Päivän ja lähipäivien kirkollinen uutinen tulee herättämään huomiota myös yhteiskunnassa. Helsingin tuomiokapituli päätti yksimielisesti erottaa Kai Sadinmaan pappisvirasta. Some-keskustelu leimahti kohta, tovin sitä selailin. Joku kirjoitti, että jos edes määräaikaisesti olisi erotettu papinvirasta, mutta että lopullisesti pappisvirasta – onko sellaista nähty!? Onhan niitä ollut ja tulee todennäköisesti vastakin olemaan. Muiden muassa Lapuan hiippakunnassa ei niin kauan sitten.
Tämä erottaminen on niin moninkertaisesti ristiriitainen tapaus, että jos siitä haluaa kirjoittaa rehellisesti, ei voi päätyä mihinkään yksinkertaiseen tai mustavalkoiseen johtopäätökseen. Kirkollisen hierarkian yläpäässä oleva tuomiokapituli ja pappis-persoona Kai Sadinmaa. Mikä muu olisi voinut olla heidän polkunsa päässä kuin yhteentörmäys?
Ajanlaskumme alussa Jerusalemista maailmalle levinnyt Jeesus-liike ei ollut mikään organisatio. Eikä se tuntenut pappisvirkaakaan, sitä ennen tuli diakonin virka. Tuomiokapitulilaitos tuli vielä paljon myöhemmin. Laitos tarvitsi viraston ja tuomioistuimen.
Minunkin sympatiani ovat Kai Sadinmaan puolella. Hän on ristiriitainen, mutta niinhän me monet olemme. Raamattu ja kirkon historia on täynnä herkkiä, hauraita ja jopa sairaita ihmisiä. Kai on pyrkinyt profeetaksi ja kiinnittänyt teesejään tuomiokirkon oveen – entä sitten?
Nyt Sadinmaa on päässyt yhteen päämääräänsä, hänet on erotettu hänen väheksymästään virasta. Luulen, ettei niin olisi käynyt Irja Askolan aikana. Ja vieläpä, ettei nykyinen Arkkihiippakunnan kapituli olisi toiminut näin. Mihin Helsingin kapituli on päässyt? Tapahtuiko tämä nyt kirkon erinomaiseksi parhaaksi? Teemu Laajasalo esiintyi ennen piispan virkaa klovnina TV:n viihdeohjelmassa ja sai siitä kai kohtuullisen korvauksen. Mutta, tuomiokapitulin kunnioitetut jäsenet: Ettekö tienneet, että Suomen kansa ja myös enin osa kirkkokansasta asettuu aina sorretun puolelle?
Heikki,
viimeisiin pohdintoihisi liityn mielelläni. Uuden testamentin kuvaukset Jeesuksen oppilaista eivät ole mairittelevia, mutta ei siitä seuraa, että he eivät olisi olleet Jeesuksen oppilaita ja peräti apostoleita. Ja kai kahden tuhannen vuoden kokemuksella voi sanoa, että evankeliumi kuuluu ensisijaisesti tyhmille. Eroaminen tai erottaminen harvemmin rakentaa huonetta, mutta yksi, pyhä ja apostolinen kirkko pysyy (perpetuo mansura).
Yksi, Pyhä, Apostolinen kirkko, on lausuma mihin asiaan hyvin voi ja saa esittää kysymyksiä.
Onko yhdessä hallitsijan kanssa tehdyt suuntaviivat konsensuksessa Ihmisten sieluista ja niiden hallitsemisesta miten varhaiskirkon ideologian mukaisia.
Kylläkai meidän tulisi tästä jo päästä eteenpäin.
Petri Järveläinen
Kyllä, ehdottomasti evankeliumi kuuluu ”tyhmille” ts. niille, jotka eivät ole omasta mielestään jotakin erinomaista.
Roomalaiskirjeessä puhutaan noista, jotka väittävät olevansa viisaita, mutta ovat tulleet tyhmiksi. Nämä eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle.
EnTheos yhteys Jumalaamme huolii sen mihin kirkollinen ymmärrys haluaa laittaa portaita Oikean Uskon vastaanottamisessa kuin sen todeksi elämisessä.
Yksikään kirkollinen instituutio syntyneenä , katolisesta alkaneena, ei voi Ihmistä heittää Perkeleen syliin syystä ettei Hän tunnusta oikeita opinkappaleita.
Mutta missä on hengellinen tiennäyttö ja opetus kohtuulliseen elämään omallakin kirkollamme.
Sitten on asia ettei ketään voi saati moittia sellaisesta mitä ei ymmärrä tai mitä kuultuna ei korviinsa ole saanut opetettuna.
Petri Järveläisen kommentista; ,” Ja kai kahden tuhannen vuoden kokemuksella voi sanoa, että evankeliumi kuuluu ensisijaisesti tyhmille”.
En syvemmin ota kantaa mutta aikanaan evankeliumeitten yhtenäistämisen jälkeen ei ollut toistakaan mahdollisuutta.
Ihmisiltä vaadittiin uskonnollisen indoktrinaation vastaanottamisen asiaa tunnoissaan 300.taa luvulta lähtien ja näin kirkollinen totuus yhdessä hallitsijan konsensuksen kanssa toi nöyryyttä niin hengellisessä kuin valtion talouden ymmärtämissä asioissa olla siinä osallisena, ja nimenomaan sielunsa kautta. Ja nimenomaan, Ihmisten sielut olivat asia kaupankäynnissä haluatko uskoa vai et.
On haasteellista huomata miten Piispamme ryhtyivät hiipan käyttöön.
Voi Roomaan viedä vierailuilla yhteyslausumaa Ehtoollisen asiassa, mutta mitään se ei muuta toiseksi, eikä varsinkaan ole niitä askeleita mistä vuosia sitten kuulimme jo olevan askeleitten päässä. Nyt Emerituksen nimeä en mainitse.
Ainoa mahdollisuus on säilyttää oma suvereniteetti siinä minne on ajauduttu. Katolinen ystävyys ei kirkkoamme pelasta vaan Meidän kirkossamme pitää huolia omista seurakuntalaisista Suomalaiseen malliin, jos ja kun siihen on edes halua.
Kun oma kirkkomme ei tähän pysty tai halua on asia epäuskovaista toimintaa kaikilla tasoilla Herraamme katsoen.