”Sinun videoitasi katsotaan vain ulkonäkösi takia”. Tähän kommenttiin olen törmännyt useammankin kerran aloitettuani tubettamisen puoli vuotta sitten. Viime aikoina olen havahtunut siihen, kuinka usein ulkonäköäni kommentoidaan papin työssä. Arviointeja on tullut vastaan niin kirkollisten toimitusten yhteydessä, messun jälkeisillä kirkkokahveilla kuin somessakin. Vaikka suurin osa huomautuksista on hyväntahtoisia, huomaan ulkonäön kommentoinnin nykyisin lähinnä ärsyttävän minua. Näinkö ulkonäkökeskeiseksi maailma on mennyt, että ihmisessä keskitytään katsomaan ulkoisia asioita jopa kirkon työssä?
Monet tapaamani papit iästä ja sukupuolesta riippumatta ovat kertoneet saaneensa kommenttia ulkonäöstään työuransa varrella. Nuorena pappina koen surua siitä, että varsin usein erityisesti nuoret naiset tunnutaan tiivistävän siihen, miltä he näyttävät. Varsinkin somessa ulkonäölle näytetään antavan kohtuuttoman paljon painoarvoa. Minulle ja monelle kollegalleni tuttu ”Naispappia on kiva katsella” kommentti ei lämmitä kouluttautunutta ja työhönsä panostavaa ammattilaista. Työhön keskittymisen sijaan arvostellaan ääneen papin painoa, olemusta tai vartaloa työpuvun alla. Ulkonäkö ei kuitenkaan tee kenestäkään hyvää tai huonoa pappia eikä evankeliumin välittäminen ole kiinni ulkoisista ominaisuuksista. Pappisvihkimyksen edellytyksenä ei ole kaunista tai komeaa pärstäkerrointa. Tätä työtä ei tehdä ulkonäöllä, vaan sydämellä. Olennaista ei ole miltä näytämme, vaan millaista sanomaa kirkossa välitämme. Armo ja rakkaus kuuluvat jokaiselle ulkoisista ominaisuuksista, iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Toivon, että kirkko ja sen työntekijät voisi tuoda ulkonäköpaineiden keskelle toisenlaisen sanoman. Sillä ei ole väliä miltä näytät, vaan sillä, että olet olemassa. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, arvokas ja riittävä sellaisena kuin on. Sen sijaan, että tavoittelisimme ulkoisesti tietynlaista kehoa, tavoittelisimmekin sitä, että omassa kehossa olisi hyvä olla. Itsetuntonsa kanssa kamppailevia nuoria olen halunnut rohkaista muistamaan psalmin 139 sanat ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä”. Keho, jossa elämme, on meille muun elämän tavoin ainutlaatuinen lahja. Tuota lahjaa kannattaa arvostaa, vaalia ja iloita siitä. Sen sijaan, että katsoisimme itseämme tai toisiamme arvioiden, tulisi meidän katsoa rakastavalla katseella. Sinussa ja minussa näkyy Jumalan kätten jälki ja niin saakin olla.
Youtubessa pohdimme tubepappi Anu Backmanin kanssa pappien ulkonäköpaineita.
Tähän on kyllä ratkaisu, jos saa esittää. Voisi yhdistää burkhan ja kuklux-klaanin vaatetuksen.Valkoinen pään ja kaiken peittävä vaate, jossa olisi silmien edessä valkoista pitsiä. Kaikki olisivat saman näköisiä eikä kenenkään trvitsisi kärsiä mistään.
”Kaikki olisivat saman näköisiä eikä kenenkään trvitsisi kärsiä mistään.”
Heh. Paitsi siinä vaiheessa kun alettaisiin kilpailla ja pyrkiä erottautumaan edukseen sillä kenellä on kaunein, muodikkain ja tyylikkäin burkha.
Taannoin kerrottinn, että joku vihkipari olisi halunnut vaihtaa vihkipappinsa enemmän parin kauneusihanteita vastaavaan. He kun halusivat, että häissä kaikki on täydellistä papin hapitusta myöten.
Tällaista kuulemma tapahtuu ja monet parit tuntuvat haluavan viimeistä piirtoa myöten ”täydelliset” häät. Mielestäni tällainen pieniin yksityiskohtiin (kuten vaikkapa papin ulkonäköön) takertuminen vie sivupolulle siitä, mikä merkitys hääjuhlalla onkaan. Tärkeää ainakin minusta on hääparin rakkauden & avioliiton juhlistaminen yhdessä läheisten kanssa ja avioliitolle Jumalan siunauksen pyytäminen.
Olen samaa mieltä emiliapapin kanssa.
”mikä merkitys hääjuhlalla onkaan.”
Uskallan väittää, että tänä päivänä kirkkohäiden merkitys painottuu komeisiin puitteisiin, näyttäviin kulisseihin, urkujen pauhuun ja mahtipontiseen rituaaliin. Kyllä uskonnollinen elementti siunauksineen jää auttamatta toisarvoiseen asemaan, jos sillä nyt on yleisesti ottaen lainkaan merkitystä tämän päivän kirkkoon kuuluville tapakristityille pareille.
Näin se vain on. Tahtoipa kirkko sitä tai ei.
Osalla pareista korostuu ulkoisten puitteiden merkitys, kuten näyttävä kirkko ja tarkkaan suunniteltu hääjuhla. Mutta osalle pareista avioliiton solmiminen kirkossa ja avioliitolle siunauksen pyytäminen on tärkeä asia. Mielestäni papin ei tarvitse arvioida ihmisten perusteita ”kirkkohäille”, vaan pappi voi iloita yhdessä rakkauden lahjasta ja Jumalan siunauksesta.
Emilia: ”Mielestäni papin ei tarvitse arvioida ihmisten perusteita “kirkkohäille”, vaan pappi voi iloita yhdessä rakkauden lahjasta ja Jumalan siunauksesta.”
Oikea asenne – ja ainoa mahdollinen tämän päivän sekulaarissa yhteiskunnassa, jos kirkko haluaa pitää kiinni lähes ainoasta vielä kaupaksi käyvästä tuotteestaan. Ennen pitkää kirkko tulee väistämättä antamaan periksi myös avioliittokäsityksestään ja alkaa vihkiä myös homopareja.
Kuinka suurelle osalle?