Kiivaista keskusteluista yhteisiin tapaamisiin
Raamatun tulkinnasta on käyty Suomessa aiempina vuosikymmeninä runsaastikin keskustelua. Joillakin on muistissa 80- ja 90-luvun suuret teologiset keskustelut eksegeettien (mm. Heikki Räisänen) ja systemaatikkojen (mm. Tuomo Mannermaa) välillä. Niiden johdosta edelleenkin vuosittain Järvenpäässä tammikuussa kokoontuu lähinnä eksegeettejä ja systemaattikoja Raamattuteologiseen asiantuntijaseminaariin, jota johtaa nykyään onnistuneesti Mika Aspinen.
Osallistuin itsekin keskusteluun raamatuntulkinnasta viime vuosikymmenellä (ks. kirja Kirkko Raamatun tulkkina). Vaikka edelleen voin suurin piirtein allekirjoittaa sen, mitä kymmenen vuotta sitten kirjoitin, ilmaisisin nyt asiat toisin ja tarkemmin. Joka tapauksessa oma raamatuntulkintanikin on muuttunut jonkin verran vuosien varrella.
Raamattu ja upea vuorovaikutus
Nykyään työskentelen kirkossa. Siksi kontekstinikin Raamattuun on hyvin erilainen kuin kymmenen vuotta sitten yliopistossa. Nykyään näkökulmani on paljon käytännönläheisempi. Nykyään esimerkiksi kannustan seurakuntalaisia lukemaan Raamattua ikään kuin oman elämän valossa. Raamattu ei käsittele vain Jeesusta, vaan mm. ongelmallisia ihmissuhteita, vallankäyttöä ja oikeastaan kaikkea, mitä vain ihmisen elämään voi kuulua.
Kun pohdimme itseämme ja omaa elämäämme Raamatun tekstien valossa, niistä tulee ikään kuin osa elämäämme. Raamattu antaa näkökulmia elämäämme ja suhteeseemme Jumalaan sekä toisaalta samalla myös muokkaa elämäämme.
Kyse on ikään kuin upeasta vuorovaikutuksesta, jossa pyhyys tulee osaksi arkeamme ja oma arkemme osaksi pyhiä tekstejä. Toki kaikkien Raamatun tekstienkään suhteen näin ei välttämättä tapahdu, mutta Raamatun laajasta maailmasta löytyy todennäköisesti ainakin joitain tekstejä, jotka puhuttelevat tai vähintään haastavat melkeinpä ihmistä kuin ihmistä.
Monien Raamatun tekstien kohdalla minulle onkin käynyt niin, että mitä monimuotoisempana ja ihmeellisempänä maailmaa olen nähnyt ja elämää kokenut, sitä ihmeellisempiä ja rikkaampia sävyjä Raamatun tekstit saavat. Ehkäpä sinullekin on käynyt niin? Ehkä olet voinut elämän eri tilanteissa ikään kuin sijoittaa oman elämäsi ja sen haasteet tekstien sisään?
Mielestäni verrattoman kuvan tästä Raamatun ihmeellisestä maailmasta antaa varhaisen keskiajan yksi suurimmista teologeista Gregorius Suuri, joka eli 500- ja 600-luvulla ja päätyi jopa paaviksi. Selityksessään Jobin kirjaan Gregorius kuvaa Raamattua ikään kuin jokena, joka on laaja ja niin syvä, että norsut voivat uida siinä. Samalla tuo joki on kuitenkin niin matala, että lampaat voivat kahlata siinä. Gregoriuksen ajatusta mukaillen Raamattu toimii siis ikään kuin kirkastavana vetenä niin sitä vain vähän lukeville kuin siihen tarkkaan perehtyneillekin. Harvoin Raamattu jättää ketään kylmäksi.
Vaatimus raamatullisuudesta menee usein pieleen
Koska Raamattu erittäin laajana hengellisenä kirjakokoelmana puhuttelee erilaisia ihmisiä eri elämäntilanteissa, on joskus vaikea ymmärtää epämääräisiä ja erittelemättömiä vaatimuksia raamatullisuudesta – etenkin jos nuo vaatimukset perustuvat pinnalliseen Raamatun tuntemiseen. Mielessäni herääkin tuollaisten vaatimusten edessä kysymys, miten ihminen voi määritellä raamatullisuuden tarkkaan, koska kyseessä on niin uskomattoman laaja ja eri aikakausia läpäisevä kirjakokoelma, että maan päällä ei ole ollut eikä tule olemaan sellaista ihmistä – ehkä Kristusta lukuun ottamatta (joka oli toki myös Jumala) – joka voisi sanoa täysin hallitsevansa Raamatun.
Etenkin vaatimus Raamatun pilkuntarkasta noudattamisesta on outo. Pikkutarkasti kontekstistaan erotettujen irrallisten jakeiden seuraaminen johtaa melkein varmuudella kyseenalaiseen ja lakihenkiseen kristillisyyteen. Toki Raamatussa on olemassa selkeitä isoja linjoja: mm. Kristuksen voitto kuolemasta sekä lähimmäisen rakkauden vaatimus. Mutta juuri kokonaisuudessa piileekin vastaus terveeseen hengellisyyteen. Kokonaisuus antaa perspektiiviä myös yksityiskohtiin hengellisessä Raamatun tulkinnassa.
Yksi kokonaisuudesta nouseva teema on tuhkasta ja kuoleman kielistä nouseminen Jumalan avulla. Raamattu kertoo uudelleen ja uudelleen siitä, miten Jumala voi nostaa jopa maailman kaikkein halveksituimmat ihmiset tuhkasta ja kuolemasta. Tuohon keskeiseen käsitykseen on erittäin inspiroivaa ja hedelmällistä lukea oman elämän kamppailut ja voitot. Raamattu inspiroi muistamaan, että sillä ei ole väliä monestiko kaatuu, vaan sillä, että Kristuksen avulla nousee ylös aina uudelleen.
Samaan hengenvetoon on todettava, että Raamattu ei ole myöskään mikä tahansa virikekirja. Kyllä Raamatussa on selkeitä punaisia lankoja, jotka avaavat ymmärrystä niin Jumalaan, maailmaan kuin itseenkin. Huomio kuitenkin kannattaa pitää tuossa kokonaisuudessa, eikä hirttäytyä ahdistavalla tavalla yksittäisiin kohtiin. Pohjimmiltaanhan tuon kirjakokoelman tarkoitus antaa meille laajoja näkökulmia maailmaan, historiaan, Jumalaan ja myös omaan itseen. Ilman muuta Raamatun tehtävä on myös ohjata hyvään elämään sekä rohkeuteen, iloon, uskoon, toivoon ja rakkauteen. Hyviä lukuhetkiä!
Ps. Äläkä unohda lukea etenkään Vanhaa testamenttia ja sen viisauskirjallisuutta (mm. Job, Psalmit, Sananlaskut ja Saarnaaja)! Vanha testamenttihan oli ensimmäisten kristittyjen Raamattu.
Blogistin sana: ”Etenkin vaatimus Raamatun pilkuntarkasta noudattamisesta on outo.”
Jeesuksen sana: ”Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.” (Luuk.16:17)
Teksti- ja kirjainuskollisen Raamatun lukutavan kriitikot liittävät usein kritiikkinsä pontimeksi myös syytöksen kontekstista irroitetusta tekstintulkinnasta. – Nämä (tekstiuskollisuus ja kontekstuaalisuus) ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, joiden ei tarvitse olla vastakkaisia…
Jeesus Kristus on hyvin tekstiuskollinen, mutta toimii silti kontekstuaalisesti esimerkillisesti. – Eikö tässä ole mallia meillekin? Miksi asettaisimme nämä kaksi asiaa vastakkain, kun molemmat ovat tärkeitä!
Manu, kiitos hyvästä pohdinnasta. Puhuin blogissani etenkin pikkutarkasta raamatullisuuden vaatimuksesta ilman parempaa tietoa. Tekstissäni mainitsin juurikin Jeesuksen mahdollisesti ainoana todellisena Raamatun (tai oikeastaan VT:n) täydellisenä tulkkina. Toki evankeliumeita lukiessa on hyvä muistaa, että ne esittävät joitain asioita hieman eri valossa (esim. tuo viittaamasi Luukkaan kohta käsitteli mm. avioeroa; ks. jae 16:18). Viittauksesi kyseiseen Luukkaan kohtaan on toki mielenkiintoinen. On kuitenkin tärkeää huomata, että jakeessa 16:16 todetaan: ”Lain ja profeettojen aika kesti aina Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.” Toisaalta siis lain aika kesti Johannekseen asti, mutta laista ei katoa piirtokaan. Kyseisessä kohdassa Jeesus viittaa juutalaiseen lakiin eli tooraan, joka tarkoittaa Pentateukkia (eli 1.-5. Moos.). Voisiko kyse olla siitä, että juutalaisen lain aikaa sidotut kohdat eivät enää sido kristittyjä, vaan lain ydin eli mm. lähimmäisen rakkaus? Matteuksen evankeliumissahan Jeesus sanoo, että nimenomaan lähimmäisen rakkaus tiivistää lain ja profeetat (Matt. 7:12; vrt. Luuk. 6:31).
Kiitos Jussi rakentavasta repliikistäsi!
Edellisessä blogissasi, jossa keskustelimme, syvennyit kirkon uudistusstrategiaan. Silloin ehdotin kärkiteemaksi vanhaa ja hyvää lain ja evankeliumin ”kaksikkoa”.
Luulenpa, että tämänkin kysymyksenasettelumme kärki on taas samassa asiassa.
Voimme toki pyrkiä laukaisemaan lain ja evankeliumin välisen jännitteen sillä, että juutalaisen lain aikaan sidotut kohdat eivät enää sido kristittyjä, vaan lain ydin eli mm. lähimmäisen rakkaus
(eli eräänlainen modernimpi eettinen absraktio vanhojen juutalaisten lakikonkretisointien sijasta?).
Pelkään kuitenkin pahoin, ettei tämä yritys toimi kahdestakaan syystä.
Ensimmäinen syy on siinä, että Jeesus & Uuden testmentin oma kaanon näyttää sitoutuvan juutalaisen lain konkretisointeihin ainakin 10-käskyn suhteen. Tässä tulkinnassa pysytään nähdäkseni myös luterilaisen uskonpuhdistuksen katekismusopetuksessa. – Varhainen ja lut. reformaatioon sitoutuva tulkintaperinteemme eivät siis anna juuri tilaa moraalisen abstraktiotason ja konkreettisen tason irrottamiselle toisistaan.
Kirjoitan tämän auki… Abstraktitasoa on sanoa: Lasta tulee rakastaa. Konkreettisempaa tasoa on taas: Lasta pitää ruokkia, pestä, lohduttaa, opettaa, rohkaista, varjella liian varhaisilta seksikokeiluilta jne. – Nämä kaksi tasoa ovat erottamattomat. Uudessa testamentissa tätä edustavat nk. pareneesit, jotka seuraavat 10-käskyn moraalikoodia…
Toiseksi näen niin, että abstrakti idea lähimmäisen rakastamisesta ei vapauta meitä uskon ja tekojen välisestä jännitteestä. Lähimmäisen rakastaminen on aina tekoja; silloinkin kun abstraktista rakastamisen hyveestä johdetaan modernisoituja eettisiä velvoitteita. – Mikään ei sitäpaitsi takaa sitä, ettei modernisoitu (Raamattu-konkretiasta irroitettu) lakiteologia karkaa legalistiseksi!
Lain ja evankeliumin välistä jännitettä ei saa siis poistettua kristinuskosta…
Valittavaksemme jää siten karkeasti ottaen kaksi vaihtoehtoa: a) Uuden testamentin ilmentämä moraalinen perintö, tai b) (post)modernin aikamme uudelleen kirjoittama & jatkuvasti muuttuva eettinen hyppyruudukko.
Yhteenvetona:
Rakkauden kaksoiskäsky toki tiivistää lain ja profeetat, mutta tämän ei tarvitse tarkoittaa lakiin liittyvien konkreettisten moraalisten lakiperiaatteiden kumoutumista/lakkaamista. – Uhripalvelukseen liittyvä sääntökokoelma on toki kristittyjen osalta lakannut, koska uhri on jo annettu…
Voitko yhtyä näihin ajatuksiin?
Manu, kiitos hyvästä pohdinnasta. En minäkään tosiaan ajattele, että rakkauden kaksoiskäsky kumoisi etenkään kymmentä käskyä, jotka ilmentävät samaa asiaa. Pentateukki kokonaisuutena kuitenkin on hieno ja monella tapaa kiehtova sekä opettava kokonaisuus (etenkin Genesis ja Exodus), mutta se sisältää myös paljon omaan aikaansa ja kulttuuriin kuuluvia lakeja, joiden ei voi katsoa sitovan kristittyä. Tätä rajankäyntiähän käytiin heti, kun pakanoita alkoi runsaasti kääntyä varhaisessa kirkossa kristityiksi. Missä määrin juutalainen laki koskisi heihin? Tästä rajankäynnistä löytyy hyviä esimerkkejä mm. Apostolien teoista ja Paavalin Galatalaiskirjeestä. Etenkin jälkimmäisen sanoma on se, että juutalainen laki ympärileikkauksineen ei enää sido kristittyä, mutta sen sijaan kristityn tulee elää Hengen ohjauksessa tehden hyvää ja pyrkien elämään hyveiden eli Hengen hedelmien (=rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys jne.) mukaan. Juurikin siinä olen samaa mieltä kanssasi, että rakkaus tulee ilmi teoissa.
Kiitos Jussi viestistä.
Vierastan hieman termiä juutalainen laki. Siitä on vaikeaa saada kiinni ja minulla siihen liittyy negatiivisia konnotaatioita Markioniin yms.
Ympärileikkaus on sensijaan mielenkiintoinen konkretisointi. Onko se nähtävä osana Vanhan liiton jumalanpalvelusjärjestystä, vai moraalisena käskynä (ja siten osana muuttumatonta Jumalan lakia)?
Itse ymmärrän ympärileikkaukseen kehottamisen Vanhan liiton jp-järjestykseen kuuluvana asiana ja siksi Uuden liiton kansa on siitä vapaa. Juutalaisen kansan kohdalla sillä voi tosin vielä nähdä tietyn funktion kansallisena identiteettimerkkinä uskonkäsityksestä riippumatta.
Minusta lain teologiaan liittyvissä pohdinnoissa ongelmana ei ole pikkutarkkuus (onhan tiedekin usein pikkutarkkaa jäsentämistä). Ongelmia syntyy mielestäni silloin, kun a) ei tiedosteta Uuden ja Vanhan liiton eroa, b) tai kun sekoitetaan keskenään laki ja evankeliumi.
Jussi Koivisto :”Koska Raamattu erittäin laajana hengellisenä kirjakokoelmana puhuttelee erilaisia ihmisiä eri elämäntilanteissa, on joskus vaikea ymmärtää epämääräisiä ja erittelemättömiä vaatimuksia raamatullisuudesta – etenkin jos nuo vaatimukset perustuvat pinnalliseen Raamatun tuntemiseen.”
Totta. Kun on elänyt lapsuuden, jossa ei ollut lupa osallistua mm. evl.kirkon lapsi-ja nuorisotyön kerhoihin ja tapahtumiin, ei ollut lupa koulun jälkeen osallistua muiden lasten leikkeihin, joita sai koulun jälkeen vain katsella ikkunan läpi, ei ollut lupa mennä nuorten huveihin ja esimerkiksi tansseihin ennen rippikoulua, ei koskaan saanut mennä joulukirkkoon, kuten kaikki muuta menivät ja vasenkätiseksi syntyneenä koulukiusattuna sai vanhemmiltaan ainoaksi 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi pyytämänsä oman Raamatun, johon ”itseohjautuen” lapsena upposi monta kertaa, ja kohtasi kasvavassa sielussaan Jumalan pojan, jonka kanssa alkoi keskustella ja väitellä, niin toivon, että ihmiset ymmärtävät, että en voi edellyttää heiltä samaa, jonka itse olen kokenut ja siksi olen halunnut kertoa – tai trollata – niin kuin sitä on sanottu, niin tarkasti oman elämäni kulkua.
Historian, sukututkimuksen ja elämänkokemuksen myötä opin, että meistä todellisuudessa kasvatettiin karjalaisen iso-äidin mukaisia ”piilo-ortodokseja” , mikä kokemus realisoitui 18-vuotiaana Valamon luostarin kesäkirkossa, kun puhkesin itkuun ja tunsin vihdoinkin palanneeni kotiin.
Tuula, kiitos jakamisesta. Kuulostaa siltä, että olet elänyt todella vaikean lapsuuden. Jos tuota ilottomalta vaikuttavaa lapsuutta perusteltiin Raamatulla, oli se juurikin hyvä esimerkki siitä, miten raamatullisuuden käsitettä ei pitäisi (väärin)käyttää.
Jussi Koivisto :”Jos tuota ilottomalta vaikuttavaa lapsuutta perusteltiin Raamatulla, oli se juurikin hyvä esimerkki siitä, miten raamatullisuuden käsitettä ei pitäisi (väärin)käyttää.”
Sitä ei perusteltu Raamatulla, vaan sillä. että pakkoluovutetuilta alueilta sodan vuoksi paenneina ja työtä vuorotta hengissä selviytyäkseen tekevän entisen karjalaisen ”sukutalon” jäseninä oppisimme ymmärtämään, että elämä on muutakin kuin leikkiä.
Kiitos Tuula tarkennuksesta.
Toinen ääripää Raamatun tulkinnassa on väite tulkinnan erilaisista vaihtoehdoista, jolloin syntyy mielikuva, jonka mukaan kaikki tulkinnat ovat yhtä hyviä. Näin Raamatun Sanoma kaiken luojasta ja ylläpitäjästä, sekä lain vaatimuksista ja evankeliumin sanoman vaikuttavuudesta ym. voidaan mitätöidä . Raamatun selkeiden opetusten tilalle voidaan asettaa muita sosiaalisen elämän vaatimuksia. Näin kirkko voi ottaa käyttöönsä samaa valtaa ihmisten sieluista, kuin katollinen kirkko ennen 1500 lukua. Jolloin kansalla ei ollut mahdollisuutta tarkastaa Raamatusta kuinka asiat oikein on. Menetelmät ovat erilaiset, mutta lopullinen tulos , on sama.
Koska Raamattua ei ollut kansan kielellä ja sen julkaisemista kansankielellä jyrkästi vastustettiin.
Jopa polttorovioiden uhalla. Nyt tulkintojen moniaisuuden avulla, kirkon on mahdollista palata aikaan ennen reformaatiota.
Pekka, ainakaan minä en väittänyt tekstissä, että kaikki tulkinnat olisivat yhtä hyviä. Puhuin nimenomaan siitä, että Raamattuakin pitää tulkita kokonaisuudesta käsin (eikä pintapuolisesti korvakuulolla ja pahimmillaan hengellistä väkivaltaa harjoittaen). Itse asiassa reformaattorit nimenomaan kehittivät eteenpäin monia keskiajan tulkinnallisia avaimia Raamattuun. Esimerkiksi Luther hyödynsi mm. keskiajan quadrica-menetelmää (=Raamattua tulee tulkita kirjaimellisesti, moraalisesti, anagogisesti ja allegorisesti). Lisäksi Lutherin omiin menetelmiin kuului mm. claritas Scripturae (suom. Kirjoitusten selkeys), Kristus-keskeisyys jne. Oikeastaan koko luterilaisten tunnustuskirjojen itseymmärrys on se, että sen edustama kristillinen oppi on avain Raamatun oikeaan ymmärtämiseen. Myös tiedemaailmassa puhutaan paljon nykyään eri Raamatun tulkinnan malleista.
”Raamatun selkeiden opetusten tilalle voidaan asettaa muita sosiaalisen elämän vaatimuksia. ”
Vaan kun Raamatun selkeisiin opetuksiin kuuluvat myös vaatimukset sosiaalisesta elämästä.
En minäkään väittänyt sinusta Jussi mitään. Älä turhaan ota tekstiäni moitteena. Raamattu on tietysti monikerroksinen ja siitä löytyy tilaa monenlaisen selitysmallin puitteisiin. Alkukielet tuovat siihen lisähaastetta. Koska niiden sanavarasto on omaamme paljon rikkaampi. Joten kääntäjien täytyy vain valita joku sana. Tämä ei silti mitätöi Raamatun arvovaltaa. Mitätöintiin lähdetään vasta silloin, jos asetetaan tulkinta Raamatun tekstien yläpuolelle. Väittämällä, ettei jokin kohta tarkoita sitä mitä siinä lukee, vaan ihan muuta.
Jolloin voidaan mikä tahansa teksti tulkita miten mielivaltaisesti tahansa. Tämä näköala on jo mitätöinyt Raamatun arvovallan monien mielissä.
Pekka, kiitos kommentista. Tosiaan en minäkään siten ajattele, että kaikki tulkinnat ovat yhtä hyviä. Oikeasti hyvässä raamatuntulkinnassa kuitenkin tunnetaan hyvin mm. sitä kulttuuriympäristöä (sis. kielen), jossa tekstit ovat syntyneet. Vielä Raamatun kielestä on tehtävä se huomio, että en itse pitäisi Raamatun alkukieliä eli hepreaa ja kreikkaa sanavarastoltaan meidän kieltämme rikkaampina. Ne ovat vain erilaisia ja välittävät myös erilaista kulttuuria. Muistaakseni laajan Vanhan testamentin sanavarasto on itse asiassa aika suppea (n. 7000 sanaa).
Kuka kuulee Jeesuksen äänen? Voiko sitä oppia kuulemaan? voiko sitä kuulla paremmin kuin toiset opiskelemalla?
Jeesus itse Sanoo että Jumala salaa evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja ilmoittaa lapsenmielisille.
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Yksinkertainen kysymys lapsen suusta on rakastaako isä äitiä kun lyö tätä?
Mikä on Jeesuksen Sanan mukainen vastaus?
Entä kysymys rakastaako ihminen lähimmäistään kun tappaa tämän? Tekeekö silloin toiselle niin kuin itselle haluaisi tehtävän?
Vastaukset ovat todella mustavalkoisia kun ne luetaan lapsenmielisesti evankeliumista eikä siis Jumala salaa.
Entä, jos tapetaan ihmisjoukon henkeä uhkaava aseistettu mielipuoli? Onko se Jumalan tahdon mukaista vai sitä vastaan?
Kannattaa tutustua myös ”apokryfisiin” kirjoihin. Nämä kirjathan pimitettiin suomalaiselta kirkkokansalta 1800-luvulla Brittiläisen Raamattuseuran, joka tuolloin avusti kustantamista, ideologisen vaatimuksen takia.
Nämä kirjat kuuluvat myös Jeesuksen lukemaan Raamattuun.
PS. Tässä ortodoksinen eli oikea näkemys Raamatusta:
”Raamattu on tradition kirja. Raamattu ja kirkon traditio muodostavat yhden pyhien kirjoitusten kokonaisuuden. Se alkoi Vanhan ja Uuden testamentin aikana ja jatkui apostolien ja kirkkoisien aikakausien kautta aina nykyaikaan asti. Pyhät kirjoitukset syntyivät kirkon alkuvuosisatoina Pyhän Hengen ohjauksessa ja suullisen tradition muistiin merkitsemisen kautta. Sama Henki, joka ohjasi pyhien kirjoitusten syntymistä, ohjaa kirkkoa edelleen.”
https://ort.fi/arkkipiispa/kolumnit-ja-kannanotot/ortodoksisen-kirkon-opink%C3%A4sityksi%C3%A4
Jari, kiitos kommentista. Minun muistini mukaan apokryfit hävisivät vasta 1900-luvun alussa suomalaisista Raamatuista (mutta voin olla väärässä). Vielä 1800-luvulla Siirakin kirja oli tavallisten suomalaisten eniten siteeraama kirja. 2000-luvulla apokryfit käännettiin taas uudelleen suomeksi ja ne sisältyvät joihinkin uusiin Raamattuihin – minusta ne voitaisiin sisältää kaikkiin uusiin Raamattuihin. Ne olivat myös osa Lutherin raamatunkäännöstä.
Martti Pentti lapsenmielinen vastaukseni on etten tappaisi ketään koska Jumalan tahto on rakastaa kaikkia lähimmäisiä j Jumalan tahto on myös ”älä tapa”.
Yksikään mielipuolinen aseistettu ei voi tappaa ketään ellei Jumala salli, joten luotan ja turvaan Jumalaan.
Pasanen: ”Yksikään mielipuolinen aseistettu ei voi tappaa ketään ellei Jumala salli, joten luotan ja turvaan Jumalaan.”
Emme taitaisi viettää tänä vuonna maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa, jos vuosina 1939-44 itäinen, ystävällismielinen lähimmäisemme olisi saanut ilman hanttiinpanemista vapaasti lampsia maamme kamaralle vapauttamaan Suomen kansa kapitalismin ikeen alta.
Sinun mielestäsi olisi siis pitänyt toivottaa veli venäläinen sydämellisesti, syvää rakkautta tuntevin halauksin tervetulleeksi?
Mikäköhän se Jumalan tahto mahtoi tuohon maailmanaikaan olla? Suomalaiset taisivat ainakin jokseenkin yksimielisesti olla sitä mieltä, että Jumalan tahto oli meidän maamme puolella ja tapettava oli tai tulla itse tapetuiksi. Siinä eivät paljoa viidennet käskyt painaneet.
Jahas että yhden mielipuolen tappamien satojen viattomien ihmisten – joukossa paljon lapsia- karmeassa kohtalossa tapahtuu vain kaikkivaltiaan rakastavasti salliva tahto…Ajattele nyt vähän Pasanen mitä puhut.
Seppo Heinola no kenkä tahto siinä tapahtuu?
Kun luen Raamatusta kuinka Jumala kohteli omaa kansaansa, Israelilaisia, ja toisaalta kuinka muita, niin onko Jumala muuttanut mieltään?
Ketä Jumala rakastaa?
Joh. 14:23
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
Tarkoitatko Pasanen että ne pommiräjähdyksessä kappaleiksi repeytyneet vauvat eivät rakastaneet Jumalaa tarpeeksi niin että Jumala rankaisi heitä antaen heidän suolensa lentää taivaalle?
On totta että Jumalan tahto on että kaikki tulisivat pelastukseen, mutta se ei tarkoita että kaikki pelastuvat, vaan kuka kuulee Jeesuksen Sanat ja tekee niiden mukaan pelastuu, alkaen parannuksen tekemisestä ja evankeliumin uskomisesta.
Taas kerran: Jeesus on itse Sana. Häneen meidän tulee uskoa. Jeesuksen sanat ovat toki myös varteen otettavia. Hän on kuitenkin paljon enemmän kuin opettaja, jonka sanat pitää ottaa todesta. Jeesus merkitsee sitä, että Jumala tuli ihmiseksi ihmisten joukkoon, jotta me pelastuisimme.
Seppo Heinola vastaatko kysymykseen miten Jumala kohteli kansoja kun antoi omalle kansalleen luvatun maan, oliko se väärin?
Saako Jumala tehdä luomalleen mitä tekeekin? Kuka voi sanoa että Jumala tekee väärin?
Tekeekö Jumala väärin kun armahtaa murhamiehen mutta laittaa kadotukseen maailman kilteimmän ateistin?