Keväisten hankien hiihtäjälle ovat tuttuja auringossa punertavat pajukot. Paju on nöyrä kasvi, joka joustaa ja taipuu. Joskus tosin sen vitsakset saattavat myös sivaltaa takaisin, jos runnoo niitä varomattomasti. Pääsiäiseen valmistautuessa olemme tottuneet keräämään pajunoksia, jotka muistuttavat meitä Raamatun maiden palmuista ja palmunoksista.
Paju sopii vertauskuvaksi vaatimattomasta elämästä. Yksinkertainen, selittelemätön oleminen on yksi kristillisen paaston ja rukouselämän piirteistä. Moninaisista huolehtiminen eli monitouhuisuus pirstoo olemisemme, eikä lopultakaan johda siihen onneen, jota lupaa. Itsehillintä ja maltti puolestaan avaavat ovia aivan uudenlaiseen olemiseen. Kärsivällisyys on ehkä vaikeimpia mutta myös tärkeimpiä elinikäisen oppimisen haasteita.
Jättäytyminen Jumalan varaan on kuin pajun lepoa keväisen auringon hellittävänä. Kuolleen näköinen oksa avautuu pajunkissoiksi luottaen uuteen elämään. Palmusunnuntai aloittaa hiljaiseen viikon, jolloin kristikunta hiljentyy Kristuksen kärsimyksen äärelle, kuitenkin jo aavistellen ylösnousemusta ja uutta elämää. Tuo kaikki on kätkettynä Kristuksen, Herran palvelijan nöyrään olemukseen.
Pajua on saatettu pitkään pitää lähinnä arvottomana rikkakasvina. Kauan on jo kuitenkin tiedetty pajunsukuisten kasvien arvo kipulääkkeen raaka-aineena. Erityisesti jalostetussa muodoissaan niistä saadaan pajurohdoksia. Kuori ja lehdet sisältävät runsaasti salisylaatteja. Paju taipuu monenlaiseen taitavien käsien taivuttelemana. Siitä tulee koreja ja vispilöitä sekä monenlaista muuta – jopa lääkettä.
Palmusunnuntaina kiinnitämme katseemme nöyrään Herran Palvelijaan: Kristuksen piti kärsiä meidän edestämme ja tulla lääkkeeksi meille: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Filip. 2:5-8)
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
Alkaako täällä pyöriä sama vanha levy mitä on pyöritetty jo kymmeniä kertoja niin että raidat jo ulisevat? Pitäisikö nyt keskustella tästä Israelin tapauksesta? Siis jos joku vielä jaksaa toistaa samoja fraaseja.
Asiahan on ajankohtainen, mutta ei se muuksi muutu ainakaan samoja vanhoja levyjä pyörittämällä. Mutta jos joku jaksaa kampea vääntää, niin en pane vastaan.
Hyvä kommentti Salme Kaikusalo. Alkoi suorastaan naurattaa! Sitä harvemmin täällä tapahtuu….
Salme, näinhän se vähän on ja tuohon minäkin tavallaan viittasin. Kun tähän aihepiirin (nytkin taas kyse on siitä, että norjalaisen järjestön mielestä SLS ei olisi saanut toimia Suomen lainsäädännön ja ev. lut. kirkon kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti ja noudattaa syrjimätöntä linjaa) palaavat aina näihin muutamiin peruskysymyksiin. Siksipä olisi toivonut, että piispat ja muut kirkon viranhaltijat pyrkisivät selventämään asiassa vallitsevia faktoja, tehtyjä päätöksiä jne. Lyhyellä aikavälillä päinvastainen voi toimia, pitkällä aikavälillä seuraukset tulevat olemaan kielteiset, väitän minä.
Olisiko käynyt niin, että kirkko hoitaa vain oireita, eikä itse sairauteen päästä käsiksi? Minusta näyttää siltä, että ongelma on epätietoisuus siitä, mikä on oikein ja väärin.
Voisiko ajatella, että kirkko tekisi selkeän päätöksen: joko homoseksuaalisuus on kristinuskon mukaan väärin tai oikein? Kaiken järjen mukaan vain toinen voi olla oikean opin mukaista. Olen kai pari vuotta keskustelut täällä, ja ymmärtänyt että oppia ei voi muuttaa. Löytyisikö jostain siis se viisaus, jolla oikea tulkinta voitaisiin tehdä?
Risto, kysymys homoseksuaalisuudesta / samaa sukupuolta olevien parisuhteesta ei ole ev. lut. kirkossa oppiin kuuluva asia ollenkaan, joten oppiin ei tarvitse sitä asiaa pohdittaessa tai ratkottaessa kajota. Helppoa! 😀
”Lähetysseuran mukaan Norjan Israel-lähetys, joka toimii Norjan lisäksi vain Israelissa, katsoo, ettei se voi toimia yhteistyössä sellaisen suomalaisen lähetysjärjestön kanssa, joka on hyväksynyt Suomen luterilaisen kirkon ratkaisun olla syrjimättä seksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella. Tässä yhteistyössä eivät voi olla mukana myöskään muut yhteisöt Israelissa.”
Ok, tämä ei siis ole opillinen kysymys. Mikä se ongelma oikein on? Miksi suomalaisten järjestöjen pitäisi tehdä yhteistyötä esim. tämän norjalaisen porukan kanssa?
Risto, jaa-a. Se on sellaista valtapeliä. Tarkoituksena, kuten varmaan oivalsitkin, on antaa SLS:lle viesti, että kuinka heidän käy, jos hyväksyvät myös parisuhteensa rekisteröineet työyhteyteensä. Sinänsä kummallista, että kirkko teki päätöksen asiassa jo 2003 ja norjalainen järjestö katkaisee välinsä vasta 10 v kuluttua siitä.
Olisivatko ne 800 allekirjoittanutta weljeä olleet asialla? Sinänsä minusta on hyvä, että SLS tekee työtä muiden kuin syrjivien järjestöjen kanssa.
Kysymys: Mikä on ”messiaaninen liike” ja onko sillä kytköksiä Venäjän poliittisen vallan homokielteisyyteen?
Kari-Matti. Herätysliiketaustaiset eivät voi olla kirkossa ja teologisessa tiedekunnassa ”oma porukkansa”, koska sellaista yhtä ryhmää ei ole. Herätysliikkeissä on toisilleen ihan vastakkaisia asenteita Raamatun tulkinnan, ihmiskäsityksen, seksuaalisuuden, avioerojen ja naispappien suhteen jopa niin sanotun saman herätysliikeryhmän sisällä.
Esimerkiksi Kansan Raamattuseurassa (KRS, viides herätysliike) toimii avioeronneita julistajia, jotka on potkittu pois Kansanlähetyksestä (viides herätysliike). Tässä on se ero, että toiset toimivat herätysliikkeissään kuten fariseukset, toiset kuin Kristus. Itse kannatan jälkimmäistä toimintatapaa.
Ja miten lestadiolaisilla, rukoilevaisilla, evankeelisilla, elyläisillä jne on yhtenäinen porukkakäsitys kaikesta? Tekee kipeää kun noin yleistetään.
Luulen, että ajatuksen taustalla, että herätysliiketaustaiset olisivat aina niitä besserwissereitä, jotka kärkkäästi tuomitsevat kaikki muut itse rakennetun oikeaoppisuuden mukaan, jota kutsutaan raamattu-uskollisuudeksi. Oikeasti se on pakonomaista tuomiouskollisuutta, joka kääritään raamatulliseen kaapuun.
Muissakin herätysliikkeissä ja niiden ihmisissä kuin vain körttiläisyydessä on suvaitsevaisuutta, armollisuutta ja rakkautta. Juuri se on raamattu-uskollisuutta.
Sakari, KRS:aa en pidä herätysliikkeenä, ja nykyherännäisyyttä osin vain suurin varauksin. Sley, Kansanlähetys, rukoilevaisuus, Raamattuopisto jne. toivoakseni syventävät yhteistyötään edelleen. Sitä tarvitaan. Vanhoillislestadiolaisuus paljolti seurakuntaoppinsa johdosta liitää omassa lentokorkeudessaan.
Tarkoitin lähinnä sitä, että herätysliiketaustaiset jossain määrin edelleen eroavat mentaliteetiltaan sosiaalieettista evankeliumia painottavasta porukasta. Onneksi. Yksilön sielun pelastus on kristinuskon keskeisin asia. Ei etiikka tai ajallisten epäkohtien korjaaminen, vaikka tärkeitä nekin.
Käytännössä kristillinen rakkaus, armo ja suvaitsevaisuus on monasti suurinta siellä, missä sitä muutamien kirkollisten lehtien otsikoiden perusteella vähiten odottaisi löytävänsä: klassiseen kristinuskoon ja konservatiiviseen teologiaan perustavien herätysliikkeiden parissa.
Vai löytyykö kirkon piiristä äärimmäisen pientä vähemmistöä lukuunottamatta ketään, joka pitäisi Tulkaa Kaikki-liikettä erityisen suvaitsevana?
Kari-Matti,
arvelet, että kirkon piiristä ei löydy ”äärimmäisen pientä vähemmistöä lukuunottamatta ketään, joka pitäisi ”Tulkaa Kaikki”-liikettä erityisen suvaitsevaisena”.
Onkohan kuitenkaan näin? Voisihan sitä vaikka tehdä kyselyn kaikkien Suomen ev.lut. kirkon jäsenten piirissä, että pitävätkö he sellaista ryhmää suvaitsevaisena vaiko suvaitsemattomana, joka haluaa edistää naisten, naispappien ja seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen tasavertaista kohtelua?
(Yksi huomio tähän liittyen on se, että aina kun kirkon naispappeutta vastustavien ja homosuhteet tuomitsevien tahojen kannat tulevat julkisuuteen, kirkosta eroaa huomattava määrä ihmisiä. Sen sijaan jos kirkon taholta on esitetty naispappeutta tukevia ja seksuaalivähemmistöjä arvostavia näkemyksiä (esim. Irja Askolan, Kari Mäkisen jne. toimesta) niin minkäänlaista eropiikkiä ei ole havaittu.
Jos liikkuu vain omissa herätysliikkeiden porukoissa, niin ihmis-,todellisuus- ym. käsitykset ovat ahtaita ja vinoutuneita.
Tulkaa kaikki -lliike edustaa ihan tavallisten kansalaistenkin näkemystä tasa-arvosta.
Olen ihmetellyt sellaista kirkossa laajasti esiintyvää ajattelua, että muiden kuin johonkin herätysliikkeeeseen lukeutuvien oikeus toimia pappisvirassa voidaan jopa kyseenalaistaa. Ei ole oikea ”uskovainen”, jos ei ole johonkin liiikkeeseen kuuluva. Mielestäni tällainen ajattelu on niiden uskoa halveksivaa, jotka eivät kuulu liikkeisiin.
Sari,
Toimittaja Jussi Rytkönen totesi Perusta-lehden teologisilla opintopäivillä tänään, että: ”Usein tuntuu siltä, että suurinta suvaitsemattomuutta esiintyy siellä, missä omasta mielestä ollaan kaikista suvaitsevaisempia.”
Rytkönen viittasi kommentillaan niihin suuriin seurakuntayhtymiin, jotka boikotoivat lähetysmäärärahojen jaossa tiettyjä lähetysjärjestöjä.
Olen täsmälleen samaa mieltä. Kirkon etua ajatellen tälläinen toiminta on monin tavoin erittäin vahingollista ja lyhytnäköistä.
Huom, huom, medialukutaito Raamatun suhteen on eri asia kun tuomitseminen.
Ja mitä tulee tuolla aiempana viitattuun piispa Jari Jolkkoseen, niin terävä ja oivaltava sydämen kristitty, joka uskaltaa suhtautua kriittisesti populismiin.
Jaa, että siellä viidesläisyydessä on medialukutaito, kun väännetään kirkon linjauksista omia tulkintoja? On melko outoa tulkintaa, että Jolkkonen suhtautuu kriittisesti populismiin väittäessään, että tulkitaan ”liian rohkeasti” kirkon virallisia linjauksia, jotka ovat kaikkien luettavissa.
Kannattaa ne kirkon viralliset linjaukset kylläkin ottaa kirjaimellisesti. Se ei ole populismia.
Sonja O. tarkoittaa ”kirjaimellisesti ottamisella” varmaan esim. tätä:
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat samaa sukupuolta olevien rekisteröidystä parisuhteesta:
Eduskunta on hyväksynyt lain samaa sukupuolta olevien rekisteröidystä parisuhteesta (2001). Lausunnoissaan kirkko on vastustanut samaa sukupuolta olevien parisuhteen rinnastamista avioliittoon. Hyväksytyssä laissa tällainen suhde onkin avioliitosta erillinen oikeudellinen instituutio. Se ilmenee parisuhteen rekisteröimistavassa sekä osapuolten yhteisen sukunimen ja adoptio-oikeuden torjumisessa.
Yhteiskunnassa on tuettava sellaista opetusta sekä lasten ja nuorten kasvua, jotka vahvistavat naisen ja miehen keskinäistä parisuhdetta. Avioliittoon vihkiminen ja avioliiton siunaaminen ovat kirkon yksi tapa tukea miehen ja naisen välistä suhdetta. Lain voimaan tulemisen johdosta kirkko ei toteuta samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen liittyviä vastaavia kirkollisia toimituksia. Työntekijöiltään kirkko edellyttää perinteisen opetuksensa mukaista käyttäytymistä.
Homoseksuaalisen taipumuksen omaaviin tulee sekä yhteiskunnassa että kirkossa suhtautua heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Sielunhoitotehtävässään kirkko on edelleen valmis kohtaamaan niitä yksilökohtaisia tilanteita, joihin homoseksuaalisen taipumuksen omaavat henkilöt elämässään ja ihmissuhteissaan saattavat joutua.
http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/lok2001/piisppar.htm#TopOfPage
Tietääkseni piispat eivät ole muuttaneet tässä suhteessa opetustaan, mikä merkitsee varmaan sitä, että tämä on yhä voimassa oleva kirkon virallinen kanta. Ainakin meillä Espoonlahdessa opetetaan piispainkokouksen linjausten mukaisesti.
Kirkolliskokouksen päätös rukoushetkestä rekisteröidyssä parisuhteessa elävien kanssa ja heidän puolestaan (2010) ei ole muuttanut kirkon virallista kantaa tässä asiassa.
Olin 3.1.2014 itse paikalla kuulemassa piispa Jolkkosen kommenttia parisuhdelaista. Tuolloin hän totesi, että piispainkokous ei ole ottanut uutta kantaa parisuhdelain teologiseen tulkintaan, mutta piispat ovat todenneet, että parisuhdelain säätämisen myötä samaa sukupuolta olevien rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen ei ole juridinen este olla kirkon töissä.
Yhdenvertaisuuslain näkökulmasta kirkon työntekijän seksuaalisessa suuntautumisessa tai parisuhdemuodossa kyse on siis samasta juridisesta ulottuvuudesta kuin kirkon työntekijän kuulumisessa esim. johonkin poliittiseen puolueeseen tai herätysliikkeeseen: sellainen ei ole esteenä olla kirkon töissä (vaikka se aiheuttaisi hämmennystä ja kaikki eivät siitä pitäisikään).
Silti jokaisen kirkon töissä olevan on opetuksessaan sitouduttava kirkon linjauksiin – myös avioliitosta. Muunlaista kirkon linjausta avioliitosta kuin em. piispainkokouksen lausunto ei ole olemassakaan.
Julkaisussaan ”Rakkauden lahja” (2008) piispat ovat vahvistaneet tätä opetustaan.
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/AC5B7C3890F48F5AC22577030038D858/$FILE/rakkauden_lahja.pdf
Piispa Jolkkonen oli ennen piispan virkaan tulemistaan piispainkokouksen pääsihteeri. Hänelle piispainkokousten päätökset ovat siis tuttuja jo pitemmältä ajalta kuin vain hänen omalta piispakaudeltaan.
Nämä huomioni eivät ei ole populismia, vaan Sonja O:n toiveen mukaisesti kirkon linjausten ottamista kirjaimellisesti.
Jouni, kysymys on naisten pappina toimimisesta ja siitä, ettei homoseksuaalisuus tai rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen ole mitenkään syy/este kirkon virassa toimimiselle. Sen sanoo ihan laki. Kirkko on itse tehnyt päätöksen pappisviran avaamisesta naisille.
Ja tuo Rakkauden lahja oli varsinainen julkaisu, johon ei Kari Mäkinen eikä Wille Riekkinen yhtyneet eivätkä sitä allekirjoittaneet. Miksikö?
Siksi, että vireillä oli jo selvitys ko. asiasta.
Jolkkonen ei ole kirkon virallinen ääni.
Kyllähän sinäkin nämä tiedät.
PS. Tuolla blogimetsässä on hyvä kirjoitus Religious Trauma Syndromasta.
http://blogimetsa.fi/component/k2/item/1244-religious-trauma-syndrom
Kirkolla pitäisi olla rohkeutta olla kirkko eikä toimia lähetystyössä joidenkin herätysliikkeiden kautta. Liikkeitä menee ja tulee. Kristus perusti kirkon.
Kirkko-liikekään ei olisi tuluut Suomeen ilman lähetystyötä.
Olli. Ei olisi. Mutta tuota lähetystyötä teki katolinen kirkko, ei mikään herätysliike.
Katolinen kirkkohan OLI ja ON munkkikuntineen herätysliike, joka toteuttaa Jeesuksen lähetyskäskyä niinkuin Suomen evankelis-luterilaisen kirkonkin tulee olla herätysliike, joka toteuttaa edelleen samaa käskyä.
Olli. Kristus Herramme perusti kirkon, ei jotain erityistä hengellistä suuntaa Siionin Kanteleineen tai Virsineen jaerilaisine hengellisine koroistuksineen. Kirkko oli yhtenäinen vuoteen 1054, jolloin lännen ja idän kirkot erosivat. Lopullinen hajoaminen tapahtui uskonpuhdistuksen seurauksena 1500-luvulla. Se ei ollut varmaankaan perustajan tahto, vaan se, että kaikki yhtä olisivat. Usko tuli Suomeen kahta kautta, lännestä roomalaiskatolisessa muodossa ja idästä kreikkalaiskatolisessa muodossa. Kumpikin oli kirkko ja on edelleen, ei mikään ns. herätysliike.
Eipä taitaisi olla Suomen kirkolla vieläkään lähetystyötä ellei noita Osmo Kauppisen parjaamia ”liikkeitä” olisi syntynyt?
Ei varmaan. Siitähän minä juuri kirkkoa kritisoinkin. Miksi kirkko ei voisi harjoittaa työtään ihan itse, ilman joitain ”liikkeitä”. Ei yksi liike voi olla kirkko.
Vielä Karille. Minä en kuulu liikkeeseen, en poliittiseen enkä kirkolliseen. Kirkkoon kyllä kuulun.
Voisiko joku Israelin lähetystyötä tunteva kertoa
-Kuinka kauan Suomen Lähetysseura on tehnyt työtä Israelissa?
-Kuinka kauan ja minkälaista yhteistyötä Suomen Lähetysseura on tehnyt norjalaisten tai muiden pohjoismaalaisten kanssa Israelissa.
Harmi, että työ on vaarassa loppua.
En ole todellakaan Israel-työn asiantuntija, mutta Israel on SLS:n kolmas lähetyskenttä (Namibian ja Kiinan jälkeen) v. 1924 lähtien ja työtä tehdään yhdessä messiaanisten seurakuntien ja Jordanian&Pyhän maan Ev.lut kirkon kanssa.
Tämän uutisen kannalta merkittävää on, että tietääkseni SLS on ainoa suomalainen lähetysjärjestö, joka saa toimia Israelissa ja saa työlupia maahan perustuen siihen, että pa. vain ne uskonnolliset järjestöt saavat vapaasti toimia maassa, jotka olivat vakiinnuttaneet asemansa ennen Israelin itsenäistymistä. Kaikki muut joutuvat kanavoimaan työnsä tavalla tai toisella näiden järjestöjen taikka israelilaisten uskonnollisten yhteisöjen kautta. Asioita paremmin tuntevat voitte korjata ja valottaa lisää.
MIten tämä pohjoismainen välirikko vaikuttaa SLS:n suhteisiin Suomessa?
Ajattelen, että tällaisten erilaisten ”liikkeiden” touhuaminen lähetystyössä on kaikkineen hyvä asettaa suurennuslasin alle. Seurakuntien verorahoilla kustannetaan erilaisia toimintoja. Kukaan ei kirkon puolella valvo esimerkiksi, keitä palkataan lähetystyöhön (homoparisuhdelaiset ja/ tai naispappeuden vastustajat palkataan kirkon voimatta puuttua asiaan, vaikka en ota kantaa siihen, onko se oikein tai väärin). Olen vain tavallinen kirkollisveron maksaja, kun kohta jään papinvirasta eläkkeelle. Mutta haluaisin, että kirkko itse hoitaisi niin keskeisen asian kuin lähetystyön ilman, että se annetaan joidenkin herätysliikkeiden monopoliksi omine opinkappaleineen ja rikosoikeudellisestikin kyseeenalaisine toimenpiteineen .
Tässä uutiskeskustelussa on useita kertoja viitattu sitoutumiseen kirkon yhteisiin päätöksiin. Kirkolliskokouksessa marraskuussa 2003 päätettiin:
1.Ponsi, jossa esitettiin virkakieltoa koskevan ehdotuksen 3/2002
raukeamista, hyväksyttiin äänestyksen jälkeen äänin 63–41. Äänestyksessä hävisi ehdotus, jossa esitettiin parisuhteen rekisteröineen henkilön palkkaamista kirkon virkaan koskevan asian lähettämistä piispainkokouksen jatkoselvitettäväksi.
2. Ponsi, jossa esitettiin eri siunaamiskaavojen luomista koskevan aloitteen
4/2002 raukeamista, hyväksyttiin ilman äänestystä.
3. Lisäponneksi, jonka mukaan ”Kirkolliskokous päättää lähettää parisuhteen rekisteröinnin seurauksia kirkossa koskevan asian piispainkokoukselle siihen liittyvien teologisten ja juridisten näkökohtien selvittämiseksi.” hyväksyttiin äänin 99 – 5 (3 tyhjää ja 1 poissa)
Kirkko ei siis tuolloin erikseen päättänyt ettei rekisteröity parisuhde ole este kirkon virkaan, vaan jätti päätösasian raukeamaan. Näin ollen kirkolliskokous ei myöskään ottanut kantaa soveltuuko rekisteröidyssä parisuhteessa oleva pariskunta lähetystyöhön vai ei. Äänestystulos 63 -41 ei sitä paitsi riittäisi opillisen kannan muodostamiseen.
Rekisteröidyn parisuhteen siunaamista koskevan aloitteen raukeamaan jätössä kirkolliskokous oli yksimielinen ja kirkko on edelleen on sitoutunut yhden miehen ja yhden naisen välisen avioliittoon sekä torjuu rekisteröidyn parisuhteen rinnastamisen oppinsa mukaiseen avioliittoon.
Kirkko ei siis ole missään vaiheessa tehnyt sellaista positiivista päätöstä, että rekisteröity pariskunta voitaisiin lähettää lähetystyöhön, saati että lähetysjärjestöillä olisi velvollisuus lähettää heitä lähetystyöhön.
Työsopimuslain 1 luvun 2 § määräys syrjintäkiellosta ja tasapuolisesta kohtelusta koskee kuitenkin myös lähetysjärjestöjä. Työntekijöitä tai tehtävään hakijoita ei saa asettaa eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Sikäli kun lähetyskentälle varauksetta vastaanotetaan homoseksuaaleja parisekuntia, ei heitä voida syrjiä myöskään rekrytoinnissa.
Lähetyskentän olosuhteet ovat kuitenkin lain tarkoittama hyväksyttävä peruste, eikä laki tai kirkon yhteiset päätökset myöskään tällöin edellytä lähetysjärjestöjä tavoittelemaan muutosta näihin olosuhteisiin.
Sikäli jos rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa pariskuntaa ei varauksetta oteta lähetyskentälle vastaan, ei lähetysjärjestöllä ole velvollisuutta, eikä kirkon lähetysstrategiaan sitoutuessaan edes oikeutta pyrkiä tämän tilanteen muuttamiseen lähetyskentällä. Vaikka lainsäädäntö rinnastaa myös kielteisen ilmapiirin syrjintään, ei tilanne tässä tapauksessa rinnastu lainsäädännön tarkoittamasta syrjinnästä, koska ilmapiiri perustuu kyseisen kirkon oppiin.
Sikäli jos joku lähetystyön rahoittaja ei halua järjestön tältä osin noudattavan kirkon lähetysstrategiaa, on järjestö tämän rahoittajan suhteen hankalassa välikädessä. Lähetysstrategia ehdottomasti kieltää jännitteiden lisäämisen lähetyskentällä.
Joo Osmo, aivan ehdottomasti pitäisi toimia suurennuslasin kanssa. Ja lopettaa näiden eriseuraisten liikkeiden tukeminen seurakuntalaisten verorahoilla.
Ja vielä joutuu lukemaan erinäisiä jankkauksia ja venkoiluja täällä kirkon seurakuntien foorumeilla.Hohhoijaa, ei ihme, että kansalaiset on kyllästynyt näihin peleihin.
Nämä liikkeet kun eivät aja kuin omia valtaintressejään, tosin raamattu-uskollisuus sun muu virkavikoilu koreagrafialla pyöritettynä.
1. Kirkolliskokous ei hyväksynyt aloitetta, jonka tavoitteena oli asettaa parisuhteensa rekisteröinyt virkakieltoon. Tämä siis tapahtui 2003 äänin 63-41. Kirkolliskokous myös lähetti äänin 99-5 asian piispainkokouksen mietittäväksi juridisten ja teologisten seikkojen osalta.
2. Noin 7 vuotta myöhemmin piispainkokous oli saanut asian mietittyä ja totesi kantanaan, että ”parisuhteen rekisteröiminen ei voimassa olevan lainsäädännön
mukaisesti ole este olla työssä kirkossa (mm. yhdenvertaisuuslaki).”
Toisin sanoen kirkolliskokouksen olisi pitänyt hyväksyä virkakieltoaloite ja lähettää asia jatkovalmisteluun 2003, jotta asiasta olisi edes jotakin keskustelumahdollisuutta tänään. Yhdenvertaisuuslaki nimittäin koskee myös ev. lut. kirkkoa ja piispainkokouksen mietintö viitaa takaisin kirkolliskokouksen päätökseen 2003, jonka mukaan virkakieltoaloitetta ei hyväksytty. Takautuvasti ei voi enää vedota siihen, että ”meillä onkin muuttumaton oppi, pitkä traditio ja/tai laaja yksimielisyys asiassa nyt, meillä ei vain ollut niitä 2003”.
Kirkon opetus avioliitosta ja se, että kirkko (voi) edellyttää työntekijöiltään sitoutumista kirkon opetukseen, on asia erikseen. Eivätkä myöskään esim. kohdemaan olosuhteet, jotka tietenkin on joka tapauksessa aina otettava huomioon minkä tahansa olosuhteen osalta.
Olen tämän sanonut jo liian monta kertaa, mutta kai se on sanottava jälleen. Lähetysjärjestöt ovat omaehtoisesti sitoutuneet kirkon oppiin ja opetukseen. Niillä siis ei voi olla sellaista omaa oppia tai opetusta, joka mahdollistaisi poikkeamisen lainsäädännöstä. Ei voi yhtä aikaa sitoutua johonkin ja olla sitoutumatta. Laajemmin kirkossa on sama ongelma: Ei voi yhtä aikaa sitoututua syrjimättömyyteen ja syrjiä.
Kyse ei siis ole työsopimusL 1 luvun 2 momentin määräyksen rikkomisesta, jos lähetyskentälle ei lähetetä rekisteröitynyttä paria tilanteessa, jossa heitä ei oteta varauksetta vastaan.
Jani, lähetysjärjestöt ovat myös sitoutuneet kirkon lähetysstrategiaan, joka sisältää kiellon pyrkiä muuttamaan vastaanottavan maan mahdollista varauksellista suhtautumista homoparin siellä työskentelyyn , joka taas perustuu kyseisen maan yhteistyökirkon oppiin. Kulttuuri-imperialismia ei siis sallita.
Lähetyskentän olosuhteet eli kielteinen suhtautuminen homoparin työskentelyyn ovat hyväksyttävä peruste asettaa lähetystyöhön hakijat/työntekijät eriarvoiseen asemaan.
Jani Salminen Kerrataan siis vielä.
1. Kirkko on todennut, ettei kirkossa ole (eikä tehdä) sellaista lainsäädäntötasoista päätöstä, ettei samaa sukupuolta olevan kanssa parisuhteensa rekisteröinyt henkilö sovellu kirkon virkaan
2. Kirkolla ei ole sellaista oppia, jonka mukaan samaa sukupuolta olevan kanssa parisuhteensa rekisteröinyt henkilö soveltuisi kirkon virkaan. Asiasta ei ole tehty opillista päätöstä.
On syytä tarkasti muistaa, ettei kirkossa hallinnolliset päätökset tai toteamukset synnytä uutta oppia.
Parisuhteiden arvostamisesta kirkossa on oppi. Eriarvoistaessaan rekisteröidyt parisuhteet verrattuna avioliittoon lähetysjärjestön noudattavat kirkon oppia, eivätkä suinkaan sivuuta sitä.
Koska rekisteröityihin parisuhteisiin kohdistuva kielteinen ilmapiiri perustuu kirkon oppiin, kyse ei ole syrjinnästä kirkon hengellisen toiminnan järjestämisessä
Myöskään opetus jonka mukaan sukupuolinen kanssakäyminen samaa sukupuolta olevan kanssa on syntiä ei täytä edelleenkään syrjinnän tunnusmerkkejä.
Kari-Matti, kukaan ei liene kiistänyt sitä, etteikö kohdemaan kirkon käsitykset ja muut olosuhteet ole tekijä, jotka huomioidaan, kun henkilöitä päätetään.
Puhuuko lähetysstrategia muuten kulttuuri-imperialismista? Olisi aika veikeä ilmaus, lähetystyön luonteeseen kun kuuluu muuttaa paikallisia käsityksiä, uskontoa ja elämänmenoa. Miten lähetystyössä yleensä suhtaudutaan vaikkapa homoseksuaalien vankeusrangaistuksiin tai kohdemaan kirkon vaatimuksiin kovemmista rangaistuksista, on tietysti oleellinen kysymys, olisi kiinnostavaa tietää asiain tila esim. Etiopiassa tai Ugandassa. Miten lähetystyössä suhtaudutaan esim. ympärileikkaukseen tai muihin kulttuuriin ominaispiirteisiin? Sallitaanko siinä kulttuuri-imperialismi ja valistustyö? Onko KL:n HIV-työ kulttuuri-imperialismia?
Jukka Kivimäki, tämä tuntuu valitettavasti aika hedelmättömältä jankuttamiselta.
1) Kirkossa ei tehdä lainsäädäntöä, joten tietenkään sellaista ei ole eikä tule olemaan. Kirkossa ei kirkolliskokouksen päätöksellä myöskään ryhdytty toimenpiteisiin, jolla kirkkolakiin saataisiin muutos.
2) Kirkolla ei tietenkään ole sellaista oppia, mutta sellaista oppia, joka kieltäisi rek. parisuhteessa olevan toimimisen kirkon virassa *ei juridisessa mielessä voi enää tulla*, koska sen edellytyksiä ovat muuttumattomuus, traditio ja yksimielisyys.
Lopun selittämisesi on – pahoittelen – vailla tolkkua. Kun se asia ei nyt ole auki sillä tavalla, kuin väität. Kun sellaista oppia tai kannanottoa, jolla kirkko tai sen viralliset järjestöt saisivat juridisen mahdollisuuden/erivapauden poiketa lainsäädännöstä *ei voi enää tässä vaiheessa syntyä*. Se ikkuna umpeutui 2003 ja lähetysjärjestöjen osalta sitä kautta, että ne ovat sitoutuneet kirkon päätöksiin. Kirkon oppi kun ei voi olla jokin häilyvä ja muuttuva tai 10 v aikana toiseksi tullut päätös, sillä se ei ole juridisesti pitävä peruste, vaikka kirkko itse sitä mieltä yht’äkkiä olisikin. Myöskään avioliiton ”paremmuudella” ei ole tämän asian kanssa tekemistä. Nyt puhutaan henkilöiden palkkaamisesta. Lähetysjärjestöt saavat pitää avioliittona vaikka kuinka parempana, mutta se ei ole eikä siitä tule perustetta, joilla lainsäädännöstä saadaan erivapauksia. Ne perusteet, joilla erivapaudet saadaan on kuvattu – ties kuinka monetta kertaa – tuossa edellä. Synnistä tai kielteisestä ilmapiiristä ei edelleenkään ole puhuttu mitään, enkä jaksa ymmärtää, miten se liittyy ihmisten palkkaamiseen tai koko keskusteluun.
Henkilökohtaisesti arvostan Kansanlähetyksen HIV-työtä Etiopiassa erittäinen suuresti, enkä pidä sitä ”kulttuuri-imperialismina,” toisin kuin eräät suuret seurakuntayhtymät evätessään muun muassa juuri Kansanlähetykseltä taloudellisen tuen ko. työhön.
Kohdemaan olosuhteet ovat sikäli tärkeä tekijä, että juuri niillä on tässä tapauksessa merkitystä tulkittaessa työsopimuslain määräystä syrjintäkiellosta. Jos kohdemaassa suhtaudutaan kielteisesti homoparin sinne lähettämiseen, ei ko. lakia kyseisen kohdan osalta rikota, jos lähetystyöhön hakijat/työntekijät asetetaan eriarvoiseen asemaan.
KL tekee HIV-työtä valtion kehitysyhteistyövaroilla.
Kulttuuri-imperialismin määrittely on näemmä kovin vaihtelevaa. 😀
Jos Suomessa kysyttäisiin, että pitäisikö oppilaitosten ym. seksuaalivalistustyö tehdä tosi rakkaus odottaa tms. -pohjalta, sanoisin, että en kannata. Näyttö on käsittääkseni aika huonoa (teiniraskaudet, abortit) sieltä, missä näin tehdään. Mutta joo, enpä tunne tuota hanketta, joten en siihen ota kantaa.
Juu, kohdemaan olosuhteet ovat oleellinen seikka, kukaan ei ole muuta väittänytkään. Nyt ei ole sellaisia konkreettisia tapauksia ollut käsillä, joten, kuten jo sanoin, en ymmärrä, miksi tämä asia nousee nyt niin kovin esille. Ei siitä, että on jokin teoreettinen, perusteltu mahdollisuus poiketa määrätyssä tilanteessa johdu mitään yleispätevää perustetta poiketa vaikka palkkaaja olisi sama taho.
Jani Salminen
Asialla on vaikutusta siihen, mitä kerrannaisvaikutuksia milläkin päätöksellä on.
Hengellinen järjestö ei voi perusteetta sivuttaa parisuhteensa rekisteröinyttä henkilöä rekrytointitilanteessa ja henkilöön tulee myös palvelussuhteen aikana suhtautua yhdenvertaisesti, eikä hänen yksityiselämäänsä tule aiheettomasti sotkea työasioihin. Sikäli kun ne kuitenkin välttämättömästi nousevat esiin, on niihin lupa suhtautua kirkon opin mukaisesti.
Sikäli kun rekisteröityyn parisuhteeseen kohdistuva kielteinen ilmapiiri perustuu nimenomaan kirkon vahvistettuun oppiin, ei rekisteröidyssä parisuhteessa oleva voi vedota yhdenvertaisuuslakiin, vaan hänen voidaan katsoa hyväksyneen asia ottaessaan paikan vastaan. Kirkko edellyttää hengellisen työn tekijöiltään sitoutumista kirkon oppiin.
Esimerkkitapaus voisi olla tilanne, jossa työntekijän aviopuolisolle myönnetään kulukorvauksia edustustehtävistä. Hengellinen järjestö tai paikallisseurakunta voisi päättää, ettei samaa sukupuolta oleva puoliso voi osallistua yhteisön edustustehtävin eikä näin ollen sellaisia kuluja myöskään korvata. Tilanne vastaavassa asiassa jossakin ei-hengellisessä yhteisössä olisi kokonaan toinen.
Jukan esimerkkitapaus on mielenkiintoinen. Minä arvioisin, että uskonnollinen yhdyskunta syyllistyisi tuossa lainvastaiseen toimintaan. Asiantuntijoiden mielipiteitä?
Eikö lähetystyön ydin ole kertoa niille, jotka eivät tunne Jeesusta vapahtajanaan ja syntien sovittajana, ilosanomaa Hänestä niin, että jokainen tulisi tuntemaan totuuden ja voisi tunnustaa Jeesuksen herrakseen? Ei siinä ole hiukkaakaan kulttuuri-imperialismia, koska Jeesus ei ole kulttuuria, vaan Jumala. Jos Pyhä Henki sitten muuttaa uudesti syntyneen arvoja, ajattelua ja toimintaa, siitä ei ole vastuussa lähetysjärjestö, vaan Jumala. En minä Jumalan vaikutusta ihmiseen ja yhteiskuntaan pidä kulttuuri-imperialismina.
Kivimäki unohtaa, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opin ja työlainsäädännön suhde on lain ulottumiseen liittyen arvioitu korkeimmassa oikeusasteessa asti, ja todettu, että riittävää näyttöä opillisesta selkeydestä ei ollut, jotta työlainsäädännön syrjimättömyyspykälää voitaisiin soveltaa Kivimäen esittämällä tavalla. Sikäli kuin lähetysjärjestöt itse ilmoittavat noudattavansa kirkon oppia, tuomioistuimen vahvistama ennakkopäätös koskee myös niitä.
Mitä tulee kansainvälisiin, eri tavoin haastaviin tilanteisiin palkkaamista, niin tottakai ko. maan lainsäädäntö on rekrytoitaessa Suomesta mahdollista ottaa huomioon. Kuitenkaan syrjiä ei luonnollisesti voi vain sillä perusteella, että sinänsä homouden hyväksyvässä maassa yhteistyökumppani edustaa kielteistä kantaa.
Ja muistatkos, Kivimäki, kuinka oikeusoppineet erään lähetysjärjestön ilmoituksesta olla kategorisesti palkkaamatta homoja arvioivat, että ilmoitus itsessään täyttää jo lain rikkomisen kriteerit, vaikkei faktista esimerkkitapausta olisi olemassakaan.
Siltä varalta, että Kivimäki tai joku muu ei tiedä, mitä tarkoittaa ennakko-oikeus, niin selitettäköön, että se tarkoittaa korkeimman kyseeseen tulevan oikeusasteen ratkaisua asiassa, ja sitä, että vastaavat asiat on jatkossa alemmissa oikeusasteissa ratkaistava samansuuntaisesti. Vaasan hallinto-oikeuden päätöksellä, sen tutkittua juurikin evankelisluterilaisen kirkon opillista perustetta sallia sille olla noudattamatta yhdenvertaisuussäännöstä, tuli siihen lopputulemaan kuultuaan seurakuntaa ja tuomiokapitulia (jotka molemmat olivat sitä mieltä, että kappalaisen virkaan voi edellyttää ettei ole julkihomo) että asiallista perustetta ei ole. Tämä on siis ennakkopäätös, joka koskee kaikkia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppia noudattavia toimijoita.
Ja muistettakoon nyt vielä sekin, että ainoa tiedossa oleva homoparin palkkaamistapaus lähetysjärjestössä on sellainen, josta 85% maksaa ulkoministeriö, joka taas edellyttää nimenomaan yhdenvertaisuussäännöksen noudattamista. Lähetysjärjestö voi toki jatkossa olla tekemättä minkäänlaista yhteistyötä ulkoministeriön kanssa ja keskittyä lähetystyöhön ainoastaan sellaisiin maihin, joissa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu. Voihan sitä silläkin tavalla porifiloitua, jos katsoo aiheelliseksi. Kambodzha ei ole tällainen maa.
Risto Korhoselle huomioksi, ettei mainitsemassani esimerkissä ole kyse henkilön palvelusuhteesta, vaan siitä voiko hän yhdessä puolisonsa kanssa edustaa työnantajaansa.
Tällä kohdin peruste erilliselle kohtelulle nousee kirkon opista. Kirkon oppi ei rinnasta samansukupuolista puolisoa aviopuolisoon.
Sekulaarintyönantajan kodalla, jos esimerkkisi edustustilaisuuteen kustannetaan myös puolison matkakulut, vastaavaa perustetta erilaiseen kohteluun ei ole.
Kirkon oppi? Kyllä kirkko on hyväksynyt rekisteröidyn parisuhteen ihan todelliseksi puolisoineen päivineen.
Kivimäki: ”Risto Korhoselle huomioksi, ettei mainitsemassani esimerkissä ole kyse henkilön palvelusuhteesta, vaan siitä voiko hän yhdessä puolisonsa kanssa edustaa työnantajaansa.
Tällä kohdin peruste erilliselle kohtelulle nousee kirkon opista. Kirkon oppi ei rinnasta samansukupuolista puolisoa aviopuolisoon.
Sekulaarintyönantajan kodalla, jos esimerkkisi edustustilaisuuteen kustannetaan myös puolison matkakulut, vastaavaa perustetta erilaiseen kohteluun ei ole.”
Oikeastaan on aika liikuttavaa lukea, kuinka Kivimäki etsii kuin neulaa heinäsuovasta edes jotakin ajateltavissa olevaa tilannetta, jossa syrjiminen olisi mahdollista. Edustustilanteen keksiminen on kyllä jo melkoinen ponnistus, mutta valitettavasti metsään meni silti. Asia on niin, että työnantaja saa toki aivan mielensä mukaan kehitellä kriteerejä edustustilaisuuksiin osallistumiselle, mutta syrjintälakeja tulkitaan aina silti samalla tavalla. Olipa kyse edustamisesta, palvelun tuottamisesta taikka mistä tahansa, Suomen lain mukaan seksuaalinen suuntautuminen ei voi olla syy eri kohtelulle. Tuomioistuin sitten ratkoo yksityiskohdat, kun kohdalle sattuu sen ratkaistavaksi tullut asia.
Todella tässä malliesimerkki miten käy, kun pyörii vain omissa ahtaissa (opillisesti) piireissä. Ei näe sitten enää kirkon opin avaruuttakaan. Ja alkaa viljellä omia käsityksiään faktoina.
Sonja Ottavaisen pitäisi tutustua ensi itse asiakirjaan ja päätellä vasta sitten mikä on faktaa.
Asiakirjaa on toki tulkittu monella tavalla ja niin minäkin tulkitsen kommenteissani, mutta vittaukset asiakirjan sisältöön ovat kenenkä tahansa tarkistettavissa olevaa faktaa.
Kuten Tarja Koivumäki kommentoi edellä, niin tapasi etsiä keinoa syrjiä on liikuttavan silmiinpistävää eikä vastaa kirkon opetuksia ihmisoikeuksista.