Ruotsissa papit ovat sairauspoissaolotilastojen kärjessä, kertoo KotimaaPro. Pappien voimia ovat nakertaneet ennen muuta Ruotsin kirkon suuret muutokset, ensin ero valtiosta vuonna 2000 ja sitten suuri rakenneuudistus, joka astui voimaan kuluvan vuoden alusta. Etenkin naispapit ovat helisemässä. – Nyt on pitkään rakennettu telineitä ja käytetty hurjasti aikaa organisaatiomuutoksiin. Samaan aikaan olisi pitänyt panostaa kaikki voimavarat kirkon perustehtäviin. Nyt on aika palata perusteisiin, sanoo Ruotsin pappisliiton KyrkA:n puheenjohtaja Bror Holm. Tummennettu teksti Holmin, RR taas on Ruttopuiston rovasti, joka siirtää Ruotsin käymistilamallin helsinkiläisiin oloihin:
RR: 1990-luvun lopulla Helsingin keskustassa pakkoliitettiin neljä pientä seurakuntaa suureksi Tuomiokirkkoseurakunnaksi. Verta, hikeä ja kyyneleitä valui sekä rahaa kului tässä erikoisessa eheyttämisprosessissa. Olisiko ollut toinen vai kolmas yhdistymisristeily meneillään, kun me työntekijät äkkiä tajusimme, ettei termi Missio konsulentin suussa tarkoittanutkaan lähetystyötä vaan oli lainattu yritysmaailmasta. Meidän jälkeemme ei tullut vedenpaisumusta, mutta Bullshit-bingoa siirryttiin pelaamaan muihin helsinkiläisseurakuntiin.
Holm haluaisi pappien saavan keskittyä työhönsä suurten muutosvuosien jälkeen. Kun suuri rakenneuudistus vihdoin on saatu käytäntöön, huomio on keskitettävä seurakuntalaiseen. – On ollut liian paljon organisaation napaan tuijottamista. Nyt pitäisi nähdä se sukupolvi, joka on kokonaan menettämässä yhteyden kirkkoon, hän toteaa.
RR: Kymmenessä vuodessa ehdimme kolmasti kiepauttaa organisaatiomme uusiksi. Pidimme keskenämme jatkuvalla syötöllä kokouksia, joiden funktiosta kukaan ei tiennyt mitään. Seurakuntalaiset tuntuivat jotenkin kaukaiselta asialta, välttämättömältä pahalta, kun meillä oli kädet, silmät, korvat ja suu täynnä kaikenlaista tekemistä. Sydämen tehtävänä oli pampattaa. Lienee sanomattakin selvää, että me missasimme yhden sukupolven. (Vrt: Ite, Missa est = lähtekää, messu on päättynyt.)
Kun koko yhteiskuntakin on rajun muutoksen kourissa, lisäksi kirkon muutokset ovat ravistelleet papin työtä. Perusvaatimukset ovat Holmin mukaan kasvaneet. Hän väittää yli 30 vuoden työkokemuksella, ettei papin työ ainakaan ole helpottunut maallistuneessa yhteiskunnassa.
RR: Minulla on Helsingistä yhtä pitkä työkokemus. Holmin ei tarvitse väittää, riittää, että hän toteaa, että näin on. Vaikka työnantaja ei olekaan antanut meille Applen koneita työkaluiksemme, niin on todettava, että PC:kin pystyy viemään papilta ensin yhden sormen ja sitten äkkiä molemmat kädet. Pyhää Byrokratiusta palvellaan siinä missä aina ennenkin, palvontamenot vain ovat hieman nykyaikaistuneet. Rakennemuutos, nääs.
Hän sanoo, että kirkko saa syyttää itseään, että on ottanut kannettavakseen lisätehtäviä. Kaikesta pitää tehdä tilastoja ja budjettien pitää olla vertailukelpoisia koko maassa, eikä tietotekniikka aina ole tuonut vain helpotusta. – Tämä on ajan henki ja vaatimus. Nyt jää vähemmän aikaa olla kirkko, tehdä kirkon perustehtäviä, ja se vaikuttaa papin työhön.
RR: Miten paljon Ajan Hengen annetaan määrätä kirkossa ja seurakunnissa? Milloin on Pyhän Hengen vuoro? Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että jo papinkoulussa opin, että seurakuntapapin luovuttamattomiin perustehtäviin kuuluvat kasuaalit ja messut. Näitä olenkin saanut tehdä ihan riittävästi.
Bror Holm kertoo Tukholman yliopiston tekemästä pappien työtä kartoittavasta tutkimuksesta, jonka nimi on osuva: Balansakt. Se tarkoittaa tasapainoilua, nuoralla tanssimista. Se on tasapainoilua työn ja perheen välillä, kun työn rajaaminen on vaikeata. Vapaa-aikaa ei ole jos sitä ei ota. Työn henkinen rasitus on kova. – Valitettavasti papit ovat sairauspoissaolojen kärjessä ja erityisesti se koskee naispappeja. Tämä näkyy Vakuutuskassan (Ruotsin Kela) vuonna 2011 tekemästä tilastosta.
RR: Lopulta minäkin putosin tuolta nuoralta.
Sen jälkeen KyrkA on panostanut juuri ajanhallinnan, työaikakysymysten ja työn rasittavuutta koskevien ongelmien ratkaisemiseen. Ihmisten kanssa työskenteleminen on raskasta, vaikka se samaan aikaan on myös erittäin antoisaa. – Pappi on joustava, mutta häntä ei saa käyttää hyväkseen, Bror Holm toteaa.
RR: Opiskelun alusta asti oli selvää, että rakastamani työ tulisi kuluttamaan minut. Silloin en toki tiennyt, että se tulisi tapahtumaan loppuunpalamisen muodossa. Vielä vähemmän osasin aavistaa, että minun on nyt ja vasta tutustuttava näkövammaisten maailmaan aivan omakohtaisesti. Jos seurakuntien yhdistymishankkeessa olinkin muutosvastarintainen, niin tässä muutoksessa en aio energiaani käyttää moiseen. Ei siitä ole mitään hyötyä. Katkeruuteen ei ole syytä, sen sijaan kiitollisuuteen vaikka kuinka paljon. Kiitän siitä, mitä olen saanut tehdä ja mistä olen saanut pitää huolta, kantaa vastuuta. Ei huomista tarvitse pelätä, sillä Jumala on jo siellä. Kaikki muuttuu hyväksi, kaikenlaiset asiat.
RR :”Lienee sanomattakin selvää, että me missasimme yhden sukupolven.”
Lienee sanomattakin selvää, että me kaikki missasimme yhden sukupolven. Muistan kun Lahden Unicef-toimintaryhmän aktivistina katselin 90-luvulla televisiota, jossa joku ”oikeaoppinen moraalifisofi” selitti, että Suomi tulee 90-luvun lamassa menettämään nuoremman ikäluokan samalla tavalla kuin sodan aikana syntyi ”kadotettu sukupolvi” , ja vastasin televisiolle, että ”kuule kundi, vain minun kuolleen ruumiini yli”.
Nuoremman sukupolven epätoivon omalla kohdallani face-to-face nähneenä, voin vain pyytää heiltä anteeksi sitä, että vaikka kaikin voimin yritin, niin en pystynyt parempaan.
Sukupolvi oli tekstissäni varmaankin ihan liian epätarkka ilmaus 10 vuodessa kadonneesta kirkkoväestä, sillä kyse oli varsin eri-ikäisistä kirkossakävijöistä.
Myöhemmin on kyllä vahinkoa yritetty ottaa takaisin panostamalla jumalanpalveluselämään aivan uudella tavalla. Vaikka messujen kävijämäärät ovatkin kasvaneet, niin nämä ihmiset ovat nyt kokonaan uutta porukkaa.
Tuo kaiken tilastointi näyttää olevan Ruotsin ja Suomen kirkossa samanlainen riippakivi…
Olisiko syynä moraalinen ja hengellinen ristiriita?
Ei ole sitä itsellä, mistä pitäisi saada toiset vakuuttumaan…
Moni tuntee Tyyneysrukouksesta vain alun. Miltä tuo jatko lukijoista mahtoi tuntua?
Hannu Kiuru :”Opiskelun alusta asti oli selvää, että rakastamani työ tulisi kuluttamaan minut. Silloin en toki tiennyt, että se tulisi tapahtumaan loppuunpalamisen muodossa.”
Papit kärsivät, uupuvat ja palavat loppuun mielestäni samojen asioiden vuoksi kuin muutkin johtajat. Yhden kaupunginjohtajana toimineen mieleen tuli virkakauden kokemuksista päällimmäiseksi turhautuminen, työn merkityksen mitätöinti, negatiivisten asioiden näkeminen sielläkin missä niitä ei ollut, työstä annettavan palautteen puuttuminen ja ’kuppikuntaisuus’ (= saadut syytökset seurustelusta ”väärien” luottamushenkilöiden kanssa).
– Ei riitä, että vain johto nauttii luottamusta. Tärkeämpää olisi, että luottamushenkilöt luottaisivat toisiinsa, avartaisivat näkemyksiään ja uskaltaisivat panna itsensä likoon, hän toivoi.
Eipä näy yo blogi kiinnostaneen ketään. Kiinnostaisiko sitten jos ja kun kerron, että ko kertomuksen käännöksessä on karkea toistuva tahallinen virhe, joka estää ihmisiä ymmärtämästä, mitkä oikein kansaa Exoduksesa johtivat. Sillä kansa ei vaadi Aaronia tekmää itselle Jumala joka johtais heitä vaan jumalia jotka johtaisvat heitä, virhe toistuu 3 kertaa:
Exodus – Luku 32
1 Kun kansa näki, että Mooses oli myöhässä tulossa alas vuorelta, kansa kokoontui Aaronia vastaan ja sanoi hänelle: ”Tule! Tee meille j u m a l i a, jotka k u l k e v a t meidän edellämme, sillä tämä on Mooses, joka toi meidät ylös. Egyptin maasta emme tiedä, mitä hänelle on tapahtunut.”
4 Hän otti [ne] heidän käsistään, muotoili sen kaiverrustyökalulla ja teki siitä sulan vasikan, jonka päälle he sanoivat: ”N ä m ä ovat sinun j u m a la si, Israel, j o t k a ovat t u o n e e t sinut maasta. Egyptistä!”
8 He ovat nopeasti kääntyneet pois polulta, jonka minä olen heille käskenyt; he ovat tehneet itsestään sulan vasikan! Ja he ovat kumartuneet sen eteen, teurastaneet sille teurasuhreja ja sanoneet: ’N ä m ä ovat sinun jumalasi, Israel, jotka ovat j o h d a t t a n e e t sinut Egyptin maasta’. ”
Miksi Aaron nimittää yhtä kultaista tekemäänsä vasikkaa monikossa jumaliksi? Koska kysessä ei ollut vasikka vaan vaunut monine ajajineen eli ’jumalineen’