Kun vieläkin on erimielisyyttä naispappeudesta niin etsin ja törmäsin oivallukseen ,joka mielestäni tukee naispappeutta aivan teologisin perustein, ilman että tarvitsee tyytä kulturellisiin motiiveihin.Sellaisiin motiiveihin , joissa lievennetään evankeliumien sanomaa kutsumalla niitä aikahistoriallisiksi.
Mielestäni perustelut naispappeudelle löytyvät kristinuskon peruskohdassa ylösnousemuksessa.
Katoliset ja eräät protestanttiset konservatiiviset perustelevat naispappeuden vastustamista sillä argumentilla, että nainen ei voi olla pappi , koska pappi on Kristuksen sijainen ja Kristus oli mies.
Pappi ei siis katolisen ja konservatiivisen käsityksen mukaan ole Jeesuksen sijainen vaan Kristuksen.Mutta Kristusha ei enään ollut mies .Jeesus oli ensin, mutta hän muuttui ylösnousemuksessa ja syntyi kuoleman ja ylösnousemuksen kautta Kristukseksi , jonka olemus oli jotakin muuta.
Jos hän oli edelläkävijä ja jakoi ihmisen osan, niin logisesti hän ylösnousi ulösnousemusruumiissa joka on sukupuoleton.
Ylösnousemusruumiin sukupuolettomuus on Jeesuksen omia sanoja.
Siis miespappi ei myöskään voi olla Kristuksen sijainen, jos sijaisen sukupuoli tulee vastata Kristuksen ruumillista olemusta.Mies papilla ei ole sukupuoletonta ylösnousemusruumista.
Ainoa, missä pappi voi olla Kristuksen sijainen, on hänen julistaessaan ja toimittaessaan jumalanpalvelusta ja sakramentteja ja sielunhoidossa julistessaan synnit anteeksi. Siinä hän on välkappale , työkalu, jotta Kristus ja Pyhä Henki voisi ottaa muodon ja tehdä työtään ihmisissä.
Työkaluja ,niinkuin Martta ja Mariat ja Salome jotka ostivat leivät jotka Jeesus pyhitti ja jakoi symboolisena ruumiina ja verenä omilleen jotta he eivät häntä unohtaisi.
Toivoisin, että useampikin tunnistelisi tuota kristityn roolia olla välikappale jonka kautta Jumala työskentelee . Tehden papillista työtä uskossa, ollen välinpitämätön sille miltä asiat tuntuvat ja/ tai mitkä ajatukset täyttävät mielen.
Antaa tunteiden ja ajatusten elää omaa elämäänsä, mutta muu olemus tehköön sellaista työtä joka rakentaa Jumalan Valtakuntaa, ollen Hänen maalliinen ruumiinsa, silmänsä, kätensä ja jalkansa jotkatekevät mahdolliseksi vastata maailman ja seurakunan tarpeisiin.
Eihän sellaisessa ole naista tai meistä. Vaan sitten, kun kummankin työpanos, joka tuo sekä naisellisen että miehisen elementin työhön, yhdistäen molemmat elementit yhdeksi, syntyy täysi ihminen.
Jeesus valitsi opetuslapsikseen vain ympärileikattuja, juutalaisia miehiä. Tulisiko apostolinen suksessio siten rajata edelleen vain heihin?
Et siis Lauri lukenut ensimmäistä lausetta, jossa kerron hyväksyväni asian. Ei kai historian katsaus asiaa muuksi muuta. Väärinymmärtäminenkin on ymmärtämistä ja sitä tapahtuu aina täälläkin.
Minunkin ulosantini on usein vaivalloista, joten en ihmettele, jos tekstini aiheuttaa outoja käsityksiä.
Perinteiden merkityksen vähättelyä tässä vain suren. En naispappeuden hyväksymistä. Hyväksyminen oli kuitenkin askel eteenpäin, myös perinteiden hylkäämisessä. Ehkäpä joskus kirjoitan siitä ihan eri blogin. niin en sotke enempää.
Pekka Pesonen.
Kyllä minä ainakin luin ensimmäisen lauseesi, jossa kerroit hyväksyväsi naispappeuden. Ymmärsin kuitenkin, että kirkon perinteiden vaalimiseksi naisia ei olisi saanut hyväksyä papin virkaan.
Minulle sukupuolten välinen tasa-arvo on paljon arvokkaampi asia kuin kirkon perinteet. Jäi vain epäselväksi, että kumman arvon sinä näistä kahdesta panet etusijalle?
Tämä Markun sinällään mielenkiintoinen pohdinta ei kolahda minuun, mutta toinen naisiin liittyvä asia evankeliumeista ja ylösnousemuksesta tulee kyllä mieleen: Ensimmäiset ylösnousemuksen todistajat olivat naisia! naiset lähetettiin tyhjältä haudalta viemään sanomaa ”veljilleni” ja muille. Jeesuksen seuraajissa ja alkuseurakunnan vaikuttajissa oli myös naisia. Kaikkia kastettuja ja oikeastaan kaikkia ihmisiä koskee Galatalaiskirjeen vahva kohta: Kristuksessa ei ole miestä eikä naista, ei orjaa eikä vapaata, ei juutalaista eikä kreikkalaista vaan kaikki ovat yksi Kristuksessa!
LEO. Ajatuksenjuoksuni on joskus hiukan erikoista. Itsekkään en aina pysy perässä. Looginen ajattelu ja emootiot ei aina kulje samaa rataa. Joten mun on hankala saada sanotuksi juuri sitä, mitä päähän kulloinkin pälkähtää. Kesken lauseen, kun voi ajatus hypätä johonkin muualle. Joten tulen usein väärin ymmärretyksi.
Yritän nyt vääntää rautalangasta naispappeudesta. On eri asia tämän asian hyväksyminen tunnetasolla ja sen vaikutusten näkeminen kirkon toiminnassa. Nämä kaksi tietysti vaikuttaa jatkuvasti toisiinsa. Niiden erottaminen on ensi askel toistemme hyvään ja tasapuoliseen oikeansuuntaiseen käsittämiseen.
Yhteistyö naispappien kanssa on minulle täysin luontevaa, en näe siinä mitään
ongelmaa. Ihmettelen niiden käsityksiä, jotka eivät asiaa hyväksy. Millä ihmeellä kielteistä suhtautumista voidaan perustella?
Varmaan siihenkin voi vastauksia saada, mutta tosiasia on, että meillä on hyviä naispappeja, joiden kanssa yhteistyö toimii oikein hyvin. En voi käsittää miksi joku asettaa oman mielipiteensä niin tärkeäksi, että ei voi tehdä naisten kanssa työtä.
Naispappeuden hyväksymisellä astuttiin yksi askel eteenpäin. Kävellessä tapahtuu usein niin, että yhdellä askeleella voimme muuttaa myös kulkusuuntaamme. Näin tapahtui tässäkin. Muutettiin suuntaa hiukan. Seuraavalla askeleella taas lisää jne. Suunnan muutokset merkitsevät myös vaikutusta muihin kirkon ratkaisuihin. Yksi ratkaisu vaikuttaa moneen muuhunkin. Emme etukäteen aina hahmota mihin kaikkiin tekijöihin kukin ratkaisu vaikuttaa. Seuraukset tulevat usein vasta paljon jälkeenpäin.
Sari L. vetoaa usein siihen että, onhan piparipurkista syöty jo paljon. Ni miksi ei voi syödä loppujakin.
Eli, onhan me hyväksytty sitä ja tätä, niin miksi ei voida hyväksyä sitäkin… Joten ratkaisujemme vaikutukset vaikuttavat tuleviin ratkaisuihin. Tämä on täysin loogista, eikä sitä tunneasiat muuta miksikään.
Perinteet asetetaan usein taka-alalle. Ei mietitä sitä, että koko kirkollinen järjestelmämme on pelkän periteen varassa. Jos yhdestä tärkeästä perinteestä on voitu luopua, niin miksi sitten, ei jostakin muusta.?
Ajatuksissani oli siis se, miten po.asia vaikuttaa muuhun kirkolliseen toimintaan.
Pekka Pesonen.
Kiitos vastauksesta. ”Yhteistyö naispappien kanssa on minulle täysin luontevaa, en näe siinä mitään ongelmaa. Ihmettelen niiden käsityksiä, jotka eivät asiaa hyväksy. Millä ihmeellä kielteistä suhtautumista voidaan perustella?” Em. lause selvensi ajatteluasi.
Minä ajattelen kirkon käytänteistä vähän samaan tapaan kuin ajatellaan laista; ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan.” Siis, jos kirkon toimintatavat ovat ihmisyyden ja oikeudenmukaisen kohtelun kanssa ristiriidassa, niin ne eivät voi olla oikein. Toisin sanoen; Mikä ei ole oikeudenmukaista, se ei voi olla kirkon käytäntökään.
Tämä periaate on tullut minulle tärkeäksi ja sen vuoksi olen kärkäs ottamaan kantaa erityisesti näihin tasa-arvoon liittyviin asioihin .
Pekka: ” Jos yhdestä tärkeästä perinteestä on voitu luopua, niin miksi sitten, ei jostakin muusta.?”
Niinpä. Mutta ei huolta – tulevaisuus on täynnä uusia perinteitä.