Otsikko tulee samannimisestä elokuvasta, joka on suomennettu vapaasti ”Kunnian miehiä”. Monelle tämän blogin lukijallekin varmaan tuttu elokuva rakentuu oikeudenkäynnin ympärille, jossa kaksi merijalkaväen sotilasta on syytettynä palvelustoverinsa murhasta simputuksen yhteydessä. Elokuva keskittyy kuitenkin pohjimmiltaan vääristyneeseen rakenteelliseen valtaan, jossa vastuu murhasta ulottuu myös armeijan ylemmille portaille. Elokuvan sankariksi nousee nuori puolustusasianajaja, joka paljastaa ylimpään johtoon asti ulottuvan rakenteellisen pahuuden. Rakenteellisesta pahuudesta huolimatta elokuvassa vastuu on kuitenkin aina lopulta yksilöillä. Elokuva onkin hyvä osoitus ihmisen moraalisesta heikkoudesta ja myös vahvuudesta kantaa vastuu vaikeissa tilanteissa ja rakenteissa.
Kyseinen elokuva on jo 26 vuotta vanha, mutta ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan, kun puhutaan rakenteellisesta pahuudesta. Länsimaisissa yhteiskunnissa eletään nimittäin suuren muutoksen aikaa, jossa teknologia jatkuvasti helpottaa ja toisaalta samalla monimutkaistaa elämää sekä samalla muuttaa ihmisyyttä. Olemme jo oikeastaan siirtyneet uuteen aikaan, jossa ihmislajimme eli homo sapiens sapiens on muuttumassa lajiksi homo sapiens electronicus. Toki meneillään on monta muutakin muutosta, kuten esimerkiksi pienten ihmisyhteisöjen häviäminen maaseudulta ja siirtyminen kaupunkeihin. Myös esimerkiksi perinteiset perhemuodot ovat isossa muutoksessa.
Vaikka muutoksen aikakausi on kiehtovaa, se asettaa isot haasteet juurikin yksilöille. On helppo välttää esimerkiksi vastuun kantamista vetoamalla valtavaan muutokseen ja sen asettamaan kiireeseen. On myös varmasti entistä vaikeampi löytää elämään moraalista kompassia, joka suojelisi niin itseä kuin muitakin.
Sinänsä tämä muutos ei ole Raamatun viisauskirjallisuuden maailmassakaan vieras. Yhden teorian mukaan nimittäin esimerkiksi Sananlaskujen kirja on syntynyt pienessä maaseutuyhteisössä, jolle oli tyypillistä ajattelu, jossa väärät teot kostautuvat ja hyvät palkitaan. Tuossa yhteisössä jokainen pystyi havaitsemaan moraalisen korruption: ”Jos kirnuat kermaa, tulee voita, jos väännät nenää, tulee verta, jos lietsot vihaa, tulee sota.” (30:33). Sen sijaan Saarnaajan kirjan on esitetty syntyneen kaupungissa, jossa syy- ja seuraussuhteiden havainnoiminen oli paljon vaikeampaa. Tämä taas näyttäytyy kyseisessä kirjassa mm. ennalta-arvaamattomuutena ja carpe diem -ajatteluna: ”Minä havaitsin, ettei ole mitään parempaa kuin nyt iloita teoistaan.” (3:22)
Tietenkään näitä kahta klassikkoteosta ei voi pelkistää yhden mahdollisen teorian varaan. Tuo teoria kuitenkin voi selittää myös sitä, miksi etenkin nykyajan digitaalisessa kaupunkiympäristössä on vaikeampi löytää moraalista kompassia. Kun omien pahojen ja tai hyvien tekojen vaikutusta ei välttämättä tule koskaan näkemään, antaa se mahdollisuuden merkittävälle vastuun välttelylle. Kun esimerkiksi kadulla näkee apua tarvitsevan ihmisen, on helppoa oman mukavuudenhalun takia todeta, että kyllä joku muu sen tai hyvinvointiyhteiskunta hoitaa. Esimerkiksi oman välinpitämättömyyden takia vammautunutta Liisaa ei tarvitse enää päivittäin kohdata silmästä silmään. Riittää, että keskityn vain omiin juttuihin ja elämään.
Rakenteellinen pahuus ei olekaan vain selkeän hierarkkisten yhteisöjen (esim. armeija) ongelma, vaan myös jatkuvasti monimutkaistuvan ja tasa-arvoistuvan maailman haaste. Kun vahvan hierarkkiset yhteisöt tarjoavat mahdollisuuden tyranniaa harjoittavalle pahuudelle, monimutkainen ja tasavertainen yhteiskunta asettaa haasteen ylipäätään löytää selkeää käsitystä hyvästä ja pahasta sekä antaa mahdollisuuden välttää moraalista vastuuta.
Ongelman syvin ydin ei siten ole niinkään rakenteissa, vaan lopulta yksilöissä. Olipa sitten kyse hyvin hierarkkisesta ja kurinalaisesta armeijasta tai vaikkapa hippi-/hipsterityylisestä vapauden eetoksesta, kummankin yhteisön hyvyys tai pahuus on lopulta riippuvainen yksilöistä. Hipsteri voi olla luonteeltaan paljon tuhoisampi kuin sotilas; ja sotilas voi olla paljon suvaitsevampi kuin hipsteri.
Uskon kuitenkin siihen, että suuri osa ihmisistä on pohjimmiltaan hyviä tai ainakin haluavat olla hyviä. Todellinen hyvyys ja pahuus, viisaus ja tyhmyys, pelkuruus ja rohkeus jne. kuitenkin koetellaan tulessa. Tulenkestävät arjen sankari-ihmiset (vrt. A Few Good Men) ovat kuitenkin havaintojeni mukaan harvassa. Kuinka moni on esimerkiksi ensimmäisenä kantamassa vastuuta, kun jotain menee pieleen? Kuinka moni aidosti haluaa kuunnella eri tavoin ajattelevaa tai itselle epämieluista ihmistä? Kuinka moni haluaa täysin rehellisesti katsoa omaa pahuutta silmästä silmään ja haluaa aloittaa maailman parantamisen itsestä?
Jos pahuuden todellinen tunnistaminen itsessä ja sitä vastaan taistelu olisi helppoa, ei meillä olisi maailmassa totalitaarisen tai rakenteellisen pahuuden ongelmaa, eikä myöskään kieroutuneita pienyhteisöjä. Pelkuruus on niin paljon helpompaa kuin sankaruus – etenkin, kun valinnat on tehtävä oman itsen suhteen.
Ehkä juuri siksi sankaruus kiehtoo meitä. Taitavasti ja eettisesti tehdyt viihdeteollisuuden sankarit – samoin kuin monet Raamatun tekstitkin – asettavat peilin meidän eteemme. Ne palauttavat mieleen toisenlaisen maailman – meitä jokaista korkeamman moraalin, joka osoittaa ideaaliin hyvyyteen. Ne antavat ainakin hetkeksi rohkeutta katsoa omaa ja ympärillä olevaa pahuutta suoraan silmiin ja sanoa, että ”Nyt riittää!”. Siksi meillä on jatkuvasti tarvetta myös sankarihahmoille ja pyhille teksteille, joiden korkeasta etiikasta, viisaudesta ja rohkeudesta on syytä hakea mallia epätäydellisen elämän ja oman pahuuden keskellä. Ei liene myöskään sattumaa se, että sellaiset elokuvat kuin A Few Good Men ovat hyvin suosittuja.
hieno kirjoitus hienon elokuvan pohjalta! Kiitos siitä!
Kiitos paljon mieltä lämmittävästä palautteesta!
Remeksen kirjat antavat varsin toisenlaisen kuvan ihmisen luontaisesta hyvyydestä. Hyvin järjestyneessä valtiossa jossa laki ja järjestys tuottaa kansalaisille hyvän elämän ja turvallisuuden kokemuksen. Entäpä jos nuo turvaverkot yllättäen otettaisiin pois ja oma henkiinjääminen olisikin pelkästään oman toiminnan varassa.
Mikään muu ei silloin olisi tärkeää, kuin oman ja läheistensä hengen turvaaminen. Silloin oma rakenteellinen pahuutemme tulisi piilostaan esiin. Toimisimme sellaisella tavalla, jota tässä turvatussa hyvinvointivaltiossa ei voi edes kuvitella.
Kiitos Pekka kommentista, mutta en oikein ymmärtänyt, millä tavoin näkökulmasi mahdollisesta dystopiasta on ristiriidassa kirjoitukseni kanssa. Haluaisitko avata tarkemmin?
Tuo ajatuksesi oli tässä takana:” Uskon kuitenkin siihen, että suuri osa ihmisistä on pohjimmiltaan hyviä tai ainakin haluavat olla hyviä. ” Ehkä en jaksanut lukea tarpeeksi tarkasti, mitä muuta asiasta pohdit. Joten saatoin heittää turhaa läppää.
Meinaan vain sitä että kait meissä itse kussakin on tuo rakenteellinen pahuus sisään rakennettuna. Mistä muualta se yhteiskunnan rakenteisiin tulisi. C:S. Levis on sanonut, että jos yrität olla oikein hyvä, niin huomaat, kuinka paha olet.
Kiitos tarkennuksesta. Juu, tuolla virkkeellä en halunnut vähätellä radikaalia pahuutta ja itsekkyyttä, vaan muistuttaa meissä jokaisessa olevasta potentiaalista hyvään.
blogisti: ”Kun vahvan hierarkkiset yhteisöt tarjoavat mahdollisuuden tyranniaa harjoittavalle pahuudelle, monimutkainen ja tasavertainen yhteiskunta asettaa haasteen ylipäätään löytää selkeää käsitystä hyvästä ja pahasta sekä antaa mahdollisuuden välttää moraalista vastuuta.”
Lause sopii katoliseen kirkkoon, rovioihin, inkvisitioon, nykyiseen pappien pedofiliaan, joka ei voi olla uusi ilmiö, vaan enemmänkin perinne. Sekulaari maailma on laittamassa pistettä katolisen kirkon laittomuudelle. Siten sekulaari maailma, jota kirkko perinteisesti pitää vihollisenaan, on oikeudenmukaisempi, vanhurskaampi, kuin kirkko. Elän mieluummin sekulaarissa ja valistuneessa valtiossa kuin jos kysymys olisi katolisen kirkon käsityksestä Jumalan valtiosta. Se olisi dystopia.
Miten suojautua uskonnollista pahuutta vastaan, kun se antaa ihmisen pahuudelle jumalallisen oikeutuksen, kuten polttaa roviolla toisinuskovat.
Apostolin varoittama laittomuus ei voi olla mikään muu kuin katolinen kirkko. Laittomuus, kreikan anomia, tarkoittaa elää ja olla kuin lakia ei olisi, asettua lain yläpuolelle. Näin juuri katolinen kirkko tekee, kun se antaa pedofiilipapeille synnit anteeksi. Keneltä se muka on saanut siihen valtuudet? Tai onko luterilaisella kirkolla tähän samaan valtuudet katolisen suksession ja teologisen perinnön jatkajana?
On helppoa tunnistaa oma pahuutensa, mutta mitä sitten, kun pahuus pukeutuu itse tekemiinsä valkoisiin vaatteisiin ja lainaa Raamattua tekojensa perusteluiksi.
Tapio Tuomaala :”Laittomuus, kreikan anomia, tarkoittaa elää ja olla kuin lakia ei olisi, asettua lain yläpuolelle.”
Onneksi on kansainvälinen oikeus, jonka sopimuksia myös Suomen valtion tulisi noudattaa niiden sopimusten osalta, joihin se on sitoutunut. Tässä yksi esimerkki sellaisesta sopimuksesta, jonka yläpuolelle yksikään puoluepoliitikko tai virkamies tässä maassa ei saisi mennä:
”Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta valita lapsilleen muitakin kuin julkisten viranomaisten perustamia kouluja, joiden opetussuunnitelmat ovat viranomaisten määräämää tai hyväksymää vähimmäistasoa, ja turvata lastensa uskonnollinen ja moraalinen kasvatus, joka on heidän omien vakaumustensa mukainen. (Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, SopS 6/1976, 13 artikla, 3.)”
Tapio, on tosiaan tärkeää huomata, että hengellisyys tai uskonnollisuuskin voivat vääristyä irvikuvikseen ja hengellinen väkivaltakin on valitettavan totta tässä maailmassa. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hyvääkin hengellisyyttä olisi. Ainakin oma missioni on nimenomaan taistella hengellistä väkivaltaa vastaan ja pyrkiä edistämään ihmisen hyvinvoinnille tärkeää hengellisyyttä.
Aborttien teko on meidän yhteiskunnassamme piilevän rakenteellisen pahuuden ehkä ikävin ilmentymä. Ystäväni, joka tekee Itu-työtä kutsuu tätä aborttitehtailua ”hiljaiseksi holocaustiksi”.
Antti Hämäläinen :” Ystäväni, joka tekee Itu-työtä kutsuu tätä aborttitehtailua “hiljaiseksi holocaustiksi”.”
Oletan, että ystäväsi lukeutuu heihin, jotka kutsuvat esim. minua ”murhaajaksi”, kun hyväksyn laillisen abortin. Ajattelen yhteiskuntaa, jossa nuoret joutuvat kasvamaan, enkä muuta tässä asiassa mieltäni olipa luokitteluni mm. ”irtolaisen tai muun loisen”, tsuhnaäpärän, saatananpalvojan ja natsin lisäksi mikä hyvänsä.
Hölttä. ”Oletan, että ystäväsi lukeutuu heihin, jotka kutsuvat esim. minua “murhaajaksi”, kun hyväksyn laillisen abortin”.
Itu-työssä autetaan myös abortin tehneitä ihmisiä. Ei heitä tietenkään kutsuta murhaajiksi. Kuitenkin monilla on tarvetta eritellä kokemuksiaan ja myös tarvetta sovitukselle, anteeksisaamiselle ja armolle. Ei ketään täydy tässä erikseen syyllistää.
Kiitos kommenteista. En laajemmin lähde aborttikeskusteluunne mukaan, mutta totean, että tässäkin asiassa olisi hienoa, jos tästä asiasta voitaisiin keskustella avoimesti ja ilman pelkoa väärän mielipiteen esittämisestä.
”Taitavasti ja eettisesti tehdyt viihdeteollisuuden sankarit – samoin kuin monet Raamatun tekstitkin – asettavat peilin meidän eteemme.”
Suosittelen amerikkalaisen viihdepropagandan sijasta tutustumaan pyhien ihmisten elämänkertoihin.
http://www.ortodoksi.net/index.php/Synaksarionit_%E2%80%93_ortodoksien_kasvattajat_halki_vuosisatojen
Tänään (6.12) on Nikolaos Ihmedentekijän muistopäivä.
https://ort.fi/pyha-nikolaos-ihmeidentekija-myrran-piispa
Jokaisen päivän pyhän ja muut olennaiset tekstit löytää kirkkokalenterista
( https://ort.fi/kirkkokalenteri )
Jari Haukka, esittämiisi pyhien ihmisten elämään luterilaisuudessa on ollut varmaan ortodoksista kirkkoa hieman kriittisempi näkökulma. Luther esimerkiksi arvosti monia tarinoita pyhistä ja käytti niitä esimerkkeinä, mutta suhtautui taas joihinkin tarinoihin kriittisesti. Olipa pyhien tarinat sitten Raamatusta tai kirkon historiasta, on myös tärkeää muistaa, että kaikki niistä ei ole tarkoitettu imitoimista varten. Raamatussakin pyhien ihmisten elämästä kerrotaan aika brutaalillakin rehellisyydellä: esimerkiksi Daavidin vakavia rikkomuksia ei millään tavoin peitellä. Onkin tärkeää, että pyhien ihmisten elämästä ei sellaisenaan ja ilman mitään kritiikkiä siirretään malleja esimerkiksi nykypäivään – toki niissä on hyviäkin esikuvia, mutta kaikkea ei tosiaan kannata imitoida.
Mielenkiintoista on se, että kutsut mainitsemiani elokuvia ”amerikkalaiseksi viihdepropagandaksi”. Tuskin amerikkalaiset ovat kuitenkaan valjastaneet viihdeteollisuutta totalitaristiseen tapaan jonkin tietyn propagandan levittämiseen. Elokuvia ja tekijöitäkin on niin suunnaton joukko siellä, että motiivitkin vaihtelevat laidasta laitaan. En myöskään itse näe mitään tarvetta asettaa vastakkain esim. viihdeteollisuutta ja kristillisyyttä. Tuotetaanhan Yhdysvalloissa myös kiinnostavalla tavalla myös esimerkiksi Raamattuun liittyviä elokuvia (mm. Passion of Christ).
”Tuskin amerikkalaiset ovat kuitenkaan valjastaneet viihdeteollisuutta totalitaristiseen tapaan jonkin tietyn propagandan levittämiseen. ”
Paitsi että juuri näin he ovat tehneet. Viihdeteolllisuus levittää amerikkalaista ”liberaalia” materialistista aatetta. Se on tarkkaan puhdistettu kaikesta muusta kuin aineellisuuden ja tämän maailman palvomisesta ja kyynisestä nihilismistä.
Paras koskaan tehty ”kristillinen elokuva” on muuten ateisti Pasolinin ”Il vangelo secondo Matteo” (Evankeliumi Matteuksen mukaan).
Lutherin mielipiteet eivät ole paljonkaan arvoisia Kirkon historiassa. Hänhän hylkäsi Kirkon Tradition ja keksi erikoisia opinkappaleita, jotka ovat johtaneet valtavaan lahkoutumiseen (esim. USA:ssa n. 20 000 eri protestanttista lahkoa). Protestanttisen käsityksen mukaan kun jokainen kun voi ihan itse tulkita Raamatun sanomaa ja ryhtyä seurakunnan perustajaksi ja pastoriksi.
”Olipa pyhien tarinat sitten Raamatusta tai kirkon historiasta, on myös tärkeää muistaa, että kaikki niistä ei ole tarkoitettu imitoimista varten”
Eivät tietenkään. Ei ketään kehoteta ryhtymään rosvojoukon johtajaksi kuten Mooses Etiopialainen tai murhaamaan alaisensa ja ottamaan hänen vaimonsa kuten David teki. Kaikista voi kuitenkin oppia jotain olennaista.
http://www.ortodoksi.net/index.php/Mooses_Etiopialainen
Pyhillä ihmisillä tarkoitan tietysti ortodoksisen kirkon pyhiä (joita ovat Raamatun pyhät ihmisetkin), en latinalaisen, Rooman paavin johtaman, kirkon toimijoita.
Jari, ensinnäkään kaikki amerikkalaiset elokuvat eivät levitä mainitsemaasi aatetta (mm. esimerkkinä mainitsemani elokuva). Sitä paitsi eiköhän se valtiojohtoinen propaganda myös viihdeteollisuudessa vaikuttanut ihan muissa maissa (esim. Neuvostoliitto, Kiina ja Pohjois-Korea).
Toiseksi annat virheellisen kuvan protestanttisuudesta. Esim. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on tiukka seula papiksi pääsemisessä (mm. maisterin tutkinto, sitoutuminen kirkon tunnustukseen, ordinaatiokoulutus, psyykkinen soveltuvuus ja seurakunnan vokaatio). Lisäksi toimiessani piispainkokouksessa asiantuntijana kävi minulle selväksi, että kirkkomme edellytykset pappeutta varten ovat maailmassa huippuluokkaa (juurikaan missään muualla ei esimerkiksi virkaan vaadita tieteellisesti yhtä kovatasoista maisterin tutkintoa kuin Suomessa). Kirkkomme myös arvostaa esim. apostolista suksessiota ja pitää sen jatkumista myös meidän kirkossa tärkeänä.
Kolmanneksi Luther ei hylännyt kirkon traditiota, vaan yritti nimenomaan palauttaa kirkon vanhakirkolliseksi kritisoimalla myöhäiskeskiajan lieveilmiöitä. Luther ja luterilaiset arvostivat nimenomaan monia kirkkoisiä, kuten käy ilmi esim. Yksimielisyyden ohjeesta ja Lutherin teksteistä (ks. esim. väitöskirjani https://helda.helsinki.fi/handle/10138/32840).
Mitäkähän erikoisia Lutherin keksimiä oppeja muuten tarkoitat? Lutherin kaikki tekstit eivät olleet onnistuneita, mutta hänestäkin onkin historian henkilönä säilynyt hämmästyttävän paljon dokumentteja (=kymmeniä tuhansia sivuja). Yleisesti ottaen Luther on kuitenkin harvinaisen johdonmukainen sekä Raamatulle ja mm. vanhan kirkon uskontunnustuksille uskollinen opettaja.
Neljänneksi voidaan kysyä, oliko läntisen kirkon pirstaloituminen Lutherin syy. Aika moni muukin ihminen ja hengellinen johtaja oli prosessissa mukana. Luther ei itse halunnut perustaa uutta kirkkoa (etenkään omaa nimeään kantavaa), vaan uudistaa kirkon sisältä käsin terveemmäksi sekä Raamatulle ja vanhakirkolle uskollisemmaksi.
Viidenneksi Lutherin ”mielipiteet” näyttävät painavan aika paljon kirkon historiassa. Esim. tälläkin hetkellä maailmassa on n. 70 miljoonaa Lutherin seuraajaa – puhumattakaan siitä valtavasta vaikutuksesta, joka Lutherilla oli mm. Pohjois-Euroopan talouteen ja kulttuuriin. Myös muissa kirkkokunnissa arvostetaan Lutheria. Onpa viime vuosikymmeninä jotkut kardinaalitkin kehuneet Lutherin Raamattu-teologiaa. Luther on myös yksi maailman tutkituimmista henkilöistä jne. jne.