Pappi, älä jää eläkkeelle tai muuten jätä paikkaasi!
Kartoitus eri hiippakunnista osoitti, että papinvirkoja avautuu näinä aikoina hakuun poikkeuksellisen vähän.
Papinvirkoja kyllä vapautuu, mutta niitä ei täytetä. Päinvastoin ne on otettu erityisiksi säästämiskohteiksi. Ahaa, tälle on maksettu palkkaakin. Kun virka tulee vapaaksi, ei kun pannaan se jäihin tai lakkautetaan. Olipa helppoa tämä säästäminen!
Totta, rahaa säästyy. Papit ovat vielä niin kutsumustietoista ja kilttiä porukkaa, että yrittävät vähin äänin tehdä pois jääneidenkin työt.
Mutta mitä tapahtuu siinä ohessa?
Syntyy mielikuva, että papin työ seurakunnassa on siitä joutavimmasta päästä.
Syntyy vinoutuma seurakunnan henkilöstörakenteeseen.
Seurakunnan hengellisen perustehtävän hoito vaikeutuu.
Turhemmastakin asiasta on valtakunnallisia parranpäristysseminaareja pidetty. Minusta tämä papinvirkojen alennustila olisi julkisen keskustelun paikka.
No, taitaa se A1-linjan teologin paperi olla edelleen luotettavampi leiväntakaaja kuin keskimääräinen ”teltantekijän”-tutkinto.
Kirkon työllisyystilanne on lyhyellä aikajänteellä muuttunut huomattavasti. Virkoja ja toimia jätetään täyttämättä, sijaisuuksista tingitään, tehtäviä uudelleen järjestellään ja jätetään paljon myös tekemättä. Joskus jopa sitä ihan oikeaa ”tyhjäkäyntiäkin” onnistutaan poistamaan. Käytännössä suurimmassa osassa seurakuntia henkilöstömenot ovat joutuneet tarkkaan syyniin. Eikä tuo liene ihmekään, sillä palkkakustannukset sivukuluineen ovat keskeisin menoerä seurakuntataloudessa.
Kun Kuopiossa uutisoitiin yt-neuvottelujen alkamisesta, lehtihaastattelussa KiT:n viranhaltija piti sitä poikkeuksellisena menettelynä ja jopa ensimmäisenä laatuaan. Ajattelin tuolloin, että tarina norsunluutornista elämisestä onkin siis totta. Julkisesti uutisoituja yt-menettelyitä ja henkilöstöryhmien säästötoimia oli jo useita minunkin tiedossani lehtijuttujen ja kollegoiden kertomana. Pidin erittäin outona, että todellisuus maakunnista oli voinut jäädä havaitsematta. Onneksi näitäkin tietoja lähdettiin kirkkohallituksen päässä sitten kartoittamaan ja faktatietoa kentän tilanteesta on kartoitettu. Ehkäpä KiT:n tiedostoista löytyisivät Raimon kaipaamat tiedot.
Ymmärrän huolesi, Marja-Sisko, papiston työtilanteesta, joka suoraan näkyy kapitulissa. Supistukset koskenevat kuitenkin sangen tasaisesti kaikkia henkilöstöryhmiä. Tein äsken pikatsekkauksen kirkon avoimiin työpaikkoihin. Kun papiston osuus kirkon työntekijöistä on tilastollisen vuosikirjan mukaan (papit, lehtorit, sairaalasielunhoito, perheneuvonta) 12 %, on avoimia työpaikkoja haussa 57, joista 30 % eli 17 oli teologille suunnattuja tehtäviä. Hallinnossa paikkoja näkyi olevan haussa 10, mutta osa niistä oli Kipan rekrytointia. Seurakuntatyön puolella heikoin tilanne näkyi olevan diakoniatyön viroissa, sillä niitä oli avoinna vain 3.
Jokainen seurakunta joutuu ratkaisemaan oman arvionsa perusteella kaikkien virkojen ja toimien tarpeen ja mihin kussakin seurakunnassa on varaa. Ihmetellä täytyy, että jos säästötoimia on tehtävä, miksi papit henkilöstöryhmänä olisivat kyseisten toimien ulkopuolella? Pelivara muissa henkilöstöryhmissä alkaa olla jo käytetty.
En oikein tiedä, miten suhtautuisin lauseeseesi: ”Papit ovat vielä niin kutsumustietoista ja kilttiä porukkaa, että yrittävät vähin äänin tehdä pois jääneidenkin työt.” Ehkä papiston näkökulmasta on jäänyt huomaamatta, että monet kutsumustietoiset ja kiltit työntekijät ovat vuosia jo joutuneet tekemään pois jääneiden työt muilla työaloilla. Jos papit nyt vasta ovat tilanteessa, että tehtäviä tunkee ovista ja ikkunoista, niin tervetuloa reaalimaailmaan seurakuntatyössä paikallistasolla. Hengellisen perustehtävän hoitamisessa papeilla on nyt ja tulee olemaan merkittävä asema, mutta kyllä nykyjärjestelmässä tarvitaan muitakin työntekijöitä kuin vain pappeja. Tai sitten seurakunnan velvoitteita ja tehtäviä on karsittava todella rankalla kädellä. Meno ei siltä oikein vaan vaikuta
Hengellisen työn virkojen määrä kirkossa tulee vähenemään tulevaisuudessa. Mutta niin vähenee myös niihin halukkaiden ammattiosaajien määrä. Kirkon haaste on etsiä sivistynyttä ja ammattinsa osaavaa väkeä virkoihin eikä antaa sitä signaalia, että kirkollisen koulutuksen saaneen ammattiväen pitäisi etsiä työpaikkansa muualta. Näin on jo sanottu esimerkiksi seurakuntaharjoittelua suorittaneille opiskelijoille.
On helppoa heittää, että tulevaisuus olisi vapaaehtoistyössä. Tätähän kirkon työntekijöiden ammattiosaamista väheksyvät evankelioimisliikket ovat hokeneet vuosikymmeniä. Kirkon työssä tarvitaan edelleen teologista ja ammatillista osaamista. Vaikka vapaaehtoistyö toivottavastikin lisääntyy, eivät hengellisen työn tekijät voi muuttua pelkiksi vapaaehtoistyön koordinaattoreiksi.
Se johtuu, Vesa, siitä, etteivät eevankeloioimisjärjestöjen ihmiset näe kokonaisuutta. Kastamista, vihkimistä, hautaamista, kerhoja ja vanhustyötä. Vapaaehtoisten varaan laskevat seurakuntalaisetkaan eivät tule tätä ajatelleeksi.
Sinänsä on ikävää, että kaikki puhe henkilöstön vähentämisestä kääntyy melkein aina ammattikuntien väliseksi piikittelyksi. Kyllä seurakuntien työ on yhteistyötä. Ei pärjää pappi ilman kanttoria, eikä ole kanttorilla tekemistä ilman suntiota. Ja niin edelleen.
Onhan se tietysti ikävää. Jopa papitkin joutuvat laskeutumaan samaan tilanteeseen, jossa heidän seurakuntalaisensa ovat eläneet jo vuosikymmeniä. Mikään ei ole enää koskematonta eikä pyhää.
Pappeja on työttöminä vaikka kuinka paljon, ja on ollut jo kauan. Minusta se on ikävää, kuten kaikkien työttömien kohdalla.
Ymmärrän liiankin hyvin taloudellisen paineen alla olevia kirkkoherroja, jotka hallintoelimien ja yleisen mielipiteen puristuksessa joutuvat tekemään supistuksia – ja siten taloudellisia helpotuksia – jättämällä täyttämättä seurakuntansa avoimeksi jääneitä papinvirkoja. Seurauksena on jäljelle jääneiden julistajien joutuminen entistä kovemmille, joskus jopa niin mahdottoman työurakan eteen, että pappisvajetta joudutaan paikkaamaan teltantekijöillä ja — — — eläkeläispapeilla.
Viimeiksi mainitusta minulla on kokemusta. Mielelläni autan ja sijaistan seurakuntaani omalla eläkeukon panoksellani. Tämän teen tietäen, että jumalanpalvelukset, kasuaalitoimitukset, jopa raamattupiirien yms. teologista asiantuntemusta vaativat tehtävät edellyttävät teologista sivistystä ja vala(lupaus)ehtoista sitoutumista kirkon tunnustukseen, kirkkolakiin ja -järjestykseen.
Mutta jokin tässä mättää! Minä en tarvitse – edes itsetuntoni ja -osaamiseni tai talouteni pönkittämiseksi – sitä, mitä moni työtä odottava teol.maist. tarvitsee. Tälläkin hetkellä kymmenittäin kirkonpalveluun valmiita teologeja odottaa vokaatiota, edes väliaikaisia. On turhauttavaa kuulla, että pitempiaikaisiin sijaisuuksiinkin kelpuutetaan mieluummin eläkekirkkoherroja ja kenttäpiispoja. Jos Pappisliitto olisi edes murto-osaltaan Metalli- tai Paperiliiton kaltainen edunvalvoja, marssittaisi se jäsenistönsä panderollien kanssa Hakaniementorille, eduskuntatalolle tai edes Katajanokalle. …mä kuulun liittoon joka taistelee… (Woodie Churchie)
Jumalanvaltakunnatyö on taistelua. Pienenä ja kainona ehdotuksena seurakuntiensa luottamuselinten ja talouden kanssa kipuileville kirkkoherroille voisin suositella omasta kokemuksestani alatietä: kirkkoherran tehtävä ei ole olla kaikkea kivaa kaikille tarjoava kansansuosikki, vaan keerygman (Sanoman) eteenpäinviemisestä vastaava Johtaja. Se asema ei edellytä kaiken kivan jakamista kaikille. Priorisointia on uskallettava tehdä. Kirkkoherralla on oltava ympärillään ammattilaisia, ei amatöörejä. Lunta tulee kyllä tupaan, mutta esim. KHL:ssä on oivallettu se mikä kirkossamme usein unohtuu: tulos tai ulos.
Papin tehtävä on saarnata ylösnoussutta Kristusta, syntisen armahtajaa, nääs. Älköön sitä maailma estäkö.
Vihkimystä jonottavia maistereita ei voi käyttää seurakunnissa aukeaviin alle puolen vuoden sijaisuuksiin, koska maistereilta puuttuu vihkimys. Vihkimystä taas ei saa, ellei ole osoittaa 6 kuukaudeksi töitä. Siitä on piispainkokouksen selkeä linjaus, mikä johtaa omituiseen tilanteeseen: maisterit pyörittävät työttöminä peukaloitaan ja eläkepapit kutsutaan töihin, kun muutakaan reserviä ei ole. Tämä on kärjistys, mutta ”jotakin tarttis tehdä.”
Suomen evl kirkossa viimeinen palvelupaikkani oli Pyhämaan seurakunta, joka oli yhteistaloudessa Uudenkaupungin seurakunnan kanssa, 15 vuotta. Siitä ajasta olin virkavapaana yhteensä 5 vuotta: yhden vuoden opiskelemassa, toisen vuoden vuorotteluvapaalla ja kolme vuotta ulkosuomalaistyössä USA:ssa. Vuorotteluvapaalle pääsin, kun sain työttömän papin sijaiseksi. Siihen aikaan sellaisia ole harvassa. Seurakunnan myötävaikutuksella jatkoin virkavapautta vuoden kerrallaan, ja sijaiseni sai nauttia sijaisuudesta ja sen eduista esim. eläkettä ajatellen. Itselleni sen sijaan ei kertynyt eläkettä noilta vuosilta senttiäkään.
Kun virkavapautta ei enää myönnetty, erosin kirkkoherranvirasta ja jatkoin työskentelyä ulkomailla. Eläkkelle pääsin vasta 65-vuotiaana, kun Suomessa olisin päässyt vähän paremmalle eläkkeelle jo 63-vuotiaana. Kirkko siis käsittämättömän eläkelakinsa takia ”rankaisi” minua hyvän tekemisestä kahden vuoden eläkkeen menetyksellä. Eihän se iso summa ollut, kun eläke jäi normaalia pienemmäksi opiskelun (teologian tohtori) ja ulkosuomalaisten hyväksi tehdyn pienipalkkaisen työn takia: 50.000 euroa, josta valtiolle meni 10.000 euroa (valtiokin sai vuorotteluvapaarahat takaisin).
Tarkennus: minulta jäi siis saamatta 40.000 euroa ja valtiolta 10.000 euroa.
Piispankokouksen pitäii ottaa lusikka kauniiseen käteen ja miettiä tuota 6kk aikaa. Samoin pappisliitto saisi terästyä ja alkaa ajaa myös niiden jäsentensä asiaa, jotka eivät ole (vielä) pappeja.
Kyllä papisto on seurakuntien eliittiä yhä, eikä missään alennustilassa. 88% kirkon työntekijöistä on muita kuin pappeja. Kuitenkin julkisuudessa papit aina edustavat kirkkoa. Missä ovat julkkisdiakonit tai -lastenohjaajat? Kuka laskisi montako seurakunnan hautatoimen työntekijää on eri vaaleissa ehdokkaana? Voisiko kapitulit olla huolissaan myös toimistotyöntekijöiden jaksamisesta?
En pidä toivottavana sitä että seurakunnan eri työntekijäryhmät, varsinkaan papit, ryhtyvät korostamaan omaa tärkeyttään. Kaikki työntekijät ovat yhtä tärkeitä ja jokainen heistä tekee hengellistä työtä. Jokainen täyttämätön virka ja työsuhde tekee kipeää.