Tänään on talvipäivän seisaus eli vuoden synkin päivä. Veikkaan, että maailma näyttäytyy tällä hetkellä monelle muutenkin synkkänä: sää ei ole kovin jouluinen, pandemia vaikuttaa edelleen voimakkaasti ja varmasti montaa jännittää myös tuleva joulu ja uusi vuosi.
Kaikkein synkimmällä hetkellä kannattaa kuitenkin etsiä kaikkein eniten valoa. Silloin kun maailma tarjoaa pahintaan, on meidän tarjottava parastamme. Synkimmässä pimeydessä meidän tulee ruokkia parhaita hyveitämme: rakkautta, iloa, lempeyttä, kärsivällisyyttä, viisautta jne. Meidän tulee myös pitää itsestämme huolta ja keskittyä esimerkiksi suurimmista unelmistamme haaveilemiseen. Ja ehkä kaikkein eniten meidän tulee keskittyä siihen, missä joulussa on oikeasti kysymys: siitä kuinka valo ja ihmislapseksi syntynyt pelastus sytyttivät koko maailman liekkiin synkimmällä hetkellä.
Joku kyynisyyteen taipuvainen toki saattaa nyt nostaa esille sen huomion, että helpommin sanottu kuin tehty. Sinäkin kyynikko olet aivan oikeassa! Valon ja ilon ruokkiminen synkimmän pimeyden keskellä on tuskin kenellekään helppoa – ei ainakaan minulle. Oikeastaan se on yksi syy, miksi kirjoitan tätä blogimerkintää: muistuttaakseni itseäni paremmasta huomisesta ja paremmista ajoista. Sitä paitsi oman kokemukseni mukaan, ne helpot asiat eivät ole kaikkein antoisimpia, vaan vaikeat.
Jos kaikesta tästä on vaikea vielä löytää iloa ja merkityksellisyyttä pimeyden keskellä, on vielä lopuksi hyvä mainita pari rohkaisevaa sanaa kristillisestä toivosta. Se on nimittäin yksi ihmeellisimpiä ja upeimpia asioita. Se aktivoituu kaikkein synkimmässä pimeydessä – siellä missä inhimillisesti katsoen ei pitäisi olla enää mitään lohtua tai toivoa. Kristillisen toivon avulla voimme rohkeasti luottaa, että mikään tässä maailmassa – ei edes kuolema – voi olla sellainen asia, joka erottaisi meidät Kristuksesta ja Jumalan rakkaudesta. Muista siis kaikkein pimeimmällä hetkellä suunnata katseesi Kristukseen ja aseta toivosi Häneen. Silloin tuskin tulet missään tilanteessa pettymään.
Tätä toivon aktivoitumista Martti Luther kuvasi luennoissaan upealla tavalla 1530-luvun alussa, kun kertoessaan Kristuksen ja Pyhän Hengen työstä kristityssä seuraavaan tapaan:
”Juuri pelkojen ja ahdistuksen keskellä hän virittää toivon, joka kestää ja voittaa kaiken pahan. Perin harvat tietävät, kuinka heiveröinen ja vähäinen voi usko ja toivo olla ristin ja taistelun aikana. Silloin se näyttää olevan kuin käryävä lampunsydän, jonka tuulenpuuska voisi sammuttaa minä hetkenä tahansa. Mutta ne, jotka noissa taistoissa ja hirmujen keskellä toivoen uskovat, vaikkei toivoa olekaan, jatkavat taistelua luottaen Kristuksen lupaukseen ja piittaamatta siitä, että tuntevat syntinsä ja Jumalan vihan. He saavat sitten kokea, kuinka tuo vähäinen uskon kipinäinen – – kasvaa alkuaineiden roihuksi, joka täyttää koko taivaan ja nielee kaikki kauhut ja synnit.” (Martti Luther: Galatalaiskirjeen selitys. Latinankielestä suomentanut Jukka Thurén, s. 534)
Tahdonkin toivottaa sinulle arvoisa lukija pimeimmän hetken keskellä oikein hyvää ja rauhallista joulua. Valaiskoon itse Kristus joulusi olipa tilanteesi mikä tahansa!
Kirkku itse tuo vakavaa pimeyttä jokaisen ihmisen elämään. Synti, periaynti, helvetti, Lutherin ihmisarvostus, juutalaiset.
Ihmiselämän valoisuus tulee esim. edellisisrtä kohdista lähettilään Jeesuksen sanomasta.
Kommentissa esitetyt näkökulmat kirkkoon olisivat mielestäni kyllä edellyttäneet hieman avaamista. Suomen ev.-lut. kirkolla on kyllä esim. keskiössä ihmiselämän arvostus. Samoin vaikkapa suhde juutalaisiin on mielestäni monella tasolla hyvä.
Voi poijat, aurinko se on valo, joka taas palattuaan näkyy ihan konkreettisesti ja nostaa mielialat hämärän alhosta taivaan kirkkauksiin. Eikä meidän tarvitse edes toivoa että se palaa, koska tiedämme, että aurinko palaa takaisin. Tulee kevät ja kesä.
Jeesus ristillä tuo minulle mieleen juutalaisen kansan kärsimystien kristillisessä maailmassa ja ylösnousemus tuo mieleen kansan selviytymisen, paluun ja nousemisen ylös Jerusalemiin, kuin muinoin ennen juhlaa viettämään.
Rauha Israelille, rauha Jerusalemille ja rauha juutalaiselle kansalle.
Kevättä kohti!
”Tänään on talvipäivän seisaus eli vuoden synkin päivä. Veikkaan, että maailma näyttäytyy tällä hetkellä monelle muutenkin synkkänä.”
Asian voi kyllä ennakoida. Aikanaan järjestimme juuri tämän pimeyden keskelle avioliiton satamaan purjehtimisen. Nyt sitten vaimoni kanssa 45-vuotista yhteistä taivalta juhlimaan, eikä ole lainkaan synkkä olo.
Toivottavasti muutkin löytävät iloa ja lohdutusta tänä hankalana aikana. Raamatustahan sitä saa parhaiten.
Kiitos hyvästä ja rakentavasta kommentista.
Matkalla kun ollaan, niin kuoppia on odotettavissa… Valo näkyy, kuin aamunkoitto, kun saa nousta ylös sairasvuoteesta, Valoa näkyy, kun myrsky laantuu ja riitaan saadaan sopu. Valoa on, kun ihminen saa lohdun Jumalan Armon lupauksesta ja lopulta kuoleman edessä viimein pääsee pois tästä kuoleman varjojen maasta Herra luokse.
Matkalaulu. Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Herra, kuule minun ääneni. Tarkatkoot sinun korvasi minun rukousteni ääntä. Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?
Mutta sinun tykönäsi on anteeksiantamus, että sinua peljättäisiin.
Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.
Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.
Pane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas lunastus hänen tykönänsä. Ja hän lunastaa Israelin kaikista sen synneistä. Ps.130
Juu, kukaan ei ole luvannut helppoa elämää. Pidän mm. lainauksesta ”Hard life is easy, easy life is hard.”
Vuoden kulminaatiopäivät kuten talvipäivänseisaus heijastuvat Raamatun kuvauksissa aurinkoallegorioina ja tekevät sen mitä selvimmin myös pääsiäisen Golgatha-kertomuksessa. Erityisesti Johanneksen evankeliumissa kuvatussa muodossa.
Markus kertoo, että Jeesus asetetaan ristille 3:lla hetkellä ja hän kuolee yhdeksännellä hetkellä. Aikamääreet vastaavat nykyisessä kellotaulussa aamua kello 9 ja iltapäivää kello 15. Tällöin hän on ristillä puoli vuorokautta eli 6 tuntia. Tai jos ajattelemme vertauskuvallisesti ja suurennamme vuorokausiympyrän v u o s i y m p y r ä k s i, muuttuu kuusi tuntia kuudeksi kuukaudeksi. Oikeuden tähän mittakaavamuutokseen voi halutessaan saada nimen Golgatha sisällöstä, joka sisältää idean suuresta ja pienestä ympyrästä.
Päiväympyrän mukaan ajateltuna sisältyy Golgathan kuuteen kärsimyksen tuntiin 360 minuuttia (Vrt. ympyrän asteluku), joihin sisältyy edelleen 216oo sekuntia! Mikä on antiikin yksi metempsykoositunnus eli 216! (3×72!)
Vuosiympyrässä vastaa aamua syksy ja iltapäivää kevät. Yhdeksännessä kuussa on syyspäivän tasaus, jolloin aurinko alkaa kuolla, joutuu talven vangiksi, on pimeimmillään joulun aikoihin alkaa sitten kasvaa ja syntyy maaliskuun lopulla kevätpäiväntasauksessa uudelleen eli päiväympyrää ajatellen noin klo 15!
Kun nimi Golgatha kirjoitetaan arameaksi gulgalat ja jälleensynymää tarkoittava heprean feminiinin pluraalina (sielu on feminiini) gilgulot, on helppo havaita, että kyseessä on sanaleikki, jolla viitataan auringon jälleensyntymään k a l o j e n tähtimerkissä. Jeesuksen kuolinpäivänä perjantaina klo 15, mikä symboloi kevätpäivän tasauksen maaliskuista hetkeä.
Kun aramealainen sana Golgatakin tlglvg heprealaisessa muodossaan Gilgulot tarkoitti aikasyklejä, ja Golgatan puoliympyrä kattaa – kuten edellä todettu – ajan 3 hetkestä 9 hetkeen eli vuosiympyränä katsottuna syyspäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen, ei näihin lukuihin perehtyneelle maallikollekaan jääne epäselväksi, mitä näillä pyhien kertomusten luvuilla ja numeroilla kuin myös niitä vastaavilla nimillä on ajettu takaa. Golgatan tunnit paitsi kertovat aurinkokuninkaan kuolemasta ja syntymästä myös ”sovittavat” prekessioiden eron 2160 kk tai 180 vuotta, joka vastaa vielä ympyrän kuuden tunnin 18o astetta!
Golgatha on siis jälleensyntymispaikka, missä aurinkokuningas jälleensyntyy kesäpäiväntasauspisteessä. Että kyseessä on astronominen malli eikä sellaisenaan välttämättä historiallinen ihmistä koskeva tapahtuma voidaan osoittaa myös pyhän geometrian keinoin siten, että kun piirrämme ympyrän ja sen sisään sen säde jänteenä kuusikulmion, voimme tämän kuusikulmion avulla piirtää ”Golgathan” yläpuolelle samansivuisen viisikulmion ja sen sisälle viisisakaraisen tähden eli Salomonin sinetin, jonka ylimmät ”käsivarret jakavat sen ympärille piirretyn suorakaiteen kahteen osaan, joiden suhde toisiinsa, jos viisikulmion sivu on 1, on sama kuin 1480:0,888:n. Eli nimiin Jeesus Kristus! Ken ei usko, ottakoon harpin ja kynän ja viivottimen ja piiräköön ko. kuvion ja hämmästyköön!
Pohjakosketus ei ole pahin hetki. Siitä ei pääse alemmas. 21p. on pimein, mutta samalla se on kevään alku ja valon lisääntymisen päivä. Aurinko jopa pilkahti pilvien lomasta. Harvoin joulukuun lopussa voi patikoida metsässä, niin kuin nyt.
Tunne myötätuntoa yllä olevan kaltaisiin papillisia huokauksia kohtaan . Ne lähtevät hyvästä tahdosta ja viattomuudesta. Elämä ei vielä ole pakottanut katsomaan sitä silmistä silmiin. Pikku kolhuja on ehkä tullut tai sitten on erinomainen kyky torjua kärsimyksen aiheuttama tuska , sellainen joka vie aina itsetuhon mahdollisuusiin asti. Sellaiseen jossa tapaisi Jeesuksen huokaamassa sitä miksi isä oli hänetkin hyljännyt ja edessä oli kuolema ja kadotus.
Psyykkinen kipu vie elämänhalun ja toivon tarjonta tuntuu pilkkaamiselta. Syvä masennus tai psykoottinen rajatilakokemus on henkistä kuolemista. Silloin toivo-sanalla ei ole pelastavaa voimaa. Mutta sen sijan lähimmäinen , jos sellaista on, voi tarttua epätoivoiseen toivoon ja olla laskematta otetta kärsivästä ja olla matkaseuralainen minne sitten päädytäänkin.
Kärsiminen ei ole jalo oppimistapahtuma. Se on kipua ja tuskaa ja toivon menetystä. Mutta ennen kun niin pitkälle on ajauduttu, niin silloin voi toivoa että jostain löytyisi joku joka jaksaa jakaa kaiken tuon ja ojentaa hukkuvalle oljenkorren.
Markku Hirn tuot esille hyvin tärkeän asian, toivon ja toivottomuuden.
Mikä on se Toivo jonka evankeliumi antaa?
Markku, mistä tiedät tarkalleen minun elämäni sisällöstä ja kolhuista? Tiettävästi emme ole edes tavanneet, mutta esität tietäväsi elämäni kolhuista jotain tai tuntevasi minut.
Jussi , en todellakaan tunne elämääsi ja mahdollisesti vähättelen kokemuksiasi. Olet oikeassa siinä että ei pitäisi yhden tekstin sävystä vetää johtopäätöksiä jotka voivat olla loukkaavia.
Mutta jäin kaipaamaan syvempää ymmärrystä siihen että on epätoivoa jossa hyvää tarkoittavat mutta pinnalliset sanat tuntuvat loukkaukselta. Kommentini loppuosasta käy ilmi mitä ajan takaa.