Osallistuin lähes vuosikymmen sitten Vanhan testamentin tutkijoiden maailmankonferenssiin. Kyseisestä konferenssista jäi erityisesti mieleen yksi esitelmä, jossa tutkija vertasi Vanhan testamentin viisauskirjallisuuteen kuuluvia Sananlaskujen ja Saarnaajan kirjaa toisiinsa. Jos oikein muistan, kyseisen tutkijan mukaan kyseiset kirjat olivat todennäköisesti syntyneet erilaisessa ympäristössä: ensimmäinen maaseutumaisemmassa ympäristössä ja toinen kaupunkimaisemmassa.
Sananlaskujen kirja tosin on laitettu kuningas Salomon eli Israelin kolmannen kuninkaan nimiin – Salomohan tuli tunnetuksi mm. Jerusalemin temppelin rakentamisesta. Tämä ei kuitenkaan ole tutkijoiden mukaan varmaa. Vaikka kirja olisikin syntynyt Jerusalemissa, se sisältää kuitenkin mm. maanviljelyksestä tuttuja termejä.
Mielenkiintoista kuitenkin se, että kyseinen tutkija kertoi muistini mukaan Sananlaskujen kirjan edustavan hyvin erilaista syy- ja seuraussuhdetta etiikassaan kuin Saarnaajan kirja. Sananlaskuissa toistuu hyvin usein ajatus: jos toimit väärin, saat maksaa siitä: ”Oikeamielinen pysyy oikealla tiellä, jumalaton syöksyy syntiin ja tuhoon” (13:6). Sen sijaan Saarnaajan kirjaa vaivaa ainakin tietynasteinen kyynisyys, jossa syy- ja seuraussuhde ei aina johda oletettuun tulokseen. Saarnaaja toteaakin: ”Mitä etua viisaalla on tyhmän rinnalla, mitä hyötyä on nöyrälle siitä, että hän elää esikuvana muille?” (6:8).
Saarnaaja ei kuitenkaan ole kaikissa kohdin näin kyyninen ja tuon kirjan voisikin nähdä ihmiselämän eri näkökulmien filosofisena pohdintana. Ei ole vaikea kuvitella, että ainakin tämä kirjoista olisi syntynyt muinaisessa kaupunkiympäristössä, jossa elämä näyttäytyy paljon sattumanvaraisemmalta ja ennakoimattomammalta kuin Sananlaskujen kirjassa. Samoin kuin Sananlaskut myös tämä kirja on laitettu viisaan kuningas Salomon nimiin, mutta kirjan kirjoittajasta ei ole täyttä varmuutta.
Olipa kummankin kirjan kirjoittaja kuka tahansa ja ympäristö mikä tahansa, niiden sanoma erittäin kiehtova. Tavallaan molemmat kirjat ovat oikeassa. Kuten Sananlaskut antavat ymmärtää, etenkin pienissä yhteisöissä hyvä ja paha saa usein palkkansa paljon nopeammin, koska tekijä on helpompi selvittää. Sen sijaan jokainen isommassa kaupungissa asunut tietää, kuinka isot ihmismäärät johtavat hieman kyynisempään asenteeseen. Koska ihmisiä on niin paljon ja ihmiset eivät usein tunne toisiaan, on helpompi välttää pahojen tekojen seuraukset. Samoin kaupunkiympäristössä on vaikeampi nähdä sitä, miten oma hyvyys auttaa valtavaa yhteisöä kukoistamaan.
Olimmepa missä tahansa ympäristössä, maalla tai kaupungissa, meidän ei kuitenkaan missään nimessä aliarvioida tekojemme seurauksia. Usein niin hyvyydellämme kuin pahuudellammekin on niin kauaskantoisia seurauksia, että emme osaa arvatakaan. Esimerkiksi ääri-itsekäs ja vahingollinen elämäntapa (esim. oman terveyden laiminlyönti tai laiskottelu) vahingoittaa usein massiivisella tavalla lähipiiriä ja kuormittaa yhteiskuntaa.
Jokainen meistä on vastuunkantaja ja jokainen meistä voi arjessaan tehdä tästä maailmasta joko paratiisia tai helvettiä. Asuitpa sitten kaupungissa tai maaseudulla, Sinulla ja teoillasi on merkitystä. Ketään ei pitkällä tähtäimellä palvele sikailu – anteeksi siat epäreilusta vertauksesta.
Lopuksi on todettava, että tietyllä tavalla olen aina pitänyt etenkin Saarnaajan kirjan ytimekkyydestä sekä filosofisesta monipuolisuudesta. Tietyssä ajoittain kyynisessä surumielisyydessään siinä on erikoisella tavalla jotain hyvin lohdullista. Minulla liittyy myös erityisen tärkeitä muistoja tuohon kirjaan niiltä ajoilta, kun olen työskennellyt varusmiespappina ja kappalaisena. Silloin kun omat sanat tai selitykset eivät inhimillisten tragedioiden aikana hyödytä, on ollut turvallista viitata seuraavaan Saarnaajan kohtaan (3:1–8):
Kaikella on määrähetkensä,
aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä
ja aika kuolla,
aika on istuttaa
ja aika repiä maasta,
aika surmata
ja aika parantaa,
aika itkeä
ja aika nauraa,
aika on valittaa
ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä
ja aika ne kerätä,
aika on syleillä
ja aika olla erossa,
aika etsiä
ja aika kadottaa,
aika on säilyttää
ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti
ja aika puhua,
aika rakastaa
ja aika vihata,
aika on sodalla
ja aikansa rauhalla.
Oikeastaan, mitä enemmän ole kohdannut ihmisiä mitä moninaisimmissa yhteyksissä, sitä enemmän olen vakuuttunut siitä ,että valtaosa meistä yrittää käyttäytyä hyvien tapojen mukaisesti.
Samoin valtaosalla meistä on hyvin kehittynyt myötäelämisen kyky joka pakotta meitä huomioimaan lähimmäisemme.
Saarnaajan kirjoittaja oli joko varhaisessa nuoruusiässä tai sitten kihtinen ja katkeruuteen taipuvainen vanhus. Nuorena tuo yllämainittu kyynisyys ja sarkasmi tuntui elämänviisaudelta, mutta vaikka jotkut lausahdukset ovat tietysti aina päteviä, niin pohjasävy herättää myötätuntoa elämän kolhimaa kirjalijaa kohtaan.
Vastaa laatikkoa ei ole aina ja sitten kun sen löydän, niin vastaus kimpoaa minne sattuu. Yritän kyllä jatkossa parantaa tapani. Tuppaa vaan unohtumaan nuo laatikot, kun en ole päässyt käsittämään niissä mitään logiikkaa.
Jokaisen kommenttiketjun ensimmäisessä kommentissa on pieni Vastaa laatikko. Josta kommentti aina menee kyseisen kommenttiketjun viimeiseksi. Alhaalla olevasta isosta laatikosta kommentti aina menee kaikkien kommenttiketjujen viimeiseksi. Helppoa kuin heinän teko.