Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja.
Mutta te olette poikenneet tieltä, olette opetuksellanne saattaneet monet kompastumaan, olette turmelleet Leevin liiton, sanoo Herra Sebaot. Malk.2:1-8
Leeviläiset oli pantu Sanan vartijoiksi, he kopioivat Jumalan palveluksessa käytettyjä kirjoituksia eivätkä saaneet edes korjata kirjoitus virheitä, vaan kirjoittivat Sanan uudelleen, ettei yksikään piirto Jumalan ilmoituksesta katoaisi tulevilta sukupolvilta. Tämä papin virka ja sanansaattajan tehtävä on edelleen voimassa. Paavali puhuu kutsumuksestaan ja virastaan Korintolaisille ja tähdentää pysymistä Sanassa.
”Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi.” 1.Kor.4:1-2
Aviovuoteen pitäminen Pyhänä, on myös uskollisuutta Sanalle. ”Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.” Hebr. 13:4
Kaikessa me Kristityt sorrumme ja synti on meissä pysyvä loppuun asti, mutta vääryyden julistaminen pyhäksi ja sen siunaaminen on Armon pitämistä irstautena ja pyhän liiton rikkomista. Aviovuoteen avaaminen samaa sukupuolta oleville, olisi esimerkki juuri tästä.
Mikä siis pelastaa syntisen Jumalan Tuomiosta. Jumalan vanhurskaus, Usko, joka Kristuksen kautta tulee, ei epäile Jumalan Sanaa vaan, se sanoo:
”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.” Room.10:8-10
Uskon Sana on se mitä me saarnaamme. Se ei ole oma mielipide, siitä on kysymys, tunnustamme Jumalan Sanan. (Kreik.kielen merkitys, ”tunnustaa”= ”olla samaa mieltä” ) Onko Jumalan Sana väärä, kun sanoo, että kaikki ihmiset ovat syntisiä? Olemmeko samaa mieltä Jumalan kanssa, vai sanommeko: ”Jumala on väärä ja me olemme vanhurskaat?”
Mat.28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Muistutuseksi kaikille mutta ennen muuta Sari Roman-Lagerspetztille yllä oleva joka on lähetystyön tärkein tehtävä eikä viedä Suomen kirkon päätöksiä maailmalle.
Joku kirjoitti:
”Raamattu kieltää yksiselitteisesti homostelun niin Vanhan- kuin Uudentestamentin puolella.”
Sillä mitä Raamattu mistäkin asiasta sanoo, ei ole mitään merkitystä. Suomessa noudatetaan vain ja ainoastaan eduskunnan säätämiä lakeja. Tämä tarkoittaa, että niin saamelaisten kuin homojenkin syrjintä on kielletty.
Oletin tämän olevan kaikkien suomalaisten tiedossa.
Piispa Jolkkosen kommenttiin viitaten kysyn, että milloin kirkko on päättänyt, että pappisnainen voi toimia lähetysjärjestöissä ja lähetyskentällä? Ja mikä taho tämän päätöksen on tehnyt?
Äkkiseltään sitä arvioisi, että olisi kirkon etu, jos kirkkohallitus ja piispat pyrkisivät selventämään kirkon tekemiä päätöksiä ja niiden merkitystä. Kun näin ei käy, veikkaan, että lopputulemana on yhä mutkistuva ja myös pahemmin tulehtuva tilanne, joka näkyy ja kuuluu myös ulospäin. Minulla on selvästikin erilainen käsitys kirkon edusta kuin korkeassa asemassa olevilla kirkon viranhaltijoilla. 🙂
Hyvä kysymys Jani Salmiselta.
Jolkkosen mukaan Suomen Lähetysseura tulkitsee ”liian rohkeasti” kirkolliskokouksen päätöksiä rekrytoidessaan miesparin lähetystyöhön, koska kirkolliskokous ei ole tehnyt erillistä päätöstä siitä, voiko samaa sukupuolta olevan parin rekrytoida lähetysjärjestöön.
Jos näin on, on toki aiheellista kysyä, tulkitseeko Suomen Lähetysseura (ja myös Medialähetysjärjestö Sanansaattajat) ”liian rohkeasti” kirkolliskokouksen päätöksiä rekrytoidessaan naispappeja lähetystyöhön? Onko kirkolliskokous tehnyt erillisen päätöksen siitä, että naispapit voivat toimia kirkon lähetysjärjestöissä?
Voisi kuvitella, että kirkon linjaus sitoutua toiminnassaan kaikkien ihmisten väliseen tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen kattaisi myös lähetystyön (joka on kirkon toimintaa), ja myös homoseksuaaliset ihmiset. Luulisi että homoseksuaalisten ihmisten suhteen ei tarvittaisi (kuten ei myöskään romaneiden, vammaisten tai muidenkaan suhteen) erillistä kirkolliskokouksen päätöstä. Mutta näin ei Jolkkosen mielestä kaiketi ole.
Sari, kyllä piispa Jolkkonen varmasti on tietoinen lähetysjärjestöjen allekirjoittamasta perussopimuksesta, jolla ne sitoutuvat kirkon päätöksiin. Mutta ehkäpä piispan tulkinta on jotain sen suuntaista kuin että järjestöt sitoutuvat kirkon päätöksiin, joissa on erikseen mainittu, että ne koskevat myös kirkon virallisia lähetysjärjestöjä. Ja jos tällaisia päätöksiä ei ole, niin sitten lähetysjärjestöt eivät ole sitoutuneet kirkon päätöksiin, vaikka ovatkin sitoutuneet. Tästähän voisi tehdä sellaisen jatkokehitelmän, että jos jotakin yksittäistä kirkon seurakuntaa ei ole mainittu kirkolliskokouksen päätöksessä, niin päätöksen ulottaminen koskemaan tätä kyseistä seurakuntaa olisi ylitulkintaa. 😀 Että väistelemisiin!
Joo, väistämisen teologiaa on selvästi Jolkkosen sanomassa. Kuka puhuttelee piispaa?
Itse asiassa kirkko ei tosiaankaan ole missään vaiheessa päättänyt rekrytoida naispappeja lähetystyöhön. Sen päätöksen ovat tehneet lähetysjärjestöt ihan itse.
Sikäli kun ne toimivat sellaisella kentällä, jossa naisia ei vihitä pappisvirkaan, ei niiden tarvitse myöskään palkata ko. kentälle naispappeja.
Kannattaa myös ottaa huomioon ettei tasa-arvolakia edelleenkään sovelleta sellaisenaan evankelis-luterilaisen kirkon uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan. Lähetystyö liittyy kirkon uskonnonharjoittamiseen.
Jukka Kivimäki, ei kai kirkko tosiaan niistä palkkaamisasioista päätäkään, mutta meinaatko sinäkin, että kirkko ei ole päättänyt, että voivatko pappisnaiset toimia myös kirkon virallisissa lähetysjärjestöissä ja siten järjestöt, jotka ovat palkanneet pappisnaisia, ovat tehneet ylitulkinnan asiassa? Että olisi pitänyt jäädä odottamaan, että kirkolliskokous päättää, voivatko *myös* kirkon viralliset lähetysjärjestöt palkata pappisnaisia.
Jani Salminen, Mitään erillistä kirkolliskokouspäätöstä asiasta ei ole tarvittu, sillä vuoden 1986 päätös koskee myös kirkkomme piirissä toimivia järjestöjä.
Kuten kirkkomme seurakunnilla, myös niilläkin on oikeus, vaan ei velvollisuutta palkata palvelukseensa naispuolisia pappeja
.
Kirkon omiin päätöksiin vedoten niillä on myös velvollisuus noudattaa palvelussuhteissa ja rekrytoinneissa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, mutta esimerkiksi velvollisuutta tasa-arvosuunnitelmaan niillä ei uskonnonharjoittamiseen liittyvissä tehtävissä ole. Niin ikään ne voivat tasa-arvolain estämättä itse päättää, kenelle palveluksessaan olevalle teologian maisterille ne pyytävät pappisvihkimystä ja kenelle ei.
Vastaavasti yhdenvertaisuuslakiin voidaan kyllä vedota rekrytoinnissa, mutta ei tavassa järjestää yhteisön uskonnonharjoittamiseen liittyvä toiminta.
Jukka, kun kirkolliskokous teki päätöksen 1986 pappeusasiassa, päätös koski myös kirkon lähetysjärjestöjä. Kun kirkolliskokous teki päätöksen 2003, päätöksen ulottaminen koskemaan myös kirkon lähetysjärjestöjä on ’ylitulkintaa’? Tuskin.
Unohtui muuten todeta aiemmin, että kehitysyhteistyön tekeminen valtion budjettivaroilla ei ole uskonnonharjoittamista.
Jospa selvittäisit ensin mitä kirkossa vuonna 2003 tosiaan päätettiin. Kuten vuonna 1986 ei päätetty, että seurakuntien erityisesti pitää palkata naisia papeiksi, ei myöskään vuonna 2003 päätetty että seurakuntien nimen omaan pitää palkata homoseksuaaleja. Homoseksuaalien palkaamiseen ei ollut estettä myöskään ennen vuotta 2003.
Uutta asiaa, rekisteröityä parisuhdetta, ei päätetty eriseen esteeksi. Vaan aloite jätettiin raukeamaan.
Jukka, kirkolliskokous päätti vuonna 2003 äänin 99-5, että rek. parisuhde, jonka lainsäädäntö oli mahdollistanut 2002, ei ole este kirkon virassa toimimiselle. Käsittelyssä olleet kaksi aloitetta sen sijaan jätettiin raukeamaan. Ja sellaista väitettä, jonka mukaan pitäisi nimenomaan palkata homoseksuaaleja tai pappisnaisia, ei tässä keskustelussa ole esitetty, eikä muuallakaan ole silmiin osunut. Nyt on vielä näyttämättä, että kirkolliskokouksen päätökset eivät koskekaan lähetysjärjestöjä. Sinun mielestäsi koskevat pappeusasiassa, mutteivät rek. parisuhde -asiassa. Jolkkonenkin puhuu ylitulkinnasta vain toisen kirkolliskokouksen päätöksen kohdalla.
Päätös vuonna 2003 ei siis ollut positiivinen tahdonilmaisu rekisteröidyssä parisuhteessa olevien palkkaamiseksi kirkon virkaan. Päätöksen oikeudellinen sisältö oli, ettei rekisteröity parisuhde ole muotoseikkaeste kirkon virkaan. Ei se ollut muotoseikkaeste tuota ennenkään. Asiahan tuli ajankohtaiseksi vasta vuonna 2002.
Päätöksessä ei erikseen otettu kantaa soveltuuko rekisteröidyssä parisuhteessa oleva kaikkiin niihin tehtäviin, joihin kirkon virassa olevia mahdollisesti palkataan. Näin ollen päätöksessä ei otettu kantaa siihen, soveltuuko rekisteröidyssä parisuhteessa oleva kirkon viranhaltija lähetystyöhön. Ei siis puolesta eikä vastaan.
Päätös ei siis koske toiminnan organisointia seurakunnissa saati kirkollisissa järjestöissä.
Kirkko ei siis ole erikseen toivottanut rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä tervetulleiksi kaikkiin työtehtäviinsä eikä erikseen torjunut heitä joistakin tehtävistä. Seikka että parisuhteensa rekisteröity voidaan palkata kirkon virkaa ei sellaisenaan tarkoita, että rekisteröity pariskunta voitaisiin pariskuntana lähettää lähetystyöhön.
Kannattaa huomattava, ettei sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ole etninen seikka, eikä palvelun tuottamista koskevat yhdenvertaisuuslain kohdat koske niitä. Niinpä myöskään sekulaarin toimijan ei välttämättä tarvitsisi kohdella samaa sukupuolta olevia pareja samalla tavoin verrattuna miehen ja naisen muodostamaan pariskuntaan. Esimerkiksi tanssiravintola ei voi erikseen evätä sisäänpääsyä etniseen vähemmistöön kuuluvalta, mutta voisi täysin laillisesti ohjeistaa, että tanssiparin osapuolten tulee olla eri sukupuolta.
Jani Salmiselle vielä tarkennus siihen, mitä marraskuussa 2003 päätettiin:
1.Ponsi, jossa esitettiin virkakieltoa koskevan ehdotuksen 3/2002
raukeamista, hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 63–41. Äänestyksessä hävisi ehdotus, jossa esitettiin parisuhteen rekisteröineen henkilön palkkaamista kirkon virkaan koskevan asian lähettämistä piispainkokouksen jatkoselvitettäväksi.
(Päätös ei ole positiivinen opillinen ilmaisu tehtävään soveltuvuudesta senkään vuoksi, ettei 3/4 määräenemmistö täyty)
2. Ponsi, jossa esitettiin eri siunaamiskaavojen luomista koskevan aloitteen
4/2002 raukeamista, hyväksyttiin ilman äänestystä.
3. Lisäponneksi, jonka mukaan mukaan ”Kirkolliskokous päättää lähettää parisuhteen rekisteröinnin seurauksia kirkossa koskevan asian piispainkokoukselle siihen liittyvien teologisten ja juridisten näkökohtien selvittämiseksi.” hyväksyttiin äänin 99 – 5 (3 tyhjää ja 1 poissa)