Kirkolliskokous keskustelee ensi viikolla ehdotuksesta, jonka mukaan kirkko ei enää vihkisi avioliittoon mutta siunaisi maistraatissa vihityt parit. Ajatus ei ole uusi, se oli esillä useaan otteeseen 1900-luvulla, kun joidenkin pappien oli vaikeaa vihkiä eronneita. Vihkimisoikeudesta luopuminen ei saanut suurta kannatusta; yhteyden menetystä perheisiin pidettiin kirkolle kohtalokkaana.
Suuremman kannatuksen sai päinvastainen ehdotus, jonka mukaan kirkko vihkisi kaikki, mutta siunaisi vain osan pareista. Viimeaikaisissakin keskusteluissa tämä vaihtoehto on vilahtanut. Toisaalta on korostettu, että papilla on oikeus suorittaa vain kirkollinen vihkiminen, ei siviilivihkimistä. Näin kirkkohallituskin on ohjeistanut.
Vuonna 1958 kirkolliskokous hyväksyi vaihtoehtoisen vihkikaavan, joka erosi siviilikaavasta lähinnä siten, että siihen sisältyivät esirukous, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus. Erityisen tärkeänä pidettiin, että riisutusta vihkikaavasta puuttuivat avioliiton vahvistaminen ”Jumalan ja hänen seurakuntansa palvelijana” ja ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. Pappi sai harkintansa mukaan käyttää tätä kaavaa niin eronneiden kuin muidenkin vihkimiseen. Kaava pysyi lähes muuttumattomana vuosien 1963 ja 1984 käsikirjoissa (B-kaava), mutta vuoden 2003 käsikirjasta se jäi pois.
Tarkoituksena oli, että pappi hoitaa asianmukaisesti viranomaistehtävänsä vihkijänä, muttei joudu omantunnonvaikeuksiin siunatessaan parin, jonka avioliittoa hän ei syystä tai toisesta pidä Jumalan sanan mukaisena. Ajateltiin, että riisuttua kaavaa käyttävä ”[p]appi voi avioliiton vahvistajana rinnastaa itsensä tuomariin, joka avioliittolain velvoittamana vihkii jokaisen, joka on lain mukaisesti kuulutettu” (lääninrovasti Timo Holma kirkolliskokouksessa vuonna 1984). Toisaalta parikin saattoi haluta vihkimisen ”lyhyen kaavan mukaan”.
Olisiko mahdollista, että kirkkokäsikirjaan hyväksyttäisiin – runsaan kymmenen vuoden tauon jälkeen – siviilikaavaa muistuttava riisuttu vihkikaava, jota voitaisiin käyttää papin ja vihkiparin niin sopiessa? Voi tosin todeta, että molemmat nykyiset vihkikaavat ovat vanhoihin kaavoihin verrattuna riisuttuja ja lähempänä siviilikaavaa. Pappi ei enää vahvista kenenkään avioliittoa ”Jumalan ja hänen seurakuntansa palvelijana” vaan ”sillä valtuutuksella, joka minulle on uskottu”, ei myöskään kolmiyhteisen Jumalan nimeen.
Ymmärrän vaihtoehtoisiin vihkikaavoihin liittyvät ongelmat, enkä ehdota uutta kaavaa. Totean kuitenkin, että sitä voi perustella teologisesti, ja että sen avulla ratkaistiin joitakin ongelmia edellisessä vihkimiskriisissä eli eronneiden vihkimisen tapauksessa ja on ratkaistu samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen asiassa esimerkiksi Norjassa. Pitäisin tärkeänä, että tätäkin mahdollisuutta hyvine ja huonoine puolineen tutkittaisiin ja siitä keskusteltaisiin vaikkapa vain teoreettisena vaihtoehtona.
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Mitä ihmettä kirkolla pitäisi olla tekemistä yhteiskunnallisen sopimuksen kanssa? Eihän sitä vaadita osallistumaan muidenkaan yhteiskunnallisten sopimusten tekemiseen?
Tämä aihe on jo niin kaluttu, että luun päällä ei ole enää yhtään lihaa, ei edes luukalvoa jäljellä.
Ilman ”sarvia ja hampaita” kysyn: ajatteletko, Vesa, että jatkossa tällaista riisuttua ja sekularisoitua kaavaa voitaisiin käyttää kirkossa myös ns. polyamorisessa vihkimisessä, jos sellaisen yhteiskunta joskus hyväksyy, mutta kirkko ei..?
Mihin pitäisi kirkossa vetää avioliittoon vihkimisten / siunaamisten suhteen se raja, jota ei voisi Raamatun ja kristillisen perinteen / dogman valossa ylittää..?
Eikö rakkaus ja tasa-arvo (syrjimättömyys) edellytä jo ”per definitionem”, ettei ketään / mitään suhdetta voida näillä perusteilla ”a priori” sulkea pois?
Mihin TK-liike näillä premisseillä (rakkaus ja tasa-arvon toteutuminen) vetäisi kirkollisen avioliittoon vihkimisen / siunaamisen rajan ja miksi?
Asiaa voisi toki pohtia siitä näkökulmalta, ettei kirkko varsinaisesti muuttaisikaan käsitystään avioliitosta, vaan käsityksensä ihmisestä.
Tunnustuskirjojen mukaisesta luterilaisuudesta poiketen luojan luoman ihmiskunnan ei enää katsottaisikaan muodostuvan miehistä ja naisista, vaan kirjosta toisiinsa nähden hieman erilaisia ihmisiä. Tästä kirjosta kukin ihminen sitten saattaisi löytää itselleen sopivan kumppanin (tai sitten ei).
Kaupan pääliseksi päästäisiin eroon myös ns. virka kysymyksestä. Kirkkomme papit eivät silloin olisi enää edes virkatyönsä ulkopuolella miehiä ja naisia, vaan pelkästään pappeja. Myös kirkon nimi voitaisiin lyhentää. Kirkko ei enää olisi evankelis-luterilainen, vaan yksinkertaisesti vain Suomen kirkko.
Ai niin, unohdin kiittää Vesaa yrityksestä rakentaa siltaa nykyisen kirkon avioliitto-opetuksen ja uuden valtiollisen käytännön välille. Arvostan asennettasi ja haluasi toimia sillan rakentajana, vaikka olenkin perustavasti kanssasi avioliitosta eri mieltä. Kiitos siis avauksistasi. Niistä on hyvä jatkaa keskustelua – tai vaikka vain todeta erimielisyys.
Vastaan Jounille ja Jukalle yhteisesti, koska haluan viitata molempien postauksissa esiin otettuihin asioihin. Haluan myös omasta puolestani kiittää teitä sinnikkäästä keskustelusta. Eikö niin, että me emme lannistu ennen kuin löydetään yhteisiä polkuja!
No ensinnäkin avioliittokäsityksestä. Ajattelen hyvinkin niin, että avioliittokäsitys ei ole varsinaisesti muuttumassa/muuttunut, mutta ihmiskäsitys on (siten että osa ihmisistä ymmärretään homoseksuaaleiksi; tämä ei tarkoita sukupuolten kieltämistä). Siksi samaa sukupuolta olevienkin voi katsoa sopivan aviopuolisoiksi.
Samaan tapaan ajateltiin kun pappisvirka avattiin naisille: käsitys pappeudesta ei ollut muuttunut, mutta ihmiskäsitys oli. Siksi naistenkin katsottiin sopivan papeiksi. Muistaakseni esimerkiksi arkkipiispa John Vikström esitti asian jotenkin näin.
Toiseksi polyamoriasta ja muusta sellaisesta. Jos maailmasta etsii moniavioisuutta, sitä taitaa kyllä enimmäkseen löytyä hyvinkin perinteisesti ajattelevien keskuudesta esim. Afrikasta ja länsimaistakin joistain fundamentalistisista lahkoista. Raamatussa Jumala antaa kuninkaalle lisää vaimoja. Jounin kysymykset ovat relevantteja, mutta niiltä eivät säästy perinteiset ajattelumallitkaan.
Vesa
Tästä pääsemmekin siihen kysymykseen, mitä kaikkea muuta tulemme muuttaneeksi, mikäli muutamme ihmiskäsitystä tämän avioliittokysymyksen yhteydessä.
Käykö niin, että queer- teologian myötä, ei pelkästään lapsi, vaan myös apostolinen kristinusko menee viemäriin kasteveden myötä.
Tiedän ettei teillä Tulkaa kaikki -liikkeessä kaikki varauksetta kannata queer teologiaa ainakaan sen radikaaleimmassa muodossaan, mutta sen suuntaisia ulostuloja joiltakin teidän piirissänne toimivilta ihmisiltä kuitenkin tulee.
Jukka, ainakin minä haluan nimenomaan puolustaa apostolista kristinuskoa ja kutsua sen piiriin kaikki syrjään sysätyt. Tätä tavoitetta olen edistämässä TK-liikkeessä.
Maailmassa on monenlaista hetero- ja homoteologiaa; ei se että kirkossa vihitään heteroita ole johtanut kaikenlaisten heteroteologioiden sisäänmarssiin, eikä se, että kirkossa vihitään homoja, johda kaikenlaisten homoteologioiden sisäänmarssiin.
Vesa
Aivan alkajaisiksi tulisi kuitenkin sanoutua irti butlerilaisesta sukupuolikäsityksestä, jonka yhteensovittaminen minkään sortin monoteistiseen luomisuskoon on jokseenkin ylitsepääsemätöntä.
Toisena asiana pitäytyminen uskontunnustuksessa, jonka mukaan Pyhä Henki on puhunut profeettojen kautta. Mikään teksti ei siis ole päätynyt Raamattuun erehdyksestä.
Näillä eväillä voidaan sitten keskustella mikä on Raamatun mukaista ja mikä ei ole.