Kristinuskossa on paljon kyse sisäisestä varmuudesta tai sen puutteesta. Itse Herrakin oli monissa toimissaan hyvin varma (esim. ihmeet, julistus tai vaikkapa rahanvaihtajien ajaminen ulos temppelistä), mutta koki myös epävarmuuden hetkiä etenkin Getsemanessa ja ristillä. Hänen opetuslapsensakin joutuivat elämään saman jännitteen välillä: rohkea varmuus vai pelokas huoli. Oikeastaan tässä suhteessa niin Kristus itse kuin opetuslapsetkin olivat hyvin inhimillisiä, vaikka Kristuksen varmuus monissa asioissa kumpusi Hänen jumalallisesta luonnostaan.
Yksi ihmisyyden peruskulmakivistä onkin tarve varmuudelle. Lapsi toivoo varmuutta siitä, että hänestä pidetään huolta, tapahtuipa mitä tahansa. Nuori toivoo varmuutta siitä, että hän tulisi hyväksytyksi ikätoveriensa seurassa. Aikuinen toivoo varmuutta työuran, taloudellisen toimeentulon ja parisuhteen sekä lasten osalta. Ikäihminen toivoo varmuutta siitä, että hänen elämänsä ei ole mennyt hukkaan ja että kuoleman salaisen verhon taakse kätkeytyy iloinen yllätys.
Varmuuteen pyrkiminen on siten niin kristittyjen kuin kaikkien muidenkin perusominaisuus. Olen itsekin ollut tähän asti hyvin varmuuteen ja turvallisuuteen pyrkivä ihminen. Isojen elämänmuutosten myötä olen kuitenkin oppinut entistä enemmän arvostamaan epävarmuutta. En voi oikeasti tietää, kuolenko huomenna vai vasta 60 vuoden päästä. En voi edes tietää sitä, tuleeko tästä päivästä hyvä vai huono. Miksi ihmeessä hakea varmuutta tulevaisuuden suhteen, kun sen osalta ei koskaan voi olla varma?
Vaikka toisaalta uskon vahvasti siihen, että omien päämäärien ja unelmien eteen kannattaa tehdä töitä, myös kaiken epävarmuus ja katoavaisuus on hyvä pitää mielessä. Tämä yksi ja ainutlaatuinen elämä tulee joskus väistämättä lakkaamaan. Miksi en siis oppisi ennemmin nauttimaan elämän yllätyksellisyydestä ja arjen ainutlaatuisista hetkistä? Miksi en tuulen tavoittelun sijaan ihmettelisi vastasyntyneen lapsen tavoin maailmaa, maailmankaikkeutta sekä esimerkiksi kaikkia ainutlaatuisia ihmisiä, joita päivittäin kohtaan? Jos tällä tavoin osaan tarttua hetkestä kiinni, myös tarve varmuudelle häviää huomaamatta kuin aamuinen usva.
Ehkäpä Jumala on luonut meille epävarmuuden sietämisen ja hetkeen tarttumisen lahjaksi. Sitä ajatellen ajattelin laatia ja lausua seuraavan En tiedä -rukouksen, johon voit halutessasi yhtyä:
Rakas kuoleman voittanut Kristus,
En tiedä, enkä halua tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Otan vastaan kädestäsi kaiken hyvän
– myös rangaistuksen, koska tiedän,
että molemmat ovat Sinun lahjasi minulle.
En osaa edes pyytää mitään tulevaisuuden suhteen,
koska omat pyyntöni ovat niin vajaita niiden rikkauksien edessä,
joita sinä päivittäin lahjoitat minulle.
Kiitän sinua siitä, että olet antanut minulle kyvyn ihmetellä
maailmaa ja siihen kätkeytyviä salaisuuksia.
Toivon, että voisin elää Sinulle kunniaksi ja lähimmäisteni iloksi
– tapahtuipa mitä tahansa.
Aamen.
Kansan arvot -tutkimuksen mukaan
http://www.t-media.fi/wp-content/uploads/2013/06/T-Media_TAT_Kansan_arvot_2013.pdf
”Kuinka uskonnollinen olet?” -kysymykseen vastaukset jakaantuivat näin:
Ei lainkaan uskonnollinen 41 %, Hieman uskonnollinen 40 %, Melko uskonnolllinen 14 %, Erittäin uskonnollinen 5 %
Väitteeseen ”Uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia” vastaukset jakaantuivat näin:
Täysin samaa mieltä 74 %, jokseenkin samaa mieltä 18 %, en samaa enkä eri mieltä 4 %, en osaa sanoa 1 %, jokseenkin eri mieltä 2 %, täysin eri mieltä 1 %.
Valtion ja kunnan yhä harjoittama epäneutraalli yhden uskonnon ”sosialisointipolitiikka” on selkästi ristiriidassa sekä perustuslan yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa että kansan arvojen kanssa. Uskonto on perustuslain mukaan selkeästi ”vain” vapausoikeus! Sen mukaan uskontoa voi valtion turvaamana itse vapasti harjoittaa, mutta valtion ei tule itse yhden(kään) uskonnonharjoitusta järjestää eikä ihmisille eikä varsinkaan lapsille tuputtaa.
”Luoma ei myöskään näe, miten kirkon perustuslaissa määritelty asema olisi uhka uskonnonvapauden toteutumiselle.”
Ei se olekaan uhka, ellei joku/jotkut ryhmät yritä tehdä siitä tarkoituksella uhkaa.
”Luoma pelkää, että huonossa tapauksessa ylätason neutraalisuusvaatimukset voivat johtaa uskonnonvapauden kaventumiseen.”
Näin saattaa valitettavasti käydä. Ollaan uskontoneutraaleja, sukupuolineutraaleja, lukumääräneutraaleja, eikä kukaan enää tiedä missä olisi sallittua elää vakaumuksensa mukaan joutumatta syytetyksi milloin mistäkin ”syrjinnästä”.
Mielestäni neutraalisuusvaatimukset kertovat lähinnä siitä, että ”ylätason” toive on saavuttaa neutraalisuusvaatimusten avulla tilanne, jossa jokainen on taa-taa-tasapää, joka ei-kasva-milloinkaan.
Kun ihnmisiä tulee perustuslakimme mukaan kohdella yhdenvertaisesti myös uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta, ”täydellinen neutraalisuus” olisi vain ihmisten yhdenvertaisuuden kunnioittamista. Mikä sitten olisi ”hyväksyttävä peruste” poiketa yhdenvertaisesta kohtelusta ja ryhtyä positiiviseen erityiskohteluun?
Perusoikeuskirjallisuuden mukaan sellainen peruste on heikommassa asemassa olevan vähemmistön aseman parantaminen tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteuttamiseksi. En ole kuitenkaan huomannut, että adventistit, helluntailaiset, islaminuskoiset tai muutkaan vähemmistöuskonnon harjoittajat olisivat vaatineet, että valtion tai kunnan pitäisi sisällyttää heidän jumalanpalveluksiaan oman toimintansa osaksi. Uskonnollinen elämä niiden piirissä käsittääkseni toimii ruhonjuuritasolla ilman kunnan pönkitystä.
Sen sijaan vahvassa erityisasemassa oleva luterinainen kirkko on perinteiden ja vahvan etuoikeusasemansa nojalla vaatimassa päiväkoteja ja kouluja sisällyttämään ja järjestämään luterilaisia hartauksia ja jumalanpalveluksia toimintansa osaksi. Paljon puhuttu suvivirsi tai hoosiannavirsi koulun yhteisessä juhlassa ei siis kirkolle käytännössä riitäkään, vaan kirkko haluaa kouluilta koko käden, jumalanpalvelukset kirkossa koulupäivään ympättyinä sekä usein toistuvat aamuhartaudet.
Uskonnonharjoituksen ”sosialisointi” ja lasten kuskaaminen jumalanpalveluksiin kunnan palkkaaman henkilökunnan, rehtorin ja opettajien toimesta on kaikkea muuta kuin ruohonjuuritason toimintaa. Se on ylhäältä lapsille tuputettua uskontoa.
Uskonnottomilla on Suomessa perustetta kysyä, onko minulla oikeus elää rauhassa vakaumukseni mukaan ja olla harjoittamatta uskontoa ilman että julkinen valta järjestää tilanteita jossa joudun julkisesti tuomaan esiin osallistunko vai enkö osallistu uskonnonharjoitukseen, tai osalalistuuko lapseni tai eikö osallistu jumalanpalvelukseen. Miksi valtio ja kunta eivät jätä tällaisen asian harkitsemista yksilöille ja perheille yksityisyyden piiriin niin arkena kuin sunnuntainakin?
Uskonto on luonteeltaan yksityinen ja yhteisöllinen (perheet, seurakunnat) asia, ei julkien vallan asia. Julkien vallan täydellinen neutraalisuus juuri mahdollistaa uskonnon- ja vakaumuksenvapauden toteutumista ruohonjuuritasolla. Sen sijaan epäneutraali, epäyhdenvertainen suhtautuminen suosii toisia ja syrjii toisia ihmisiä.
Esa Ylikoski :”Julkien vallan täydellinen neutraalisuus juuri mahdollistaa uskonnon- ja vakaumuksenvapauden toteutumista ruohonjuuritasolla.”
Ai kuten itärajan takana tapahtui, kun uskonto oli ”vain oopiumia kansalle”. Kyllä asia on niin, että ihmiset repivät tuon ”oopiuminsa” sitten vaikka dialektisesta materialismista, jos eivät muuta keksi.
Neuvostoliittossa marxismi-leninismi – ja sen osana dialektinen materialismi – oli koulujen ja oppilaitosten opetusohjelmassa pakollisena aineena samaan tapaan kuin uskonto Suomessa, ja sitä sitten höystettiin pakollisilla juhlilla ja siihen liittyvillä saarnoilla. Eli se siittä ja sen kestävyydestä.
Täyttä utopiaa ja sokeutta puhua uskontoneutraalista yhteiskunnasta! Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja monet ns. sekulaarit termit ovat läpeensä uskonnollisia termejä.
Miten ateisti perustelee moraalia tai jotain velvoittavaa eettistä periaatetta? Miksi pitäisi olla tasa-arvoa?
Jos edellisiin kysymyksiin vastataan, niin ilman ’uskontoa’ ei pärjätä, olisi se sitten humanismia tai muuta!
Tässä keskustelussa on menty tiedeyhteisön hylkäämän ja vanhentuneeseen Comten positivismista nousseeseen ajattoman historismiin illuusioon!
Moraali on ihmisten luomaa ja kehittyvää. Lakeja, yhteiskunnan pelisääntöjä ja hyviä tapoja perustellaan yhteisellä hyvällä.
”Moraali on ihmisten luomaa ja kehittyvää. Lakeja, yhteiskunnan pelisääntöjä ja hyviä tapoja perustellaan yhteisellä hyvällä.”
Näitä voidaan kyllä perustella yhteisellä hyvällä, mutta näkisin että tasa-arvoa ei. Siis, että ”yhteiseen hyvään” ja kaiken toimivuuteen, ihmislajin menestymiseen ja säilymiseen tähtäävä toiminta ja arvot ennemminkin edellyttävät epä-tasa-arvoa.
On järkevää asettaa ihmiset arvo- ja tärkeysjärjestykseen sen perusteella mitä annettavaa heillä on yhteiskunnalle, vai ovatko he vain haitaksi. On järkevää suosia ihmisiä, joilla on paremmat mielipiteet kuin muilla, jotka eivät ole taipuvaisia laiskotteluun, väkijuomien käyttöön tai hyödyttömään itsensä viihdyttämiseen. Jos uskonnollisuuden katsotaan olevan yhteisölle epäedullista, uskonnollisia ei tule asettaa tasa-arvoiseen asemaan muiden kanssa.
Sama pätee oikeastaan muihinkin ”vähemmistön” edustajiin. Kaikki riippuu siitä mistä katsotaan olevan hyötyä, mistä haittaa ihmislajille ylipäätään.
On epäjohdonmukaista puhua sekä moraalista, yhteisistä pelisäännöistä ja hyvistä tavoista, että ”tasa-arvosta.” Juuri tästä syystähän luonnossa ei ole mitään itsetarkoituksellista ja ”arvoihin” perustuvaa ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta” ja ”yhtäläisiä oikeuksia.”
En siis ole itse tätä mieltä 🙂 Mutta johdonmukaisesti ja luonnollisesti, luonnon omilla säännöillä se menisi näin.
Jokainen itse asiassa tuntee esim. empatiaa tietyllä lailla ”valikoidusti”. Sen huomaa julkisuuden henkilöihin liittyvistä uutisista ja niiden kommentoinnista.
”Tasa-arvoon” ja ”yhtäläiseen ihmisarvoon” tarvitaan jokin erityisesti sitä varten luotu maailmankatsomus, tai maailmankatsomus, jolle tällaisten arvojen voidaan katsoa lähtökohtaisesti perustuvan.
”Yhteisellä hyvällä” perustelemisesta ei päästä oikeastaan muuhun kuin juuri ihmisten perusteltuun ja järkevään epätasa-arvoistamiseen 🙂
Weckroth on hyvä kirjoittamaan pitkiä sepustuksia, mutta huono filosofi. Ihmisen olemukseen sosiaalisena eläimenä kuuluu sekä yhteisöllisyys että individuaalisuus. Yhteiseksi hyväksi on, että yksilöt sitoutuvat vapaaehtoisesti yhteiseen hyvään, muutoin heitä on hallittava pakkovallalla, mikä on historiassa osoittautunut turhan epävakaaksi tilanteeksi. Tai sitten veihtoehtona on kaikkien sota kaikkia vastaan, mikä taas ei ole yksilönkään etu. Yhdenvertaisuus ruokkii tätä sitoutumista. Se on tyypillisesti vakaiden ja rauhallisten yhteiskuntien arvo. Yhteisöllinen taju sen sijaan ohjaa olemaan tappamatta toisten lapsia ja syömättä niitä päivälliseksi. Jostain syystä tämä tuntuu usein uskoville olevan niin vaikeaa ymmärtää, että se pistää ainakin minut pelkäämään, että jos heidän oma käytöksensä ja lainkuuliaisuutensa on yksinomaan uskosta kiinni, niin toivon sydämestäni, ettei sitä uskoa koskaan kukaan horjuta.
Toisin kuin täällä tahdotaan säännönmukaisesti nähdä, yhdenvertaisuus ei tarkoita kaikkien samanlaisuutta, tasapäisyyttä. Neutraali yhteiskuntakaan ei tarkoita sellaista, joka olettaa tai pakottaa kaikki samanlaisiksi, vaan sellaista, joka nimenomaan ei pakota, oleta eikä ota kantaa. Se tarkoittaa neutraalia yhteistä tilaa, jossa kukin yksilö voi omassa piirissään toteutaa omaa erityisyyttään niissä rajoissa, kuin se ei loukkaa muiden vastaavia oikeuksia – ja tästä neutraali yhteiskunta pitää huolen.
Esimerkiksi paljon puhutussa avioliittolain tapauksessa se tarkoittaa, että yhden miehen ja yhden naisen liiton kannattajilla on oikeus elää niin itse, mutta ei pakottaa muita elämään samoin. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei tarkoita (ja on melkein absurdia, että tätä saa jatkuvasti toitottaa), että heteroparien olisi pakko solmia liitto samaa sukupuolta olevan kanssa, olla itse ilmentämättä sukupuolikokoonpanoaan tai ylipäätään rajoittaa omaa elämäänsä mitenkään. Ainoastaan muiden avioliitoille ei voi asettaa rajoituksia :). Se ei siis tarkoita minkäänlaista yksilöiden sukupuolineutraaliutta, vaan sitä, ettei sukupuolikokoonpanoon oteta julkisesti kantaa. Homoseksuaalisuuden luonnetta ei ole ymmärretty ihan oikein, jos on sellainen käsitys, ettei sukupuolella ole siinä väliä… Sukupuolineutraali laki ei ole lainkaan mikään kummajainen, lakimme ovat PÄÄSÄÄNTÖISESTI sukupuolineutraaleja. Tieliikennelaki ei erottele ihmisiä sukupuolen mukaan, kuten ei myöskään osakeyhtiölaki, vuosilomalaki tai muut lait. Enää.
Ajatus uskontoneutraalista valtiosta on täysin uskonnollinen ajatus!
Ei ole. Väljä kommentoi esittämättä minkäänlaisia perusteluja. Mutta kuten edellisessä kommentissani sanoin, neutraali yhteiskunta vain ei ota julkisesti kantaa sen jäsenten maailmankatsomuksiin. Väljä, kuten monet muutkin täällä, sekoittavat tahallaan sen tilanteeseen, jossa hyväksytään ainoastaan yksi maailmankatsomus, vaikka kyse on siitä, että maailmankatsomukset sallitaan jokaiselle täysin yksityisinä asioina siihen rajaan, kuin niiden toteuttaminen ei uhkaa muiden yksilöiden samaa oikeutta.
Yhteiskuntafilosofia 2010 -oppikirjasta:
’Miten nyt siis ihmisryhmien väliset suhteet tulisi järjestää jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla’?…
’Tasa-arvon käsitteeseen liittyy olennaisesti ajatukset erilaisuudesta ja samanlaisuudesta. Tämä taas liittyy aina laajempiin poliittisiin ja filosofisiin näkemyksiin’….
’Tasa-arvo on edellisen myötä monisyinen kostruktio jota on tulkittu hyvin erilaisilla, osin keskenään ristiriitaisilla tavoilla ja jonka nimissä on ajettu monenlaisia asioita ja perusteltu erilaisia valtahierarkioita’….
Oikeusasiamies Puumalaisen Demla-yhteydet olisi nähtävä motiivina levittää edustamaansa ideologiaa asemastaan ei lakiin vedoten vaan juuri edustamaansa ideologiaa vasten!!!
Hei hyvä Esa ja muut,
Jos valtio on neutraali uskonnon suhteen, valtio ei ole de facto neutraali uskonnon suhteen.
Mitään neutraalia perustaa ei empiirisessä maailmassa voi ollakaan. Se on yhtä mahdotonta
kuin jatkuvan kasvun ideologia maailmassamme.
YksI tarina: Rehtori sanoo koulussa: ”Emme pidä joulujuhlia, jotta ei vain kukaan loukkaantuisi”
Näin;)
ystävällisesti Matti
Harvinaisen hieno näköala Luomalta. Hän näkee selkeästi, sekä ylä-, että alatasolle. Tässä piispan tehtävästä selviäminen juuri punnittaan. Eli kuinka tasapuolisesti osaa ottaa molemmat näköalat huomioon. Neutraaliuden vaatimushan tuo heti rajoituksia uskonnon harjottamiseen. Kommenteissa on jo kaikuja tulevista vaatimuksista. Myös täältä ruohonjuuritasolta on helppo nähdä mitä on tulossa. Muutos on selvästi yhteiskunnassamme jo muhimassa. Asia kun vain saadaan mediassa kunnolla läpi, niin eipä aikaakaan kun rajoituksia uskon harjoittamiseen alkaa tipahtelemaan. Oikeudenmukaisuus puheista unohtuu siinä vaiheessa.
Somehan tästä asiasta lopulta päättää. Eikä sen vyörytykselle kukaan mahda mitään.