Papin ilmestyminen paikalle herätää aina hieman epävarmuutta muissa paikalla olevissa. Sitä alkaa kysyä itseltään , että minkä roolin ottaisi itselleen kun törmään pappiin? Kun olen salaa kuunnellut monia minutista viiteen minuuttiin meneviä keskusteluja kirkkokahveilla ja monessa muussa tilanteessa ,niin pian huomaa sen että pappi ei ole kuka vaan.
Seurakuntalaisilla tuntuu olevan halu saada yhteys pappiin. Papin olemus ratkaisee jos siinä onnistutaan.Onko hän avoin ja vastaanottavainen vai muodollinen ja poistyöntävä tai arka ja pelokas,ratkaisee sen miten tilanne kehityy.
Kun seurakuntalainen saa kontaktin , niin usein he suorastaan ripittäytyvät, suorasti tai epäsuorasti, noissa näennäisesti vain sosiaalisissa kahvikutsukeskusteluissa. Valitettavasti kaikki papit eivät ole tietoisia tällaisestä eivätkä osaa olla kahden minuutin sielunhoitajia. Mutta moni osaa ja se ilahduttaa.
Muistan nuoruudestani pari pappia joita en muuten erityisemmin arvostanut,mutta he olivat virutuooseja kirkkokahveilla, asia jonka jouduin vasten tahtoani toteamaan.
Pappi punnitaan ja tapaamisen kokemusta puidaan jälkikäteen vaikka olisi kyse tutustakin papista. Mielestäni nuo lyhyet tapaamiset ovat yksi papin kaikkein tärkeimmistä työtehtävistä.
Toivon ,että pappi todellakin on niissä tilanteissa koko pappeutensa arvovallalla läsnä ja jopa ylpeä pappeudestaan joka avaa ovet ihmisten kohtaamiseen. Nuo kohtaamiset ovat minuuteissa lyhyitä mutta jokainen niistä jättää jälkensä.
Sellaisille papeille, jotka eivät ole sosiaalisesti erityisen lahjakkaita , nuo tapaamiset toimituksissa ja niitä valmistellessa ovat koettelemus. He haluaisivat valmistella saarnaa ja käyttää koko oppineisuutensa niihin. Hyvä niin. Mutta, jopa hekin voisivat saada helpotusta itselleen, jos heillä olisi tunne siitä että he eivät edusta vain itseään, vaan heillä on koko kirkon arvovalta lujittamassa selkärankaa. Siviilit näkevät hänessä koko kirkon eikä vain yksilön. Kun on tehtävä ,joka on minuutta suurempi, niin siitä voi hakea voimaa.
Tilastot ja kyselyt paljastavat sen, että papeilla on suhteellisen vähän muodollisesti nimeltämainittua sielunhoitoa seurakunta elämässä. Mutta sitä kuitenkin on. Jokaisella papilla on avoin tai salattu ihailijakaartinsa ja jotkut siihen kuuluvat tarvitsevat ja pyytävät enemmän huomiota kun mitä papilla on mahdollista antaa.
Vaikka pappeja valmistellaan seurakuntaelämään ja varoitellaan noista takertelijoista niin he ovat kuitenkin ongelma . He soittelvat iltamyöhään, pyytävät saada kotikäyntejä, he ovat aina etualalla kirkkokahveilla tai poistuvat mielenosoituksellisesti jos heitä ei huomata. Eli, he herättävät huonoa omatuntoa jollei heille anneta erityisasemaa . Tuollaisen tilanteen hoitamiseen ei ole patenttiratkaisua, mutta paras tapa on kääntyä jonkun koulutetun työnohjaajan puoleen,jos ei muuten niin itseään suojatakseen.Hankala seurakuntalainen voi jopa pilata papin avioliiton.
En ole kiinostunut epätoivoisista papeista jotka kilpailevat artistien ja muiden estradöörien kanssa. Kuinka sellaisten kanssa voi keskustella vakavasti? He maksavat kovan hinnan siitä kun he yrittävät laskea kohtaamisrimaa. Ei , riman on oltava tietyllä tasolla . Miksi joku muuten haluasisi keskustella papin kanssa?
Pappi on erikoinen . Hän ei ole kuka tahansa.
Sosiaalisissa tilanteissa pantakaulainen edustaa koko kirkkoa sillä hetkeää. Jos pappi osaa olla sopivan lämminhenkinen, niin kirkko tulee rakkaammaksi. Joskus kastetilaisuuksissa olen ollut havaitsevinani, että hänestä tulee seremoiniamestari, jolla enntaan vallat jäjestää pöytä uudelleen ja ihastellaan kaikkea mitä tapahtuu. Ihmiset muuttuvat kuin lapsiksi, jotka kirkassilmäisesto huomioivat papin toimintaa herkeämättä.
Noinhan se usein voi olla. Eli pappi ei ole kuka tahansa vaan jotain aivan erikoista. Kyllä seremoniamestareitakin tarvitaan . Sellainen on oma taitteensa. Sellainen rooli on hyvä niille jotka ujostelevat suoraa keskusteluyhteyttä.
Yhdessä messussa ihmettelin Englanissa, sitä että missä ne papit on? Sitte sain kuulla että, ne on tuossa edessä olevat kaksi miestä, joilla ei ole mitään kauhtanoita. Myöhemmin huomasin miten suurta kunnioitusta nuo papit nauttivat seurakunnassa. Meidän papit pukeutuvat oudosti ja sitten ihmettelevät outoa suhtautumista.
Papin työ on hyvin poikkeuksellista. Jos pappi tiedostaa ne kaikki ristiriitaisuudet joita tuohon virkaan kohdistuu, niin on varmasti kiusallistakin olla huomion keskipisteenä, varsinkin jos siihen asettuu täysin ja pelkällä omalla persoonallaan. Papin asu on hyvä suoja, jotta kaikki odotukset eivät osu henkilöön, vaan tuohon virkaan. Näin voisi ajatella olevan myös monessa muussakin palvelutyössä. Sitähän papinkin työ juuri on. Seurakunnan palvelija.
Olen usein kuullut myös arvioita papeista yleisesti ja sitten siitä yhdestä, jonka arvostelija tuntee… Se menee näin: ”Yleensä papit ovat epämääräisiä ja heistä ei ole mitään hyvää sanottavaa, mutta yhden tiedän ja tunnen ja se on ihan hyvä tyyppi…”