Kokemukseni parantamiskokouksista perustuvat 70-luvulla näkemääni filmiin. Siinä näytettiin, kuinka jalkavaivainen parani, ja kerrottiin, kuinka hopeanaulat sulivat pois. Olisin mielelläni nähnyt röntgen kuvat, joissa naulat/ruuvit näkyvät (ja jotka on lähes varmasti otettu) sekä uudet kuvat, joista ne puuttuvat. Tässä tapauksessa paranemiseen liittyvä väite olisi ollut helposti todistettavissa oikeaksi tai vääräksi. Mutta ei.
Sittemmin olen nähnyt yksittäisiä filminpätkiä parantamiskokouksista. Toiset kriittisesti suhtautuvien, toiset kokousjärjestäjien tekemiä. Kaikissa suhtautuminen koululääketieteeseen on ollut vähättelevää, torjuvaa tai suorastaan demonisoivaa. Tähän jatkumoon liittyy myös se, mitä Pirkko Jalovaara maanantaina 25.2. MOT-ohjelmassa saarnasi ja puhui.
Minua on ihmetyttänyt teini-ikäisestä se, miksi paranemista vakuutetaan todelliseksi, mutta sitä ei tutkita eikä haluta tutkittavan. Eikö olisi vakuuttavampaa, jos paikalla olisi lääkäri, jonka tutkittavaksi parantuneet opastettaisiin. Entä missä on niistä huolehtiminen, joille Jumalan vastaus on, että tämän ei ole tarkoitus nyt parantua? Tämä kaikki viittaa siihen, että kansan hurmio on tärkeämpää kuin ihmisten auttaminen ja parantamisille annetaan ’takavalotakuu’.
Entäs parantaja nimeltä Jeesus Nasaretilainen? Kun spitaaliset olivat puhdistuneet, he saivat käskyn: Menkää ja näyttäkää itsenne papeille! Heidän parantumisensa vahvisti sen ajan yhteiskunnan ’koululääketiede’, papit. Siis saddukealaiset temppelipapit, joidan uskonnolliset ja poliittiset näkemykset olivat todella kaukana Jeesuksesta. Jeesuksen esimerkin seuraamista olisi sanoa parantuneelle: Varaa aika lääkärillesi, jotta hän varmistaa että parantuminen on tapahtunut.
Jaa. Ilmeisesti Lutherin Jumala on sillä tavalla rajoittunut, että se ei paranna. Mun mielestä tämä heijastaa piispa Revon sanoin ”jumalakuvan ohuutta”.
Pappina mun mielestä kyllä voisi olla ihan terveellistä harrastaa hiukan laajempaa ekumeniaa ja perehtyä asiaan hiukan ihan nykypäivänäkin. Kyllä näitä lääkärien todistusten kertomuksia on olemassa. En niitä ole kyllä arkistoihin kerännyt. Lääkäri voi vain todeta, että kasvainta ei ole tai pilleeriä ei enää tarvita tai särkylääkettä, tai veriarvot ovat parantuneet. Tai kuten ystävälläni pitkään jatkunut korvien tinnitus vaan katosi hetkessä pysyvästi tai toisella selkävaiva parani yhtäkkiä rukoushetkessä, eikä vaiva ole tullut takaisin. Lääkäri ei nyt noitakaan asioita voi todentaa. Ei ne silti epätodeksi muutu.
Minkähänlaista koejärjestelyä ehdottaisit? Kerrohan. Se koejärjestely muuten kertoo sitten sun jumalakuvasta – luulen.
Henkilökohtaisesti minua hiukan ihmetyttää se, että ”parantamiskokoukset, riivaajat, demonit tms” tuomitaan evl papiston taholta liikuttavan yksimielisesti taikuudeksi.
Samaan aikaan evankelilais-luterilaiset papit viskovat vettä pilttien päälle, mumisevat muutaman epäselvän sanan ja vauva on pelastettu turmiovaltojen kynsistä, puhdistettu perisynnistä jne. huh huh…Jos minun pitäisi valita lapsikasteen ja parantamiskokousten välillä, kumpi enemmän vaikuttaa sen minkä lupaa, kallistuisi vaakani jälkimmäisten kannalle.
Olen lukenut erittäin huonosti evankeliumeja, mutta kummista ne puhuvat? Riivaajista ja demoneista vai lapsikasteesta?
”Entäs parantaja nimeltä Jeesus Nasaretilainen? Kun spitaaliset olivat puhdistuneet, he saivat käskyn: Menkää ja näyttäkää itsenne papeille! Heidän parantumisensa vahvisti sen ajan yhteiskunnan ’koululääketiede’, papit. Siis saddukealaiset temppelipapit, joidan uskonnolliset ja poliittiset näkemykset olivat todella kaukana Jeesuksesta. Jeesuksen esimerkin seuraamista olisi sanoa parantuneelle: Varaa aika lääkärillesi, jotta hän varmistaa että parantuminen on tapahtunut. ”
Tämä on oikea ja raamatunmukainen ajatus, joka ei ole ennen tullut mieleeni näistä asioista lukiessani. Todellakin: that’s what Jesus would do.
Toinen puoli asiassa on kuitenkin se, että ihmeparantumisia voi tapahtua ja varmasti tapahtuukin. Ei Jumalan käsi ole liian lyhyt auttamaan tänäkään päivänä. Mutta auttaa Hän myös lääkärien kautta.
Minä tunnen henkilökohtaisesti ainakin kaksi ihmistä, joiden raastava toistuva migreeni parani, jäi lopullisesti pois, kun heidän puolestaan rukoiltiin. Rukoilija ei ollut Jalovaara vaan ihan tavallinen kristitty ihminen.
Paranemisia on todistetusti tapahtunut, mutta eihän niihin ole pakko uskoa. Mutta parantuneet itse iloitsevat päästyään kauan elämää rajoittavista kivuista ja muista hankaluuksista.
Joskus vaikuttaa, että suhtautuminen paranemisiin ja parantumisen puolesta rukoilijoihin on vahvasti demonisoivaa.
Mutta Jeesustakin syytetiin, että Beelsebulin voimalla hän parantaa sairaita ja ajaa ulos riivaajia.
Minun äitini sai syöpäsairaana ”jatkoaikaa” tavalla, jota lääkärit vain ihmettelivät.
Kyllä näitä ihmeitä tapahtuu, tapahtuu joka päivä.
Tulin lähettämään Mikkolan Annelle viestin tänne, mutta olikin tullut jo muitakin kommentteja tähän väliin. Anne ja Salmekin, jos kiinnostaa viesti on luettavissa blogitaivaassa Tapio Laakson viimeisimmässä blogissa. Vähän arvelutta, mutta minkä kirjoitin sen kirjoitin terveisin.
Heikki Lepän kysymykset ovat ihan asiallisia ja ansaitsevat siksi asiallisen keskustelun. Aivan liian usein kriittiset kysymykset ohitetaan hurraa-henkisellä päällepuhumisella.
Minusta tässä on ainakin kolme erilaista asiaa.
Yksi on Uuden testamentin ihmekertomukset. Niihin minulla ei ole mitään huomautettavaa, mutta niillä ei voi todistaa yhtään ainutta nykyajan ihmettä.
Toinen on sairaiden ja sairauden todellisuus. Siellä tapahtuu paranemisia, mutta löytyvätkö ne sieltä, mistä etsitään? Ja ovatko ne sellaisia kuin paranemisuskonnossa väitetään?
Kolmas on tämä parantamisgenre. Vaikka sen harjoittajat usein rinnastavat toimintansa Jeesuksen ajan tapahtumiiin, ovat eroavuudetkin aika merkittävät. Niiden ongelma on myös se, että vain aniharvoin ne kestävät kriittistä arviointia. Kun kriittisellä kammalla käydään läpi väitettyjä paranemisia, päädytään usein vesiperään. Vastaukseksi tulee pelkkää seliseliä. Ja valitettavan usein aggressiivisuutta.
Helluntailaisuudessa on nykyään paljon tätä aihepiiriä koskevaa hyvää keskustelua. Siellä ollaan vuosikymmenten aikana kyllästytty katteettomiin puheisiin ja inhimillisen loiston esittelyyn.
Kävin lukemassa blogitaivaassa. Hyviä blogeja ja kommentteja. Olen iloinen, että Tuulikkikin on saanut kokea Jeesuksen parantavaa voimaa.
Lapsikaste ei ole tämän keskustelun aihe.
Jatkuvasti sanotaan että todisteita on rukousparantamisista olemassa. Mistään en kuitenkaan ole koskaan löytänyt tutkimusta ihan oikeasti tieteellisesti todistetetusta rukousparannuksesta. Jos niitä kerran tapahtuu paljon, Jalovaarankin tapauksessa on ollut puhetta tuhansista, löytyy varmasti todisteitakin pilvin pimein.
Muutamia vuosia sitten helluntaiopiskelijat Hirsilä jaa Maanselkä kävivät läpi kaikki tietoonsa saamat rukousparantamiset todistaakseen niitä todella tapahtuvan. Lopputulos oli ettei ainuttkaan todistettua tapausta löytynyt. Nykyään tämä tutkimus on kadonnut netistä, mutta moni täälläkin sen varmaan on lukenut.
Kaikkihan uskoisivat välittömästi näihin manaajiin kunhan vain parantajat menisivät vaikka lasten syöpäosastoille häivyttämään syöpää suurin määrin. Miksei niin tehdä? Syy on mitä ilmeisin.