Turha vastakkainasettelu
Muistan vieläkin hyvin erään seurakunnan iltahartauden parin vuosikymmenen takaa. Iltahartauden piti noin 40-vuotias mies, joka oli entinen kilpaurheilija. Hartaudessa hän kertoi omasta hengellisestä tiestään kristityksi. Hänen kokemusmaailmassaan kilpaurheilu oli jollain tapaa toiminut kristillisyyden esteenä ja sen vuoksi hän oli luopunut urheilusta.
Olin silloin itsekin lopettamassa kilpauintia ja siirtymässä yhä vahvemmin teologin ammattiin. Tuon miehen vastakkainasettelu urheilun ja kristillisyyden kanssa jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Ei kai nyt sentään kristinusko tarkoita sohvaperunaksi ryhtymistä? Tuskin tuo mies sitä tarkoitti. Ehkä hän ajoi takaa jonkinlaista oman arvomaailman muutosta, eikä välttämättä osannut pukea sitä oikein sanoiksi? Siitäkin huolimatta tuo mies tuli paljastaneeksi ongelman kirkossamme: terveyden, liikunnan ja ylipäätään fyysisyyden väheksymisen.
Fyysisyyden (en kuitenkaan seksuaalisuuden) väheksymiseen olen törmännyt monessa otteessa kirkon piirissä. Valitettavan usein tarjolla on eri tilanteissa pullaa, kakkua jne. Lisäksi hengellisyys ja henkisyys merkitsevät liian usein paikallaan oloa ja istumista. Ei ole mikään ihme, että fyysisyyden ja henkisyyden yhdistävä jooga on saavuttanut maassamme suuren suosion.
Outoa fyysisyyden halveksuminen on myös siksi, että luterilaisen uskon ytimessä on fyysisyyden arvostaminen: mm. usko ruumiin ylösnousemukseen ja Kristuksen fyysiseen läsnäoloon ehtoollisaineissa. Kaiken kukkuraksi apostoli Paavali haki kristinuskon kilvoitteluun vertauskuvallisuutta jopa kilpajuoksusta ja nyrkkeilystä (1. Kor. 9:24–27)! Sitä paitsi fyysisyyden halveksiminen johtaa helposti myös yhteen varhaisen kirkon harhaoppiin: gnostilaisuuteen, jossa aineellista maailmaa ja fyysisyyttä halveksuttiin.
Sen sijaan luterilaisessa teologiassa arvostetaan teoriassa ihmisen hengellisyyttä, psyykkisyyttä ja fyysisyyttä sekä nähdään niiden riippuvuus toinen toisesta. Näin ei kuitenkaan ole suinkaan aina käytännössä – valitettavasti.
Se että teoria ei ole muuttunut käytännöksi on sääli siksikin, että nykylääketieteen näkökulmasta ihminen on psyykkis-fyysinen kokonaisuus, jossa sielua ei voi radikaalilla tavalla erottaa fyysisyydestä. Jos ihminen voi fyysisesti hyvin eli hänellä riittävästi liikuntaa, terveellinen ruokavalio ja tarpeeksi unta, myös mieli on usein kuin supermiehellä tai -naisella.
Myös me kilpauimarit tiedämme sen, että hyvä fysiikka ja terveys johtavat usein myös hyvään mieleen. Allastreeni on samalla terapiahetki. Uinti on siinäkin mielessä hieno laji ja vesi hieno elementti, että ne tarjoavat myös monenlaisista vammoista kärsiville niin kilpailua kuin terapiaa. Suomen uimaliittoa onkin aiheellisesti kehuttu muun muassa vammaisuinnin integroinnista luonnolliseksi osaksi arvokilpailuja. Voitaisiinko meillä kirkossa ottaa oppia tästä positiivisesta näkemyksestä kaikkien ihmisten fyysisyyteen ja fyysisiin tarpeisiin?
Orastavaa kehitystä
Joissain seurakunnissa fyysisyyden halveksimisen ongelmaan on onneksi herätty. Niissä järjestetään esimerkiksi salibandyä tai kristillistä joogaa. Lisäksi kirkolla on ollut oma hankekin liikunnan lisäämiseen: http://liikkuvaseurakunta.fi/.
Orastavia hyviä merkkejä on ollut nähtävissä myös ruokavalion ja työhyvinvoinnin suhteen. Monissa seurakunnissa on käytössä liikuntasetelit. Näin on myös omalla työpisteellä. Lisäksi haluan välittää erityiset kiitokset Espoon seurakuntayhtymään ja Espoon hiippakunnan tuomiokapituliin, joissa molemmissa olen saanut nauttia kokousten yhteydessä terveellisiä hedelmiä. Lisäksi olen mm. kiitollinen Tapiolan seurakunnalle, josta sain työpisteeseeni sähköpöydän.
Muutenkin seurakunnissa ollaan vähitellen heräämässä myös siihen, miten työnteossa voisi minimoida erilaiset sairaudet ja onnettomuudet. Tämä on seurakunnan ja seurakuntalaistenkin etu. Kun työntekijät voivat hyvin, se usein välittyy myönteisesti seurakunnan elämään. Hyvinvoiva työntekijä toimii luovemmin sekä välittää iloa helpommin – puhumattakaan vähemmistä sairauspoissaoloista. Hyvinvointi usein myös tarttuu niin työtovereihin kuin seurakuntalaisiinkin.
Muutos parempaan on siten nupuillaan kirkossa. Myös suomalainen yhteiskunta tai ainakin sen tiedostavat kansalaiset ovat heräämässä terveellisempään ja parempaan elämäntyyliin. Valitettavasti uhkana on eräänlainen polarisaatio: terveet ja hyvinvoivat tulevat yhä terveemmiksi ja hyvinvoiviksi, mutta sairaat ja syrjäytyneet voivat entistä huonommin. Miten voisimme auttaa huonokuntoisia parempaan elämään? Miten valistaa lapsiamme siihen, että elämäntapasairauksia (johtuen kovista rasvoista, sokerista, tupakasta, alkoholista, huumeista jne.) kannattaa alkaa jo hyvissä ajoin välttämään?
Minulla ei ole näihin vaikeisiin kysymyksiin kaiken kattavaa ja ratkaisevaa vastausta, mutta yhteiskunnan päättäjillä on monet avaimet käsissään. Lisäksi Suomi on vapaa maa ja on myös hyväksyttävä se, että kaikki eivät halua elää terveellistä elämää. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka haluaisivat voida paremmin ja elää terveellisemmin.
Ainoa keino, miten voin heitä tai teitä auttaa on oma esimerkki sekä vinkit. Mielelläni olenkin jakanut ihmisten kanssa vinkkejä ruokavaliosta, urheilusta, hengellisyydestä ja ylipäätään hyvästä elämästä. Erityisen tarkalla korvalla kuuntelen asiantuntijoita ja omalla alallaan menestyneitä – samaa suosittelen muillekin.
Näiden lisäksi minulla on yksi ässä takataskussa. Voin ajoittain myös saarnoissa ja hartauspuheissa tarjota ihmisille sellaista evankeliumia, joka välittää Jumalan armoa ja ottaa huomioon ihmisen kokonaisuutena. Tämä terveysintoiluni varmasti myös ärsyttää joitakin lukijoita. Ärsytys ei kuitenkaan ole aina pahasta. Se voi johtaa uudenlaiseen ja parempaan elämään.
Jotkut ovat kyselleet, pidänkö konservatiivien osallistumista huonona asiana. Konservatiivisesti ajattelevilla kirkon jäsenillä on täysi oikeus osallistua kirkon päätöksentekoon ja muuhun toimintaan. Kirkko tarvitsee heitä. Teen heidän kanssaan mielelläni yhteistyötä.
Kiitos Vesa kommentistasi, Hiukan minua kuitenkin vielä hämmentää, kun tuolla edellä pohdiskelet voivatko kirkon lähetysjhärjestöt toimia kirkon piirissä. Jos nämä yhdistetään, niin minusta näyttäisi, että siis ajattelet, että yksittäiset kristityt saavat olla kirkossa, mutta heille rakkaat herätysliikkeet mahdollisesti eivät. Näinkö?
Palaan itse asiaan eli jutun otsikkoon. Meillä onkin luvassa aikamoinen show, kun tuo kampanja-avaus tapahtuu.
Käsittääkseni homma menee siten, että aivan riippumatta siitä, millä nimellä tilaisuus järjestetään, kyseessä on sekulaarille medialle suunnattu lehdistötilaisuus, jossa ilmeisesti Johanna Korhonen tulee kertomaan toimittajille, miten seksuaalivähemmistöihin liittyvistä asioista tulisi tiedottaa kansalaisille siten, että hänen oma vaaliliittonsa näkyy edullisessa valossa. Kirkossahan ollaan väsytty tähän hyökkäävään tyyliin, eikä sieltä liene saatavissa enempää ääniä, ja siksi nyt vedotaan laajaan yleisöön, joka ei kirkon asioita tunne.
Jos paikalle sattuu joku kriittinen toimittaja, ehdottaisin joidenkin seuraavien asioiden pohtimista. Jos mennään vanhalla tutulla kaavalla, Johanna Korhonen esiintyy hyvin vahvasti omassa asiassaan siksi, että itse kuuluu seksuaalivähemmistöihin, ja siksi, että kyseessä on vaalikampanja, jossa vedotaan etenkin kirkon asioista vähän tietävään suomalaiseen yleisöön. Korhosen esiintyminen omassa asiassaan on käsittääkseni kyseenalaista journalistien eettisen ohjeistuksen mukaan. Tilannetta ei muuttane se, että Korhonen ei tässä tilanteessa kutsu itseään toimittajaksi, koska hän muualla kuitenkin jatkuvasti esiintyy toimittajana. Samoin tilaisuus lienee ytimeltään lehdistötilaisuus aivan riippumatta siitä, miksi sitä kutsutaan.
Korhonen tulee esiintymään erittäin hyökkäävästi. Aika tavallista olisi myös, että jotkut muut ihmiset esitetään kyseenalaisessa tai naurunalaisessa valossa, ja toimittajat kutsutaan tähän tarkastelunäkökulmaan mukaan. Tilaisuudessa jaettu tieto tulee olemaan erittäin värittynyttä, eikä sisällä mitään hyvää toisesta osapuolesta, mutta kuten on tyypillistä tällaisessa toiminnassa, sisältää juuri sen verran totuuden siementä, että huomio saadaan pois kokonaisuudesta. Näinollen tieto tulee antamaan virheellisen kuvan tosiasioista. Toimittajat voisivat vaikka kysäistä, mitä ne järjestöt, joita Korhonen tulee esittämään huonossa valossa, tekevät tänäkin vuonna niiden yli 100 000 naisten, lasten ja muiden syrjäytymisvaarassa olevien ryhmien parissa kehitysmaissa, puhumattakaan siitä, että työ on jatkunut vuosikymmeniä. Tällaista toimintaa Korhonen kutsuu syrjiväksi. Joillakin näillä järjestöillä on myös aivan tietosiesti valittu ihmisoikeuspohjainen lähestymistapa kehitysyhteistyössään.
Ihan asiallinen kysymys olisi myös Korhosen suhtautuminen YK:n määrittämiin ihmisoikeuksiin. Esim. artikkelissaan https://www.kotimaa.fi/artikkeli/johanna-korhonen-toimittaja-ala-hyysaa-fundamentalistia/ hän pyytää toimittajia rajoittamaan kirkon herätysliikkeissä toimivien ihmisten sananvapautta. Kokonaisuutena Tulkaa kaikki –liike haastaa myös YK:n ihmisoikeuksien julistuksen artiklat 1. ja 2. joissa kerrotaan mm. se yksinkertainen periaate, ettei ihmisoikeusargumentteja tule käyttää ketään vastaan. Asioita tuntemattomille lienee syytä myös selvittää, että ainakin kansainvälisillä mittareilla tarkasteltuna Suomessa on erittäin vähän kristittyjä fundamentalisteja, mikä johtuu kirkkomme vahvasta korostuksesta ihmisen syntisyyteen ja Jumalan armoon.
Mika, olen edellä toivonut, että lähetysjärjestöjen identiteetti nimenomaan kirkon lähetysjärjestöinä voisi vahvistua.
Tulkaa kaikki -liikkeen ohjelmassa sanotaan:
”Eri tavoin ajattelevien kirkollisten ryhmien välille on rakennettava luottamusta ja sovintoa.”
Ja liikkeen toimintaryhmä on joulukirjeessään 2013 (http://tulkaakaikki.net/tulkaa-kaikki-liikkeen-joulukirje/) linjannut:
”Toimintaryhmä haluaa antaa selvän viestin, että Tulkaa kaikki -liike etsii yhteistyömahdollisuuksia kirkkomme kaikkien lähetysjärjestöjen kanssa.”
Tässä on ojennettua kättä, tartu siihen ja esitä yhteistyötä!
Vesa, tämä selvensi kantaasi. Näitä keskusteluja tarvitaan erilaisten väärinymmärrysten oikomiseksi.
Kiitos myös yhteistyökutsusta. Koska tänne kirjoitan yksityishenkilönä, tulisi yhteinen kiinnostus löytyä tältä tasolta.En nyt ihan heti osaa sanoa mitä se voisi tarkoittaa, mutta jotain sellaista mikä näkyy tällä palstalla voisimme haarukoida. Itsellä kiinnostuksen kohteena on ollut vastuullinen toiminta kirkon vaikuttajana, sillanrakennus, ihmisoikeudet ja kirkon kastettujen aktiivijäsenten toimintamahdollisuudet kirkossamme. Onko sinulla tarkempaa ehdotusta?
Mika Laihon edellä antamassa linkissä olevassa uutisessa kerrotaan mm. ”Korhosen mielestä journalistin tehtävä on puuttua epäloogisen tai virheellisen tiedon levittämiseen esimerkiksi silloin kun vastaaja kätkeytyy kirjaimellisen raamatuntulkinnan taakse.”
Yhtä oleellista on huomata, että journalistin tehtävä on puuttua epäloogisen ja virheellisen tiedon levittämiseen esim. silloin kun journalisti tai joku muu henkilö esittää mediassa väitteen, että joidenkin lähetysjärjestöjen keskeinen tehtävä on harjoittaa naisten ja homojen syrjintää samalla kun ei kerrota mitään muuta järjestöjen toiminnasta, ainoastaan, että ne harjoittavat syrjintää.
Korhosen masinoima vallankaappausyritys kirkossamme ei tule onnistumaan isommassa mittakaavassa. Valitettavaa on, että nykyään moni nousukas käyttää seurakunnan luottamustoimea ponnahduslautana maalliseen päätöksentekoon pyrkiessään, vaikkei välittäisi tuon taivaallista taivasasioista. Lisäksi jotkut tulevat muuten vaan mellastamaan oman henkilökohtaisen missionsa ja ongelmansa kanssa.
Kysymys kuuluu, kenelle kuuluu luterilainen kirkkomme? Kuuluuko se Jumalaa pelkäävälle kristikansalle, vai Korhosen kaikensuvaitsevalle kultapossukerholle? Kerhon kunniapuheenjohtajana toimii odotetusti piispa Askola, mutta että jäsenhakemustaan on tyrkyttämässä myös arkkipiispa Mäkinen. Eikö arkkipiispalla ole munaa lyödä nyrkkiä pöytään, ja sanoa mitä on suomalainen luterilaisuus!? On kestämätöntä, että kirkkomme suuntaa määrittävät nykyään enenevässä määrin feministilesbot ja homoneekerit.
Kiitos Jussi liikunnan merkityksen esiin nostamisesta. Riittävä liikunta lisää hyvinvointia kuten sanot. Se lienee myös Jumalan tahto, että ihminen voi hyvin. Liikunta merkitsee valintojen tekemistä. Johonkin muuhun jää vähemmän aikaa. Työssä kuitenkin jaksaa paremmin hyväkuntoisena. Sinä olet oiva esimerkki masters -kilpauimarina. Minäkin olen saanut uinnista voimaa ja virkeyttä, tosin viime vuosina yhä useammin avannosta. Kilpauinnin rinnalle ja tilalle on tullut ratsastus ja siinä kilpaileminen helpoissa luokissa.
Kiitos Pekka kommentistasi. Yhä terveellisempiin elämäntapoihin siirtyminen on avannut ainakin minulle mielestäni myös vielä entistä terveemmän ja tasapainoisemman näkökulman hengellisyyteen. Mukava kuulla, että olet itsekin jaksanut urheilla.