Miten papiksi tullaan?
Tietyt ulkoiset edellytykset on suhteellisen helppo selvittää. Pitää olla tehtävän edellyttämä terveys, on saatava kutsu seurakunnalta, on vakuutettava piispa ja tuomiokapituli. Osallistutaan ordinaatiovalmennukseen, joka useimmissa hiippakunnissa on jo koko viikon juttu. Suoritetaan pappistutkinto tuomiokapitulissa. Tarkastetaan, että on kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen.
Sitä ennen tarvitaan tietysti yliopistosta loppututkinto, yleensä teologian maisteri.
Töitäkin pitää olla tiedossa vähintään puoleksi vuodeksi. Muuten ei vihkimystä heru.
Mutta onko tässä kaikki?
Ei ole.
Tuo yllä oleva kuuluu pitkälti vocatio externaan, ulkoiseen kutsumukseen. Siihen liittyvän tulee olla kunnossa, mutta muutakin tarvitaan.
Siitä muusta käytetään nimitystä vocatio interna, sisäinen kutsumus.
Siihen liittyy sellaisia asioita kuin usko ja kutsumustietoisuus. Otan kirkon uskonkappaleet todesta, uskon niiden auttavan elämässä ja jopa viimeisen rajan yli. Haluan jakaa sitä hyvää, minkä koen itse saaneeni. On palvelemisen mieltä. Vanha nimitys papille onkin Minister Verbi Divini, Jumalan sanan palvelija. Tuo ministeri ei viittaa herrahissiin, vaan palvelemiseen. Jumalaa palvellaan palvelemalla hänen luotujaan.
Säädöksissä on lueteltu suoraan ja epäsuoraan hyvän papin ominaisuuksia. Niitä on hyvä miettiä, mutta ei siitä ahdistuen, että vaadittaisiin täydellisyyttä. Kasvuakin sopii toivoa, jos ei muuten niin kristinopin mukaista pyhittymistä eli lisääntyvää synnin ja armon tuntoa.
Ehkä on hyvä, että protestanttisilla papeilla on lupa avioitua ja useimmat perheellisiä ovatkin. Säilyy kosketus arkielämään.
Miten olisi käynyt Pietarille ja Matteukselle kirkon ovea kolkutellessa ja papiksi tavoitellessa. Mitä kaikkea heiltä puuttuikaan tuosta listasta, kun he lähtivät todistamaan rohkeasti Jeesuksesta?
Mitä heillä oli, mikä puuttuu kirkon papilta? Oliko heillä ainakin Jeesuksen Pyhän Hengen kasteen antama rohkeus ja voima toimia rohkeasti julistajina, vaikka oppineisuus oli heikkoa? Usko Sanaan on vahva.
Paavalilla (Saulilla) oli paremmat eväät lähdössä, mutta nuo opilliset paremmat eväät olivat johtaneet hänet jopa vainoamaan alkuseurakuntaa. Pyhä Henki nosti hänet merkittäväksi työn tekijäksi. Hän sai kutsun suoraan Jeesukselta Hengessä useiden ketjuuntuneiden tapahtumisen kautta, jotka vahvistivat hänen kutsunsa.
Kun Intiassa koulutetaan uskoon tullut henkilö pastoriksi ja lähetystyöntekijäksi, niin kyseessä on tiivis Raamattukoulu, jonka jälkeen pastori lähtee tekemään työtä uuden seurakunnan rakentamiseksi.
Työtä on loputtomasti eikä varsinaista kutsuvaa seurakuntaa ole olemassa, mutta kylläkin lähetystehtävä Jeesukselta ja rohkaisijana työhön Raamattukoulu ja Intialainen yhdistys, joka rukoilee uusia pastoreiden tukijoita, että uusi pastori saisi elantonsa työnsä tukemiseksi. Liikkeellelähtö tapahtuu uskossa ja tavoitteena on saada ihmisiä uskoon. Suomesta tällaisia pastoreita tuetaan yli 300 tällä hetkellä Intiaan Agape Intia ry:n kautta.
Virkaa ei ole, vaan uskossa vastaan otettu uusi tehtävä Herralta eli lähetystehtävä tavoitteena saada ihmisiä uskoon mahdollisimman paljon jopa henkensä kaupalla opettamalla heille Jeesuksesta. Hänellä voi olla pääkohdekylään olemassa pieni ryhmän alku, jonka on joku lähialueen pastori evankelioinut ja saanut pienen ryhmän aikaiseksi. Siitä alkaa Jeesuksen seuraajan kutsumustyö!
Hiippakuntamme notaari antaa selkeän ja oikean kuvan pappeuden edellytyksistä Suomen ev.lut.kirkossa nykyisin. Maailmanlaajuisesti ulkoisen kutsun ehdot voivat vaihdella suuresti mitä tulee vaadittavaan koulupohjaan, siviilisäätyyn ja sukupuoleen. Kaikki nämä ovat inhimillisen järjestyksen asioita. Sisäinen kutsu taas on samankaltainen ulkoisista ehdoista riippumatta: usko Kristukseen, sitoutuminen oman kirkon tunnustukseen ja halu toimia pappina.
Kiitos Marja-Sisko hyvästä kirjoituksestasi.
Muutamaan riviin olet saanut monta keskeistä ja tärkeätä kohtaa pappisvihkimykseen johtavasta tiestä.