Helsingin seurakuntien verkkoviestintäsuunnittelijana työskentelevä Eeva Silin kertoi Twitterissä palauttaneensa pappiskirjansa kapituliin. Asian tarkemmat perustelut löytyvät Silinin Kiikkukuningatar-blogista. Silinin ratkaisusta kertoi laajempaan julkisuuteen Kirkko ja kaupunki.
Syynä pappiskirjasta luopumiseen Silin sanoo turhautumisensa kirkon suhtautumiseen ”LGBTIQ-juttuihin”. Silin on seurannut tilannetta 15 vuotta ja sanoo nähneensä ”kehityskaaren kulissien takaisesta homofobiasta ja vaikenemisesta (Huovinen, ei, en pysty todistamaan, mutta omaa kokemusta on) jonkinlaiseen hyväntahtoiseen, paikalliseen huolenpitämiseen (Askola), ja nyt olisi sitten tulossa käännös kohti opportunismia ja ilmeisesti jonkinasteista homofobiaa, todennäköisesti noin 25 vuoden ajaksi.”
Viimeinen niitti Silinille oli Teemu Laajasalon valinta piispaksi: ”yli puolet Helsingin hiippakunnan piispanvaalin valitsijoista äänesti piispaksi mielestäni sellaisen menneisyyden miehen, joka haluaa jatkaa vanhaa pahaa perinnettä tasa-arvo -venkoilussa. Kaunista puhetta varmasti tulee, mutta teot ratkaisevat.”
Silin kertoo jättäneensä pappiskirjan Irja Askolalle: ”Keskustelimme ihan hyvässä hengessä ja siunasimme toisemme lopuksi.”
Aikain merkki tämäkin henkilökohtainen ratkaisu. Se tuskin jää viimeiseksi, jos ja kun kirkko etenee asiassa kuten tähän asti.
Olli Seppälä
P.S. Bloginsa tiukkaa kommentoitipolitikkaa (ei homofobiaa, seksismiä, rasismia, rasismimääritelmänillitystä, eikä raamattunillitystä) linjatessaan Silin kirjoittaa: ”Luulisi, että tällaisia juttuja ei tarvitsisi sanoa, mutta vilkaisu esim. Kotimaa24:n blogien kommentteihin korjaa sen käsityksen pikaisesti.” Auts! Vaikka ei täälläkään sallita em. asioita.
Täysin ymmärrettävä päätös Eva Siliniltä! Kaikkea hyvää jatkossa hänelle ja paljon siunausta!
Minäkin kannatan lämpimästi Eeva Silin ratkaisua.
Tervemenoa vaan! Uusi työpaikka löytyy varmasti alta aikayksikön Setasta, Vasemmistoliitosta, tai jostain muusta järjestöstä joka on lähempänä Eeva Silin aatemailmaa kuin Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
Christer Lindholm: ”Tervemenoa vaan!”
Kommentti kuvaa osuvasti sitä henkeä, joka on vallannut kirkkoa. Äijävalta on nyt voimiensa tunnossa.
Christer: kenenköhän aatemaailmasta nyt puhut? ’Tervemenoa vaan’ -mentaliteetti ei ainakaan minusta kuvasta ev.lut. kirkon arvoja. Mutta en toki edes tiedä, mihin kirkkokuntaan itse kuulut.
Otetaan käänteinen esimerkki: Christer ilmoittaa luopuvansa ev.lut. kirkosta (olettaen, että hän on ev.lut.) koska se suhtautuu liian myönteisesti seksuaalivähemmistöihin.
Me täällä K24:ssä olisimme tyytyväisiä, että Christer löytää täst’edes kotinsa esim. ’L-hiippakunnasta’ tai ’L-säätiöstä’ tai vaikkapa jommasta kummasta katolisesta kirkosta.
Tuollainen ajattelu ei kuitenkaan edusta meidän ev.lut. kirkkomme aatemaailmaa. Me emme hurraisi ’tervemenoa Christer’, koska se olisi vastoin meidän uskoamme.
Ehkä – Eevan sijasta – sinun täytyy miettiä aatemaailmaasi.
Tässä nyt Christer L. alleviivaa tarpeettomsti Vasemmistoliittoa sateenkaariväen puolustajana. Vaikka tottahan se on, että Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL oli ensimmäinen puolue, joka puolueohjelmassaan (198)0 ajoi sateenkaariväen asiaa, ja eikä sen eduskuntaryhmästä löytynyt ainoatakaan ns. kehotuskiellon puolustajaa (1970).
Nyt edistyksen rintama on laveampi. Esimerkiksi meillä Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan srk-neuvostossa enemmistö (13), poliittisesti kokoomuksesta vasempaan laitaan, äänesti sen puolesta, että kirkkotiloja voidaan käyttää samaa sukupuolta olevien parien vihkijuhlaan. Kirkkoherra ja kolme muuta jäsentä oli toista mieltä.
Luin Eeva Silinin perustelut, ymmärrän ne. Jos itse olisin pappi, toimisin toisin.
po. 1980.
Eva Silin on varmasti toiminut, kuten hän on mielessään ja pohdinnoissaan parhaaksi havainnut. Voihan olla, että kyseessä on jonkinlaista protestihenkeäkin.
Yleisellä tasolla olen kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyaikana on nostanut päätään jonkilainen ”laittomuuden ihannointi”.
Yhä useampi kirkon jäsen, kansalainen tai kuka tahansa ihminen katsoo oikeudekseen määritellä, mikä on se oikea tapa tulkita kirkon tai valtakunnan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Käydään keskustelua siitä, milloin on oikein toimia vastoin voimassa olevia määräyksiä, säädöksiä tai jopa lakeja.
Kirkossa ko. toimintaa on ollut havaittavissa vaikkapa spn-avioliittoon vihkimisten yhteydessä. Valtakunnan tasolla peistä väännetään siitä, saako paperittomia ihmisiä piilotella virkavallalta, joka on saanut määräyksen poistaa heidät maasta. Lähimmäisen auttamista kukaan (ei virkavaltakaan) ei kiellä eikä vastusta.
Muutama vuosi sitten Päivi Räsänen mainitsi puheessaan Kansanlähetyspäivillä jotain sen suuntaista, että joskus voi tulla eteen tilanne, jolloin on toteltava Jumalaa enemmän kuin esivaltaa. Hänen puheensa nostatti valtaisan negatiivisen myrskyn. Jotkut jopa kokivat, että Räsänen yllyttää laittomuuksiin. Jotkut protestoivat eroamalla kirkosta.
Miten on näinä aikoina? Missä menee raja kanslaistottelmattomuuden suhteen?
Erikoinen protestihenki, joka toimii juuri niinkuin vastustaja haluaa???
”Luulisi, että tällaisia juttuja ei tarvitsisi sanoa, mutta vilkaisu esim. Kotimaa24:n blogien kommentteihin korjaa sen käsityksen pikaisesti.” Niinpä.
En ymmärrä Silinin sen enempää kuin muidenkaan närkästystä Laajasalon valinnasta. Hänhän on varsin liberaali ja eräässä raadiohaastattelussa sanoi suoraan, että hyväksyy snp-avioliittoon vihkimisen. Sanoi vain, että kirkon nykykäytäntö ei sitä salli vaan toivoi tilanteen muuttuvan kirkolliskokouksen päätöksellä.
On aika merkillistä, että koko joukko ihmisiä on suorastaan vihaisia siitä, että papit noudattavat kirkkonsa sääntöjä.
Voi harmi, että näitä tekstejään ei pääse korjaamaan. Raadio, hih 😀
Mahtaakohan Laajasalo olla kovinkaan liberaali?
Jotenkin on lähinnä jäänyt sellainen tunne, että toimintaympäristönsä takia hän esittää välillä liberaaleja kannanottoja, mutta ne eivät oikein tunnu istuvan hänen suuhun luontevasti.
Hän on myös niin verbaalisesti lahjakas, että varomaton kuulija saattaa saada sellaisen käsityksen, että hän antanut jonkun selkeän vastauksen… Hänellä on kyky ilmaista itsensä niin veikeästi. että molemmat leirit kuvittelevat hänen olevan heidän puolella.
Eeva Silin täytyy olla aika nuori ihminen. Hän ei ole voinut seurata kirkon suorastaan vallankumouksellista viime vuosikymmenien kehitystä. Kun katsoo viimeisen viidenkymmenen vuoden takapeiliin niin kirkko tuskin voi tuntea samaksi laitokseksi.
Asenne eettisiin kysymyksiin on muuttunut radikaalisti. Vaikka vastarintaa muutoksiin tietenkin on. Ensin tuli naispappeus , sitten homoseksuaalisuus ensin ja nyt LGBQT-kansan(tai mikä lyhennys nyt on ajankohtainen) ihmisoikeudet.
Kun on kyse suurista aatteellisista muutoksista niin kärsivällisyys on hyve nr 1. Suuret asenteiden muutokset vievät aikaa ja se on paras hyväksyä jos asian muuttuminen on tärkeätä . Niiden puolesta taisteleminen ei parane jos heittää pyyhkeen kesken matsin kehään.
Olen samaa mieltä kanssasi (taas kerran). Historia todistaa, että suuret muutokset instituutioissa lähtevät aina sisältäpäin. Mutta ymmärrän toisaalta, että nuoret ihmiset haluaisivat asioiden tapahtuvan heti ja nopeasti.
Minä ja vaimoni olemme pysyneet ev.lut. kirkossa, vaikka 30 vuotta sitten emme pariskuntana tosiaankaan olleet tervetulleita. Nyt olemme onnellisesti naimisissa, meillä oli jopa kirkollinen siunaus… Tätä emme voineet suhteemme alussa kuvitellakaan. Ensimmäisen tyttöystäväni kanssa olimme rikollisia ja tautiluokituksessa mielisairaita.
Asiat muuttuvat. Ymmärrän Eevaa. Mutta toivon hartaasti, että hän palaa ev.lut. kirkon papiksi. Juuri hänenlaisiaan me nyt tarvitsemme. Toivotan hänelle kärsivällisyyttä ja voimaa.