1960-luvun koululaisena kuulin usein pilkallisia lausuntoja siitä, että papiksi on turha ruveta, kun kirkko kohta lakkautetaan ja sen rikkaudet jaetaan köyhille.
Nyt kuulen taas jotakin samankaltaista. Opiskelijat kertovat, että heitä varoitetaan kirkon ammateista. Ei niissä työllisty. Jos töitä saa, se on pätkissä. Kohta loppuu kaikki, kun kirkko kaatuu.
Itse olen saanut olla yli 35 vuotta pappina ja siitä ajasta vain noin 8 kuukautta työttömänä.
Työseurakuntien määrä mahtuu hyvin yhden käden sormiin.
Kun siten katselen nuorten pappien nimikirjoja, tulee eteen kovin toisenlainen todellisuus. Määräaikainen virkasuhde sinne, tänne ja tuonne, välillä työttömyysjaksojakin.
Siinä on vaikea maksaa opinto- ja autovelkoja, puhumattakaan että voisi jonnekin asettua ja juurtua esim. asunnon ostamalla.
Kun joku jää eläkkeelle (sitäkin tapahtuu, vaikka työurat pitenevät myös kirkossa), se ei läheskään aina avaa työpaikkaa. Virkoja lakkautetaan tai jätetään määräajaksi täyttämättä, kun taloudellinen epävarmuus jäytää.
Täältä raukoilta rajoilta hiljattain vihitty papisto valuu etelän hiippakuntiin. Liekö siellä töitä sen paremmin, muuten mukavampaa, virikkeellisempi ympäristö tai mikä lienee syynä. Kun meillä siten pappia tarvittaisiin, ei omasta takaa löydykään, vaan pitää odottaa uutta vihkimystä. Tai huudetaan apuun eläkeläisiä, vaikka maistereita olisi työtä vailla.
Vikaa on tietysti niin sysissä kuin sepissäkin. Seurakunnat ilmoittavat kovin viime hetkellä tuumailuistaan ja työvoimatarpeistaan. Niihin on äkkiseltään vaikea vastata, kun meillä ei valmiita pappeja makoile arkiston hyllyllä komennusta odottamassa.
Mielenkiintoinen ajan ilmiö on myös eläkeikää lähestyvät seurakuntapastorit, joilla ei ole aikomustakaan suorittaa pastoraalitutkintoa.
Samanlaista jorinaa kirkon kaatumisesta kuulin 1960-luvulla. Hieman hämillään valmistrauduin pappisvihkimykseen toukokuussa 1967. Mutta sanon kokemuksesta että tulevaisuus on aina erilainen kuin ajatellaan. Tulevaisuus on yllätyksellinen. Enoni vanha työväenliikkeen konkari sanoi 1967 että kun hyvin kaikille niin rikkaille kuin köyhillekin erottelmatta niin pärjäät. Ja näin on käynyt. Nyt kuulen taas samanlaistra jorinaa kirkon kaatumisesta mutta tulevaisuus on aina yllätyksellinen. Jokainen kirkon
työntekijä tehköön työnsä hyvin toinen toisensa kunnioittamisessa vaikka ollaan erilaisia. Sehän on vain elämän rikkautta.
1970-luvulla Aallon kanssa samassa seminaarissakin opiskelleena törmäsin kerran kolmeen vl-kristittyyn teologian opiskelijaan yliopiston nurkalla. Synkissä mietteissä nämä keroivat puhelleensa siitä, että tulevilla vl-papeilla ei ole kirkossa tulevaisuudennäkyä eikä toiveita viroista kirkossa. Ajan merkit kun olivat sellaiset. Koetin rohkaista sanoen, että ei Jumala olisi heitä teologiaa opiskelemaan johdattanut jos ei heille olisi tarjolla töitäkin pappina. Yksi noista kolmesta on nyt eläkkeellä kenttärovastin virasta, yksi vielä töissä kristillisen kansanopiston rehtoina ja yksi ison seurakunnan arvostettuna kirkkoherrana.
Vakinaistakin työtä ja virka löytyy kyllä papille, joka on valmis lähtemään vähän kauemmas sieltä yliopiston nurkalta.
Kiitos, Olle (P-O Moberg) muistelusta. Sinä taisit olla ”yliopistokarkuri”, kun kiiruhdit valmistumaan ensimmäisten joukossa.
Olen samaa mieltä siinä, että yleensä töitä saa, kun on valmis sen eteen vaivaa näkemään, esim. muuttamaan ja jättämään nirsoilun vähemmälle.
Silti nyt huolestuttaa monen opiskelijan ja maisterin tilanne. Soisin heille kutsumuksen mukaista tehtävää. Elon Herra on lähettänyt työmiehiä viinitarhaansa, ja nyt olisi löydettävä palkkarahaa. Vapaaehtoistyö on ihan mielekästä ja kivaa, mutta sillä ei elä, ei opintovelkoja maksa eikä perhettä elätä.
Olisiko aika jo kypsynyt sellaiseen virkakäsityksen muutokseen, että papiksi voitaisiin vihkiä virkaan hoitamaan myös profaanin ammatin harjoittamisen ohessa osa-aikaisena? Kun kouluunkin annettiin vokaatioita, niin taka-ajatuksena oli kaiketi, että papiksi vihitty opettaja voisi toimia myös seurakunnassa apuna. Kolme päivää työtä muussa tehtävässä ja viikonloput seurakunnassa pappina. Tuo malli saattaisi auttaa jaksamaan paremmin molemmissa tehtävissä.
Ai siis tuota samaa tuhon virttä on veisattu jo silloinkin? Kenenkähän etua semmoisella puheella kulloinkin pyritään edistämään? Toisaalta niinhän jo Paavalikin esitti, että loppu on lähellä. Miten, Marja-Sisko, näetkö papiston/työn muuttuneen, kun on naisia enemmän pappeina?
Papiksi vihittävistä huomattavalla osalla onkin jo muu ammattitutkinto tai useampikin. KM, FM…Aika paljon juuri opettajia, kirkon eri tehtävistä, hoitoalalta – ja on meillä Kuopiossa viime vuosina vihitty papiksi mm. kiinteistönvälittäjä ja Siwan kassa. Palveluammateista saatu kokemus voi olla hyväksi kuten elämänilmiöiden ymmärrys yleensäkin. Tietysti heillä on sitten riittävät teologian opinnot päälle. Kaikista on tullut päätoimisia pappeja. Tuo osa-aikaisuus ei ole oikein ottanut tulta. 50 % osa-aikaisissa viroissammekin on sen toisen puolen täytteeksi haluttu ennen muuta papin työtä. Kun ”reserviin” ei vihitä, on meillä krooninen vaikeus löytää muutaman kuukauden sijaisuuksiin muita kuin eläkeläisiä. Kunnia heille ja heidän taidoilleen, mutta kun maisterijono kasvaa.
Sonja, naisten tulo pappeuteen on vaikuttanut paljonkin, mutta isoon analyysiin tässä ei ole mahdollisuutta. Eräitä muutoksia työtapoihin, ehkä vähän sosiokultturiseen asemaankin. Missä määrin esim. toimintokulttuuri ja työilmapiiri seurakunnissa on muttunut juuri naisten mukaan tulon takia, siitä voisi tehdä kunnon tutkimuksen. Itse mietin jo, pitäisikö huolestua siitä, että opiskelijoiden ja vihittävien selvä enemmistö on naisia. Niitä römeä-äänisiä ja turvallisia ukkorovasteja on vastedes harvemmassa… Luulisi useimmissa ammateissa olevan hyväksi 50/50 tilanne tai lähelle sitä.
Niin, se on varmaan sama juttu kun aikoinaan avattiin naisille esim. opettajan virat joskus 1929 kait lukioihin, niin ala alkoi naisistua. Alkavatko miehet sitten karsastaa niitä töitä; että olisiko statuksen alentuminen naisten tullessa samoihin töihin. Minustakin olisi hyvä sellainen 50/50 suhde, mutta en tiedä, mikä tilanne tulee olemaan. Selvästi ainakin monet naiset ovat vaihtaneet alaa esim. luonnontieteistä/kauppatieteistä humaanisempaan suuntaan, ja siinä teologia on vahvoilla. On ystäviä, jotka jopa itseään piristääkseen opiskelevat teologiaa työnsä ohella ja kehuvat, miten mielenkiintoista se on. Olen jopa itsekin harkinnut; varsinkin ne kielet kiehtovat.
Tarkistin nuo vuosiluvut, niin valtion virat avattiin naisille 1926 ja lyseon virat 1916.
Eräällä pienellä paikkakunnalla, n.5000 asukasta, on metodistiseurakunta ja evlut. Metodistipappi oli vajaatyöllistetty. Hän sai osa-aikaisen viran evlut seurakunnasta. Tarkkaa tuntijakoa en tiedä, lie jotain 10/30.
Pidetty henkilö kummallakin puolella. Ihan yhtä hyvin voisi olla linja-auton kuljettaja ja pappi samantapaisella järjestelyllä.
Muistelen jotain tämtapaista olleenkin, vai oliko hän Caterpillarin kuljettaja. Sossun luukku ja papin kanslia sopisivat mainiosti saman seinän taakse. Sekin pappi joka täällä taannoin julisti olevansa Jeesuksen sijainen voisi hankkia puusepän pätevyyden, tai ainakin opiskella maallisetkin remonttityöt.