Suuri osa papeista valitsee, että työskentelee vielä muutaman vuoden eläkeiän jälkeen, mihin laki antaa valitettavasti mahdollisuuden.
Seurakunnalle, seurakuntalaisille ja kirkolle tämä on useimmiten haitallista.
Ylivuodet ovat erityisen haitallista, kun kirkkoherra päättää jatkaa uraansa yliajalla. Kirkkolaki ja perinteet ovat keskittäneet kirkkoherralle käytännössä lähes kaiken vallan seurakunnassa, jota valta asemaan tottuminen ja sitä seuraava vallankäytön halu vielä lisää. Kirkkoherran ylivuodet voivat olla todella paha pysähtyneisyyden ja taantumisen aika seurakunnassa.
Seurakunnat heikosti kehittyvinä ja käytännössä melko epädemokraattisina ja vanhanaikaisina työpaikkoina tuottavat pysähtyneisyyttä myös työntekijöittensä asenteissa. Iäkkäiden ihmisten vanhakantaiset asenteet ja kehittämistä vieroksuva työskentelytapa myös sementoivat tätä valitettavaa kehitystä.
Lisäksi eläkeikäiset ovat sairaampia ja väsyneempiä, oppivat heikosti, jos ollenkaan uusia asioita, ovat nuorempia kyvyttömämpiä verkottumaan, ovat usein autoritäärisempiä ja kyvyttömämpiä aitoon kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen. Heille on usein muodostunut oma suosikki- / luottoihmisten ja kartettavien joukkonsa.
Eläkeikäiset seurakunnan työntekijöinä yleensä vanhakantaisine asenteineen toteuttavat työssään sellaista rituaaleihin, perinteisiin, muodollisuuksiin, epätasa-arvoon ja patriarkaalisuuteen perustuvaa toimintakulttuuria, joka on juuri vienyt kirkon nykyiseen alennustilaansa. Jäsenmäärä laskee, nuoret ja työikäiset kaikkoavat, talous kutistuu, kirkko instituutiona on yhä vähemmän uskottava ja uuspakanuus leviää nopeasti. Laajoissa piireissä ihmisten mielissä kristillisyys ei enää kuulu moderniin elämään.
Jos työvuosia jatkavalla papilla tai kirkkoherralla on ajatus oman työnsä korvaamattomuudesta seurakunnassa, niin silloin aivotoiminta ja arvostelukyky ovat todella laskeneet heikolle tasolle ja eläköityminen pitäisi olla välttämätöntä. Äärimmäisen harvalla ylivuosia suunnittelevalla papilla on myöskään nöyryyttä ja rohkeutta kysyä seurakuntalaisilta, mitä mieltä he olisivat hänen ylityövuosistaan.
Käsittämättömästi tuomiokapitulit useimmiten vielä siunaavat kumileimasimina pappien ja kirkkoherrojen ylivuodet papin työkunnosta riippumatta, vaikka motiivina useimmiten on vain muutoksen ja turhautumisen pelko eläkkeelle jäämisessä. Näin yhden ihmisen tarpeet ajavat itsekkäästi tuhansien tai kymmenien tuhansien ihmisten etujen edelle seurakunnissa, joilla olisi suuret tarpeet uudistaa ja elävöittää toimintaansa pikaisesti.
Ylivuosien pitoa tukevan ja kannustavan järjestelmän tekee vielä käsittämättömämmäksi se, että meillä suuri joukko nuoria, innokkaita, uudistamiseen kykeneviä ja hyvin koulutettuja teologeja etsii tuskastuneena työpaikkoja jämähtäneillä kirkon työmarkkinoilla.
Onpa yleistys. En usko tuohon lainkaan. Mielestäni meillä on ev.lut. kirkossa niin ikääntyviä pappeja, jotka eläköidyttyään julistavat sanaa erinomaisesti kuin toki heitäkin, joiden olisi hyvä paneutua muihin asioihin. Sama koskee nuoria. Heissäkin on niin hyviä kuin sellaisiakin, joiden ei oikeastaan olisi kannattanut niihin hommiin ryhtyä.
Sinänsä voi kysyä ovako kyseiset ylivuodet tarpeellisia.
”Jäsenmäärä laskee, nuoret ja työikäiset kaikkoavat, talous kutistuu, kirkko instituutiona on yhä vähemmän uskottava ja uuspakanuus leviää nopeasti. Laajoissa piireissä ihmisten mielissä kristillisyys ei enää kuulu moderniin elämään.”
Tuo kommentti pitää paikkansa. Nykyiseen tilanteeseen lienee syynä se, että kirkko kaikkinaisine pappeineen näyttää unohtaneen päätehtävänsä eli Sanan julistamisen. Alkaa hiljalleen olla kysymys lähinnä laitoksesta, jota voi verrata hyväntekeväisyysjärjestöihin ynnä vastaaviin.
Enpä ole kuullut, että tuo kovinkaan laajalle levinnyt ongelma olisi. Voin tietysti olla väärässäkin. Enemmän pitäisin pullonkaulana sitä, miten pitkä (tuleva) työsuhde vaaditaan ennen papiksi vihkimistä. Sen takia monet eläkepapit joutuvat tekemään töitä.
Kirkon eläkkeelle siirtymistä säätelevissä pykälissä ei ole käsitettä ylivuodet, on vain säädöksiä siitä miten eri ikäisenä siirtyminen vaikuttaa eläkkeen määriin ja minkälaisia erilaisi sosiaalisia maksuja näistä määräytyy.
Ratkaiseva ikä on 68 vuotta jonka jälkeen voidaan antaa vain määräaikaisia virkamääräyksiä tai voidaan sopia toimituskohtaisia töitä. Monta kertaa esiintyy myös sellaisia tilapäisjärjestelyjä, missä joku eläkkeellä oleva määrätään hoitamaan jotain tehtävää siihen saakka kunnes virkaan saadaan vakituinen viranhaltija.
Kuten monella muullakin työalalla, niin myös pappien kohdalla käytetään lyhytaikaisempiin sijaisuuksiin eläkeläisiä, koska heillä on työhön vaadittava ammattitaito ja kokemus eikä tilapäisen sijaisuuden hoitaminen katkaise jonkun toisen homman hoitamista, vaan antaa työhön ottajalle sopivaa joustoa tilapäisen työvoiman tarpeen tyydyttämiseen.
Hyvä kirjoitus. Kirkkoherran suuri valta ja sen vääristynyt käyttö voi sementoida seurakunnan kehittymisen vaikka ei kyseessä olisikaan kirkkoherran ”ylivuodet”. Kaikki vuodet, joina kirkkoherra saa toteuttaa vallankäyttöään huonolla tavalla, ovat ”ylivuosia”. Siihen on vaikea puuttua. Monesti kuvioon liittyvät kirkkoherran lähipiiriin kuuluvat luottamushenkilöt. Esimerkiksi tuomiokapituleilla ei ole välineitä, osaamista tai selkärankaa puuttua asiaan.