Papit naimisiin, naiset diakoneiksi Rooman kirkossa…

Paavi Franciscuksen kolme viikkoa johtama Amazonia-synodi on nyt päättynyt. 120-kohtainen espanjankielinen päätösasiakirja hyväksyttiin 2/3 enemmistöllä kuten jesuiittojen America Magazine yksityiskohtaisesti kertoo. Alla muutama havainto, sillä dokumentti on laaja ja keskustelu on vasta alkamassa. Vaikuttaa siltä, että muuten aallonharjalla keikkuva CruxNow ei John Allenin eilisessä artikkelissa uskaltanut sanoa lauantai-iltana julkaistusta päätösasiakirjasta muuta kuin että kaikki kolme tärkeää asiaa (selibaatin ohittaminen, naisdiakonit ja paikallinen messuriitti) hyväksyttiin mutta ”varovaisuutta noudattaen”, with caution. CNA:n rinnakkaisjulkaisu Aciprensa sanoi päätösdokumentin ehdottavan ”uusia pastoraalisia optioita ja byrokraattisia struktuureja” mutta unohtaneen ”kulttuurin evankelioimisen ja kääntymisen” teemat. Onko pro-gay-pappi James Martinin johtama jesuiittajulkaisu America innostunut siis liikaa? Alla on pari kommenttia aiheesta, varovaisesti, mutta kuitenkin.

Piispojen synodi ei päätä mitään lopullisesti katolista kirkkoa koskien, vaan päätökset sujuvat paavin pöydältä käsin. Kohtaa, jossa suositeltiin naimisissa olevien pappien vihkimistä Amazoniassa, vastustettiin eniten (128 puolesta, 41 vastaan) mutta se hyväksyttiin. Toinen kohta, joka oli herättänyt keskustelua, koski naisten palveluvirkaa, käytännössä pysyvää diakonaattia. Kyseessä on diakonian virka, joka ei automaattisesti johda pappisvihkimykseen: naisten pappisvihkimyksestä ei sentään rohjettu puhua, ja papin katsotaan roomalaiskatolisessa kirkossa toimivan in persona Christi eli Kristuksen persoonassa, joten pappeus on tavallaan sukupuolitettu… Naisten pysyvän diakonaatin edistämistä kannatti 137 ja vastusti 30 edustajaa. Käytännössä vastikään päättyneen ja 2016 käynnistyneen naisdiakoni-komission työ käynnistettäisiin uudelleen, mutta tällä kertaa jonkinlaisen momentumin turvin.

Päätösasiakirjassa on äänenpainoja, jotka tuovat kyllä mieleen sekä vapautuksen teologian että uskonpuhdistuksen. Latinalaisen Amerikan kontekstista nousee ajatus ”kirkosta, joka on kokonaan palveluviran täyttämä” (una Iglesia toda ella ministerial) – muistan lukeneeni vastaavan ilmaisun tutkimushenkilöni J. B. Libanion artikkelissa jesuiittojen La Civiltà Cattolica -aikakausikirjassa jo parikymmentä vuotta sitten. Ok, myönnetään, että ”palveluvirka” (lat. ministerium) tarkoittaa roomalaiskatolisessa katsannossa kaikkia virkoja, myös pysyvän diakonin virkaa, mutta ”in persona Christi” -pappisvirka on siinä eräänlainen erityistapaus. Silti tällaisen ilmaisun ottaminen mukaan päätösasiakirjaan voi viestiä siitä, että jotakin ollaan aidosti haluamassa muuttaa. Ministerium kuuluu myös maallikoille ja perustuu kasteeseen, kohdan 93 alkua perustellaan Vatikaanin II konsiililla: ”93. La renovación del Concilio Vaticano II sitúa los laicos en el seno del Pueblo de Dios, en una Iglesia toda ella ministerial, que tiene en el sacramento del bautismo la base de la identidad y de la misión de todo cristiano. [Sitten seuraa pitkä lainaus LG 31 -kohdasta Vatikaanin II konsiilin päätöksiä, jossa maallikkojen tehtävää Kristuksen papillisen, profeetallisen ja kuninkaallisen roolin toteuttajana kasteen perusteella korostetaan.]” LG/Lumen Gentium -lainaus kertonee Vatikaanin tuntijoille, että Franciscus haluaa näin erottua edeltäjiensä Johannes Paavali II:n ja tämän pitkäaikaisen ”inkvisiittorin” Ratzinger/Benedictus XVI:n linjasta. Muistetaan, että Joseph Ratzingerin omassa henkilöhistoriassa 60-luvun lopun hullut vuodet saivat aikaan paluun vanhaan, säilyttävään, konservatiiviseen teologiaan – kirkon kevät muuttui syksyksi jota on jatkunut turhan pitkään?

Kohta 96 tarkoittaa sitä, että ”piispa voi antaa pappien seurakunnassa puuttuessa papintehtävien hoidon (el ejercicio de la cura pastoral) seurakunnan jäsenelle, joka ei ole pappi, kuitenkin ”personalismeja välttäen”, siis mahdollisimman demokraattisesti ja suosimatta yhteisön vahvoja tyyppejä. Ajatus on kuitenkin, että ”párroco” eli kirkkoherra (siis pappi) on aina ”vastuussa seurakunnasta”. Tästä on monenlaisia esimerkkejä sekä Euroopasta että Latinalaisesta Amerikasta: kirkkoherralla voi olla hyvin monta seurakuntaa vastuullaan, mutta vain nimellisesti. Silloin diakonit tai muualta maailmasta tulleet papit ovat kantaneet käytännön vastuuta paikallisten, vaikkapa italialaisten, pappien puuttuessa. Tällainen pykälä 96 tavallaan vahvistaisi nykyisen meiningin, mutta avaisi papillisia tehtäviä muillekin kuin diakoneille ja papeille. Mitä niistä ja miten, jäänee avoimeksi, jos piispalle jää valta päättää?

On totta, että dokumentti käsittelee ekologiaa laajalti ja muistuttaa 17 prosentin sademetsästä jo tuhoutuneen. Aikaa ei ole hukattavaksi. Mutta yhdessä muun mediaväen kanssa moni kysyy: onko kirkon asia tehdä ympäristöpolitiikkaa, jos sen oma vaikutus yhteiskunnassa kärsii vaikeasta rekrytointitilanteesta? Eikö silloin ensisijaista ole teologinen työskentely, vaikka ihan palaaminen Vatikaanin II konsiilin yli 50 v sitten käsiteltyihin mutta laajalti unohtuneisiin ajatuskulkuihin? Kohta 95 on kokonaan maallikkoja (el laicado) käsittelevä.

Mitä pitäisi ajatella kohdan 95 ajatuksesta: ”Amazonin alueen kirkolle on kiireellisen tärkeää, että edistetään ja annetaan palvelutehtäviä miehille ja naisille tasa-arvoisella tavalla.” (Para la Iglesia amazónica es urgente que se promuevan y se confieran ministerios para hombres y mujeres de forma equitativa.)

Monennäköistä keskustelua tällainen varmasti herättää – nyt jää vain nähtäväksi, mitä loppukommunikean pohjalta päätetään ja sovelletaan. Pelkkä miesten pappeuden helpottaminen ei tunnu sekään riittävän, sillä naisten keskeinen asema Amazonian seurakuntatyössä johtuu juuri miespappien puutteesta. -Pelkkä selibaatin hellittäminen ja miesten rynnistys veisi valtaa naisilta? Juuri siksi sekä pappeuden avaaminen naimisissa oleville miehille että naisten palveluviran (tässä kontekstissa: pysyvän diakonaatin) uusi pohdinta ovat tärkeitä. Mitä tästä tulee, on takuulla epäselvää, mutta keskustelua on ainakin syntynyt.